Mitä on pekkaset

Nyt niitä ollaan vähentämässä, kun ei ole työnantajilla varoja siihen.


http://www.hs.fi/politiikka/a1464062390785
Pekkaset luotiin julkisen lomien vastakohdaksi.
Kun julkisenpuolen komat alkoi lähellä 2 kuukautta (2 pv vaille).
Siihen keksittiin samamäärä ns "pekkasia". pekkase suurimmaksiosaksi joustavia, saat pitää (kun sovittu työnantajan kanssa) vaikka kesäloman jatkeena, voit kerätä vaiika johoinkin tarvitsemaasi aikaan, kun vaikka omat toimet sitä edyllyttää. Voit lähteä, vaikka viikoittain aiemmin pois jonain päivänä. Sovelletaan hyvin joustavasti.
Ja kuka tämän huvin sitten maksaa ? Tiedätkö ?
Tietenkin olisi mukavaa, jos työpalkka juoksisi, ilman työmaalla oloa, sitähän Ay liike ajaa. Muttei se toimi mahdottomana. Järkikin sen sanoo.
11370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Julkisen puolen lomat taas olivat kompensaatiota heikolle palkkakehitykselle joka sillä oli yksityisen puolen palkkakehitykseen verrattuna. Nykyinen "ei ole varaa" valitus, on lähinnä ideologista hömppää, kuten on kilpailukykyvalituskin.
Meillä vaan ei yksinkertaisesti ole valmistettavia teollisia tuotteita, koska niiden valmistus on viety lähemmäs markkinoita, ja niitä valmistetaan markkinoille sopivin valmistuskustannuksin.

Äänestä
  • Juuri näin. Ja lisäksi meillä ollaan laiminlyömässä kaupaksi käyvien tuotteiden kehitys. Tätä avuttomuutta hallitus vauhdittaa leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta. Lisäksi markkinointiosaamisemme on heikonpuoleista. Kolmas suuri tekijä on yritysjohtomme kädettömyys. Nokian romahdus johtui ennen muuta kotimaisen yritysjohdon laiminlyönneistä ja tätä erhettä korjaamaan palkattiin sitten kanadalainen Elop, joka teki sen mitä oli enää tehtävissä eli pana Nokian puhelintoiminnan lihoiksi ja möi sen ylihannalla Microsoftille. Kun Microsoft huomasi tämän kusetuksen, se antoi kenkää Elopille.

    Suomella on hallituksen väitteiden perusteella sen sijaan hajauttaa toimintoja pitkin maita ja mantuja, vaikka tutkimukset toisensa jälkeen kertovat juuri hajauttamisen olevan tehotonta.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Juuri näin. Ja lisäksi meillä ollaan laiminlyömässä kaupaksi käyvien tuotteiden kehitys. Tätä avuttomuutta hallitus vauhdittaa leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta. Lisäksi markkinointiosaamisemme on heikonpuoleista. Kolmas suuri tekijä on yritysjohtomme kädettömyys. Nokian romahdus johtui ennen muuta kotimaisen yritysjohdon laiminlyönneistä ja tätä erhettä korjaamaan palkattiin sitten kanadalainen Elop, joka teki sen mitä oli enää tehtävissä eli pana Nokian puhelintoiminnan lihoiksi ja möi sen ylihannalla Microsoftille. Kun Microsoft huomasi tämän kusetuksen, se antoi kenkää Elopille.

    Suomella on hallituksen väitteiden perusteella sen sijaan hajauttaa toimintoja pitkin maita ja mantuja, vaikka tutkimukset toisensa jälkeen kertovat juuri hajauttamisen olevan tehotonta.

    Kuka maksaa ?
    Kaikki mahdollisuudet ja muodollisuudet joita SDP Ay liike keksinyt mukavia, josta §raha tulee ilman työntekoa.
    Jopa verotta jotkut siinä ohella rahastavat mm Ay asunto bisnes.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Juuri näin. Ja lisäksi meillä ollaan laiminlyömässä kaupaksi käyvien tuotteiden kehitys. Tätä avuttomuutta hallitus vauhdittaa leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta. Lisäksi markkinointiosaamisemme on heikonpuoleista. Kolmas suuri tekijä on yritysjohtomme kädettömyys. Nokian romahdus johtui ennen muuta kotimaisen yritysjohdon laiminlyönneistä ja tätä erhettä korjaamaan palkattiin sitten kanadalainen Elop, joka teki sen mitä oli enää tehtävissä eli pana Nokian puhelintoiminnan lihoiksi ja möi sen ylihannalla Microsoftille. Kun Microsoft huomasi tämän kusetuksen, se antoi kenkää Elopille.

    Suomella on hallituksen väitteiden perusteella sen sijaan hajauttaa toimintoja pitkin maita ja mantuja, vaikka tutkimukset toisensa jälkeen kertovat juuri hajauttamisen olevan tehotonta.

    Meidän pitäisi jalostaa tuo kaltaistesi levittämä ay-propaganda vientituoteeksi. Levittää sitä kaikkiin kilpailijamaihimme.

    Näin saisimme tuhottua niiden talouden, aivan kuten ay-liike on tuhonnut Suomen talouden, ja oma suhteellinen kilpailukykymme paranisi siinä samalla. Samalla osa pahimmista ay-pukareista saataisiin sijoitettua vientituotteena ulkomaille, pääsisimme heistäkin eroon.

    Eikä noiden ay-jäärien koulutukseenkaan paljoa tarvita, sinäkin ihan Sirola-opiston opein tuota propagandaa toistat ihan papukaijan tavoin. Ei tasollesi pääsyyn tarvitse edes lukiota käydä, saati korkeampaa koulutusasetetta.

    Äänestä

Pekkaspäiviä ei sovittu julkisen puolen lomien vastakohdaksi. Kysymys ei ollut mistään lomaoikeuksien vertailusta vaan työpäivän pituudesta. Pekkasvapaita on aloilla, missä säännöllinen viikottainen työaika on 40 tuntia. Kun monilla muilla aloilla työaika oli esim. 37,5 tuntia viikossa, pekkaspäivien avulla pyrittiin tasoittamaan tätä viikkotuntityöaikaikojen eroa.

Maksatuksen osalta vallitsee melkoinen harha, mikä kuultaa läpi myös avauksesta. Vapaat voi nähdä paitsi keinona antaa palkansaajille lepohetki ja aikaa perheelle yms. myös keinona jakaa työtä. Lomaoikeudet ovat siis myös työllisyyden hoitamista. Työantajan intressissä on maksaa työsuorituksesta eikä siitä, että työntekijä viettää aikaansa työpaikalla. Palkka onkin nähtävä kokonaisuutena palkansaajan työpanoksesta. Jos ei olisi sovittu palkallisista vapaista, niiden vaihtoehtona olisi ollut tietysti runsaskätiset palkankorotukset. Tottakai vapaa-aika voidaan asettaa minimiin, mutta sitten mennään helposti monella alalla (=muilla kuin matalapalkka-aloilla) amerikkalaistasoisiin palkkoihin. Siinä mallissa työtä pyritään jakamaan mahdollisimman vähän ja tuloeroja kasvattamaan. Kyse on rehkimistyöstä vapaa-ajan kustannuksella. Tämä taas on jo suurempi kysymys siitä, mihin kaikkeen on kohtuullista käyttää elämänsä.

Työstä lähtevä palkanmaksuperiaate olisi urakkapalkka. Siinä ei tehdä oikeastaan eroa työajan ja vapaa-ajan välillä. Pääasia on että työ tulee tehdyksi. Yrityselämässä pelataan nimenomaan urakoilla, kun yritykset tarjoavat asiakkailleen jotain työsuoritusta määrätyllä hinnalla. Urakkapalkat eivät sovellu läheskään kaikille aloille, mutta urakkapalkan käsite ehkä auttaa ymmärtämään sitä, että vapaa-ajasta sopiminen on vain osa työsopimusta eikä kyse ole vapaa-ajalta suoritettavasta palkanmaksusta. Toinen vastaava malli on kokonaistyöajan piirissä toimivat kuten esim. yliopistotutkijat.

Järki ei sano suinkaan sitä, mitä väität. Järki sen sijaan sanoo, että työnantajalla on aina varaa maksaa työntekijöilleen työsuorituksesta sellaista palkkaa, mikä sisältyy yrityksen katteeseen yritysvoitto mukaan lukien. Kate määrää sen, kuinka paljon yrityksellä on varaa maksaa palkkaa. Yritysjohtajilleen yritys voi maksaa satumaisiakin palkkoja eivätkä he ole minkäänlaisen työajanseurannan piirissä.

