Häpeämätön Iisakki Kiemunki valtasi kaupungin

Villissä Lännessä kaupungit joutuivat tietyn klikin valtaan ja tuloksena oli pelkkiä ongelmia kaupunkilaisille.

Nykyajassa Iisakki Kiemunki on tehnyt vastaavan tempun kauniissa Hämeenlinnassa. Kiemunki hakee keinoja kaihtamatta etuja vain omille intressiryhmilleen.

Kiemunki ei häpeä mitään. Hän häpeämätön.
65693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

missä temari kiemunki siellä koruptio.

Äänestä

Kiemungilla on lirahtanut nyt vahvasti neste hiussuortuviin ja on tullut röyhkeämmäksi vuosi vuodelta. Paljon pahaa on kaveri saanut Hämeenlinnassa aikaan

Äänestä

K.Arilla on aikaa vankilassa harrastaa rikollisuutta. Kunnianloukkauksia kaikki ja vankilan IP osoite.

Äänestä
  • Kiemungilla on vielä pieni hetki aikaa harrastaa rikollisuutta. Kunnianloukkauksia kaikki ja hänen IP osoite muuttuu ensi kevään kunnallisvaalien jälkeen.

    Äänestä

  • Mitä sä tollo vankilasta höpiset? Iisakki on lähempänä vankilaaa kuin Kari.

    Äänestä

Hyvin hankala tilanne kaikenkaikkiaan. Osa kaupunkilaisista ei voi käyttää juuri nyt mitään palveluja vaan joutuu väistelemään, koska pelkäävät joutuvansa mielipuolen näkymättömän käden raivon kohteeksi.

Kyseessä on hiljainen humanitaarinen kaikenaikaa vaikeutuva kriisi. Pian täältä saattaa käynnistyä massa-exodus.

Äänestä

K.Arilla on vielä pieni hetki aikaa harrastaa rikollisuutta. Kunnianloukkauksia kaikki ja hänen IP osoite muuttuu ensi kevään kunnallisvaalien jälkeen.

Äänestä

Kierongilla on vielä pieni hetki aikaa harrastaa rikollisuutta. Kunnianloukkauksia kaikki ja hänen IP osoite muuttuu ensi kevään kunnallisvaalien jälkeen.

Äänestä
  • Huomenta K.Ari ja joko kävit vankilanaamusuihkussa.

    Äänestä

  • Heheeeee kirjoitti:

    Huomenta K.Ari ja joko kävit vankilanaamusuihkussa.

    Huomenta Trolli ja joko kävit vankilanaamusuihkussa.

    Äänestä

  • Heheee

    Äänestä

Kiemunki jaksaa jatkaa.

1Äänestä

Kiemungin poistuminen (poistaminen) politiikasta olisi helpotus kaupunkilaisille. Mutta ei taida lähteä millään keinolla.

Äänestä
  • Kuntavaalit on ensi keväänä, silloin lähtee jos kaupunkilaiset on oikeasti saaneet hänestä tarpeekseen!
    Hänen(kin) jatkonsa on äänestäjien käsissä, minkälaista kuntapolitiikkaa kaupunkilaiset haluaa, jos nykymeno tyydyttää niin hän jatkaa, ellei, ette äänestä häntä enää......niin yksinkertaista se on!

    Itse äänestän Karia, jos hän asettuu kuntavaaleissa ehdolle, myös Lulu on varsin hyvä vaihtoehto minun linjaani!

    Äänestä

  • Demarit ja kokoomus on päättänyt kaikki Hämeenlinnassa ja nyt on syntynyt sota kun eri puolueen edustajia on tullut hallitukseen.Ei saanut toriparkkia Vekka jolla on torin ympärillä taloja.Olis pistänyt veronmaksajat sen maksamaan.Kiemunki oli varmaan samalla kannalla.Eihän ne verotulot kun vain kokoomus ja demarit eniten hyötyy

    Äänestä

Kiemunki pitäisi saada järjestykseen.

Äänestä
  • Lulu ja Kari parhaat ehdokkaat jos sitten sais Kimunginkin puhumaan totta eikä kirjoittelis toisten lapsista.Se kyllä törkeätä.

    Äänestä

  • Mitä pahaa se nyt on tehyt?

    Äänestä

Eipä taida Kiemungilla olla osaa eikä arpaa persuduon sekoilussa. Tytteli ja Kirkkala itse yrittivät keinoja kaihtamatta mollata muita.

