New Yorkin terrori-iskun jälkeen on jatkuvasti ollut monenlaisia panelikeskusteluja maailman televisiokanavilla. Usein on studioon kutsuttu paikallisia muslimiyhteisön johtajia.
Aluksi mietitään, mikä mahtoi olla iskun syynä. Arabit poikkeuksetta toteavat syyksi USA:n virheellisen Lähi-Idänpolitiikan.
Seuraavaksi mietiskellään, ketkä ovat silmittömän teon takana. Nyt he alkavat vuolaasti selittää etteivät arabit voi mitenkään olla tässä syyllisiä. Usein tekijöiksi tarjotaan Israelin tiedustelupalvelua, Mossadia. Kerran kuulin syytä vieritettävän Milosevicillekin.
Entä sitten Irak? Asetarkastajia ei päästetä maahan tutkimaan joukkotuhoaseiden olemassaoloa. Tarkastajia sanotaan vakoilijoiksi. Maassa ei ole joukkotuhoaseita eikä tarkastajia päästetä vakoilemaan niiden määrää ja sijaintia. Mitä muuta vakoiltavaa siellä sitten voisi olla? Kamelinlantaa käyttävä telttakamina?
Englantilaisten kunniaksi on mainittava se, ettei Lontoon muslimien rukoustiloja poltettu maan tasalle, vaikka kaupungin muslimiyhteisön johtaja, nuori mies, ylimielisesti hymyillen kertoili totuuksiaan BBC:n kanavilla välittömästi iskun jälkeen. Siellä jo osataan rauhanomainen rinnakkaiselo.
Aluksi mietitään, mikä mahtoi olla iskun syynä. Arabit poikkeuksetta toteavat syyksi USA:n virheellisen Lähi-Idänpolitiikan.
Seuraavaksi mietiskellään, ketkä ovat silmittömän teon takana. Nyt he alkavat vuolaasti selittää etteivät arabit voi mitenkään olla tässä syyllisiä. Usein tekijöiksi tarjotaan Israelin tiedustelupalvelua, Mossadia. Kerran kuulin syytä vieritettävän Milosevicillekin.
Entä sitten Irak? Asetarkastajia ei päästetä maahan tutkimaan joukkotuhoaseiden olemassaoloa. Tarkastajia sanotaan vakoilijoiksi. Maassa ei ole joukkotuhoaseita eikä tarkastajia päästetä vakoilemaan niiden määrää ja sijaintia. Mitä muuta vakoiltavaa siellä sitten voisi olla? Kamelinlantaa käyttävä telttakamina?
Englantilaisten kunniaksi on mainittava se, ettei Lontoon muslimien rukoustiloja poltettu maan tasalle, vaikka kaupungin muslimiyhteisön johtaja, nuori mies, ylimielisesti hymyillen kertoili totuuksiaan BBC:n kanavilla välittömästi iskun jälkeen. Siellä jo osataan rauhanomainen rinnakkaiselo.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Arabilogiikka = nonsense
Mitäs luulet, päästäisikö USA asetarkastajia ottamaan selkoa maan joukkotuhoaseista? No ei varmasti. Miksi Irakin sitten pitäisi? Ja itse asiassa Irak ilmoitti jo kauan sitten päästävänsä asetarkastajia maahan tutkimaan asiat, kunhan joukossa ei ole yhdysvaltalaisia - aivan luonnollinen vaatimus, ottaen huomioon USA:ssa vallitsevan Irak-vastaisuuden, on äärimmäisen epätodennäkoistä että sieltä lähetettäisiin rehellisiä asetarkastajia. Mutta eihän USA tähän suostu.
Minullakin on tiedossa, että USA:lla on joukkotuhoaseita. Mihin tarkastajia tarvittaisiin? Ei silti kauheasti pelota. Jos ei olisi, täällä puhuttaisiin nykyistäkin enemmän venäjää.
Sensijaan nykyaikaisten aseiden joutuminen primitiivisten uskonnollisten hihhuleiden käsiin on aika hirvittävää. Jospa vaikka innostuisivat meille asti kantavilla ohjuksilla tekemään joukkokunniamurhia? Monissa maissahan rikotaan heidän pukeutumismääräyksiään.
