Telkkarin dokumenteissa ja kirjallisuudessa tuodaan usein esille ajatus, että pakko-oireinen ihminen pelkää jotain sattuvan ellei suorita pakkotoimintojaan, vaan laittaa niille kampoihin.
Itse olen pienestä asti taistellut huomattavan vaikeiden pakkotoimintojen ja -ajatusten kanssa, mutten ole ikinä ollut sillä tavalla taikauskoinen, että olisin ajatellut niillä olevan mitään seurausyhteyttä maailman ja elämän asioihin ja tapahtumiin. Ne vain ovat olleet pakonomaisia ja hyvin vaikeasti vastustettavia, mutta erilaisin omatoimisin terapiakeinoin ja aivojen kehityksen myötä häiriön luonne ja haastavuus on muuttunut vuosien myötä.
Kysymys teille kanssatovereille onkin, että uskotteko te jotain pahaa tapahtuvan jos ette suorita neuroottisia toimintojanne?
Itse olen pienestä asti taistellut huomattavan vaikeiden pakkotoimintojen ja -ajatusten kanssa, mutten ole ikinä ollut sillä tavalla taikauskoinen, että olisin ajatellut niillä olevan mitään seurausyhteyttä maailman ja elämän asioihin ja tapahtumiin. Ne vain ovat olleet pakonomaisia ja hyvin vaikeasti vastustettavia, mutta erilaisin omatoimisin terapiakeinoin ja aivojen kehityksen myötä häiriön luonne ja haastavuus on muuttunut vuosien myötä.
Kysymys teille kanssatovereille onkin, että uskotteko te jotain pahaa tapahtuvan jos ette suorita neuroottisia toimintojanne?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uskon ja en usko.
Voi olla hyvin voimakas päähän pinttymä että tapahtuu jotain ikävää , jos en suorita jotain pakkorituaalia, tunne on hyvin voimakas, järjellä käsitän ettei asia voi olla niin.
En yleensä ajattele, että mitään pahaa tapahtuisi. Mutta jos en vie jotain toimintoa loppuun, pelkään, että ajatus alkaa askarruttaa minua joskus myöhemmin, jopa viikkojen päästä.
Itsellä on myös tuo että jos en tee jotakin loppuun asti ja "hyvin", niin asia jää vaivaamaan ja se pitää tehdä myöhemmin uudestaan. Rasitavaa omata tämmöinen sairaus.
En usko mitään pahaa tapahtuvan. Lähinnä itselle tulee kamala ahdistus ja paniikki (siinä määrin paniikki, etten pysty olemaan rennosti) jos jätän asiat tekemättä.
Joo, voi olla vain valtava pakonomainen tunne suorittaa jokin rituaali, että homma on mennyt "oikein", tuo rituaali voi olla vaikka lauseiden toistaminen päässään tai jotain vastaavaa. Jos ei suorita rituaalia niin se voi vaivata päiviä, viikkoja tai kuukausia. Miten tuollainen katkaistaan? Ilmeisesti ahdistusta pitää sietää sitten vaikka kuukausitolkulla?
Siinäpä se onkin - miten sen katkaisee? Pääsen itse joskus eroon päätä vaivaavasta ajatuksesta ihan järkeilemällä tai ajatukselle naureskelemalla. Tai sitten päätän, etten kurillakaan toteuta tuota toimintaa.
Totuttuja toimintatapojahan näistä suurin osa on. Pyrin opastamaan mieltäni toimimaan toisin.
Minulla on ollut kaikenlaisia rituaaleja etenkin lapsena (40 vuotta sitten). Vähitellen ne ovat jääneet. "Jotakin" olen tehnyt varmaan vuosien varrella paljonkin, mutta kyse on ollut niin pienistä nopeasti tehdyistä "rituaaleista", että en ole niitä aina tiedostanut. Nyt minulla on rukous. Tosin tieto siitä, että Jumala vastaa usein jo ennen rukoiluamme (tekee joitakin "järjestelyjä"), helpottaa. Samoin se, ettei "hiuskaan" putoa päästämme Jumalan sitä tietämättä".
Käytännön vinkkejä minulla olisi moneenkin asiaan, mutta olen huomannut niitä täällä palstalla jo ennestään esitettyinä. Uskoaan ei voi tyrkyttää kenellekään, mutta jolla se on, niin siitä löytyy paljon apua.