Äänestä
  • Eipä taida Tyttelillä ja Kirkkalalla olla osaa eikä arpaa Kiemungin Demarien ja hänen hännystelijöidensä sekoilussa. itse yrittivät keinoja kaihtamatta mollata muita.

    Äänestä

Kyllähän sunnyncar seitsikko on pohjanoteeraus . Höplästä vedettäviä tumpeloita. Kuka uskoo hämeenlinnan nousuun tällä pisneskokemuksella. Joulupukki !

Äänestä

> Hänen(kin) jatkonsa on äänestäjien käsissä

Eipä muuten ole. Vaan ääntenlaskijoiden. Itsehän he äänensä laskee vai paaviko ne käy laskemassa?

Vaalit voittaa ääntenlaskija.

Äänestä

Tämä äijä on superpelle mutta eikö se olekin demari, eli onko se näitä rinteen ruikuttajia.

Äänestä

Demarius ei ole sinällään väärin, mutta Kiemungin kaupungin edun vastainen toiminta on. Haiseva rasvaletti liuhuu, kun äijä sauhuaa. Ja nyrkki heiluu.

Äänestä

Kiemunki ei ole tehnyt mitään kaupunkia vahingoittavva kuten persupari. Kirkkala on jo myöntänyt tehneensä ja kohta tyttelikin.

Äänestä
  • Toisin kuin nimim."leila887" väittää, toteankin yksioikoisesti Kiemungin tehneen erittän suurta haittaa ja vahinkoa kaupunkia ja kaupunkilaisia kohtaan.
    Hän on kuitenkin on niin korruption ja vallan sokaisema ettei hän ymmärrä/huomaa olevansa Hämeenlinnan Mafian ja Hyväveliverkoston käsikassara!

    Äänestä

Onko kiemunki demari, eihän näitä saa arvostella, rinne vilauttaa rasistikorttia hyvin vihaisesti,,

Äänestä

Vaikuttaa siltä että persuilla ei ole Hämeenlinnassa edes ihmisoikeuksia. ... Ovat selvästi parasta mitä Hämeenlinnalle on koskaan tapahtunut poliittisella kentällä. ääni Lulu-persu saa ääneni!

Äänestä
  • Sama täällä, niin Kari tai Lulu, kumpi nyt ehdolle asettuukin, saa ääneni!
    Toivottavasti molemmat asettuu ehdolle ensi kevään kuntavaaliin!

    Äänestä

Kiitos Iisakille Lulu skandaalin paljastamisesta.

Äänestä
  • Kiitos Lululle Iisakki-skandaalin paljastamisesta.

    Äänestä

Demuli-"vartia" on palannut jälleen todella nerokkaiden kommenttien kera. Oletko jo läpäissyt apukoulun vai opetteletko vieläkin lukemista Koff-tölkkien kyljestä?
Kaikki muut aikaansa seuraavat kaupunkilaiset ovat havainneet, että Iisakki oli itse skandaalin hämmentäjänä, mutta poika kusi valheillaan omille kintuilleen, kuten yleensäkin. Tuomiokin tuli oikeudesta, kun ei millään punikkipoju ymmärrä, miten hänen asemassaan pitäisi osata käyttäytyä.

Äänestä

Perzyiukki-"vartia" on palannut jälleen todella nerokkaiden kommenttien kera. Oletko jo läpäissyt apukoulun vai opetteletko vieläkin lukemista Koff-tölkkien kyljestä?
Kaikki muut aikaansa seuraavat kaupunkilaiset ovat havainneet, että K.Ari oli itse skandaalin hämmentäjänä, mutta poika kusi valheillaan omille kintuilleen, kuten yleensäkin. Tuomiokin tuli oikeudesta, kun ei millään perziikkipoju ymmärrä, miten hänen asemassaan pitäisi osata käyttäytyä.

Äänestä
  • AI niin, Vartia-demuli ei tosiaan osaa kirjoittaa itse yhtään mitään järkevää, koska Koffin tölkeistä ei löydy riittävää sanavarastoa. Sen vuoksi ainoa keino on turvautua copypaste-menetelmään ja lainata toisten kirjoituksia muutettuina. Säälittävää demulimeininkiä

    Äänestä

AI niin, Vartia-perzuikki ei tosiaan osaa kirjoittaa itse yhtään mitään järkevää, koska Koffin tölkeistä ei löydy riittävää sanavarastoa. Sen vuoksi ainoa keino on turvautua copypaste-menetelmään ja lainata toisten kirjoituksia muutettuina. Säälittävää perzukki meininkiä

Äänestä

Juntit paljon vartijoina ei ole hyvä asia kenellekään. Turhan iso kaupunki on saanut olla liian kauan puoluejunttien hiekkalaatikkona.

