Miten sitä aloittais, täällä kirjoittelee nuori mies PK-seudulta, joka on hiton yksinäinen, melkeinpä erakoitunut. Harvat hyvät ystävät ovat lähteneet ja löytäneet toisensa ja tulevaisuudensa ja minä aina aamulla herättyäni yritän löytää syyn, miksi jatkaa tätä kirottua elämää.
Minulla ei ole ketään jonka kanssa olla ja jutella, ei kysyä kuulumisia, ei edes moikata.
Kovasti toivon joka päivä, että löytäisin ystävävän tai kumppanin. Kumppania toivon enemmän jonka kanssa vois vaikka katsella auringon laskua tai käydä elokuvissa jne. Mutta olen niitä yrittänyt etsiä, mutta olen aina epäonnistunut ja nyt vaikea asteinen masennus ja ahdistuskohtaukset piinaa minua joka hetki.
Minulla on vielä kielellinen erityisvaikeus joka erityisesti vaikeuttaa ihmisten kanssa puhmista, kun en keksi mitään puhuttavaa vaikka haluaisin puhua! Ihmiset yleensä tympääntyvät tai turhautuvat ja jättävät minut vaikka ymmärrän ja kuuntelen, mutta kellään ei ole näköjään ymmärrystä eikä kärsivällisyyttä.
Kesä vielä pahentaa asiaa. Kun kuljen katuja, näen muita ihmisiä joilla on hauskaa ja toisensa. Jotenkin tämä on nyt vaikein vyúodenaika käydä läpi ja kestää.
En oikeasti jaksa enää. Joka päivä on väsynyt ja paska olo ja kaipuu aiheuttaa painajaiset ja oudot unet yöllä. En jaksa tätä enää...
En tiedä miksi tämän teksin tänne kirjoitin, halusin vaan tämän pois mielestäni, en tullut tänne itkemään elämääni muille, mutta tämä keventää rintaani, kun edes joku lukee ja tietää tunteen. Jos joku haluaa vastata tähän niin siitä vaan, mutta minulla ei ole kovin suuria odotuksia.
Minulla ei ole ketään jonka kanssa olla ja jutella, ei kysyä kuulumisia, ei edes moikata.
Kovasti toivon joka päivä, että löytäisin ystävävän tai kumppanin. Kumppania toivon enemmän jonka kanssa vois vaikka katsella auringon laskua tai käydä elokuvissa jne. Mutta olen niitä yrittänyt etsiä, mutta olen aina epäonnistunut ja nyt vaikea asteinen masennus ja ahdistuskohtaukset piinaa minua joka hetki.
Minulla on vielä kielellinen erityisvaikeus joka erityisesti vaikeuttaa ihmisten kanssa puhmista, kun en keksi mitään puhuttavaa vaikka haluaisin puhua! Ihmiset yleensä tympääntyvät tai turhautuvat ja jättävät minut vaikka ymmärrän ja kuuntelen, mutta kellään ei ole näköjään ymmärrystä eikä kärsivällisyyttä.
Kesä vielä pahentaa asiaa. Kun kuljen katuja, näen muita ihmisiä joilla on hauskaa ja toisensa. Jotenkin tämä on nyt vaikein vyúodenaika käydä läpi ja kestää.
En oikeasti jaksa enää. Joka päivä on väsynyt ja paska olo ja kaipuu aiheuttaa painajaiset ja oudot unet yöllä. En jaksa tätä enää...
En tiedä miksi tämän teksin tänne kirjoitin, halusin vaan tämän pois mielestäni, en tullut tänne itkemään elämääni muille, mutta tämä keventää rintaani, kun edes joku lukee ja tietää tunteen. Jos joku haluaa vastata tähän niin siitä vaan, mutta minulla ei ole kovin suuria odotuksia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mullakin on ollut samanlaisia kokemuksia. Yksinäisyys on hyvin kurjaa ku ei ole kavereitakaan. Varsinkin kesällä se tuntuu erityisen vaikealta. Minusta on tuntunut että muilla on jo kavereita eikä itse kelpaa kenellekkään kaveriksi. Tiedän miltä yksinäisyys tuntuu ja se vaikuttaa itseen tosi paljon. Kyllä varmasti ystäviä löytyy vielä et ole ainut yksinäinen maailmassa.
