ristiriita vanhempien kunnioituksessa

Oma ajatusmaailmani on se että en tuomitse ihmisiä sinä minä ne ovat ja kaikille pitäisi antaa vapaus elää sellaisella tavalla kuin haluavat kunhan he kunnioittavat ihmisyyttä.

En pysty kunnioittaan vanhempiani jotka ovat lestadiolaisia heidän jyrkän ja tuomitsevan elämänkatsomuksen vuoksi. He tuomitsevat homot eli kieltävät rakkauden kahden ihmisen väliltä, tuomitsevat kaikki muut paitsi lestat helvettiin, pakkokasvatus heidän omaan järjettömään ajattelumaailmaan ja avoimuus erilaisuutta kohtaan puuttuu täysin.

En tunne vihaa mutta en voi sanoa muille että olen ylpeä vanhemmistani tai arvostan heitä todella paljon. Usein ajattelen että elämäni olisi ollut paljon helpompaa jos heitä ei olisi ollut. Kun puhutaan lestadiolaiskodista että se on turvallinen kun ei ole alkoholia jne mutta kyllä se voi olla helvetillinen paikka kasvaa kun ruoska heiluu ellei lestadiolaisuutta noudateta.

Perheonnea ei lestadiolaisuus ainakaan meidän perheeseen tuonut. Se hajotti sen. Ainoa oikea usko toi helvetin ei taivasta.
8138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Elämäni olisi ollut paljon helpompaa, ellei vanhempiani olisi ollut? Ootpa melko tollisko, ilman heitä ei olisi suakaan. Mitäpä katekismuksessa sanotan vanhempien kunnioittamisesta..

Äänestä
  • Mielenkiintoinen asia sillä tämä otetaan aina automaattisesti että vanhempiaan pitäisi kunnioittaa mutta mitä jos he ovat tehneet lapsen elämän vaikeaksi omilla toilailluillaan? Ovatko vanhemmat aina oikeassa?

    Vanhempien tehtävä on tuoda lapselle itsetuntemus jotta hän voi rakentaa oman elämän, ei päinvastoin kuten keksiä omia syntejä joilla estää lapsen kehitys. Entä jos vanhempien vuoksi perheessä ei ole turvallisuuden oloa. Pitääkö silloin kunnioittaa heitä?

    Ajatteliko katekismuksen kirjoittaja tätä asiaa..

    Äänestä

  • synnytty kirjoitti:

    Mielenkiintoinen asia sillä tämä otetaan aina automaattisesti että vanhempiaan pitäisi kunnioittaa mutta mitä jos he ovat tehneet lapsen elämän vaikeaksi omilla toilailluillaan? Ovatko vanhemmat aina oikeassa?

    Vanhempien tehtävä on tuoda lapselle itsetuntemus jotta hän voi rakentaa oman elämän, ei päinvastoin kuten keksiä omia syntejä joilla estää lapsen kehitys. Entä jos vanhempien vuoksi perheessä ei ole turvallisuuden oloa. Pitääkö silloin kunnioittaa heitä?

    Ajatteliko katekismuksen kirjoittaja tätä asiaa..

    ###Vanh.lestadiolaisten lasten SAIRASTA kasvatusta!
    melperi
    11.11.2015 18:24

    "BIRGITTA: Meitä lapsia oli 15. Kaikki oli tehokkaasti valjastettu työntekoon. Koskaan ei voinut tehdä tarpeeksi työtä, mikään ei ollut tarpeeksi. Kaikesta seurasi moitteita, arvostelua ja mitätöintiä. Mikään, mitä lapsi teki, ei ollut hyvää. Lapsia ei myöskään vanhempien kasvatusmetodin mukaan saanut kehua, siitä tuli ylpeäksi, ja se oli Raamatun mukaan paha synti." (Kirje sähköpostissa, talvi 2012)

    "ARJA: Koskaan äiti ei sanonut kiitosta, saatikka kehunut, kun pieni tyttö ahersi kotitöissä. Yritin valtavasti miellyttää äitiäni, mutta mikään ei kelvannut." (Kirje sähköpostissa, kevät 2012) (s. 140)

    (Johanna Hurtig: Taivaan taimet, Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta, Hansaprint Oy, Vantaa 2013)

    &&&&&&&&&&&&&&&&

    Kirjaa lukiessani järkytyn koko ajan enemmän ja enemmän. Pienen lapsen terveen itsetunnon kehittymisen kannalta on tärkeää, että hänet huomioidaan - häntä kiitetään ja kannustetaan.