Miettikääpä jos kuitenkin käynnissä onkin jokin suurelle yleisölle yllätys yllätys kertomatta jäänyt suur-agenda - vaikka lentokoneilla myrkyn kylväminen taivaalle - mutta näille nurinkurisille surullisen hahmon ritareille ja öyhöttäville mustan porvarin ihmiskilville puolueen johto tai rahoittaja kertoo ettei siitä kuitenkaan ole heille itselleen tai perheilleen mitään vaaraa. Miettikääpä mikä voisi olla seuraamus - kaikkihan menevät silloin saunan taakse omaehtoisesti.

Ei hyvä päivää tätä touhua täällä. Tämä on kuulkaa aivan mahdotonta sikailua mitä te harrastatte. Tämähän on kuin Zambiassa tai Zimbabvessa - ei mitään olennaista eroa.

Saatamme kaikki saada Ebolan mutta puolueiden kannattajat vaan öyhöttää kaikkea kummaa.

Tällaista poltetun maan taktiikkaa on joskus joutuneet kansalaiset jossain vastustamaan kovilla otteilla kun johdon mopo vaan karkailee.

Äänestä

Persujen salajuoniko taas

Äänestä
  • Se, aivan varmasti.

    Äänestä

  • Kallu luritteelee taas, mutta missä on faktaam?

    Äänestä

  • Perzuikki pakkohoidossa

    Äänestä

  • järkyttyi kirjoitti:

    Perzuikki pakkohoidossa

    Demuli pakkohoidossa, kysy vaikka "Vartialta", se tietää!

    Äänestä

Me kurjat odotamme sitä kun Lee Vancleef astuu saluunaan aurinko takanaan. Pianonsoitto katkeaa, Kortinlyönti jää puolitiehen. Iskee baaritiskillä tomut Stetsonista, pyytää viskin, imaisee ykkösellä sen ja kävelee yläkertaan. Ottaa huoran ja kylvyn. Ajaa sängen, huoralle hyvät tipit ja alkaa siivoamaan kaupunkia riistäjistä. Kun homma on hoidettu niin suutelee kaunista naista, taputtaa lasta päälle ja ratsastaa kohti auringonlaskua !

Äänestä
  • Toinen vaihtoehto olisi liittovaltion agentti, joka kohtalokkaan jatsahtavan musiikin säestämänä saapuu rajaseudun eristetylle pikkupaikkakunnalle alkaen keriä pirullista juonta lopusta alkuunpäin auki saaden unessa ratkaisevia vihjeitä paikkakunnan okkultismia harjoittavista porvareista ja sosialisteina esiintyvistä sysimustista piiloporvareista.

    Yhdellä kaupungin asioita suvereenisti pyörittävällä yhteiskunnan tukipylväällä roikkuu metrinen pyörösahanterä toimiston seinällä koristeena.

    Jos vielä hattula olisi pohjoisen naapurivaltion alueella ja siellä toimisi suosittu bordellibaari, asetelma alkaisi olla melko valmis. Kahta lumihuippuista vuorta täällä tosin ei ole.

    Äänestä

  • Sellissä viruu Miekkalinnassa kaksi konnaa, paatunutta rikollista jotka napattii kaupunkilaisia uhkaamasta. Mies ja nainen.

    Äänestä

  • Elokuvassa tarvitaan ammattitaitoista puuseppää, joka rakentaa saparopäiselle rikolliselle tarpeeksi vahvat karmit tämän vaatekaapin ovelle. Niitä tarvitaan, kun se luikero myöntää todellisen suuntautumisensa kokoomuslaisuuteen todeksi ja ryntää lopultakin kaapista ulos. Elokuvassa luikeron salainen ja elähtänyt puumarakastajatar sanoo "lopultakin" ja puhkeaa itkuun liikutuksesta, kun rakas luikero uskaltaa lopultakin aplodien kera tulla kaapista ja esiintyy sen jälkeen hänen rinnallaan kokoomuslaisessa poliittisessa rikollisryhmässä.

    Äänestä

Kun maalaisjuntti tulee maalta (Janakkalasta ) kaupunkiin niin meneehän siinä polla sekaisin vähemmälläkin.

Äänestä
  • Kiitos Iisakki Lulu skandaalin paljastamisesta.

    Äänestä

  • Iisakki, SE on poninhäntäpäinen tuomittu rikollinen ja valehteleva sekä kieroileva nilkki. Ei siitä koijarista voi muuta kertoa. Hävettävä tyyppi kaiken kaikkiaan. Tunnen syvää myötähäpeää hämeenlinnalaisena Iisakin puolesta.

    Äänestä

  • Kiemubarbaari osuva taiteilijanimi??

    Äänestä

  • Jos sättiminen on jonkun elämäntyö, niin mä veikkaan, että sellainen luuseri tulee neljä kertaa kalliimmaksi yhteiskunnalle, kun yksikään Kiemunki.

    Äänestä

  • fdhgjgjkee kirjoitti:

    Jos sättiminen on jonkun elämäntyö, niin mä veikkaan, että sellainen luuseri tulee neljä kertaa kalliimmaksi yhteiskunnalle, kun yksikään Kiemunki.

    Iisakki on omalla ylimielisyydellään, totuuden vääristelyllä, asioiden salailulla ja toisten julkisella halventamisella ansainnut kaiken saamansa kuran ja negatiivisen suhtautumisen itseään kohtaan. Se eläin ei ole ansainnut yhtään parempaa kohtelua.

    Äänestä

  • fdhgjgjkee kirjoitti:

    Jos sättiminen on jonkun elämäntyö, niin mä veikkaan, että sellainen luuseri tulee neljä kertaa kalliimmaksi yhteiskunnalle, kun yksikään Kiemunki.

    Satoja miljooniako siis??

    Äänestä

  • IisakkiOnPohjasakkaa kirjoitti:

    Iisakki, SE on poninhäntäpäinen tuomittu rikollinen ja valehteleva sekä kieroileva nilkki. Ei siitä koijarista voi muuta kertoa. Hävettävä tyyppi kaiken kaikkiaan. Tunnen syvää myötähäpeää hämeenlinnalaisena Iisakin puolesta.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016033121346181_uu.shtml

    Tästä sen näkee mikä on " miehiään ".

    Äänestä

  • Huonolta näyttää valokuvassakin.

    Äänestä

  • Pyyhi K.Ari välillä hikeä posess.

    Äänestä

  • Croatiassa hikeä pukkaakin.

    Äänestä

K.Ari on sellissä tuskaa täys.

Äänestä
  • Demulitrollilla taas täysi työ selittää asiat päälaelleen ja pestä Demujen mustaa likapyykkiä valkoiseksi!
    Kummaa että demut aina vaan paskoo omaan pesäänsä?

    Äänestä

  • K.Ari pesee pyykit vankilanpesulassa.

    Äänestä

  • Peseekös Loora matkapyykit(kin)??

    Äänestä

  • Hehhhhhee kirjoitti:

    K.Ari pesee pyykit vankilanpesulassa.

    Demulitrolli pesee pyykit vankilanpesulassa. "Vartia" auttaaa!

    Äänestä

  • Näin.ainakin.ennen kirjoitti:

    Peseekös Loora matkapyykit(kin)??

    Demulitrolli pesee matkapyykitkin myös, vie vaan hänelle kaikki... vankilanpesulassa pestään "Mustaa valkoiseksi". "Vartia" auttaaa!

    Äänestä

  • Etkö osaa suomea? Vartija! Vai tarkoitatko Vartialla sukunimeä? Kielen alkeet olisi suotavaa opetella.

    Äänestä

PaskaJutan ja Jyrkin johdolla myös Kiemunki on ollut osa Suomen tuhoa tuhoamalla kotimarkkinat, lahjoittamalla rahat Kreikkaan ja pitkäaikaistanut noin miljoonan ihmisen krooniseksi köyhäksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kiemunkiulos kirjoitti:

Villissä Lännessä kaupungit joutuivat tietyn klikin valtaan ja tuloksena oli pelkkiä ongelmia kaupunkilaisille.

Nykyajassa Iisakki Kiemunki on tehnyt vastaavan tempun kauniissa Hämeenlinnassa. Kiemunki hakee keinoja kaihtamatta etuja vain omille intressiryhmilleen.

Kiemunki ei häpeä mitään. Hän häpeämätön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu