En oikeen osaa ymmärtää poikaystävääni. Apua?

Oon ollut nyt melkein 4 kuukautta nykyisen poikaystäväni kanssa yhdessä. Aluksi meillä oli kaikki ihan hyvin, tai ainakin luulin niin. En tuntenut poikaystävääni vielä niin hyvin, joten en tiedä onko tämä ollut aina. Eli, olen huomannut että hän katsoo muita tyttöjä / naisia.. Hän on monta kertaa sanonut jotain toista seksikkääksi tai söpöksi, en tiedä onko se normaalia, mutta hän tekee niin usein. Ensimmäisen kerran jätin hänet, koska se meni jo todella yli.. Hän itsetyydyttää joka toinen päivä, ja tottakai aattelee seksikkäitä naisia.. Hän itse sanoi minulle, että voisi harrastaa seksiä heidän kanssaan. Annoin hänelle anteeksi, ja palasimme yhteen.. Mutta se vielä jatkui, hän kertoi että kävelee yhden seksikkään tytön kanssa aina kouluun yhdessä, ja sanoi, että heidän katseet on kohdanneet useamman kerran. En tiedä, olenko vain vainoharhainen. Mutta pelkään joka päivä että tulen petetyksi. Mahdollisesti pettänyt minua jo. Hän on vain pari kertaa sanonut minua söpöksi, ei muuta. En tiedä, pitäisikö minun jättää hänet. Sen tiedän, vaikka kuinka puhuisin hänelle, hänellä on vain pakkomielle seksikkäisiin naisiin eikä voi lopettaa. Jollain pojilla, se menee ohi nopeasti, mutta tätä on jatkunut jo todella pitkään, jos ymmärsin oikein hänen puheistaan sen. Tuntuu vaan että jokainen nainen, on hänelle kauniimpi kun minä. En tiedä mitä pitäs tehdä.. Tuntuu vaan niin helvetin pahalta, ja se on vaikuttanut muhun niin että ajattelen se katsoo aina vaan muita, eikä ikinä aattele mua. Olen yrittänyt kysyä apua parilta kaverilta, ja sanoi että jos olisivat minä, jäittisivät hänet. En kestä enää :( toivon, että edes joku osais auttaa mua :( jätänkö hänet, vai mitä pitäs tehdä? Kiitos jos vastaat <3
19383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kyllä se siltä vaikuttaa, että sinun olisi parasta jättää hänet. Löydät varmasti pojan, joka ei katsele muita naisia.

Äänestä

Kuulostaa yheltä pojalta jonka tunsin joskus ja hänkin oli just tommonen katsoo kaikkia naisia ja sanoo niitä söpöiks ja seksikkäiksi esim. minua sano ja hän oli siin vaihees just suhteessakin. Joten jätä hänet hän ei sovi arvollesi löydät paremman ihmisen.

Äänestä

Tuntuu että hän kertoo sinulle ihan todella avoimesti tunnoistaan. Kuka nyt yleensä myöntää että katselee muita. Jospa sinäkin kertoisit avoimesti siitä mitä tunnet.
Yleisesti ottaen on typerää jättää toinen sillä perusteella että se voi pettää. Mutta toki jos luottamus menee.
Katsoa saa muttei koskea?

Äänestä
  • No on tää nyt aika paskaa elää epävarmuudessa, ja on täs muutaki paskaa ollu viel ton lisäks. En vaan tiiä kauan kestän enään elää täs epävarmuudes, kun ei tiiä millon pettää ja kusettaa rakastavansa mua, ja millon nuoleskelee toista tuolla pihalla. Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

  • JokuApuaTarvitseva kirjoitti:

    No on tää nyt aika paskaa elää epävarmuudessa, ja on täs muutaki paskaa ollu viel ton lisäks. En vaan tiiä kauan kestän enään elää täs epävarmuudes, kun ei tiiä millon pettää ja kusettaa rakastavansa mua, ja millon nuoleskelee toista tuolla pihalla. Kiitos vastauksesta!

    Oikeestaan kaikki jätkät on sellaisia, mutta tää sun poikkis on ainakin rehellinen, sellainen sanonta on, että ei haukkuva koira pure. En usko, että tää poikaystäväsi kuitenkaan salaa menee toisten kanssa, tai sun pitäs luottaa siihen niin paljon, että se on sulle rehellinen, jos meneekin, sitten voit tehdä omat päätökses.

    Äänestä

  • Ai, että jopa jokainen jätkä menee heti eron jälkeen huutaa frendeille 'vihdoin pääsin eroon tost huorast' ja tunnin pääst tulee itkee et haluu takas?

    Äänestä

  • JokuApuaTarvitseva kirjoitti:

    Ai, että jopa jokainen jätkä menee heti eron jälkeen huutaa frendeille 'vihdoin pääsin eroon tost huorast' ja tunnin pääst tulee itkee et haluu takas?

    Olisit heti sanonut tämänkin jutun, on vähän eri asia kuin tyttöjen vilkuilu, ei sun tarvitse koittaa ymmärtää, ei asia siitä parane.

    Äänestä

Sun kannattais jättää se. Koko juttu kuulostaa niin tyhmältä. Onks toi mitään seurustelua jos se kehuu sen omalle tyttöystävälle siitä että se pääsee kävelemään kouluun jonkun seksikkään tytön kanssa. Eikös toi oo sitä et se on sun kaa kunnes saa iskettyä esim. sen tytön josta se oli puhunu. Luulisin että se pitää sua vaan jonain varasuunnitelmana. Mutta kannattaa tehä sun omastamielestäsi sopiva päätös!

Äänestä

Se on aika normaalia nuorelta mieheltä. Mut ku se sanoo sen ääneen niin se ei oo enää normaalia, en ainakaan itse menisi möläyttelemään.

Äänestä

eroo siitä vittu ansaitset parempaa

Äänestä

täällä on netti poliisi minä vahin teitä koko ajan pojat ja tytöt.Te pelleilette täällä ja tulee teidän sähköpostiisi varoitus tai pääsy kieletty suomi24

Äänestä
  • Tuo oli hyvä :DDD

    Äänestä

Poikaystäväsi haluaa tehdä sinut mustasukkaiseksi ja riippuvaiseksi itsestään. Hänellä on ilmeisemmin halu hallita ja ohjailla sinua. Jos aiot jatkaa seurustelua masennut ja ahdistut vain entisestään. Parhainta olisi antaa hänen mennä, muista rakkautta on myöskin luopua. Keskittyisit itseesi, hän ei ole arvoisesi.

Äänestä

Puhu asiosta. Ehkä poikaystävdi on vain tyhmä, eikä vain pysty ymmärtämään miten asian koet. Jos hän tietää mien asian koet, mutta ei välitä, eroa. poikaystäväsi ei ole valmis suhteesee.

Äänestä
  • Yritetty on. Kaunistelematta tätä asiaa, sitä ei vois vähempää kiinnostaa. :)

    Äänestä

"En oikeen osaa ymmärtää poikaystävääni. Apua?"

Opettele sitä swahilia.

Äänestä

Joo ei. Jätä se :D älä ole tyhmä. Tuhlaat aikaasi tuollaseen pinnalliseen ihmiseen, jolla ei ole käytöstapojakaan.

Äänestä

Kannattaa jättää, löydät parempaa! Tsemppii

Äänestä

Hmm.. Minun mielestäni itsetyydyttäminen, pornon katsominen ja muiden naisten/miesten katsominen suhteessa on OK. Okei, miksi itsetyydyttäminen ei olisi okei seurustelusuhteessa ? Jos halut herää eikä kumppani ole siinä, niin minkä sille mahtaa ? Ja muutenkin jokainen tuntee itse itsensä parhaiten, mistä pitää jne joten itsetyydytyksessä voi toteuttaa itseään ehkä helpommin kuin toisen kanssa. Ja pornon ja muiden katsominen on OK, kunhan se on vain '' katsomista '' eikä ajatusmaailma ole toisia kohtaan liian värikäs - oma kumppani kuitenkin aina etusijalla jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JokuApuaTarvitseva kirjoitti:

Oon ollut nyt melkein 4 kuukautta nykyisen poikaystäväni kanssa yhdessä. Aluksi meillä oli kaikki ihan hyvin, tai ainakin luulin niin. En tuntenut poikaystävääni vielä niin hyvin, joten en tiedä onko tämä ollut aina. Eli, olen huomannut että hän katsoo muita tyttöjä / naisia.. Hän on monta kertaa sanonut jotain toista seksikkääksi tai söpöksi, en tiedä onko se normaalia, mutta hän tekee niin usein. Ensimmäisen kerran jätin hänet, koska se meni jo todella yli.. Hän itsetyydyttää joka toinen päivä, ja tottakai aattelee seksikkäitä naisia.. Hän itse sanoi minulle, että voisi harrastaa seksiä heidän kanssaan. Annoin hänelle anteeksi, ja palasimme yhteen.. Mutta se vielä jatkui, hän kertoi että kävelee yhden seksikkään tytön kanssa aina kouluun yhdessä, ja sanoi, että heidän katseet on kohdanneet useamman kerran. En tiedä, olenko vain vainoharhainen. Mutta pelkään joka päivä että tulen petetyksi. Mahdollisesti pettänyt minua jo. