En luota itseeni. En ulkonäkööni, enkä luonteeseeni. Tuntuu, ettei kukaan voisi tykätä minusta. Tympeä, kun ei osaa luottaa itseensä. Ärsyttävää, tiedän.
Jännitän hirveästi
SoShy
44797
3Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Ei kannata tuollaista jännitellä, sama kuin pelkäisi jotain elokuvien hirviötä, ne voi jännittää.
Korkeajännite pitää olla hirviöiden verkossakin, sellainen voi jännittää elokuvien hirviöitä kuten Jurassic Park -elokuvassa.
Arkailen miehiä.
Tule lämmittämään ja pehtoittamaan minua peiton alle, naiset voivat pehmoisella vartalolla lämmittää ja toimia peittonakin.
Onnistuu kyllä, sen jälkeen, kun luotan sinuun,mieheen. Vaatii pitkän tutustumisajan, ennenkuin pystyn heittäytymään täysin.
Miehen vartalo on ihana. Sylini täyteen sitä haluaisin.
Varo että ei ole vahingossa salaman iskusta tai ilman sähkövarauksesta tullutta sähkövarausta, mies saa sätkyn kosketuksesta silloin :)
Paljon mahdollista :) Hankauksen ja kiehnäämisen syy, staattinen kipinöinti ;)
Ei taida olla kyse ujoudesta. Onko itsetuntosi heikkoilla? Pidätkö vartalostasi, luoteestasi ja ulkonäöstäsi?
Olen ujohko miesten kanssa. En pidä oikein mistään itsessäni.Tiedän Kuulostavani nyt tylsältä.Toisaalta en kiinnitä juurikaan itseeni huomiota. Menee sivussa vartalo, luonne, ulkonäkö. Kun kohtaan miehen, epävarmuus nousee heti.
Ehkä johtuu siitä ettet pidä itseäsi tarpeeksi viehättävänä?
En pidä itseäni ollenkaan viehättävänä. Etupäässä kuitenkin pidän luonnettani tylsänä yms
Siinä minusta syy.
Minulla on enemmän sellainen ujous etten vain kehtaa, kun en tiedä mitä sanoa ja kun alan jännittä alkaa punastelu ja sanojen talkeltelu sekä käsien vapina, siksi harvemmin teen aloitteita.
Itsetuntoni on kuitenkin ihan kohdillaan. Pidän itseäni ihan ok näköisenä ihmisenä. Se ei jännitystäni aiheuta. Itseluottamus taasen on vähän matalalla ja se saattaakin aloitteiden tekoa vaikeuttaa koska itseluottamus kun on alhaalla ei se epäluottamus kohdistu omaan ulkonäköön. kroppaan tai luonteeseen vaan siihen mitä osaa. Minä uskon että minä mokaan kuitenkin jotain ja se monesti saa mut niin kipsiin että sitten ujouden ja jännittämisen takia vedänkin niin lukkoon että tosiaan mokaan. Tämä taas vahvistaa sitä ajatusta etten osaa mitään ja itseluottamus pysyy matalalla ja aloitteita teen yhä vähemmän.
Jos sinulla se ongelma on enemmän ulkonäössä niin uskon että itsetuntosi on se pääongelma.
Oikeastaan ei johdu täysin ulkonäöstäkään, vaan myös tuo sinun kuvailemasi kuulosti hyvin tutulta.
Ulkonäköäni on kyllä kehuttu myös, mutten pysty ottamaan kehuja vastaan.
Varmaan sinulle auttaisi positiivisten kokemusten tuoma rohkaisu. Oletko kokeillut vain jotenkin siedättää ujouttasi esim. asettamalla itsesi sellaisiin tilanteisiin, jossa olisit esillä ja joutuisit altistamaan itsesi?
Olen. Se projekti on vielä kesken. Mulla on diagnosoitu lievä asteinen ahdistuneisuushäiriö, joten se ei ole mun osalta niin yksinkertaista.
Tänään juuri itkin kun taas huomasin kuinka vaikeaa häiriöni kanssa asiat on.
Täällä oli 26 asteen hellepäivä. Mäkin olin pukenut mekkoa päälle, mutta en pystynyt astumaan ulos helteeseen. Seisoin peilin edessä miettien että mitä muut ajattelee jos kuljen lyhyessä mekossa tuolla. Itseluottamukseni on niin matalalla että vaikka näytin mielestäni siinä hyvältä, tunsin oloni kiusalliseksi ajatellessani olevani muiden katseiden alla. Pahat puheet, mitä muut ajattelee, ilkeys, arvostelu ne teki minusta niin epävarman. itseluottamukseni ei riittänyt kantaa kesämekkoa päällä jossa näytin hyvälle.
Jäin istuun maahan peilin eteen ja itkin, kun mä en pystynyt astuun ovista ulos. Se on sitä mun häiriöitäni. Hermoilen huomiosta ja itseluottamus ei riitä sellaiseen mihin muilla.
Yrin tsempata itseäni miettimällä ystävieni jotka pukeutuu hyvinkin persoonallisesti ja huomioita herättävästi ja uskaltaa tuolla rohekasti olla omia itsejään.. mutta se ei tänään auttanut.
Jäin kotiin ja piilotin itseni muilta..jätin menemättä ystävien kanssa iltaa viettään. Mun ahdistuneisuushäiriö yhdessä itseluottamuksen vähäisyyden kanssa aiheuttaa tällaista jäätyilyä ja ohareita sekä pelkoa aiheuttavan tilanteen välttelyä toisinaan
Voih, kuulostaa rankalta! Minä taas astun ulos peiliin katsomatta. En välitä, mitä muut ajatelevat. Kuljen meikittä yms. Miehet joskus lähestyvät, jolloin menen ihan kipsiin. Mietin, että miksi hän minua läjestyy,,koska olen tällainen. Saatan sanoa jotain hölmöä, jolloin tunnen itseni entistä hölmömmäksi ja olen enemmän jumissa ja hiljaa.
Tuollaisten pahan puhujien ilkeys tosiaan syö itsetuntoa.
Onko sinun ulkonäköäsi arvsteltu kovin sanoin?
Mietin tuota ajdistuneisuushäiriötäsi. Onko se pelkoa?
Ei lähiaikoina. Minua on viimeiset vuodet vain pääsääntöisesti kehuttu..niin ulkonäöltä ja luonteelta, joskus vuosia sitten kohdeltiin kaltoin ja haukuttiin, silloin tuo häiriö pikkuhiljaa puhkesi muutaman kovemman epäonnistumisen ja niistä johtuvan itseluottamuksen ns. viimeisten kolauksien laukaisemana.
Yleensä kyllä pystyn ohittaan tuon ahdistuneisuuteni ja pääsemään pelkokynnyksien yli, mutta tänään oli nyt taas päivä kun se ei onnistunut ja ylitsepääsemättömäksi esteeksi tuli kotini oven avaus ja kynnyksen yli muiden ihmisten silmien eteen astuminen.
Se, että kuulee ulkonäköään moitittavan tai luonnettaan, ei tarkoita, että sinussa olisi jotain vikaa sen enempää, kuin muissakaan. Kohdallesi on vain sattunut kurjia ihmisiä.
Minulla käynyt tuuri tuossa suhteessa, ettei vastaan ole tullut tuollaisia, jotka olisivat moittineet ulkonäköäni. Joten olen siinä suhteessa vahvoilla. Aivan hyvin minussa aivan varmasti olisi paljonkin moitittavaa ulkonäössäni, jos joku haluaisi niistä ilkeillä..
Tuo on kyllä hyvä, että olet saanut myös kehuja kuulla. Jokaisessa ihmisessä on kehuttavaa myös. Joskus ihmettelen miksi vahvistetaan ihmisen huonoa omaatuntoa kiinnittämällä huomiota heidän heikkouksiinsa, kun voisi vahvistaa heidän itsetuntoaan kiinnittämällä huomio heidän hyviin puoliinsa.
Kaikissa ihmisissä on ns heikkouksia. Kiusaajien ja ilkeitä puhujien heikkous on juuri pahan puhuminen. Mistä se sitten juontaa? Rjkä jeikosta itsetunnosta..
oman pahan olon ja epävarmuuden siirtämisestä toiseen ja toisen kustannuksella oman itsetunnon nostamista sekä haukkumisen kautta toisen kontrollointia luulisin
Juuri tuota se on!
Ikävää silti että toinen ihminen rikkoo toisen oman pahan olonsa takia niin että toiselle puhkeaa sairaus..
Onneksi minulla on tuttuja joilla jokin ahdistuneisuushäiriö. Helpottavaa kun miehetkin tunnustaa että sellaista on joskus vaikka ikävää onkin toisen sairaus, niin helpottaa minua huomata etten ole ainoa jolla kädet tärisee ja olo on rauhaton ja levoton pelokas ja ahdistunut jossain sosiaalisessa tilanteessa muiden ihmisten katseiden alla.
Olen kahden ahdistuneisuushäiriöisen miehen kanssa joskus höpissy niitä näitä aiheesta ja saanut paljonkin vertaistukea. Ei kai ne miehet muuten olisi mulle avautuneet aiheesta mutta kn huomasivat että mulla oli itseluottamus matalalla ja oireilin välillä ahdistuneisuushäiriöisen tavoin.Silloin hekin yhtäkkiä itsestään alkoivat puheleen että heillä on sellainen ja mä sitten tunnustin että niin mullakin..
Mutta tuo on nyt jo ihan sairaus jonka takia puhumme hiukan eriasiasta kuin mikä lähtökohtaisesti sun oma ongelmasi taitaa olla.
Luen mielelläni kirjoituksiasi. Mielenkiinnolla! Olen joskus lukenut, että ahdistuneisuus on hyvin yleistä ja ahdistuneisuushäiriötäkin ilmenee hyvin monella jossain elämän vaiheessa.
Laukaiseva tekijä ei välttämättä ole psyykkinen alunpwrin, vaan on monia fyysisiä sairauksia, jotka myötävaikuttavat tuon häiriön puhkeamiseen.
Vertaistuki varmasti helpottaa. Sitä varmaan jo tulee ahdistuneeksi lisää noista häiriön epämiellyttävistä oireista.
Onko tämä viesti osoitettu jollekin miehelle ikään kuin "tiedoksi"? Vai onkot tämä vain tällaista yleistä voivottelua?
Aivan yleistä pikkusieluisuutta, epävarmuutta, hämmentyneisyyttä ja epätoivoa tilanteesta johtuen.
Mä en luota tunteisiin.
Eikö jörjellä ohjata tunteita tai onko se toisinpäin?
Itsensä lataaminen korkeajännitteellä ei ole vaikeata, mutta en silti suosittele, ei tarvita kuin vaikka käsin pyöritettävä kone joka tekee sellaista staattista sähköä itseen :)
Tuollaisella lataa itseensä korkeajännitteet ja menee sitten treffeille, treffikaveri voisi yllättyä siitä että annoit sähköiskun.
Tai se vanha kikka. Ilmapalloa hankaa hiuksiin, niin että näyttää räjähtäneeltä professorilta hiukset pystyssä. Voisi toimia tiedemies pippaloissa. Joku nainen saattaisi herkistyä lataukseen.
Useinhan se menee niin että on helppo olla oma itsensä jonkun ei niin kiinnostavan ihmisen edessä mutta pasmat menee sekaisin kun on ihastunut ja/tai aistii toisessa syvempää kiinnostusta
Uskon asian olevan yleensä noin. Minulla se ongelma, että ujostelen kaikkia miehiä. En ymmärrä miksi. Enkä luota itseen. Naisten kanssa pystyn keslustelemaan normaalisti. Outoa.
Saattaisiko johtua siitä että pelkäät niin paljon parisuhteeseen joutumista että et siksi halua antaa kenellekään miehelle ns turhaa toivoa välttelemällä kaikin tavoin . Itse olen huomannut kassatyäntekijänä ja myös hyllyjen välissä kyykkiessä että joillekin miehille riittää lupaukseksi enemmästä pelkkä hymyily ja ystävällisyys vaikka nehän kuuluu oleellisesti asiakaspalveluun.
En pelkää. Sinulla varmasti kokemusta työsi kautta juuri tuosta hymyilemisen ja ystävällisyyden tuomasta ristiriitaisesta viestinnästä. Mukava kuiyenkin, että jaksat hymyillä. mukava asioida sellaisissa liikkeissä,,joissa näkee henkilökunnalla hymyileviä kasvoja. Tulee hyvä olo itsellekin.
Jollekkin se voi olla päivän ainut hymy sille päivää. Kassaneidin hymy :)
Ajattelepa aloittaja näin, että kauneinkin missi, komein mies, kuuluisin henkilö niin presidentit ja kuninkaat, pomot ja lääkärit...... istuvat joka päivä pöntöllä.... ei ne niin ihmeellisiä ole kuin näyttävät... kakkaa tulee heiltäkin.
Veit ajatukseni. Noin yleensä ajattelen, että olemme kaikki samassa veneessä. Jokaista tarvitaan, eikä kukaan ole hyödytön. Siltikin....ujostelen kaikkia miehiä.
En ajattele tai välitä mitä muut minusta ahattelee. Se helpottaa kummasti elämää. Et joudu silloin myöskään miettimään mitä päällesi laitat kosja tärkeintähän on, että itselläsi on hyvä olla sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse miellyttää ketään.
En ajattele, mitä päälleni laitan. Puen, missä minun on hyvä olla. En meikkaa, koska en nauti siitä. Hiuksetkin vain pesen ja kampaan ja välillä laitan pompulalle. Olen samaa mieltä, ettei minun tarvitse ulkonäölläni miellyttää ketään.
Olen lähes 50-kymppinen mies ja voin allekirjoittaa monta ajatusta tässä ketjussa. Olen koko ikäni kamppaillut huonon itsetunnon kanssa ja hakenut ulkopuolistakin apua ongelmiini. Muistan kun reilu parikymppisenä jännitin hirveästi tuntemattomia ihmisiä. Esim bussiin meno saattoi tuntua ahdistavalta, tuntui, että kaikki tuijottavat. Koki itsensä kömpelöksi ja omituiseksi. Sitä jotenkin häpesi itseään ja ulkonäköään. Parisuhdetta en uskonut koskaan saavani. Tänä päivänä olen oppinut pitämään itsestäni pitkän ja kivisen tien kuljettuani. Itsetunto ei edelleenkään ole vahva. Vaikkei aina luotakaan itseensä, eikä usko kelpaavansa, on aina on ollut kuitenkin riittävän hyvä. Eteenpäin mennään, vaikkei aina uskoisi. Olen paljon esillä työssäni ja usein tulee ahdistus siitä, etten selviä tästä tilanteesta. Aina on selvitty ja kun asioita rohkeasti kohtaa, pelot ja riittämättömyydentunteet vähitellen menettävät otteensa. Ymmärrän, että tällaiset tunteet ovat saaneet alkunsa lapsuudessa ja niiden kanssa vaan pitää oppia elämään ja hyväksymään itsensä. Ei ole oikein muuta tietä. Tsemppiä kaikille:)
Olen myös lähellä 50. Minä en jännitä muita ihmisiä. Ainoastaan miehiä. En osaa yhtään sanoa, mistä tämä tunteeni on peräisin. Se on ollut aina.
Tuo kuulostaa todella hyvälle, että koet olevasi riittävän hyvä.
Minulla tämä ujous tosiaankin kohdistuu vain miehiin.
Työpaikalla en koe sitä, en kaupassa ums. Olen jopa ulospäin suuntautunut.
En kertakaikkiaan kykene ymmärtämään, mistä tämä voi johtua :(
Huvittaa ajatus, että minullahan taitaa olla mies fobia :D
Ulkonäöstä tuli mieleen, parhaimmat kohteliaisuudet, joita olen saanut ovat "sinulla on kauniit korvat":D (nauran ääneen kun kirjoitan tätä:) Ei vissiin muuta keksinyt:) Täytyy olla kyllä aika ruma, jos korvat näyttää kauniilta:) Yksi jenkki-mies "laukoi kohteliaisuuden":D
Toinen kohteliaisuus, jossa meinasin kuolla nauruun (nauroin siinä tilanteessa ääneen). Onneksi lääkäri ei loukkaantunut, kun sisätautien erikoislääkäri totesi minulle kaikkien tutmimuksien/kuvauksien jälkeen, että "sinulla on todella kauniit ja hyvin muodostuneet sisäelimet:D" Minä purskahdin nauruun:) Eikä ihme, vieläkin naurattaa, kun mietin sitä tilannetta.
Joo, mutta näin ulkonäön suhteen kyllä täytyy todeta, että varmaan aika harva on täysin itsevarma omasta ulkonäöstään. Sekin tietysti vaihtelee. Itse en ole koskaan antanut kovin paljon arvoa ulkonäköjutuille itsessäni enkä muissa. Tosin itse olen Ristoa lainatakseni niin "rumilus", että parempi unohtaa koko ulkonäkö, niin ei iske ihan hirveä masis päälle. Olen aina ollut kaveriporukan rumilus, kukaan ei ole koskaan edes vilkaissut minua, kun minulla on ollut aina tosi kauniita kavereita, jo lapsesta asti. En tiedä miten on valikoitunut. Lapsuuden ystäväni oli koko kylän kaunein tyttö. Siskoni myös. Joten olen aina ollut varjossa, mutta ei se minua ole haitannut. Isäni painotti aina omaa ajattelua, osaamista ja onnistumista, siitä kai se, että en hirveästi ole laskenut/ajatellut ulkonäköjuttuja. Tietysti pidän huolen itsestäni, mutta se onkin jo eri asia.
Jos olet rumilus vain itsesi mielestä. Ainakin vaikutat mukavalta ihmiseltä, rempseältä. Olen samanlainen, etten hirveästi ajattele ulkonäköjuttuja. En kyllä koe olevani kaunokainen. tunnen itseni melko mitättömäksi.
Sama muuten täällä. Nauran monesti itselleni. Pukeutumiselleni, tai kun kävelen peilin ohi. Ja juuri noin minunkin kotonani tehtiin! Painotettiin kaikkea muuta, kuin ulkonäköä!!
Toisaalta ulkonäköäni on kehuttu, mikä on minusta outoa ja ristiriitaista.
Mistä tämä mies ujous voisi ola???
Kysyn suoraan, oletko rohkea miesten seurassa?
Ei kai tuohon pysty kyllä kukaan ihan kattavaa selitystä antamaan. En tiedä, mistä johtuu. Onko lapsuudessasi ollut auktoritaarisia miehiä ympärilläsi? Oliko sinulla lapsena/nuorena ainoastaan tyttökavereita ja näin pojat jäi etäämmälle, etkä ehkä oikein koskaan tutustunut poikiin/miehiin?
Itse en ajattele, olenko rohkea vai en, en tiedä olenko vai enkö. Olen/käyttäydyn/lähestyn naisia ja miehiä mielestäni samalla tavalla. En yleensäkään ajattele, onko joku nainen vai mies, kun tutustun tai olen tekemisissä ihmisten kanssa. Paitsi, jos on tunteita, niin juoksen karkuun. Silloin iskee sellainen paniikki että... Se ei ole enää ujoutta, se menee jo paniikkihäiriön puolelle:) ja sydän lyö kahta sataa
siis ja ihastun vain miehiin. en koe minkäänlaista seksuaalista viehättävyyttä naisia kohtaan vaikka tutkimukset väittäisivät mitä:)
et ole ainoa
Kiitos!
Tekemällä tehty provo
Kumpa olisikin. Tunnen itseni tuon takia hieman oudoksi.