Heikko itsetunto liitetään aina narsismiin. Onko heikon itsetunnon omistava ihminen mielestänne aina sitten narsisti?
Olen itse perheestä jossa toinen vanhempani, äitini oli todella arka ja pelkäsi kaikkea uutta. Äitini peitteli heikkouksiaan esittämällä, hän oli esiintyjä joko kertoi asiat aina niin että hän samalla siirsi omat huonot piirteensä ja heikkoutensa omaan lapseensa eli minuun. Minulla ei ole itselläni ole niitä heikkouksia lainkaan mitä hänellä on, mutta olen saanut aina kärsiä siitä että sairas ihminen kertoo minusta muille ja esittää minut sellaisena että ihmisenä olen itse mutta hänen heikkone ominaisuuksineen. Lapsuudenkoti oli huono mutta äitini loi ulkopuolisille aina sellaisen kuvan ettei ongelmia ollut lainkaan.
Ongelmien ratkaisu äidillä oli vähän sellaista kuin jos lapsi putoaisi vaikka kaivoon, hän jättäisi lapsen sinne kaivoon ja laittaisi kannen vaan kaivon päälle niin ettei huudot kaivosta kuulu ja sanoisi kaikille ettei mitään ole tapahtunut ja että kaikki on hyvin. Eli äidin itsensä mielestä hän on maailman paras kasvattaja, eikä lapsilta puuttunut koskaan mitään. Todellisuus oli aivan päinvastainen. Kaikki asiat puuttuivat. En ymmärrä miten tälläiset ihmiset voivat katsoa omia asioitaan siten että näkevät kaikki huonoudet hyvänä, ehkä he valehtelevat itselleen ja uskovat itsekin omia juttujaan.
Äidilläni oli ympärillä ihmisiä jotka hän 'adoptoi' itselleen lapsiksi koska me omat lapset emme olleet menestyneitä. Äitini hankki itselleen uusiolapsia, jotka olivat paremmin menestyneitä kun me hän alkoi elää aivan kuin ne olisivat hänen omia lapsiaan. Omilla lapsilla on tänäkin päivänä hänen mielestään kaikki asiat aina hyvin, kuten on ollut aina. Äiti juoksee vain varakkaammilla ihmisillä sellaisena "varaäitinä" joka palvelee heitä. Omilla lapsilla on aina kaikki hyvin, heitä ei tarvitse auttaa.(= se kaivon kansi vain tiukemmin kiinni)
Olen tullut tästä tulokseen että jos kenelle sattuu heikkoitsetuntoinen äiti tai yleensä elämään vaikuttava vanhempi, säälikää häntä. Äitinikään ei arvosta meitä siksi koska hän ei arvosta itseäänkään, vaan tuntee alemmuutta kaikkia muita kohtaan. Tuollainen äiti ei voi mitenkään arvostaa aidosti omia lapsiaan, vaan hän näkee lapsensa yhtä surkeina kuin hän itse on. Eli huonouden projisoinnin ohella hän myös itse näkee todella lapsessa sen oman huonoutensa ja antaa lapselle arvosanan 'heikko' omaa projisointiaan tarkastellen.
Eli narsistinen äiti, arvostellessaan omaa lastaan lapselle siirtämänsä oman huonoutensa peilikuvan perusteella, arvosteleekin loppujen lopuksi itseään. Lapsi luulee että hänessä on todella ne huonot piirteet, mutta ei vain itse niitä pysty näkemään. Siitä seuraa koko elämän kestävä helvetti. Se on niin outoa ettei sitä kyllä heti tajua, vaan vasta myöhemmin, siksi narsistin uhri kantaa 'syyllisyyttä' huonoudestaan, jota oikeasti ei edes ole olemassa. Narsisti on vain asettanut lapsen kasvoille oman ruman naamarinsa ja lapsi kantaa sitä kuin naamari olisi hänen aidot oikeat kasvonsa. Lapsi ei sitä näe mutta hän uskoo lopulta omaan huonouteensa vaikka ei sitä toteaisi suoraan. Koska äidin pitäisi olla se luotettavin henkilö maailmassa ja jos hän leimaa sinut huonoksi, pakkohan lapsen on se uskoa. Vaikka narsisti kehuisi lastaan, se kehu voi tulla aivan täysin väärällä hetkellä sellaisella jossa tietää itsekin ettei ole mitään aihetta. Sen huomaa silloin ettei se ole aitoa. Aitoa on tälläisissä asioissa vain lapsen viha vanhempaansa kohtaan myöhemmin, kun asiat selvenevät lapselle.
Olen itse perheestä jossa toinen vanhempani, äitini oli todella arka ja pelkäsi kaikkea uutta. Äitini peitteli heikkouksiaan esittämällä, hän oli esiintyjä joko kertoi asiat aina niin että hän samalla siirsi omat huonot piirteensä ja heikkoutensa omaan lapseensa eli minuun. Minulla ei ole itselläni ole niitä heikkouksia lainkaan mitä hänellä on, mutta olen saanut aina kärsiä siitä että sairas ihminen kertoo minusta muille ja esittää minut sellaisena että ihmisenä olen itse mutta hänen heikkone ominaisuuksineen. Lapsuudenkoti oli huono mutta äitini loi ulkopuolisille aina sellaisen kuvan ettei ongelmia ollut lainkaan.
Ongelmien ratkaisu äidillä oli vähän sellaista kuin jos lapsi putoaisi vaikka kaivoon, hän jättäisi lapsen sinne kaivoon ja laittaisi kannen vaan kaivon päälle niin ettei huudot kaivosta kuulu ja sanoisi kaikille ettei mitään ole tapahtunut ja että kaikki on hyvin. Eli äidin itsensä mielestä hän on maailman paras kasvattaja, eikä lapsilta puuttunut koskaan mitään. Todellisuus oli aivan päinvastainen. Kaikki asiat puuttuivat. En ymmärrä miten tälläiset ihmiset voivat katsoa omia asioitaan siten että näkevät kaikki huonoudet hyvänä, ehkä he valehtelevat itselleen ja uskovat itsekin omia juttujaan.
Äidilläni oli ympärillä ihmisiä jotka hän 'adoptoi' itselleen lapsiksi koska me omat lapset emme olleet menestyneitä. Äitini hankki itselleen uusiolapsia, jotka olivat paremmin menestyneitä kun me hän alkoi elää aivan kuin ne olisivat hänen omia lapsiaan. Omilla lapsilla on tänäkin päivänä hänen mielestään kaikki asiat aina hyvin, kuten on ollut aina. Äiti juoksee vain varakkaammilla ihmisillä sellaisena "varaäitinä" joka palvelee heitä. Omilla lapsilla on aina kaikki hyvin, heitä ei tarvitse auttaa.(= se kaivon kansi vain tiukemmin kiinni)
Olen tullut tästä tulokseen että jos kenelle sattuu heikkoitsetuntoinen äiti tai yleensä elämään vaikuttava vanhempi, säälikää häntä. Äitinikään ei arvosta meitä siksi koska hän ei arvosta itseäänkään, vaan tuntee alemmuutta kaikkia muita kohtaan. Tuollainen äiti ei voi mitenkään arvostaa aidosti omia lapsiaan, vaan hän näkee lapsensa yhtä surkeina kuin hän itse on. Eli huonouden projisoinnin ohella hän myös itse näkee todella lapsessa sen oman huonoutensa ja antaa lapselle arvosanan 'heikko' omaa projisointiaan tarkastellen.
Eli narsistinen äiti, arvostellessaan omaa lastaan lapselle siirtämänsä oman huonoutensa peilikuvan perusteella, arvosteleekin loppujen lopuksi itseään. Lapsi luulee että hänessä on todella ne huonot piirteet, mutta ei vain itse niitä pysty näkemään. Siitä seuraa koko elämän kestävä helvetti. Se on niin outoa ettei sitä kyllä heti tajua, vaan vasta myöhemmin, siksi narsistin uhri kantaa 'syyllisyyttä' huonoudestaan, jota oikeasti ei edes ole olemassa. Narsisti on vain asettanut lapsen kasvoille oman ruman naamarinsa ja lapsi kantaa sitä kuin naamari olisi hänen aidot oikeat kasvonsa. Lapsi ei sitä näe mutta hän uskoo lopulta omaan huonouteensa vaikka ei sitä toteaisi suoraan. Koska äidin pitäisi olla se luotettavin henkilö maailmassa ja jos hän leimaa sinut huonoksi, pakkohan lapsen on se uskoa. Vaikka narsisti kehuisi lastaan, se kehu voi tulla aivan täysin väärällä hetkellä sellaisella jossa tietää itsekin ettei ole mitään aihetta. Sen huomaa silloin ettei se ole aitoa. Aitoa on tälläisissä asioissa vain lapsen viha vanhempaansa kohtaan myöhemmin, kun asiat selvenevät lapselle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Narsisti on suuri ja veemäinen herra oman perheensä sisällä, mutta mitätön ja harmiton veitikka perheen ulkopuolisille. Heikko itsetunnon omaavana hän on uskomattoman julma omilleen, mutta ulkopuolisille kuin pikku koiranpentu, joka kyöhnää jaloissa ja nuoleskelee varpaita.
Ei todellakaan ole.
>Siitä seuraa koko elämän kestävä helvetti. <
Kuinka vanha olet? Varsinkin äiti imee aina lapsistaan voimaa.
"Kuinka vanha olet? " Mitä se tähän asiaan kuuluu? Kai tänne saa kirjoittaa minkäikäiset tahansa? Minkä ikäinen itse olet?
maarizka taisi vain lukea mihin vastasi. Mistä aloittaja tietää että hänellä on koko elämän kestävä helvetti?
Äiti ja isä rakentavat itsetunnon ja omanarvontunnon lapselleen toimimalla oikeanlaisena vasteena tunnereaktioihin.
Erityisen vaikeita paikkoja vanhemmille ovat eriytymisvaiheet - 2v uhma, 4v uhma, 8v uhma, 16v uhma, 32v uhma, 64v uhma (tosin kahdessa jälkimmäisessä ei enää ole juurikaan mitään tehtävissä) ...