    Erityisen tärkeää tämä on omien vanhempien taholta.

    Edellä olevat esimerkit kertovat, miten vl-vanhemmat lähinnä mitätöivät ja masensivat lapsiaan.

    Kehuminen oli SYNTI = äärimmäisen SAIRASTA kasvatusta!###

    Äänestä

Eiks se vanhempien kunnioittaminen tarkoita oikeasti iäkkäistä vanhemmista huolehtimista, alkup. Biblian ajatuksen mukaan? Toki läheisiä on muutenkin kunnioitettava!

Äänestä
  • Spartassa nakattiin aikoinaan sairaat ja vanhukset rotkoon, mutta kyse ei ollut kunnioituksen puutteesta. Nakeltavat olivat vain yhdyskunnalle hyödyttömiä. Nykyään täälläkin nakellaan vain voltteja, sitä se soteuudistuskin tarkoittaa.

    Äänestä

Myös vanhempien pitää kunnioittaa lastansa ja antaa hänelle vapaus olla sitä mitä on. Jos hän on homo tai lesbo tai transseksuaali niin sitä ei hylätä kuten monet myös ei-uskonnolliset tekevät. Kyllähän monet mm jehovan todistajat katkaisee välinsä lapseen jos hän eroaa lahkosta.

Äänestä

Jos nuori haluaa alkaa soittaan sähkökitaraa ja rock-musiikkia kun tuntee olevan lahjakas siinä ja hänellä on sisävä palava halu tehdä sitä elämässään. Vanhemmat kieltävät tämän koska heidän ajatusmaailma on sellainen että sitä me emme tee koska siitä joutuu helvettiin.

Miten voi saada kunnioituksen vanhempia kohtaan kun he kieltävät tätä kasvamasta siihen mitä haluaa olla kun vanhemmilla on vinksahtanut ajattelu kun kieltämistä ei osata perustella muuten kuin "me uskovaiset emme tätä tee".

Äänestä

Minun äiti sanoi aikanaan minulle kun puhuin ufoista yms että sinua pidetään hulluna jos tommosia menet puhumaan kylille. No nämä asiat ovat se minun elämäni joten äitini pitää minua hulluna. Enpä ole elämääni hänelle sen jälkeen tuonut.

Helppo hänen on sanoa kun on ainoassa oikeassa uskossa kaikkitietävänä (sarkasmia)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


synnytty kirjoitti:

Oma ajatusmaailmani on se että en tuomitse ihmisiä sinä minä ne ovat ja kaikille pitäisi antaa vapaus elää sellaisella tavalla kuin haluavat kunhan he kunnioittavat ihmisyyttä.

En pysty kunnioittaan vanhempiani jotka ovat lestadiolaisia heidän jyrkän ja tuomitsevan elämänkatsomuksen vuoksi. He tuomitsevat homot eli kieltävät rakkauden kahden ihmisen väliltä, tuomitsevat kaikki muut paitsi lestat helvettiin, pakkokasvatus heidän omaan järjettömään ajattelumaailmaan ja avoimuus erilaisuutta kohtaan puuttuu täysin.

En tunne vihaa mutta en voi sanoa muille että olen ylpeä vanhemmistani tai arvostan heitä todella paljon. Usein ajattelen että elämäni olisi ollut paljon helpompaa jos heitä ei olisi ollut. Kun puhutaan lestadiolaiskodista että se on turvallinen kun ei ole alkoholia jne mutta kyllä se voi olla helvetillinen paikka kasvaa kun ruoska heiluu ellei lestadiolaisuutta noudateta.

Perheonnea ei lestadiolaisuus ainakaan meidän perheeseen tuonut. Se hajotti sen. Ainoa oikea usko toi helvetin ei taivasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu