Kerrostalo paloi vahingossa. Ikävää. Ainakin minulle vakuuusmaksujen maksajana.
SK:n mukaan ko. talon omistivat Ilkka Holmlundin lapset.
Nyt olisi syytä pistää hattu kiertämään, että lapset saisivat kattoa pään päälle ja saisivat rakennettua paikalle uuden upean tuottavan tornitalopilvenpiirtäjän.
Vakuutusrahat tuskin riittävät sellaisen rakentamiseen. Sen verran kalliita uudet hulppeat kerrostalot.
Olisi porilaisten ja suomalaisten etu että tänne saataisiin kooooorkea tornitalo. Kaupunki voisi osallistua samalla 600 0000 euron summalla, jonka se lahjoitti tänä vuonna kansanedustajien työmatka-avustukseen lentokoneen lennättämiseen Pori-Helsinki välillä.
Pimeyden töitä tekevät rikollisjärjestöt, Teräsmiesvapaamuurarit ja Helvetinenkelit voisivat perustaa jälkeenjääneille homojengijäsenilleen kattoterassille omat uudet ammunta/miekkailutemppelinsä. Kummatkin osaavat vaikka lentää, kun vaan uskoo asiaan.
Sinne ei olisi poliiseilla eikä naisilla asiaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ilman muuta keräys käyntiin. Lapsille katto pään päälle!
VapaaMuurareille myös keräys.
Menettivät salaseuratilansa.
Oliko omenahotelli porin world trade center? :)