Olavi Mäenpää kehätuomariksi Rion olympiakisoihin

boxbox

Mira Potkonen saavutti Kazakstanissa olympiapaikan Suomelle tuleviin Rion kisoihin. Tämä Miran hieno saavutus antaa myös tuomaripaikan Suomelle olympialaisiin.
Tuleeko olympialaistuomari Turusta?
Olavi Mäenpää suoritti vuonna 2011 ylituomarin tutkinnon kaikkien aikojen parhailla arvosanoilla (oman kertomansa mukaan)
Olisimme me turkulaiset ylpeitä omasta pojastamme kuvaruudussa, kun hän edustaisi Suomea ja jakaisi oikeutta, rusetti kaulassa , parta hyvin värjättynä ja valkoinen paita ( ei odin) yllään.

15

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mansesta

      Olavi oli menossa 2012 Lontoon olympialaisiin kehätuomariksi, mutta KOK raakkasi hänet rikosrekisterin vuoksi.
      Sama syy kuin oikeuskanslerin bannaus Olavin lautamieshaaveille.
      Puolueita voi perustaa epämääräisllä taistallakin, vaikka kuinka monta, Mäenpäällä menossa seitsemäs puolue.

      • 7Vaihe

        Puolueen perustaminen onnistuu kun apuun löytyy joku pikkuvarakas höynä maksamaan laskut ja puoluesihteeriksi löytyy tyyppi, jolla on hyvin erikoinen menneisyys.


    • valkosini

      Jotenkin soisi kuitenkin tämän Brasilian matkan vanhalle Olaville, luulen kuitenkin, että nykyinen ulkoministeri tulee estämään matkan poliittisista syistä. Soini aikoinaan laittoi kapuloita Olavi Mäenpään kansanedustajauralle ja euromeppiuralle, jossa Halla-Aho nykyään herrastelee

      • kylmämies

        Kun paha Soini esti Olavin pääsyn eduskuntaan 1990-luvun lopulla, se johti siihen, ettei Olkulla ollut enää jatkomahdollisuutta päästä Brysseliin, älykkäämpi Jussi Halla-Aho käytti sen tien, johon Olavilla olisi ollut mahdollisuus, poliittinen hoksnokka loppui Olkulta ja hänen piti kiukutella Soinin kanssa.
        Vanha Olavi touhuaa taas uutta puoluetta ( kuinka mones) korvaamaan Soinin puoluetta. Ei usko vanhoja kavereitaan, että juna meni jo.


      • Orchman

        Olan läpimeno tuolloin ei ollut mitenkään kirkossa kuulutettu juttu joskin mahdollinen. Olan henkilöhistorian perusteella aika pian vaalien jälkeen hän olisi johtanut yhden miehen eduskuntaryhmää.


    • hannikaiselta

      Kuuli paarissa edellistalvena, että Tavion suku ja persut on olvin tuomaritoimen syrjimisen takana, tosin väite tuli humalaisen Olvin suusta.
      Lokaa on lentänyt Villen niskaan Mäjenpään naamasivuilla.

    • boxx

      Voiko nyrkkeilytuomari kulkea kehässä rollaattorilla ?

      • Orchman

        Poikkeusluvalla sano.


    • kylmämies

      Olaville toivotan kaikkea hyvää, tarkoitan, ettei Turun kaupunginvaltuusto tekisi maanantaina myönteistä päätöstä toriparkin suhteen.
      Olvihan on moneen kertaan vannonut, että toriparkki syntyy hänen kuolleen ruumiinsa yli.
      Jos Olavi Mäenpää on sanojensa mittainen mies, niin hän syöksyy sankarillisesti, ensimmäisen savikuormaa kuljettavan kuorma-auton alle.

      • Orchman

        Taitaa jäädä Olan toiminta Parkin suhteen tässä vaiheessa enintäänkin vähän samanlaiseksi touhuksi kuin ns.Pornografian vastaisen sopimuksen jälkimainingeissa lihapiirakoitten voimin puuhasteltu ns. nälkälakkokin.


      • 7Vaihe

        En tiennytkään, että lihapiirakoita syömällä voi nälkälakkoilla.


    • sentietkand

      Se oli kova juttu aikoinaan se Mäenpään "nälkälakko", sai julkisuutta, mistä itserakas Olavi tykkää.
      Huttunen oli kakkosmiehenä siihenaikaa, joka öisin salaa toi lihapiirakoita nälkälakkolaiselle.

      • 7vaihe

        Siinä vaiheesa kun nälkälakko loppui Olaa kyllästytti mokoma autossa kykkiminen. Vatsakin taisi olla kovalla mokomasta piirakkamuonituksesta.
        En ihmettele jos Huttusella paloivat päreet kun hän tajusi Olan loputtoman kiittämättömyyden. Kymmeniä salakuljetettuja lihapiirakoita eikä kiitoksen sanaa!


    • Halinen

      Totta,
      Mäenpään kiittämättöyys johti Hans Huttusen lähtöön.
      Huttusen ansiota oli Mäenpään menestys aikoinaan, neuvonantajana , puheitten kirjoittajana, ohjaajana jne, ei ollut Huttusen aikana tälläisiä sekoiluja orvosta odineihin.
      Muuten, Hans Huttunen oli ilman Olvia talvella Turun Osuuskaupan vaaleissa ääniharava

    • Ihmettel

      Miten niin Olvi ajattelee vaan omaa parastaan ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      101
      9588
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4957
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4682
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2421
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      105
      1642
    6. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      0
      1500
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1458
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      56
      1387
    9. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      49
      1351
    10. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1296
    Aihe