Ulosotto pelottaa

Kait se velkojen päästäminen ulosottoon olisi vain helpotus. :'( Takuu-säätiön takausta en voi vielä hakea koska tiliotteissa näkyy vippejä ja sinne on 5-8 kuukauden jono... Myöhemmin voin sitä hakea. Mutta mitä jos en halua kirjoittaa sinne hakemukseen velkaantumisen syitä?

Ulosotto ahdistaa mutta se kait tässä edessä on, nyt alkaa tulla seinä vastaan, niin monta vuotta olen kierteessä ollut ja velkoja maksellut velalla. Se on osoittautunut virheeksi. Lisäksi maksuhäiriömerkintä ahdistaa. En selviä velkalyhennyksistä enää vaikka perintään päästäisin loputkin sillä tuskin suostuvat niin pieniin maksueriin mitä tarvitsisin. Soitin yhteen perintätoimistoon ja kysyin mutta sanoivat vain että ei voi etukäteen sanoa, ota yhteyttä sitten kun se velka heille siirrettään. Jos jotenkuten selviäisinkin niin joutuisin todella elämään kädestä suuhun ja tuskailemaan lukuisten velkojen kanssa ja siinä kestäisi kuitenkin jokusen vuoden. Ulosottomies jo laski kauanko uo:ssa kestäisi. Ja uo vie sentään vain sen 1/3 nettotuloista, minullehan jäisi enemmän käteen elämiseen kuin pitkään aikaan. Lisäksi sinne voisi tehdä ylimääräisiä lyhennyksiäkin. Puhuin jo etukäteen uo-miehen kanssa ja sain vastauksia kysymyksiini.

Ehtisin ehkä ennen tuon ulosoton alkamista maksaa pienemmät lainat pois, olen ymmärtänyt että se onkin järkevintä? Sitten sinne menisi 6 isompaa velkaa. Luottokortit (2 kpl) voisin lopettaa jo ennen merkintää ja lyhentää ne minimilyhennyksillä pois siinä ulosoton ohella.

Lisäksi pelottaa saanko potkut töistä ulosoton takia mutta minulle vakuutettiin että se ei ole laillista. On sen verran suuri työnantajakin kyseessä että tiedon ei pitäisi kulkea yksikköni esimiehen kautta vaan pääkonttorin kautta palkanlaskentaan. Silti mietin tuota päivin ja öin. :(
92390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

LISÄKYSYMYS: pitääkö paikkansa että jotkin maksuhäiriömerkinnät eivät poistu luottotietorekisteristä ikinä? Että sinne voi vaan liittää tiedon että velka maksettu, mutta merkintä säilyy loppuiän.

Äänestä

Ei kai se palkan ulosmittaus ole välttämätöntä. Teet vain ulosottomiehen kanssa sopimuksen ja makselet ne velat itse ulosottoon itse. Pariin vapaakuukauteenkin vuodessa taidat olla oikeutettu, mutta varmasti parempi mieluummin maksella vähän ekstraa niin saat homman hoidettua pikemmin.

Äänestä

Toi äskeinen kommentti ei ihan pidä paikkansa? Itse ei nykyään voi tehdä maksusuunnitelmaa uo:lle, nimittäin kokemusta on, se viedään automaattisesti palkasta 1/3 osa. Vapaakuukaudet saa sitten ,kun vuosi maksettu uo:lle. Onneksi itse jo kuivilla, mutta välillä vaikeaakin ollut. Ei kannata päästää ikinä itseään sellaiseen jamaan ja luottiksista kannattaisi pitää kiinni!! Tsemppiä ja jaksamista!

Äänestä

Ikävä juttu kun ihmiset viimeiseen asti yrittävät säilyttää luottotietonsa. Pitäisi jo aiemmin puhaltaa peli poikki ja hyväksyä että yksin ei voi velkakierrettä saada hoidettua normi tuloilla. Velkojen päästäminen ulosottoon on järkevin vaihtoehto mitä aloittajalle tässä tilanteessa voisin suositella. Itselläni aikoinani ihan sama juttu.
Uo vie tyypillisesti sen 1/3 palkkasta ellei vapaaehtoisesta maksamisesta sovita. Näissä tapauksissa uo ei hyväksy alle lain salliman maksimin 1/3 eriä vaan pitää maksaa enemmän. Nyt olisi saatava kaikki velat mitä pikimmin ulosottoon. Älä tee maksusopimuksia perintätoimistojen kanssa, et tule selviytymään niistäkään. Kun velka menee perintään pyydä sen siirtämistä heti ulosottoon. Huomioi että jotkin voivat kuitenkin tästä huolimatta pantata velkaa itsellään. Tälle ei voi mitään.
Jos mahdollista maksa pienimmät velat pois ennen niiden menemistä haasteelle. Jokaiseen velkaan lisätään haasteessa roimasti kuluja riippuen kokonaisvelasta, kuitenkin puhutaan muutamista satasista per velka. Jos yksittäisiä velkoja paljon niin tästä aiheutuu roima lisäys alkuperäiseen velkaan. Eli mahdollisimman pian ja mahdollisimman vähän velkoja ulosottoon. Työpaikkaase et menetä joutuessasi ulosttoon tai kun merkintä tulee. Varaudu kuitenkin merkintään ja hanki ne asiat mitä et enää merkinnän tultua saa. Merkinnät pysyvät tietyn ajan ja kun aika tulee täyteen merkintä poistuu eli eivät ole ikuisia.

Äänestä
  • Avaapas tuo ylle laitettu linkkin. Kyllä maksusopparin saa tehtyä ihan samalla 1/3:lla mikä menisi muutenkin. Itsellä kokemusta.

    Äänestä

  • tvatva kirjoitti:

    Avaapas tuo ylle laitettu linkkin. Kyllä maksusopparin saa tehtyä ihan samalla 1/3:lla mikä menisi muutenkin. Itsellä kokemusta.

    Juu tottakai, eihän kukaan muuta ole väittänytkään. Se on tosin ihan uo:npäätettävissä eikä suunnitelmaan ole mitään valvollisuukisa. Lisksi jos maksat uo:lle itse niin se ei käy esim toimeentulotukea laskettaessa menoiksi jamm vapaakuukausia ei tiettävästi näin menetellen saa (tästä olen kuitenkin epävarma)

    Äänestä

  • Toimeentulotukilakia pitäisi muuttaa. Ei tunnu oikealta, että sosiaalitoimisto maksaa ihmisten ulosottovelkoja. Kohta koko Suomi on konkurssissa.

    Äänestä

Ei tarvitse pelätä työpaikan vuoksi. Olet isossa yrityksessä ja esimiehesi ei tule koskaan saamaan tietoon tilannettasi. Minä olen isossa yrityksessä (vastuullinen) ja meillä kulkee palkanmaksu ym. ulkoistetun palkanlaskijan kautta. Toimipisteeni ei tiedä uo maksujani. Yli 3 v on näin mennyt. Uo lähetti tiedon palkanlaskijalle ja tilistä alkoi menemään 1/3. Maksusopimusta ei kaikki uo:t tee, pyysin peloissani sitä, mutta sanoi ettei tarvitse pelätä ja oikeassa oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eijaksaenäää kirjoitti:

Kait se velkojen päästäminen ulosottoon olisi vain helpotus. :'( Takuu-säätiön takausta en voi vielä hakea koska tiliotteissa näkyy vippejä ja sinne on 5-8 kuukauden jono... Myöhemmin voin sitä hakea. Mutta mitä jos en halua kirjoittaa sinne hakemukseen velkaantumisen syitä?

Ulosotto ahdistaa mutta se kait tässä edessä on, nyt alkaa tulla seinä vastaan, niin monta vuotta olen kierteessä ollut ja velkoja maksellut velalla. Se on osoittautunut virheeksi. Lisäksi maksuhäiriömerkintä ahdistaa. En selviä velkalyhennyksistä enää vaikka perintään päästäisin loputkin sillä tuskin suostuvat niin pieniin maksueriin mitä tarvitsisin. Soitin yhteen perintätoimistoon ja kysyin mutta sanoivat vain että ei voi etukäteen sanoa, ota yhteyttä sitten kun se velka heille siirrettään. Jos jotenkuten selviäisinkin niin joutuisin todella elämään kädestä suuhun ja tuskailemaan lukuisten velkojen kanssa ja siinä kestäisi kuitenkin jokusen vuoden. Ulosottomies jo laski kauanko uo:ssa kestäisi. Ja uo vie sentään vain sen 1/3 nettotuloista, minullehan jäisi enemmän käteen elämiseen kuin pitkään aikaan. Lisäksi sinne voisi tehdä ylimääräisiä lyhennyksiäkin. Puhuin jo etukäteen uo-miehen kanssa ja sain vastauksia kysymyksiini.

Ehtisin ehkä ennen tuon ulosoton alkamista maksaa pienemmät lainat pois, olen ymmärtänyt että se onkin järkevintä? Sitten sinne menisi 6 isompaa velkaa. Luottokortit (2 kpl) voisin lopettaa jo ennen merkintää ja lyhentää ne minimilyhennyksillä pois siinä ulosoton ohella.

Lisäksi pelottaa saanko potkut töistä ulosoton takia mutta minulle vakuutettiin että se ei ole laillista. On sen verran suuri työnantajakin kyseessä että tiedon ei pitäisi kulkea yksikköni esimiehen kautta vaan pääkonttorin kautta palkanlaskentaan. Silti mietin tuota päivin ja öin. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu