ja se on se, että nielen koko surun. en siis pakene irtosuhteisiin tai laita sinulle enää viestejä, joissa sanon että koitetaan sittenkin.
tänään se iski viimeksi bussissa ja oli tosi lähellä että hain taas helpotusta jollain tapaa. piti pinnistellen muistella tosiasioita ja hyväksyä se, että et tule koskaan rakastamaan minua tai ketään sillä tavalla, että tunnistaisin sen rakkaudeksi, edes välittämiseksi. mun mittarin mukaan olet todella syvässä jäässä, vähän niin kuin yksin koko maailmassa etäällä muista. joskus katselet ihmisiä, vähän myhäilet, joskus halveksut tai kadehdit, joskus ihailet. mutta et ole kenenkään kanssa, et edes perheenjäseniesi. ne, joita sanot ystäviksi, eivät ole koskaan sinua varten etkä sinä koskaan heitä. miesten suhteen olet vielä julmempi.
se on se asia mikä pitää surra. aion nyt käydä sen rehellisesti läpi enkä pakoilla. ja toivoa että se varustaa mua parempaan tulevaisuuteen ja suhteisiin.
mitään et tee tahallaan. tuollaiset asiat muodostuvat kuitenkin niin varhain lapsuudessa, se yhteyden kokemus ja kyky luoda sitä. siirtyvät polvelta toiselle. tunneälykkyyden alkeet kuiskitaan usein vanhempien toimesta taaperoikäisen korvaan. en syytä. mutta silti kärsin sen ajan kun olin kanssasi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
aloituksesi. Olet varmaan päätellyt ihan oikein, uskoisin. Asiat ovat muodostuneet jo varhain ja saaneet vahvistusta ja nyt tilanne on, niinkuin on.
Polvelta polvelle ja polvesta poikki, ajattelee tämä nainen.
Todella ilkeä viesti jollekin.
Moni täällä saattaa kokeakin yksinäisyyden tunteita irl. Itseäni se ainakin surettaa ja itse olen jonkin verran erakoitunut, mutta se johtuu enemmänkin pettymyksistä muihin ihmisiin. Eiköhän elämänkokemukset muokkaa toisia siihen. Itse olen lämmin ja ystävällinen ja sitä samaa odotan myös vastapuolelta. Mutta monet ovat nykyisin niin omaan napaan tuijottelijoita, että se on valitettavaa. En itse tiedä mistä johtuu, mutta monesti tunnen itseni erilliseksi ja kohtaan ymmärtämättömyyttä. Joidenkin kanssa kyllä synkkaa.
tunnen itsekin jatkuvaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta. ehkä siksi en kestä sitä parisuhteessa vaan haen jotain muuta.
Itse kuitenkin uskon, että sopivan ihmisen kanssa parisuhteessa sitä ulkopuolisuuden tunnetta ei olisi niin paljon.
Niinpä niin koitappa vaan itse päästää irti menneestä ja lopettaa tosen tunteiden mollaus koska et tiedä mistään mitään luulet vain.
En pysty
Sehän on hiukan pelottavaa, kun joku sisään kurkistaa. Mitä hän siitä saa ja välittääkö kuitenkaan.