Melko uuden Superbin ryyppynupikka pompsahti irti kojelaudasta kun kiskoin siitä kylmänä aamuna ( 12C) hieman turhan innokkaasti. Sain onneksi mainion TSI:n käyntiin tukkimalla sormella ilmanoton ja pyörittämällä toista etupyörää karhea patakinnas kädessäni. Kysymys kuuluu miten tuo nupikka kannattaisi korjata. Vuolenko uuden balsasta vai laitanko siihen esimerkiksi puutarhaletkun pätkän tilalle? Uutta en osta koska siinä tulee koko kojelauta mukana ja takuuhan ei omaa mokaa korjaa.
Ryyppynupikka tupsahti lattialle
KOLMERAAJAARIKKI
30166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Pakokaasumittausten mukaan skodillakit käy niin rikkaalla että hyvä ettei tipu bensa pakoputken päästä. Ei tarvinne tehdä muuta kuin laittaa vaikka laastari kojelaudan reiän päälle.
Vastasikko nää itte ittelles???
Eihän tuolle idiootille kukaan muu voi vastata, noin suuriin typeryyksiin ei osaa keksiä vastausta muu kuin tuo ääliö aloittaja.
Aina nuokin nupikat tippuvat. Olen kuullut, että ihan uusistakin ne tumpsahtelee ja kolareitakin on sitten tullut, kun vauhdissa tippunut.
Ryyppynupikkaa käytetään vahvimmissa skodasissa tuottamaan lisätehoa kiihdytystilanteisiin. Lisää bensaa- lisää tehoa. Joku jo ihmettelikin, kun ohitustilanteessa katoaa tehot.
skeidasta irtoaa osaa osan perään. tupsahtelua tapahtuu päivittäin skeida-waageneissa. koskahan siitä irtoaa pyörät vai onko sekin jo tapahtunut. ei tuossa autossa pysy mikään koossa, on kyllä sellainen hatara itäkippa koko masentava linttanen.
Kaiken huippu oli kun skeidataksista irtosi jopa se taksin merkki katolta. Venäläisen näköinen taksisuhari otti laukkuryssä-laukustaan jeesusteippiä ja lähti sillä kiinnitteleen
Kyllä tuo on havaittu. Mutkassa lähti rengas alta. Ilmeisesti piti repsuttavaa ovea kiinni toisella kädellä mutkassa, kun käänsi rattia ja rengas irtosi. Pakoputkhan siinä meni linttaan, kun skoda raahautui pakoputken varassa.
Kyllä puutarhaletkun pätkä kuulostaa hauskalta ja sopivalta imagollisesti tuohon kärriin.
Sopii hyvin itäblokin auton imagoon!!!
Kannatan puutarhaletkun pätkää, tuossa kipassa se on kuin nenä päässä
Joku kertoi kahvilassa, että oli laittanut uuteen skodaan puutarhaletkua pakoputkeen, että jos paineet hiukan kasvaisivat ja tehot lisääntyisivät.
No, ei siinä vahinkoa tule. Sopii hyvin tyyliin.
Skoda on Kyykmanninkin mielestä luotettavin.
Kelpo mies, kun myöntää ja tunnustaa erheensä.
Skeidasissa tupsahtelee ja pompsahtelee kaikenlaista, öljytikkukaan ei pysy paikallaan vaan nousee omia aikojaan ylös. Tämähän on se kuuluisa skeidauskovaisten "ylösnousemus". Peräkontista kuuluva metallinen kalkatus on hämmentänyt monen skodistin mieltä, mutta se on vain se käynnistysveivi, joka siellä koluaa neuvostopeltiin! Ei siis huolen aihetta, kaikki oleellinen on skeidassa siis mukana.
Täydennysöljy pönikkä myös huojahtelee ja lätisee vikawagenien peräkontissa koska sitähän pitää skeidistillä olla aina mukana. Hopi hopi puuilosta tai biltemasta hakemaan lisää, jos on päässyt lopppumaan.