Hei
Kirjoituksesi koskettaa. Puhut asiasta joka meille suomalaisille on niin kovin yleinen. Ei ole helppoa olla yksin.
Mitään pikaneuvoja en kykene tarjoamaan etkä toki niitä pyydäkään. Mutta kuten nimimerkki havebeenalone sanoo, varmasti löydät vielä ystäviä! Tahdon kannustaa ja luoda toivoa.
Kirjoituksestasi ei ilmene oletko työelämässä, opiskelija tai muuta. Oletko kahlannut läpi mahdolliset tuttavat niistä ympyröistä ? Joskus pienimuotoinen itsensä "tyrkyttäminen" voi saada tuloksia aikaan. Sitä ei tarvitse nolostella jos ihan rohkeasti pyytää jotakuta puolituttua kahville tai elokuviin.
En tahdo mitätöidä edellisellä kysymyksellä aiempia yrityksiäsi. Hyvä että olet tehnyt asian hyväksi jotain. Elä luovuta!
Entä kirjeenvaihto- tai deittipalstat?
Kerrot voimiesi olevan aika lopussa nyt. Silloin ei todellakaan riitä energiaa sitäkään vähää. Onko masennuksesi hoito kunnossa? Se on jo yksinään niin raskasta kestää ettei mikään ihme, että koet olevasi sietokykysi rajoilla.
Kirjoittele tänne jos se hiukan lievittäisi oloasi. Toivoa on, luota siihen vaikkei se nyt siltä tunnukaan. Masennuksesta parannutaan, ihmissuhteita voi löytyä, elämä voi yllättää.
Kaikkea hyvää, parempaa, sinulle!
Pappi Elisabet
Kiitos vastauksista. Vaikka tänne kirjoittaminen ei lievitä kovinkaan paljon oloa, mutta ainakin siitä tulee vähän parempi mieli.
Olen opiskelija joka on saattanut opinnot loppuun vihdoin ja viimein, mutta nyt kaikista raskain ja pahin kesä odottaa.
Yritin yhdelle naispuoliselle tutulle ehdottaa, että nähtäis joskus kahvilla ja kyseltäis kuulumisia, mutta hän teki hyvin selväksi, että meillä ei ole mitään yhteistä vaikka halusin hänen kanssa ainoastaan vaihtaa kuulumisia, hän olikin ainoa tuttu jonka olisi voinut käydä kahvilla ja silleen, mutta toisin kävi.
Yritin kirjeenvaihtoa, mutta siinä sitten minun kielellinen erityisvaikeus esti minua keksimästä mitään juteltavaa. Enkä minnekkään deittipalstoille mene, haluan ennemmin puhua ihmisen kanssa kasvotusten kuin ruudun välityksellä.
Terapeuttia olen etsinyt masennukseen huonolla menestyksellä, en ole vain löytänyt ketään sopivaa henkilöä. Oikeastaan minä haluaisin puhua ihan normaalin ihmisen kanssa kuin minkään ammattilaisen kanssa.
minkä ikäinen olet? me voitais olla kavereita jos ollaan vähänkään samanikäisiä
En tiedä pystynkö varsinaisesti auttamaan, mutta kerronpa omista kokemuksistani. Olen kohta 40-vuotias mies, jolla on ollut samanlaisia ajatuksia. Vaivuin syvälle masennukseen ja kävin hyvin lähellä itsemurhaa burnoutin ja siinä yhteydessä kariutuneen parisuhteen takia.
Itsellänikin on hirveä kaipuu ystävyyteen ja ennen kaikkea kumppanuuteen. Minulla on samanlaisia yksinäisiä ihmisiä ystäviä, mutta masennus pääsi niin pitkälle, että en enää oikein jaksa olla kovin pitkään ystävienkään seurassa. Toki myös tässä iässä aika moni ystävistäni on myös pariutunut, ja heidän aikansa meneekin ihan eri seurassa nykyään.
Jotenkin myös tuntuu, että pelkkä ystävä ei enää riitä, vaan kumppanuus on ainoa mitä tässä enää kaipaa. Edellinen suhde on vielä niin pahasti käsittelemättä, että voimat eivät riitä edes alkeellisiin yrityksiin tällä saralla. Aika vittumainen tilanne, kun haluaisi ihmisten seuraa, mutta ei vaan kerta kaikkiaan jaksa sitä.
Yksinäisyys iskee aina silloin tällöin todella pahasti. Kuten tänään, kun jälleen kerran Googlasin näitä keskusteluita. Ei minullakaan ole oikein mitään selviytymiskeinoa tästä jamasta, mutta olen vähitellen olen oppinut elämään päivän kerrallaan. Kaikkein pahiten oloa vaikeuttaa se, jos yrittää asettaa itsellleen jotain vähänkin pidempiaikaisia tavoitteita tai toiveita, vaikka esim. kumppanuudesta.
Minut pelasti vielä yrittämään se tosiseikka, että itsemurhalinjan vapaaehtoinen sai minut soittamaan äidilleni ja tunnustamaan kaikki synkimmät ajatukseni hänelle. Sain hänen kauttansa tarvitsemaani keskusteluapua ja myös en niinkään tarvitsemaani lääkitystä.
Minusta on erittäin hyvä, että olet yrittänyt ottaa yhteyttä meihin. Se on mielestäni jo askel oikeaan suuntaan. Meitä on monia, jotka ovat aivan samassa tilassa kuin sinä. Tämä ei ole ollenkaan harvinaista. En ole ammattilainen, ja kehoitankin sinua ottamaan johonkin sellaiseen yhteyttä. Kerro ihan rohkeasti, että sinulla on vaikeuksia löytää takosyitä elääksesi. Jos ne eivät ota sinua tosissasi, niin voin luvata että tulen vääntämään sen niille rautalangasta tai rautatangolla selväksi.
Kun luen kirjoituksianne niin tulee mieleen että olisi hienoa jos olisi joku päivystys numero jonka kautta voisi puhua ääneen toisille yksinäisille. Sillä sanat vaikka vieraan auttaa enemmän kuin teksti. No toivon voimia kaikille
Hei Täällä olis 34 vuotias nainen. Samanlaisessa tilanteessa. Kaipaan keskustelukumppania. Ja hei taksultti olis kiva lähettää s- postia jos kiinnostaa lähetä viestiä niin kattellaan.
Hei uusystava!.
Mistä päin sinä olet?
Täällä 37v yksinäinen mies Uudeltamaalta.
Olen täällä aloittanut keskustelua sekä kertonut itsestäni ym.
Kirjoittele jos haluat juttukaveria :)
Minkä ikäinen olet? Mä voin olla sun kaveri
Olen yli 20v, mutta en oikeastaan tullut tänne etsimään ihmissuhteita, mutta olo on nyt sen verran tuskainen, että kaipaan vierelleni enemmän kuin ystävää.
Kuten Taksultti sanoi, ystävä tai kaveri ei enää riitä.
Toivoisin vaan löytävän tyttöystävän jonka kanssa olla lähekkäin ja olla vaan.
Se on kai mitä tarvisten tällä hetkellä todella paljon.
Sama ongelma kuin aloittajallakin. Haluaisin vaan jo vihdoinkin sen tyttöystävän vaikka ei minusta taitaisi edes loppupeleissä olla siihen, olenhan jo koko ikäni ollut yksin. Mitä nyt muutama kaveri on ollut eikä niitäkään näe nykyään kuin kerran vuodessa.
Itsekkin näen painajaisia lähes joka yö ja hermot on todella kireällä lähes jatkuvasti. Samat on fiilikset ettei tätä jatkuvaa yksinäisyyttä ja kumppanin puuttumista enää kauaa kestä. Enpä olisi vielä joskus 10 vuotta sitten uskonut että minusta tulee näin yksinäinen ja onneton tapaus.
Muutenkin sitä jo suorastaa pelkää ihmisiä kun on sillä tavalla syrjäytynyt mielenterveysongelmien takia ettei ole kohta 10 vuoteen opiskellut eikä käynyt töissä tai harrastanut mitään. Eihän minulla olisi edes mitään puhuttavaa naisten kanssa ja ei varmaan kukaan tällaista alisuorittajaa ja epäonnistujaa kumppanikseen haluaisi.
Paras ratkaisu olis vain tehdä itsemurha kun ei elämällä näytä olevan minulle muuta tarjottavaa kuin loputonta kärsimystä, yksinäisyyttä ja ahdistusta.
Kaupassa käyminenkin on yhtä tuskaa ja pakkopullaa ja väliin on ollut niin ettei ole moneen viikkoon uskaltanut kunnolla edes kauppaan mennä kun alkaa kädet täriseen kassalla.
Tuttua mullekin tuo että kaupassa käyminenkin jännittää. Usein tuntuu että se johtuu vain siitä kun on ollut pitkään yksin joten yksi hyvä strategia voisi olla sellainen että käy joka päivä jossain ihmisten parissa ettei tuo jännity pääse yltymään liian suureksi.
Tuohonkin ongelmaan auttais varmasti paljon kun sais sen elämänkumppanin mut kuinka sitä nyt vois saada kun on tällä tavalla syrjäytynyt kaikesta kuten minä.
Voi meitä yksinäisiä, kukapa meitä ymmärtäisi ... Täällä olen kopissani istunut yli kymmenen vuotta, ja monesti toivonut että yläkerran Herra nappais mukaan. Vaimon löytäminen oli hyvä asia, mutta ei se yksinäisyyttä poistanut. Se on sisäsyntyistä, vaikeasti selitettävää ja lähes päivittäistä. Paljon en voi luvata itsestäni, mutta jos siellä päin ajelen (missä tahansa suomessa) niin voitaishan me kahvit juoda ?!
Moi! Itse kärsin myös yksinäisyydestä... tälläistä ei ollut aina,kun tulin raskaaksi 3sitten alkoi pikku hiljaa ympäriltä hävitä ihmisiä,kun tyttö syntyi katosi lähes kaikki. Enään harvemmin meillä.käy ketään kylässä,ja sillon kun käy niin yleensä sillon kun lapsen isä on meillä tyttöä katsomassa,eli exän vuoksi tulevat.
Mulla on myös paraskaveti jolla lapsi,hänen kanssa puhutaan yleensä päivittäin,tietysti minä olen se soittaja... hänelle olen maininnut ykdinäisyydestä ja toivonut kylään mutta niin mennyt että enempi olen hänen luonaan läynyt kun hän minun. Muiden ystävien luona hän kyllä käy useasti...
Kärsin paniikki häiriöstä ja muutenkin huonotuyustumaan uusiin ja nämä rajottaa myös . En myöskään ole mamma kahvila tyyppiä .tahtosin kavereita joidenka kanssa puhua muuta kuin lapsista!
Täällä myös 25-vuotias yksinäinen nuorimies. Olen jo vuosia ollut ihan yksin ja harvoin pääsen kenenkään kanssa juttelemaan syvällisiä asioita. Joudun tukahduttamaan kaikki ajatukset pääni sisälle. Jatkuva masennus on johtanut siihen, että olen menettänyt mielenkiintoni elämään. Haluaisin vain ystäviä, oli sukupuoli tai elämäntilanne heillä mikä tahansa, koska tällä hetkellä minulla ei ole yhtään ystävää.
Täällä olisi 24 vuotias yksinäinen mies pk-seudulta, itseasiassa muuttanut puoli vuotta sitten, olisi kiva jos saisi mukavaa ja samankaltaisia ihmisiä juttelemaan :) Email: [email protected]