Kyllä kaikkien maiden kannattaa sulkea piiristään valtio, joka pitää naapurimaataan omana lääninään ja asevoimin yrittää sitä ottaa hallintaansa. Lähtiessään tekivät vielä suurimman mahdollisen ympäristökatastrofin räjäyttämällä öljylähteet tuleen. Olisiko ydinase ollut silloin onneksi vielä hiukan keskeneräinen? Vai oliko tuuli ikävästi kotiinpäin? Olisitko valmis yhteistyöhön tuollaisen maan kanssa? (No olemmehan me suomalaiset yhteistyötä tehneetkin, mm. maailman silloin suurimman rakennusprojektin suunnittelussa: kolme sotilaskaupunkia Irakiin)
Minkälaatuista epärehellisyyttä epäilet vaikkapa englantilaisten asetarkastajien harrastavan? Jos ei joukkotuhoaseita tai niiden valmistuslaitoksia todellakaan ole, mitä salaisuuksia voisi olla?
Tämä arabilogiikka on hiukan samanlaista kuin asukkaan vastaus tv-lupatarkastajan käyntiin: "Ei minulla ole televisiota ja kehtaattekin tulla Kauniiden ja Rohkeiden aikaan!"
Ensimmäinen mielikuva mikä minulle tulee mieleen määritelmästäsi "primitiivinen uskonnollinen hihhuli" on George W. Bush. Ilmeisesti sinulle tulee joku muu.
Yhdysvallathan on myös valtio, joka pitää koko maailmaa omana lääninään ja silloin kuin se ei muuten käy päinsä, yrittää asevoimin ottaa sitä hallintaansa. Siispä kaikkien maiden pitäisi sulkea Yhdysvallat piiristään. Olen samaa mieltä.
Englantilaiset asetarkastajat saattaisivat hyvinkin harjoittaa samanlaista epärehellisyyttä kuin yhdysvatalaisetkin, todennäköisyys tälle on kuitenkin pienempi ja siksi Irak sallisi englantilaiset asetarkastajat, jos sen ei samalla olisi sallittava yhdysvaltalaisia. Ainakin ilmoituksensa mukaan, ei minulla ensikäden tietoa ole.
Kyllä valtioilla voi olla muitakin salaisuuksia kuin joukkotuhoaseita, eikä monikaan valtio antaisi mielellään kaikkia salaisuuksiaan kenen tahansa tutkittavaksi, vaikkei joukkotuhoaseita olisikaan. Sallisikohan Suomikaan sellaiset asetarkastukset joita Irakilta vaaditaan?
Suomi ole jo niin rähmällään noihin Nato maihin, että se on jakanut kyseiset tiedot ihan vapaa ehtoisesti kyseleville. Täytyy kuitenkin myöntää, että tuossa tapauksessa jenkkien logiikka on aika erikoista...ylimielistä. Saas nähdä, koska ne lähettävät samat "asetarkastajat" Pakistaniin, Intiaan ja Kiinaan.
Jos asetarkastuspäätös oli virheellinen, valita YK:lle. Jos et luota tiedotusvälineisiin, hanki lehti nimeltä "Totuus" (Pravda).
Asetarkastusten välttely voi johtua kahdesta syystä: joko suojellaan kansakunnan kaikki voimavarat vievää aseohjelmaa tai pyritään pitämään sisäpolitiikassa "kovaa linjaa" oman kannatuksen takia.
Parhaiten boikotoit Yhdysvaltoja muuttamalla Pohjois-Koreaan. Ota evästä mukaan. Kirjoittele sieltä sitten tänne palstalle kuulumiset.
Meilläpäinhän on tapana kutsua vieraiden valtioiden sotilasvirkamiehiä seuraamaan sotaharjoituksia. Muutenkin toimitaan avoimin kortein. Jos Suomelle langetettaisiin joku YK:n sanktio, sitä varmasti noudatettaisiin täsmälleen.
Irakin televisiosta on muuten aika karmivaa seurata monen tunnin mittaisia Saddam Husseinin pitämiä kenraaleittensa puhutteluja. Neuvottelupöydän päästä johtaja paasaa katkeamatta. Jotkut kenraalit tekevät muistiinpanoja. Päätä on parasta nyökytellä, jos haluaa pitää sen. Välillä näytetään loistavien panssarijoukkojen tehoa. Onkohan jo taivaan avaimet taas jaettu lapsisotilaille?
Sinänsähän kansakunnan aseiden hankinta on ymmärrettävää. Valtioiden myllerykseen ei ole mukavaa jäädä ilman aseita. Tämän voivat vanhemmat suomalaiset vahvistaa. Kyse voi olla kansan olemassaolosta. Intia ja Pakistan käyvät tästä esimerkkinä. Suomi luottaa kuitenkin ennemmin diplomatiaan.
Länsimaatkin toki kävivät omia ristiretkiään. Onneksi vain miekoin ja jousipyssyin. Nyt samassa kehitysvaiheessa oleville hihhuleille jaetaan Kalasnikoveja ja muoviräjähteitä. Mitkähän muuten ovat heidän tavoitteensa? Mihin toimiin heidän asettamansa hallitukset ryhtyisivät kaikki kaupunkimme hävitettyään? Vallattuaan naapurinsa öljyntuotannon, olisiko heillä riittävästi älliä jättääkseen hiukan markkinoita jäljelle? Lentoliikenne ainakin taitaisi loppua nopeasti.
Ei siellä Irakissa mitään "laillisia" salaisuuksia ole. Niitä kolmea sotilaskaupunkiakin suunniteltiin aluksi oikeilla paikkakunnan nimillä. Asetarkastajien "epärehellisyys" on kyllä aika ihmeellinen väite. Tarkastajien liikkumistahan rajoitettiin kovasti. Kerran he kuitenkin sattuivat olemaan korkealla paikalla kuin vahingossa ilman valvontaa. Silloin kuvattiin se videonauha, jossa raskas kalusto lähti liikkeelle uskoen tarkastajien olevan jo muualla. Tämä oli sitä "epärehellisyyttä"?
Olisiko rätti tullut kääräistyksi liian kireälle, kun sinäkin jo näet "suuren saatanan" lännessä?
YK:lle on turha valittaa, kuten Britanniassakin on tapana sanoa, "The UN was made in America, by the Americans, for the Americans." Eikä Pravdaa taideta enää julkaista, vaikken kai tässä muuten ole tiedotusvälineistä tainnut valittaa. Vain tuo Töölönlahden Pravda on jäljellä...
En nyt toki oikeasti kuvittelekaan etteikö Irakilla olisi kehitteillä joukkotuhoaseita, tarkoitin vain ettei ole mahdotonta ettei olisi.
Pohjois-Koreaan voisin hyvinkin muuttaa, mm. siksi opiskelenkin koreaa. Enpä kuitenkaan lähde ennen kuin kielitaito on tyydyttävällä tasolla. Kiitos kuitenkin rohkaisusta ja yritän muistaa kirjoitella tänne jos menen, ja löydän Internet-yhteyden... (No joo, oikeasti etelään on tarkoitus, en ole masokisti.)
Suomen asetarkastuskäytännöstä olet varmastikin oikeassa. Mutta isommat valtiot harvemmin menettelevät samoin, valitettavasti.
Valitsit sentään sanan ristiretki että pääsisin kritisoimaan, kiitos. Nimenomaan ristiretkeksihän Bush Afganistanin reissuakin nimitti, mistä tuli liittolaisilta Brittilässä ja Ranskassa kovaa kritiikkiä. Eivät länsimaiden ristiretket vielä ohi ole, useimmat muut vain ovat riittävän fiksuja ollakseen käyttämättä tuota termiä, Bush vain ei ole vielä diplomatian perusteita oppinut.
Tapahtuneesta asetarkastajien epärehellisyydestä minulla ei ole tietoa, mutta ymmärrän hyvin ettei yhdysvaltalaisten rehellisyyteen luoteta Irakissa, ja siksi olisi aivan oikein että tarkastajat tulisivat muualta, vaikkapa Suomesta. Jos Irak siitä kieltäytyisi, siirtyisin asiassa samalle kannalle kanssasi. Mutta eipä ole tarjottu tällaista vaihtoehtoa, vaikka Irakin taholta on pyydetty.
Rätistä en tiedä, ehkä sitten jos niin sanot. Mitäs ne ovat tehneet jotka eivät havaitse mitään väärää Yhdysvaltojen tekosissa?