Äänestä
  • >>Urakkapalkat eivät sovellu läheskään kaikille aloille, mutta urakkapalkan käsite ehkä auttaa ymmärtämään sitä, että vapaa-ajasta sopiminen on vain osa työsopimusta eikä kyse ole vapaa-ajalta suoritettavasta palkanmaksusta. <<

    Tuossa on se pointti, mikä pitäisi saada ajettua työmarkkinoilla sisään yleisemminkin eli joustavat työajat ja paikallinen sopiminen käyttöön. Kun esimerkiksi tehtaan tilauskanta vaihtelee vuosisykleittäin, tehdään sen mukaan väliin pitempiä, väliin lyhyempiä työviikkoja tai miten se työaika kussakin tapauksessa onkin parhaiten sovellettavissa. Varastoon tekeminen on kallista.

    On sovellettavissa kyllä virastotyöhönkin ja jopa henkilökohtaisesti. Uskon että suurin osa on valmis luopumaan ylityökorvauksista, jos työnantaja korvaa ylityötunnit vapaina sopivassa tilanteessa.

    Äänestä

  • Tätä varten pitäisi sopia työaikapankista. Toisaalta työsuojelun vuoksi kovin ylipitkiin työaikoihin per päivä ei pitäisi mennä. Jos työtä alkaa olla liiaksi, silloin työnantajan pitää älytä palkata lisää väkeä vaikka määräajaksi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tätä varten pitäisi sopia työaikapankista. Toisaalta työsuojelun vuoksi kovin ylipitkiin työaikoihin per päivä ei pitäisi mennä. Jos työtä alkaa olla liiaksi, silloin työnantajan pitää älytä palkata lisää väkeä vaikka määräajaksi.

    Ei mitään mullistavaa, joustavaa työaikaa, kausityöaikaa, paikallista sopimista . . . tehty jo lähes 30 vuotta. Suurinpiirtein ovat kaikki olleet tyytyväisiä, eikä siitä ole tarvinnut tehdä maanlaajuista juttua ja "neuvottelutulosta". Sama koskee lähes kaikkia PK-yrityksiä. Suuret moinikansalliset yritykset ovat ongelmissa joustojen kanssa, eivätkä niinkään työntekijöidensä vuoksi, vaan siksi että niiden omistajille ei mikään riitä. Siksi pitäisi saada "lailla" määrättyä työntekijöiden riisto, siis pörssiyhtiöiden jatkuvien voittojen kasvattamisen vuoksi. Kansantaloudelle ja -tuotolle ei tuolla ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Kyllä pekkaset tehtiin ja mainittiinkin silloin, että ovat korvike vastaaviin julkisenpuolen lomiin.
    Silloin julkisen lomat 45 päivää, nykyisin 38 päivää (yli 15 v) lopputulos sama, kun silloin lauantait laskettiin lomapaiviksi, nyt nne pois laskennassa.
    Silloin oli loma paljolti yksityisellä 30 pv ja 34 pv.. Siihen pekkasilla ajettiin yksiin. Paljonko pakkaset nyt on vuodessa päivinä, joko 9 pv tai 11 pv ?.
    Vaikka noin paperilla, kuin alla, niin kyllä niitä kerrytetään.

    >> Päivittäisen 8 tunnin työajanlyhennys on nykyään 21 minuuttia ja kertyneet lyhennysvapaat saa useimmiten ”säästää”, jolloin ne voi käyttää palkallisena vapaana, esimerkiksi noin yhden päivän kuukaudessa. Osa työnantajista antaa liittää kertyneet tunnit vuosilomaan.<<
    >>>Työajantasaamisvapaat
    Työajantasaamispäivien eli pekkaspäivien kertyminen ja maksaminen

    Vuoden 2015 päättyessä on työpaikalla aika tarkastella, onko 12,5 työajantasaamisvapaapäivää eli ns. pekkaspäivää pidetty ja maksettu.<<<
    Olikin enemmän kuin alkuun ?
    http://www.metalliliitto.fi/en/tyoajantasaamisvapaat

    ""työajantasaamisvapaapäivää""
    Jo on nimi sillekkin lomalle pitänyt keksiä.
    Voisihan vielä olla "työmaalletulontasaamisvapaapäivä"
    Ja "työmaaltalähtemistasaamispäivä".
    Ihan mitä ihmismieli vain keksii vapaa ja lomapäiviltä nimeksi.