Miten sitten kommunismin kehdosta saapuvat B mersut sekä cla mallit.
HYVÄ ALOITTAJA, hieno suoritus!!!!!
Seitsemän yhdestätoista on toki hyvä saavutus vastauksissa omaan, täysi typerään aloitukseen. Pitkään harkitsin, viitsiikö tuon hörhön aloitukseen puuttua, mutta olivat ne pari järkevääkin ihmistä sinulle vastanneet, ja hekin varmaan yhtyvät sinunlaistasi idioottia halveksivien kerhoon.
Mitäs vuosimallia tuo superb mahtaa olla. Ei taittu niitä vanhoja supereja kovin montaa Suomeen tuoda. Onhan se tietysti hienoa omistaa harvinainen museoauto. Nykyisissä skodissa tuota ryyppy namikka ei ole, joten sinun Skodasi on todennäköisesti 1930-luvulta.
Kyllä naapurin uudessa Ocussa on koelaudan vasemmassa kulmassa nappula jossa on teksti "Choke".
Eikös tuo tarkoita nimenomaan rikastinta eli ryyppyä vai onko siinä painovirhe ja se tarkoittaakin "shokkia"
Oletko tosiaan ylpeä itsestäsi kun olet tuollaisen typeryyden saanut aikaiseksi?
Teitkö tuon ihanite vai auttoiko kaverit?
Voi olla paha korjattava. Nupit ja hantaakit kun ovat bakeliittia jota ei ole länsimaisissa tuotteissa käytetty sitten 60-luvun. Ehkä jos löytäisi jostain kirppikseltä tai mummolan vintiltä vanhan "höyry"- eli putkiradion ja siitä varovasti irrottaisi nupukoita?
Pitäisikö kuitenkin ensin kokeilla vaikkapa Plastik Pattinkia. Toimii ainakin naapurin SkoodaJetissä! SIllä jos ei nuppi oikene, niin ei sitten millään. Meinaan että itäblokin vehkeille tuo olisi ihan jo ideologiaan sopiva korjaustapa.
Olehan varovainen ettei pipelinnuppi putoa,kun kerran pelaat nuppien kanssa.
Nyt taesi kokematon luulla sähkötöpselin tulppaa, elikkä entisenvanhaa paperossin sytyintä ryypynnupikaksi. Vuan ei taija olla ryypynnupikkaa enää kuin meijän Korollassa.
Itse nykäsin tuon popparilla kiinni ja pysyy. Tosin pieni resonanssi ääni tulee kun epätasaisella alustalla ajelee. Mutta menköön ominaisuuden piikkiin :-)
On aivan johdonmukaista, että skeidoissa on vielä käsiryyppy. Onhan niissä vielä ovipahvi, käynnistysveivi ja jäykkä taka-akseli pompottamassa, kuin kottikärryssä.
Onko Skeidoissa vieläkin 6 voltin sähkölaitteet kuten oli kupla Volkkareissakin joitakin vuosia sitten?
Ainakin valojen himmeydestä päätellen on
Poika ei ole näämmä istunut Skodassa kertaakaan tarkistelemassa "nupukoita".
Mutta asiantuntemattomalla näyttää kuitenkin olevan vankka käsitys.
Tuollainen omien rajoitustensa yliarviointi on vaarallista liikenteessä. Tänä syksynäkin on se todettu monta kertaa.
Se kuuluisa 0 - 50km/h on niin tärkeää.
Niin ja tuo 0-50 km/h on tuolle itäblokin ihmeelle eli skoodalle aivan maksimi :-)
Hyvä, että sulla on toi vauhti kallossa.
Pään sisäinen vauhti, siis mania.
skoota tarvii ryypyn, kuten kuljettajakin. paha juttu jos ryyppy nupikka tupsahtelee mihin sattuu. vaikka niinhän ne muutkin osat skeidassa ei pysy kiinni alkuunkaan.