Vein vm. 2002 V70:ni kiveniskemän korjaukseen, mutta näppärä asentaja oli tempaissut autosta koko tuulilasin irti. Sain sitten uuden lasin liikkeen piikkiin, mutta nyt olen alkanut kuulostella, että kun ilmastointi alkaa huutaa täysillä näillä kuumilla säillä liikkeelle lähtiessä, apparin puolelta kuuluu normaalin puhallushuminan lisäksi matalampaa ääntä, jota ei aiemmin ole kuulunut. Ennen kuin blondi neitonen menee liikkeeseen valittamaan ja tulee taas huijatuksi, voisiko joku ystävällinen sielu valistaa, sijaitseeko tuo puhallin sellaisessa paikassa, että huolimattomasti tehdyssä tuulilasin vaihdossa jotain on saattanut mennä pieleen, vai onko murina vain nyt sattunut alkamaan samaan aikaan?
Kiitoksia avusta!
Puhallin alkoi huutaa lasinvaihdon jälkeen
mariquies
1
139
Vastaukset
- Jazzi
Vaikea kuvitella syyyhteyttä paitsi jos raitisilmasuodin on ollut poissa ja mennyt vanhaa roinaa puhaltimeen . Tosin pitäisi kuulua mieluumminkin ropinaa tai räpinää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?857156Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176235Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik905345Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013430