Miten sitä aloittais, täällä kirjoittelee nuori mies PK-seudulta, joka on hiton yksinäinen, melkeinpä erakoitunut. Harvat hyvät ystävät ovat lähteneet ja löytäneet toisensa ja tulevaisuudensa ja minä aina aamulla herättyäni yritän löytää syyn, miksi jatkaa tätä kirottua elämää.
Minulla ei ole ketään jonka kanssa olla ja jutella, ei kysyä kuulumisia, ei edes moikata.
Kovasti toivon joka päivä, että löytäisin ystävävän tai kumppanin. Kumppania toivon enemmän jonka kanssa vois vaikka katsella auringon laskua tai käydä elokuvissa jne. Mutta olen niitä yrittänyt etsiä, mutta olen aina epäonnistunut ja nyt vaikea asteinen masennus ja ahdistuskohtaukset piinaa minua joka hetki.
Minulla on vielä kielellinen erityisvaikeus joka erityisesti vaikeuttaa ihmisten kanssa puhmista, kun en keksi mitään puhuttavaa vaikka haluaisin puhua! Ihmiset yleensä tympääntyvät tai turhautuvat ja jättävät minut vaikka ymmärrän ja kuuntelen, mutta kellään ei ole näköjään ymmärrystä eikä kärsivällisyyttä.
Kesä vielä pahentaa asiaa. Kun kuljen katuja, näen muita ihmisiä joilla on hauskaa ja toisensa. Jotenkin tämä on nyt vaikein vyúodenaika käydä läpi ja kestää.
En oikeasti jaksa enää. Joka päivä on väsynyt ja paska olo ja kaipuu aiheuttaa painajaiset ja oudot unet yöllä. En jaksa tätä enää...
En tiedä miksi tämän teksin tänne kirjoitin, halusin vaan tämän pois mielestäni, en tullut tänne itkemään elämääni muille, mutta tämä keventää rintaani, kun edes joku lukee ja tietää tunteen. Jos joku haluaa vastata tähän niin siitä vaan, mutta minulla ei ole kovin suuria odotuksia.
Minulla ei ole ketään jonka kanssa olla ja jutella, ei kysyä kuulumisia, ei edes moikata.
Kovasti toivon joka päivä, että löytäisin ystävävän tai kumppanin. Kumppania toivon enemmän jonka kanssa vois vaikka katsella auringon laskua tai käydä elokuvissa jne. Mutta olen niitä yrittänyt etsiä, mutta olen aina epäonnistunut ja nyt vaikea asteinen masennus ja ahdistuskohtaukset piinaa minua joka hetki.
Minulla on vielä kielellinen erityisvaikeus joka erityisesti vaikeuttaa ihmisten kanssa puhmista, kun en keksi mitään puhuttavaa vaikka haluaisin puhua! Ihmiset yleensä tympääntyvät tai turhautuvat ja jättävät minut vaikka ymmärrän ja kuuntelen, mutta kellään ei ole näköjään ymmärrystä eikä kärsivällisyyttä.
Kesä vielä pahentaa asiaa. Kun kuljen katuja, näen muita ihmisiä joilla on hauskaa ja toisensa. Jotenkin tämä on nyt vaikein vyúodenaika käydä läpi ja kestää.
En oikeasti jaksa enää. Joka päivä on väsynyt ja paska olo ja kaipuu aiheuttaa painajaiset ja oudot unet yöllä. En jaksa tätä enää...
En tiedä miksi tämän teksin tänne kirjoitin, halusin vaan tämän pois mielestäni, en tullut tänne itkemään elämääni muille, mutta tämä keventää rintaani, kun edes joku lukee ja tietää tunteen. Jos joku haluaa vastata tähän niin siitä vaan, mutta minulla ei ole kovin suuria odotuksia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olisitko minun ystäväni? voitais kirjoitella?
Mun sähköposti on [email protected], kirjoittele jos tuntuu siltä.
Olen itse kolmekymppinen nainen Helsingistä, ja olen myös kokenut yksinäisyyttä.
Kirjoitellaan ja tutustutaan! :)
No voi että.
Olisinpa mies niin voisimme olla kavereita.
Olen nimittäin ihan samanlainen kuin sinä, mutta naispuolinen.
Hei Noctem!
Tiedän, että odotuksesi eivät ole suuret, mutta jotain toivon kipinää kuitenkin on, kun tänne päätit kirjoittaa. Olen iloinen, että kirjoitit. Piipa tuossa jo antoikin yhteystietonsa. Toivottavasti kirjoitat hänelle. Ehkä minullekin?
Tiedän jotain kielellisistä erityisvaikeuksista, ja vielä enemmän tiedän ihmisistä. Molemmat sellaisia ollaan :). Itselleni tuttuja tunteita ovat yksinäisyys, ahdistus, univaikeudet jne. Nyt asiat ovat paremmin.
Toivon todella, että kirjoitat minulle. Kun sinulla ei ole suuria odotuksia, kovin paljoa ei voi mennä metsään, vaikka mönkään menisikin. Ja mitä kärsivällisyyteen tulee, minulla on lehmän hermot!
netttiolento (a) gmail. com (Älä säikähdä höhlää osoitetta.)
Täällä 27v nainen kirjoittelee.. myös yksinäinen, ei ystäviä eikä sukulaisiakaan lähellä, tosin on mulla kaksi ihanaa lasta jotka antavat voimaa jaksaa eteenpäin, päivästä toiseen, ilman heitä en varmaan olisi tässä enää.. on ollut sen verran rankka elämä jo tähän ikään asti :( Olen ujo ja pelkään uusien ihmisten tapaamista, mutta ehkä voitaisiin kirjoitella ja tutustua toisiimme s.postitse esim.
Ja vielä tuli mieleeni, että jos tuntuu vaikealta kirjoittaa minullepäin, laita oma meiliosoitteesi tänne niin kirjoittelen sullepäin :)
terv. Piipa