Korkein oikeus on hylännyt Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ry:n puheenjohtajana toimineen Timo Rädyn valituslupahakemuksen, joka koski Helsingin hovioikeuden helmikuussa 2015 antamaa ratkaisua. Hovioikeus tuomitsi Rädyn käräjäoikeuden tavoin AKT:n silloiseen viestintäpäällikköön ja puheenjohtajan sihteeriin kohdistuneista työturvallisuusrikoksista sekä viestintäpäällikköön kohdistuneesta pahoinpitelyrikoksesta 80 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.
Timo Rädyn (SDP) rikostuomio jää voimaan..
Löinaista
10114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lisäksi hänet tuomittiin yhteisvastuullisesti AKT:n kanssa korvaamaan viestintäpäällikölle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 5 000 euroa ja muusta tilapäisestä haitasta 7 000 euroa. ..
eikö edes ehdollista ???
Hän on niin ansioitunut jo, että kannattaisi liittyä persuihin.
Kyseessä on taas häpeällinen oikeusmurha. Syyllinen ei ole Räty, vaan rappareiden liittoon lähettämä tuhonkylväjä ja etäispesäke Hilkka. Olis aika antaa aivojenkin toimia. Nyt hommaa vääristellään raivohullujen feministi-lesbojen ehdoilla. Suomen oikeuslaitos on muuten leimallisen paljon lisääntymiskyvyttömien kettutyttöjen hallussa. Järjen ja oikeudenvalo on sammunut ja niiden tilalle tullut kulttuuriamme julmasti tuhoava mielipuolinen äärifeministinen fundamentalismi.
mielestä naisia ei saa päästää pöytään syömään, olkoon siinä viedess ja pitäköön tassua ylhäällä..
Räty siirtyy nyt politiikkaan .. ja tulee saamaan valtaisan äänivyöryn.
perseessä että näin käy.
Räty tuomittiin, kun kieltäytyi Hilkan seksitarjouksesta.
nyt, onko tuomio vielä voimassa ?
vankilaa saanutkaan ?