kuka tunnustaa olevansa vanginvartian sukulainen.

Lukuisista valkoisten perustamista vankileireistä oli Hämeenlinna yksi pahamaineisimmista ja se tunnettiin erityisesti kovasta kuristaan.[3] Vankien kuolleisuus Hämeenlinnassa oli noin 20%, mikä oli Lappeenrannan vankileirin ohella toiseksi suurinta Tammisaaren vankileirin jälkeen.[4]

Punavankeja pidettiin Poltiahon vanhoissa venäläisten rakentamissa kasarmirakennuksissa. Huonoissa oloissa eläneiden vankien keskuudessa levisi kulkutauteja, joista vaarallisin oli isorokko.[1] Muita Hämeenlinnan vankileirillä raivonneita tauteja olivat muun muassa tulirokko ja pilkkukuume. Vankien lisäksi kulkutaudit levisivät myös kaupunkiin omaistensa vapauttamista anomaan tulleiden perheenjäsenten sekä itää kohti pyrkivien pakolaisten keskuudessa.[5] Heinäkuusta lähtien joitakin kuolonuhreja vaati myös espanjantauti.[6] Nälkään kuolleita Hämeenlinnan vankileirillä oli sotasurmatiedoston mukaan vain 15, mutta ainoastaan vajaalle 400:lle kuolleelle merkittiin kuolinsyy.[2]
7154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älkää nyt tällaisia kaivelko vaan eläkää tätä päivää.

Äänestä

Minä tunnustan

Äänestä
  • punikit olis pitäny kaikki ampua

    Äänestä

  • älävääristele kirjoitti:

    punikit olis pitäny kaikki ampua

    Miksi olisi, olet sinäkin aika tampio kun noin voit sanoa! Häpeä ! Ihannoitko sotaa tai kurjuutta, oletko todellakin noin paha ihminen?

    Äänestä

Kaikki vangit pitäis lopettaa.

Äänestä
  • Sinut voisi lopettaa, missä asut?

    Äänestä

Aloittajan olisi kannattanut kopioida otsikkokin wikipediasta niin hän olisi saanut vanginvartijan kirjoitettua oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ismokieouluhenkilö kirjoitti:

Lukuisista valkoisten perustamista vankileireistä oli Hämeenlinna yksi pahamaineisimmista ja se tunnettiin erityisesti kovasta kuristaan.[3] Vankien kuolleisuus Hämeenlinnassa oli noin 20%, mikä oli Lappeenrannan vankileirin ohella toiseksi suurinta Tammisaaren vankileirin jälkeen.[4]

Punavankeja pidettiin Poltiahon vanhoissa venäläisten rakentamissa kasarmirakennuksissa. Huonoissa oloissa eläneiden vankien keskuudessa levisi kulkutauteja, joista vaarallisin oli isorokko.[1] Muita Hämeenlinnan vankileirillä raivonneita tauteja olivat muun muassa tulirokko ja pilkkukuume. Vankien lisäksi kulkutaudit levisivät myös kaupunkiin omaistensa vapauttamista anomaan tulleiden perheenjäsenten sekä itää kohti pyrkivien pakolaisten keskuudessa.[5] Heinäkuusta lähtien joitakin kuolonuhreja vaati myös espanjantauti.[6] Nälkään kuolleita Hämeenlinnan vankileirillä oli sotasurmatiedoston mukaan vain 15, mutta ainoastaan vajaalle 400:lle kuolleelle merkittiin kuolinsyy.[2]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu