Olen tai no, olin hyvä ystävä yhden miehen kanssa. Olemme aina viettäneet paljon aikaa keskenämme ja jakaneet niin hyvät kuin huonotkin asiat keskenämme. Tää mies on ollut mulle aina jollain tasolla enemmän kuin ystävä, mutta mun silmät aukes vasta vähän aikaa sitten kun yksi naispuolinen keverini sanoi, että olen aivan liian mustasukkainen tästä miehestä. Ja tottahan se on.
No, pari iltaa sitten (molemmat kyllä juoneina, mutta tajunnan taso 100%) menin kertomaan tunteistani häntä kohtaan. Tää mies sai ihme reaktion. Hän alkoi jollain tasolla syyttää mua että mä pilaan ystävyyden kun oon ihastunut häneen. Mitä mä tunteille mahdan? Mun mielestä oli paljon parempi nyt sanoo kun pitää noita asioita sisällä. Sillä sen virheen oon tehnyt useasti. En nyt tiedä mitä mä tekisin. Onko jollain jotain vastaavaa tilannetta?
Nyt tää mies ei sit vastaa mun puheluihin tai tekstiviesteihin. Lapsellista sinänsä, mut mitä pelättävää sillä on. Sanoin et voidaan olla niin kun ennenkin, enkä mä yritä kaydä sen kimppuun.
Mä en oo mikään tän miehen ihannenainen, mut en nyt mikään rumakaan (ainakin tähän asti on katseen kestänyt. Luulen et sekin vaikuttaa tän miehen kohdalla asiaan, veikkei se itekään oo mikään ihmeellisempi.
Niin jos jollain on jotain, mikä vois jeesaa edes vähän niin oon todella kiitollinen.
No, pari iltaa sitten (molemmat kyllä juoneina, mutta tajunnan taso 100%) menin kertomaan tunteistani häntä kohtaan. Tää mies sai ihme reaktion. Hän alkoi jollain tasolla syyttää mua että mä pilaan ystävyyden kun oon ihastunut häneen. Mitä mä tunteille mahdan? Mun mielestä oli paljon parempi nyt sanoo kun pitää noita asioita sisällä. Sillä sen virheen oon tehnyt useasti. En nyt tiedä mitä mä tekisin. Onko jollain jotain vastaavaa tilannetta?
Nyt tää mies ei sit vastaa mun puheluihin tai tekstiviesteihin. Lapsellista sinänsä, mut mitä pelättävää sillä on. Sanoin et voidaan olla niin kun ennenkin, enkä mä yritä kaydä sen kimppuun.
Mä en oo mikään tän miehen ihannenainen, mut en nyt mikään rumakaan (ainakin tähän asti on katseen kestänyt. Luulen et sekin vaikuttaa tän miehen kohdalla asiaan, veikkei se itekään oo mikään ihmeellisempi.
Niin jos jollain on jotain, mikä vois jeesaa edes vähän niin oon todella kiitollinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ainakaan itse käyttäytyisi tuolla tavoin, jos joku tyttö - oli sitten ystävä tai tuntemattomampi - kertoisi ihastuneensa / rakastuneensa minuun. Varsinkin, jos hän olisi asiallinen ja järkevä tunteistaan huolimatta. Mukavaahan se olisi!
Valitettavasti en tiedä mitään ihmekonstia tilanteeseesi. Suosittelen, että otat asian aivan rauhallisesti ja olet ystävällinen miehelle kuten ennenkin ystävänä. Jospa hän pikku hiljaa näkisi, etteivät tunteesi olekaan uhka ja että pystyt olemaan ystävä kuten ennenkin.
Toivottavasti onnistuu!
Sanonpa vähän vastaavan tilanteen omalta kohdalta. Mullakin oli ns. hyvä ystävä. Muutaman vuoden nuorempi tyttö(nainen). Ihan fiksu tapaus, mutta ei herättänyt mussa mitään kiinnostusta, eikä herätä vieläkään. Hän oli kuitenkin sellainen ihan soppeli kaveri, jonka kanssa olin tekemisissä silloin tällöin. Homma pelasi ihan kivasti kaveripohjalta, mutta sitten tämä henkilö toi esille kiinnostuksensa minuun. Minä ilmoitin hänelle ihan asiallisesti, ettei meistä voi tulla kavereita enempää. Tein tämän parikin kertaa ja sovimme jatkavamme kaveripohjalta tuttavuuttamme entiseen tapaan. Käytännössä homma ei toiminut kuitenkaan. Kyseinen henkilö oli selvästi jossain ihastustilassa ja oli koko ajan vähän ns. kärkkymässä. Oikeastaan tilanne oli mahdoton kaverisuhteelle. Lopetin kanssa vastailemisen tekstareihin, kun niitä tuntui satelevan aika tiheään ja lähettäjän ajatukset oli helppo lukea rivien välistä. Samalla kyllä kaverisuhteemmekin viileni, mutta siihen olin 50 % syyllinen. Ilmeisesti me molemmat totesimme tilanteen mahdottomuuden jatkaakseemme entiseen tyyliin. Jos sinä onnistut sopimaan asian ystäväsi kanssa, niin toivottavasti mitä tarkoittaa ei.
...tosi ystävä, aikuinen mies, ei suutu rehellisyydestä, vaan ystävyys jatkuu, vaikkei
tunne olekaan molemminpuoleinen. Mulla oli vastaava tilanne, mieskaveri kesti mun rehellisyyden, totesi että kyllä hänkin on tuntenut "jotain" mua kohtaan mutta haluaa pitää tämän suhteen ystävänä...ja niin pysyttiinkin,
jälkeenpäin oon ollu tosi kiitollinen ystävyydestä
ja kummallakin on omat ihastumisensa ja suhteensa muualla...joten mun mielestä OIKEE ystävä ei pimahda toisen rehellisistä tunteista.
Jatka samaa linjaa, rehelliset ihmiset on ROHKEITA
ja KULLANARVOISIA tässä pelimiesten- ja naisten
maailmassa.
Itse oon jo 45v enkä, todellakaan, kadu rehellisyyttäni vaikka se on joskus tarkoittanut myös "kasvojen menetystä" ..se on myös antanut, paljon :)
Tsemppiä !
Tämä oli ainoa viesti, josta sain jotain evästä omaankin elämäntilanteeseeni... Elämä on kuljettanut minuakin siten, että olen kymmenisen vuotta sitten saanut kohdata miespuolisen immeisen (minua noin 15v vanhempi), joka jo silloin puhutteli minua vakavanlaisesti monella tasolla. Olemme molemmat avioliitossa tahoillamme, että senlaisesta puhuttelusta ei kylläkään koskaan ole ollut kyse. Aika ajoin olemme tavanneet ammatteihimme liittyvien keskustelujen parissa kera kahvikupposten ja joskus myös järkyttävässä humalassa baarien savuisissa nurkissa. Yhteisten puheenaiheiden ja seurassa viihtymisen lisäksi nyt kuluneen (ei alkaneen) vuoden aikana sellainen "säpinä" välillämme on taas uudelleen saanut tuulta purjeisiinsa. Näiden vuosien aikana on näet ollut myös aikoja, jolloin seksuaalinen säpinä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa suhteessa häneen.
Nyt sitten elän tunnemelskaa: toisaalta hän kiinnostaa mutta puntarissa on liian paljon - pitkä ystävyys, ihmisen merkityksellisyys minulle ja tietysti sitten nämä molempien parisuhteet ja niihin liittyvät problematiikat (luottamus, itsearvostus parisuhteessa jne.)
Niin, mikä rassaa?
Tämä kaikki olisi helposti ratkaistavissa järjellä tyyliin "älä riskeeraa ystävyyttä ja nauti vain säpinä-fiiliksistä". Mitä ilmeisemmin ikäni alkaa tehdä tepposia: kun on yli 30 vuotta lasissa, mietin, että tätäkö elämäni on, onko se sellaista kuin millaiseksi halusin elämäni muokata? Ja onko niin, että en enää voi nauttia jonkun muun miehen seurasta (ihan loppuun asti, you know) laittamatta peliin kaikkea minulle tärkeää (perhe, ystävyys, omat arvot).
Jeesatkaa - kertokaa kokemuksia. Aihehan on osaltani sellainen, jota en voi enkä halua puida ystäväpiirissäni, työkavereista ja naapureista puhumattakaan.
Hei!
Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe ja yllättävän tavallistakin näköjään???
Itse ihastuin, jopa rakastuinkin pari vuotta sitten työkaveriini, jonka kanssa olimme olleet jo vuosia hyviä kavereita. Ystävyydeksi sitä ei ehkä voinut sanoa, mutta kavereita kuitenkin. Hänkin antoi viitteitä ihastuksesta ja kun oma parisuhteeni oli silloin kauheassa jamassa, heittäydyin tunteen vietäväksi ihan täysillä. Meillä oli säpinää kovastikin, vaikka mihinkään vakavampaan se ei johtanut, joskus vähän halailtiin tanssilattialla.
Sitten kamalassa humalatilassa paljastin tunteeni hänelle. Mies säikähti ihan kamalasti. Onnekseni hän kuitenkin oli niin aikuinen, että ei katkaissut kaveruuttamme, vaan oli kovin ystävällinen ja mukava minulle edelleen, vaikka kertoikin ihan suoraan minulle, ettei ole kiinnostunut. Tai oikeastaan kertoi, että olisi kiinnostunut, muttei halua rikkoa kummankaan parisuhdetta.
Olin ihan rikki, ja vaikka arvostinkin hänen yritystään jatkaa kaveruutta, tulin siitä lähinnä vihaiseksi ja tiedän kyllä, että vaikeaa se oli hänellekin. Ei auttanut tietysti sekään, että olimme samassa työpaikassa ja varmasti työkaveritkin tajusivat tilanteen. Kului vuosi ja minä vain märehdin hänen peräänsä. Vuoden aikana ajauduttiin parien pirskeiden jälkeen suutelemaankin, mutta nekin päättyivät aina kauheaan huonoon omatuntoon ja jäykistelyyn töissä.
Siinä sivussa parisuhteeni sitten veteli viimeisiä hengenvetojaan ja viime keväänä erosin. Tapasin samoihin aikoihin uskomattoman miehen, josta tiesin heti, että tämä se on se oikea. No, siitä jutusta ei tullut mitään, monen syyn takia, mutta pääasia siis tässä se, että sen ansiosta pääsin eroon tunteistani tuota työkaveriani kohtaan. Vielä vähän tuuleteltiin tunteitamme kesäloman kynnyksellä tappelemalla rajusti bileissä, mutta se puhdisti ilman. Kesäloman jälkeen tilanne oli normalisoitunut ja jatkoimme hyvinä kavereina. Ja nyt, joulun alla yhtäkkiä totesimme, että itse asiassa olemme muuttuneet todella läheisiksi ystäviksi! Paremmiksi kuin ennen tuota ihastusepisodia. Jotenkin tuo juttu yhdistää meitä! Nyt olen tosi iloinen, että kaiken kurjuuden ja murehtimisen jälkeen olemme tosi hyvät ystävät. Välillämme on edelleen sellainen kiva pikku säpinä, lähettelemme hauskoja tekstiviestejä ja olemme töissä paljon yhdessä ja meillä on hauskaa. Olen saanut hänestä oikean ystävän!!!
En olisi uskonut kyllä tätä vuosi sitten, kun vielä surin ja märehdin asiaa yötä päivää. Näinkin kuitenkin voi käydä... toivotaan, että teillekin voi käydä samoin :)
Sama juttu täällä, ero oli että sanoin jutun puhelimitse, juovuksissa. olisi pitänyt sanoa sen edes face to face mutta ei...
nojoo ystävyys oli pari viikkoa jäähyllä mutta, se on taas ennalleen, ehkä paremmassa kunnossa kun ennen kun saatiin asiat puhuttua. Tunteet ovat tosin vielä samat... mutta ollaan ystäviä vaan se on ehkä parempi niin.