Antti Rinne, työpaikat säilytettävä Talvivaarassa.

Rinteen mukaan myös se täytyy selvittää, onko hankkeeseen todella saatavissa uusia investoijia mukaan. Hänen mukaansa Talvivaara tulee kalliiksi suomalaisille, oli tarkoitus sitten nostaa kaivos jaloilleen tai ajaa se alas. Pikaista ratkaisua ei ole näkyvissä. Alueen työllisyyden ja talouden näkökulmasta olisi tärkeää, että työpaikat säilyvät. Ja toisaalta jo aiheutetun ympäristövahingon hallitsemiseksi kaivos täytyy pitää käynnissä, niin kauan kunnes ongelmat on saatu kuntoon.
28199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat
  • "Alueen työllisyyden ja talouden näkökulmasta olisi tärkeää, että työpaikat säilyvät."

    Äänestä

  • AnttiRinne kirjoitti:

    "Alueen työllisyyden ja talouden näkökulmasta olisi tärkeää, että työpaikat säilyvät."

    Tuonhan nyt sanoo järkikin ja tuskin kukaan on siitä eri mieltä.

    Mutta rajansa kaikella.

    "Rinne ei poissulje kaivoksen sulkemistakaan.

    – Jos tuo prosessimalli, joka siellä on käytössä, ei ole Suomen olosuhteissa toimiva, ja jos kaivos ei löydä liiketoiminnallista pohjaa, on ainoa vaihtoehto ajaa kaivos hallitusti alas. "

    Äänestä

  • alasvaankepupetos kirjoitti:

    Tuonhan nyt sanoo järkikin ja tuskin kukaan on siitä eri mieltä.

    Mutta rajansa kaikella.

    "Rinne ei poissulje kaivoksen sulkemistakaan.

    – Jos tuo prosessimalli, joka siellä on käytössä, ei ole Suomen olosuhteissa toimiva, ja jos kaivos ei löydä liiketoiminnallista pohjaa, on ainoa vaihtoehto ajaa kaivos hallitusti alas. "

    Sen liotusprosessimallin kehittelijäkin möi jo ajat sitten Talvivaaran osakkeitaan pois, kun hoksasi, ettei prosessi toimi. Kukas hän olikaan, joku nainen?
    Vanhanen, Vanhanen...joku sellainen? Riekkola-Vanhanen?

    Ai niin.
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/29/talvivaaran-bioliuotusmenetelman-kehittaja-luopui-osakkeistaan

    Äänestä

  • AnttiRinne kirjoitti:

    "Alueen työllisyyden ja talouden näkökulmasta olisi tärkeää, että työpaikat säilyvät."

    Kun poimitaan jostain tekstistä osalainauksia, saadaan asiat väänneltyä sen näköisiksi kuin halutaan. Ei Antti Rinnekään sano, että työpaikat tulee säilyttää hinnalla millä hyvänsä. Jos sellaiseen keputteluun olisi varaa, koko Suomi voitaisiin työllistää kepulien konsteilla.
    Palstalla on ihmeen paljon avauksia, joissa ei ole muuta omaa avauksen tekijältä kuin otsikko. Leipäteksti on kopioitu soveltuvin osin jostain valmiista kirjoituksesta ja lähde jätetään mainitsematta.
    Ja usein otsikko ei istu edes kopioituun tekstiin.

    Äänestä


  • olisi viherterroristeille riemuvoitto.

    Äänestä

  • Mitenniinon kirjoitti:

    ettei toimi, lakkasi toimimasta kun SADEVESI joudittiin päästämään kaivokseen..

    Eikö altaat falskanneet pohjasta tarpeeksi? Tuliko yllätyksenä, että Suomessa sataa vettä?

    Äänestä

  • mikäänsaharaole kirjoitti:

    Eikö altaat falskanneet pohjasta tarpeeksi? Tuliko yllätyksenä, että Suomessa sataa vettä?

    yllätys lienee tullut joustamattomissa ympäristölupa asioissa..

    Äänestä

ihan järkevä mies näissä asioissa...

Äänestä

Antti Rinne on pikkuinen petosmies. Vei taloyhtiön mummoiltakin rahat omaan taskuunsa. VVO:lta kähmi 100 000. Luikas lurkki.

Äänestä
  • nyt kaikilla lähellä, mutta näissä työjutuissa mies paikallaan.

    Äänestä

  • väärässä lestissä.

    Äänestä

Kun puna-antti ei osaa sanoa mitä tehdä, hän panee komitean tutkimaan...:)

Äänestä

Hyvän vedenpuhdistamon rakentaminen on laitettava pikaisesti käyntiin.

Äänestä
  • Talvivaaraan, siellä on sellainen ja ouhdistettu vesi on puhtaampaa kuin luonnovesi, sitä vain ei saa päästää alapuoliseen vesistöön.

    Äänestä

  • Jotarkoitat kirjoitti:

    Talvivaaraan, siellä on sellainen ja ouhdistettu vesi on puhtaampaa kuin luonnovesi, sitä vain ei saa päästää alapuoliseen vesistöön.

    Ei se puhdistamo pysty käsittelemään kuin 1,3 miljoonaa kuutiota vuodessa, se ei kuules riitä mihinkään.
    Puhtaan veden saa päästää, saahan ne päästää senkin sulfaattiveden (30000 tonnia sulfaattia vuodessa) niasjärveen. Alueen vesistöt säilyvät hyvin tuleville sukupolville, koska ne suolataan terrafamen toimesta hyvin, samalla vesistöt happamoitetaan kunnolla jotta niissä ei mikään elä, eikä "saastuta".

    Äänestä

Surullista, että tähän on päädytty. On näyttänyt jo pitkään siltä, että kymmeniä miljoonia veronmaksajien rahoja laitetaan kuukausittain toimintaan, jonka kannattavuus näyttää niin huonolta, että ulkopuolista omistajaa tuskin löytyy. Hallituksen päätös ei ole lopullinen kuolinisku kaivokselle. Toiminta voisi pitkällä tähtäimellä jatkua, jos ulkopuolista lisärahoitusta löytyy siirtymäajan kuluessa. Siihen Niinistö ei kuitenkaan usko.

Äänestä
  • Euron kaivoksella miljardivahingot.

    Äänestä

  • kepukusetus kirjoitti:

    Euron kaivoksella miljardivahingot.

    Ne vihreiden tappamat kolme lintua nyt miljardeja maksa.

    Äänestä

Kiinnostaisi tietää millaisia ratkaisumalleja ongelmaan olisi Li Anderssonilla?

Äänestä

ajaa kaksilla rattailla..

Äänestä
  • Tässä tapauksessa sallitaan.

    Äänestä

Tästä pisteet Antille..

Äänestä
  • toisen.

    Äänestä

Joskus Anttikin löytää jyvän,,,,,,,,,,,,

Äänestä
  • kun on selvin päin.

    Äänestä

  • Järkimiestuoon kirjoitti:

    kun on selvin päin.

    vain niin kovin harvoin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrkkäkannanotto kirjoitti:

Rinteen mukaan myös se täytyy selvittää, onko hankkeeseen todella saatavissa uusia investoijia mukaan. Hänen mukaansa Talvivaara tulee kalliiksi suomalaisille, oli tarkoitus sitten nostaa kaivos jaloilleen tai ajaa se alas. Pikaista ratkaisua ei ole näkyvissä. Alueen työllisyyden ja talouden näkökulmasta olisi tärkeää, että työpaikat säilyvät. Ja toisaalta jo aiheutetun ympäristövahingon hallitsemiseksi kaivos täytyy pitää käynnissä, niin kauan kunnes ongelmat on saatu kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu