Hei,
olen kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2008. Opiskellut olen tässä välissä, mutta nyt alan vaihtaminen haaveena ja sitä myöten mielessä siintävät yliopisto-opinnot. Haluaisin nyt kuitenkin käydä uusimassa pari ainetta, sillä jos jo ensi vuonna pääsykokeisiin vaikuttaa yo-kirjoitusten(/amiksen) pistemäärät suuremmalla panolla, niin sisäänpääsy tulisi olemaan tämänhetkisillä yo-arvosanoillani varmaan mahdotonta.
Itse kysymykseen: voiko kirjoituksiin osallistua esim. aikuislukiossa? Yritin ottaa yhteyttä pariin (mm. Eiran aikuislukio), mutta en ole saanut henkilökuntaa toistaiseksi kiinni. Malttamaton kun olen, niin olisi kiva kuulla infoa, jos jollakin on sitä antaa.
Kiitos vastauksista.
Yo-kirjoitusten uusiminen vuosien jälkeen
4
306
Vastaukset
- AloittajaUusimaan
Heh...panolla = PAINOLLA*. :D
- enkorottais
Yliopistoon otetaan noin puolet opiskelijoista pelkän pääsykokeen perusteella, joten parin arvosanan korottaminen voi olla tarpeetonta.
Kokeita voi hyvin uusia aikuislukioissa, mutta yleensä aikuislukiot odottavat, että osallistut sitä ennen opetukseen. Tämä on nyt tärkeää sikälikin, että ensi syksystä lähtien yo-kokeita aletaan tehdä sähköisesti. Ihan pystymetsästä ei voi mennä kokeisiin säheltämään. Syksyn kirjoitukseen ilmoittautuminen päättyy näinä päivinä. - vomps
Heippa! Ite kävin tänä keväänä Helsingin aikuislukiossa korottamassa arvosanoja. Ainakin yhdelle kurssille piti ilmoittautua, vaikka sillä ei ollutkaan väliä, minkä arvosanan sai. Kesää vasten voi olla hankala saada ketään kiinni, kun opot ja opettajat on lomilla, ja syksyn kirjoituksiin taitaa muutenkin olla liian myöhäistä. Mutta jos ensi keväänä meinaat korotella arvosanoja niin ole syksyllä ajoissa yhteydessä aikuislukioihin tai sitten omaan lukioosi, josta aikoinaan kirjoitit :)
- kkmmss2
Eiran aikuislukion toimisto ja ilmoittautuminen alkaa taas elokuun ensimmäisenä päivänä 1.8.
Eirassa on panostettu erityisesti luonnontieteiden opetukseen ja siksi kirjoitustulokset näissä aineissa on niin hyvät verrattuna muihin aikuislukioihin.
Jos sinulla on lukion päättötodistuksen sijasta ammattikoulu tutkinto, niin pääset varsinaiseksi oppilaaksi ilman aineopiskelijamaksua ja voit prepata haluamiasi aineita vapaasti ennen kevään kirjoituksia (johon voit osallistua, koska sinulla on ammattikoulun paperit pohjalla).
Eirassa aloittaa syksyllä kurssiton opetus kaikissa matemaattisissa aineissa. Voit siis käydä halutessasi tavallisessa tuntiopetuksessa tai edetä omaan tahtiin, opettajan avustuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2772885Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161