Monissa maissa ristiretkellä, crusade, tarkoitetaan jotakin jaloa ja hyvää. Siellä missä tällainen verinen lähetystyö on koettu, sillä on taas paha kaiku. Kansainväliseen keskusteluun pitäisi sanasto valita huolellisemmin. Tällaisen erehdyksen teki myös mahtava Volkswagenkonserni antamalla urheilullisen auton nimeksi Scirocco. Nimi kuullosti hyvältä muualla, muttei niissä maissa missä mainittu tuuli aiheuttaa tuhojaan.
Pidä varasi Etelä-Koreassa. Siellä saattaa vallita amerikkalainen hapatus: ruokaa ja sananvapaus.
Jos meillä käytettäisiin arabilogiikkaa, voisi luvaton televisionkatsoja kieltäytyä päästämästä "epärehellistä" lupatarkastajaa sisään. Tässäkin ainoa epärehellinen on luvaton katselija itse... Irak ei tosin voi edes vedota mihinkään lakiin asetarkastajien työn estämisessä. Tarkastajat on päästettävä vaikka he tulisivat Marsista... Mikään diplomatian riemuvoitto tuo arabilogiikka ei ole. Ja että vielä Mossad tai Milosevic lennättäisivät täysiä matkustajakoneita ihmisiä täynnä oleviin rakennuksiin? Hullujen tekosia puolustelevat arabit taitavat pitää meitä aivan toopeina.
Eri valtioiden toiminnan ehdotonta hyväksymistä ei kai keneltäkään odoteta. Amerikkalaisen Bruce Springsteenin sanoin: "I used to see black and white. Now there are so many shades of gray". Ei kuitenkaan liene aivan hyväksyttävää suunnitella veritekoja kaikin mahdollisin keinoin?
Miten saisimme sen aivokapasiteetin joka nyt täysin voimin harjoittelee rynnäkkökiväärien ja muovipommien kanssa ja suunnittelee kaikenlaisia vitsauksia ihmisten kaappauksista aina valtaviin katastrofein asti, mukaan maapallomme ongelmien ratkomiseen? Maailmaa voisi valloittaa myös hyvällä. Saddam Husseinin sijassa ohjaisinkin joukkotuhoaseisiin menevät resurssit vaikka syöpätutkimukseen. Jos tutkimus tuottaa tuloksia, riittää maailmalla kavereita. Paljon enemmän ja paljon parempia kavereita, kuin tehokkaimmillakaan kemiallisilla aseilla voi saada. Tämä ei taida kuulua arabilogiikkaan...
Enpä tiedä kannattaako sananvapautta enää mainita amerikkalaiseksi. Näytteeksi pistän loppuun tekstipätkän, jonka esittäminen on kiellettyä USA:ssa. Kyseessä on tietenkin surullisenkuuluisa DMCA.
Kyllä meillä televisionkatsoja voi olla päästämättä tarkastajaa sisään. Mitään lakia itsenäisten valtioiden yläpuolella ei ole, joten Irak voi mainiosti vedota johonkin maassa mahdollisesti olevaan lakiin asetarkastusten kieltämisessä.
En tiedä lennättäisivätkö Mossad tai Milosevic missään tilanteessa matkustajakoneita ihmisiä täynnä oleviin rakennuksiin, muttei ajatus sinänsä mahdoton ole. Vertaappa sitä vaikkapa CIA:han, joka on mm. myrkyttänyt "kokeeksi" juomavettä Kanadassa parikymmentä vuotta sitten ja vajaa kymmenen vuotta sitten jäi kiinni aikeista testata hermokaasua New Yorkin metrossa.
Olisi todella erinomaista jos tuo aseita eri puolilla maailmaa kyhäävä aivo- sekä taloudellinen kapasitettii laitettaisiin hyödyllisempään käyttöön. En kuitenkaan menisi nimeämään nykyistä typeryyttä arabilogiikaksi, sitä kun harjoittavat vähän kaikkien kansojen johtajat. Saddam Husseinin logiikasta voidaan tietysti puhua jos halutaan rajoittua Irakin tilanteeseen.
Ja sitten se luvattu kielletty materiaali, onneksi emme ole USA:ssa, muuten tästä voisi seurata pidätys:
$_='while(read+STDIN,$_,2048){$a=29;$b=73;$c=142;$t=255;@t=map{$_%16or$t^=$c^=(
$m=(11,10,116,100,11,122,20,100)[$_/16%8])&110;$t^=(72,@z=(64,72,$a^=12*($_%16
-2?0:$m&17)),$b^=$_%64?12:0,@z)[$_%8]}(16..271);if((@a=unx"C*",$_)[20]&48){$h
=5;$_=unxb24,join"",@b=map{xB8,unxb8,chr($_^$a[--$h+84])}@ARGV;s/...$/1$&/;$
d=unxV,xb25,$_;$e=256|(ord$b[4])8^($f=$t&($d>>12^$d>>4^
$d^$d/8))8^($t&($g=($q=$e>>14&7^$e)^$q*8^$q
En tähän päivään mennessä ollut kuullutkaan DMCA:sta. Pieni haku tuotti paljon asiaa. Sananvapaus on kunnossa.
Monet luvattomat televisionkatsojat eivät aivan laillisesti päästäkään lupatarkastajaa sisään. Mutta kukaan ei samalla väitä tarkastajaa epärehelliseksi. Vaikenevat vain viisaasti, -ja epärehellisesti.
Vapauteen kuuluu myös vastuuta. Koraanin mukaan varkaalta leikataan käsi. Mitähän tekijännoikeusrikkomuksesta siellä saisi? Tai hakkeroinnista? Sananvapauteen vedoten liikkuu paljonkin laittomuuksia, kuten kopiosuojauksien murtoon liittyvää materiaalia. Jos tällaisesta tulee rangaistus, ei kai se nyt sodi sananvapautta vastaan?
Sananvapauteen tietysti tukeutuivat ne länsimaisten tv-kanavienkin keskustelijat, jotka tummat silmät nakittaen väittivät suurinta mahdollista tuhoa hakeneita terroritekoja milloin Mossadin, milloin Milosevicin syyksi. Vakavalla naamalla tai vinosti hymyillen. Sairasta. Äärimmäisistä lausunnoista huolimatta Lontoossakaan ei tullut levottomuuksia. Hyvä.
Itsenäisenä valtiona Irak voi tietysti tehdä mitä tahtoo. Logiikka ontuu pahasti. Pakotteet ovat tulleet ansioista. Kovempiakin voitaisiin soveltaa.
Paljon olen nähnyt huimia juttuja CIA:sta, Echelonista, NSA:sta jne. Ei minulla ole juuri mitään mahdollisuuksia niitä tarkistaa. Arvelisin niitä kuitenkin jonkinlaisiksi urbaanilegendojen kehitelmiksi, siis globaalilegendoja...
Olihan alkuperäinen otsikkoni aika karkea yleistys. On rauhanomaisiakin arabivaltioita. Monissa on yliopistojakin, joissa ei opeteta aseballistiikkaa, lentokonekaappauksen metodiikkaa eikä myrkyllisten kaasujen leviämismalleja. Jotkut ovat avoinna myös naisille.
Tuolle röyhkeälle argumentoinnille oli vain vaikea keksia kuvaavampaa nimitystä kuin arabilogiikka. Eri kultturien tuntemus varmasti auttaisi ymmärtämään noita nyt niin oudolta tuntuvaa logiikkaa viljeleviä ihmisiä.
Länsimaiden logiikan mukaan asevoimien ei tarvitse olla ylivertaisia. Riittää kun pystytään aiheuttamaan hyökkääjälle niin suuret (taloudellisetkin) tappiot, että tämä luopuu aikeistaan. Näin jää resursseja myös rauhanomaisten tieteiden kehittämiseen. Nämä sapelinheiluttajat taas suuntaavat kaikki resurssit aseisiin vaikka kansa näkisi nälkää. Taloudellinen toiminta suunnataan sinne, mistä saadaan helpoiten varoja asevarusteluun, kuten unikonviljely ja panttivankikaappaukset.
Yhteiselo maapallolla ei ole aivan ongelmatonta. Länsimaista virtaa harrasta islamilaista maailmankuvaa tuhoavaa kulttuuria ja sieltä taas tulee lentoliikennettä tuhoavaa muoviräjähdeasiantuntemusta. Jos näemme uhkan mahdollisuutena, alamme tuottaa USA:n lippuja. Länteen käy kauppa hyvin ja arabimaailmaankin jos pistämme tulitikut kaupan päälle...
Ensinnäkin kopiointisuojauksien murtoon liittyvistä rangaistuksista, ymmärrän asenteen hyvin kun et kerran DMCA:ta tuntenut etkä varmaan pikaisella haulla saanut asiasta kovin kattavaa kuvaa. Mutta kyllä sillä rikotaan sananvapautta. Sillä mitä muuta kuin sananvapauden rikkomista se on, kun venäläinen ohjelmoija pidätetään Las Vegasissa koska hän kertoi ihmisille erään Adoben tuotteen tietoturvan heikkoudesta? Tuosta "rikoksesta" häntä uhattiin parinkymmenen vuoden vankeusrangaistuksella.
En tiedä mitä tekijäoikeusrikkomuksista saa arabimaissa, piratismin yleisyydestä päätellen ei juuri mitään. Joka tapauksessa DMCA:ta ei tarvita piratismia vastaan, ja sananvapautta on tällä tavoin kaupallisista syistä rajoitettu vain USA:ssa, joskin EU:hun puuhataan vastaavaa lakia.
Taisit saada väärän käsityksen itsenäinen valtio -viittauksesta. Sillä en tahtonut sanoa ettäkö Irak mielestäni saisi tehdä mitä tahansa, se oli vain suora ja kenties turha kommentti edellisen viestisi toteamukseen ettei Irak voi asetarkastuksia kieltäessään vedota mihinkään lakiin. Tuohan siis oli virheellinen, joskaan ei oleellinen, kommentti, sillä lakeja he voivat asiasta tehdä ja niihin vedota.
Mainituista CIA-toilailuista varsinkin se Kanadan vesiasia on sai aikanaan jonkin verran julkisuutta ja pitänee aika varmasti paikkansa, NY tapauksen paikkansapitävyydestä en ole yhtä varma. Pointti asiassa oli joka tapauksessa se, ettei terrori-iskujen yhdistäminen Mossadin kaltaisiin järjestöihin vaadi mitenkään erikoista logiikkaa, etukäteen ajatellenhan hyötyjiä iskusta olisivat voineet olla: Israel (saadessaan ymmärtämystä koville otteilleen palestiinalaisia vastaan), Venäjä (sama juttu Tsetseniassa), George W. Bush (joka kertaheitolla muuttui halveksitusta idiootista äärimmäisen suosituksi presidentiksi) ja tietenkin aseteollisuus. Eivät arabit, koska kaikkihan ennalta tiesivät että USA iskee rajummin takaisin nimenomaan arabimaihin.
Seuraava yleistys: kerrot suomalaisesta maanpuolustusperiaatteesta ja nimität sitä yleisesti länsimaiden logiikaksi. Varsinkin USA:n tavoite, sekä nykytilanne, kuitenkin on ylivertainen aseistus, eikä vain riittävän suurten tappioiden aihettamiskyky vastustajalle. Ja ajateltaessa asiaa toisin päin, mikäli vastustajana on USA, tulisi Irakilla (tai millä tahansa muulla maalla) olla melkoiset joukkotuhoaseet ja pitkän kantaman ohjukset jotta se pystyisi aiheuttamaan minkäänlaisia vahinkoja vastustajalleen. Niinpä sama logiikka saattaa olla vallalla, eli tämän tarkastelutavan mukaan ainoa selkeä "arabilogiikkavaltio" olisi USA, sekä Neuvostoliitto aikoinaan.
Tuo USA:n lippujen (ja tulitikkujen) tuottaminen vaikuttaa loogiselta, lieneeköhän sitten suomalaista logiikkaa. Pitäisi kai perustaa alan firma...
Edellä mainittiin, että liikenevät varat voisi käyttää paremminkin, kuin asevarusteluun. Se on totta, mutta kuka selittäisi sen Bushille, joka nosti "puolustusbudjetin" tason yli kolmensadan miljardin dollarin vuodessa, velkainen maa. Vai oliko nyt käsitettävä niin, että kaikkien muiden maiden pitää sijoittaa rahansa hyödyllisesti, kun taas jenkit kuinka huvittaa? Onhan toki niin, että asetuotannosta ja kehityksestä jotkut saavat suuria voittoja, varsinkin jos valtio on valmis siihen satsaamaan, mutta ei kai se yksin USA:n. etuoikeus ole.
Eilen uutisissa kuului lausunto: "Koskaan maailmanhistoriassa ei ole millän valtiolla ollut niin paljon asevoimaa, jota on (väärin)käytetty niin vähän"
Suurelle maalle voidaan aiheuttaa suuret vahingot. Riittävän uhan aikaansaamiseksi tarvitaan riittävät asevoimat. Liikenee USA:ssa rahaa taiteisiin ja tieteisiinkin. Minusta varsin loogisissa suhteissa.
Sensijaan nälänhädän keskellä saattaa joukkio, jolla ei ole mitään uhkaajia, hankkia jostakin panttivankikaappauksesta saaduilla miljoonalunnailla muoviräjähteitä koko rahalla. Tätä ei toki saisi yleistää arabilogiikaksi. Tapahtuuhan sitä myös Afrikassa.
Jos ryhdymme mietiskelemään kaivojen myrkyttämisiä, tekijänoikeusjärjestelmien suojauksia sananvapauden rajoituksina tai vaikka silmittömästä terrori-iskusta "hyötyviä" osapuolia, joudumme johonkin salaliittoteoriapalstalle. Sinne olisivat mielestäni kuuluneet nuo muslimiyhteisöjen johtajien lausunnotkin jo alunperin.
Eikö Adoben tietoturvaongelmasta pitäisi kertoa Adobelle? Minäkin rajoittaisin jonkun sananvapautta, jos tämä kuuluttaisi minun hengentuotteitteni koodeja maailmalle.
Tuo asevoiman uhan oikea mitoitus ei tainnut tulla aivan selväksi. Siis uhka pitää mitoittaa siten, että mahdollinen hyökkääjä kärsii suuremmat vahingot, kuin valloittamalla voisi saavuttaa. Siis hyökkäys pitää tehdä vain kannattamattomaksi. Erilaisin sotilasliitoin voidaan yksittäisen maan asevoimia vähentää. Onnistuneella diplomatialla vielä enemmänkin. Asevoimat siis mitoitetaan oman maan "arvon" mukaan, ei epäillyn vastustajan asevoimien mukaan.
Useimmat valtiot eivät suoraan voisi vastata mannertenvälisten ohjusten käyttöön. Jotkut eivät ehkä saisi toiselta valtaryhmittymältäkään tässä apua. Silloin isketään hyökkääjän lähimmän liittolaisen kimppuun. (Tässä on muuten yksi uhkakuva Suomen NATO-jasenyydestä) Hyökkääjä ei näin voisi saada taloudellista hyötyä edes ohjuksen hinnan vertaa. Taloudelliset pakotteet saattavat olla parempi keino kuin sotilasoperaatio. ("Me ei leikitä sun kanssa jollet oo kunnolla...")
Tästä logiikasta poikkeavat pahasti jotkut "rosvovaltiot" ja muut epämääräiset ryhmittymät, joilla ei näytä olevan mitään hyötynäkökohtia toiminnassaan. Halutaan vain aiheuttaa mahdollisimman suuria vahinkoja ilman minkäänlaista taloudellista hyötyä. (Mitä komeamman hiekkalinnan teet, sen innokkaammin joku ilkiö sen haluaa rikkoa...) Taaskaan ei saisi yleistää ajankohtaisuudesta huolimatta arabilogiikaksi.
Että, aikas lähelle kolmasosa jenkkien väkiluvusta elää alle kansainvälisen köyhyysrajan. Toki täytyy muistaa tämä virallinen totuus ja sitten totuus, vähän niinkuin Suomessa tilastokeskuksen työttömien määrä, joka heittää myös kolmasosan todellisesta määrästä. Ja myös se täytyisi muistaa, että jenkkilä on yksi velkaisimmista valtioista maailmassa, toki erikoisasemassa IMF:än taholta. Ehkä niitä rahoja voisi hieman paremminkin käyttää, kuin jatkuvaan asevarusteluun?
Taisinpa tosiaan unohtaa USA:n köyhät. Mitä voisimme tehdä? Jäädyttäisimmekö ruoka- ja lääkeavun, kunnes puolustusbudjetti miellyttää meitä? Silloin köyhien asema vaikeutuisi entisestään...