    Äänestä

  • Viksallaan.koko.Ay.liike kirjoitti:

    Kyllä pekkaset tehtiin ja mainittiinkin silloin, että ovat korvike vastaaviin julkisenpuolen lomiin.
    Silloin julkisen lomat 45 päivää, nykyisin 38 päivää (yli 15 v) lopputulos sama, kun silloin lauantait laskettiin lomapaiviksi, nyt nne pois laskennassa.
    Silloin oli loma paljolti yksityisellä 30 pv ja 34 pv.. Siihen pekkasilla ajettiin yksiin. Paljonko pakkaset nyt on vuodessa päivinä, joko 9 pv tai 11 pv ?.
    Vaikka noin paperilla, kuin alla, niin kyllä niitä kerrytetään.

    >> Päivittäisen 8 tunnin työajanlyhennys on nykyään 21 minuuttia ja kertyneet lyhennysvapaat saa useimmiten ”säästää”, jolloin ne voi käyttää palkallisena vapaana, esimerkiksi noin yhden päivän kuukaudessa. Osa työnantajista antaa liittää kertyneet tunnit vuosilomaan.<<
    >>>Työajantasaamisvapaat
    Työajantasaamispäivien eli pekkaspäivien kertyminen ja maksaminen

    Vuoden 2015 päättyessä on työpaikalla aika tarkastella, onko 12,5 työajantasaamisvapaapäivää eli ns. pekkaspäivää pidetty ja maksettu.<<<
    Olikin enemmän kuin alkuun ?
    http://www.metalliliitto.fi/en/tyoajantasaamisvapaat

    ""työajantasaamisvapaapäivää""
    Jo on nimi sillekkin lomalle pitänyt keksiä.
    Voisihan vielä olla "työmaalletulontasaamisvapaapäivä"
    Ja "työmaaltalähtemistasaamispäivä".
    Ihan mitä ihmismieli vain keksii vapaa ja lomapäiviltä nimeksi.

    Esimerkiksi työaika on joko 115 hr/3 viikkoa. Jolloin työajan lyhennykset pätkitään. Tai 120 hr/3 viikkoa jolloin työajan lyhennykset annetaan kokonaisina päivinä. Vaikea ymmärtää. Viimeksi mainittu vaihtoehto palvelee paremmin pieniä 9-17 liikkeitä. Joten sikälikin tätä itkua Pekkaspäivistä on vaikea ymmärtää.

    Äänestä

  • Blackpeterx kirjoitti:

    Ei mitään mullistavaa, joustavaa työaikaa, kausityöaikaa, paikallista sopimista . . . tehty jo lähes 30 vuotta. Suurinpiirtein ovat kaikki olleet tyytyväisiä, eikä siitä ole tarvinnut tehdä maanlaajuista juttua ja "neuvottelutulosta". Sama koskee lähes kaikkia PK-yrityksiä. Suuret moinikansalliset yritykset ovat ongelmissa joustojen kanssa, eivätkä niinkään työntekijöidensä vuoksi, vaan siksi että niiden omistajille ei mikään riitä. Siksi pitäisi saada "lailla" määrättyä työntekijöiden riisto, siis pörssiyhtiöiden jatkuvien voittojen kasvattamisen vuoksi. Kansantaloudelle ja -tuotolle ei tuolla ole mitään tekemistä.

    Tämä tietysti edellyttää molemminpuolista luottamusta. Onneksi venkuloita joiden kanssa ei voi mitään sopia ilman liiton lakimiestä on kuitenkin hyvin vähän. Aloilla joilla yleensä on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta Puskaradio kyllä hoitaa sen että nämä venkulat kärsivät työvoimapulasta jatkossakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ollaan.järkeistämässä kirjoitti:

Nyt niitä ollaan vähentämässä, kun ei ole työnantajilla varoja siihen.


http://www.hs.fi/politiikka/a1464062390785
Pekkaset luotiin julkisen lomien vastakohdaksi.
Kun julkisenpuolen komat alkoi lähellä 2 kuukautta (2 pv vaille).
Siihen keksittiin samamäärä ns "pekkasia". pekkase suurimmaksiosaksi joustavia, saat pitää (kun sovittu työnantajan kanssa) vaikka kesäloman jatkeena, voit kerätä vaiika johoinkin tarvitsemaasi aikaan, kun vaikka omat toimet sitä edyllyttää. Voit lähteä, vaikka viikoittain aiemmin pois jonain päivänä. Sovelletaan hyvin joustavasti.
Ja kuka tämän huvin sitten maksaa ? Tiedätkö ?
Tietenkin olisi mukavaa, jos työpalkka juoksisi, ilman työmaalla oloa, sitähän Ay liike ajaa. Muttei se toimi mahdottomana. Järkikin sen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu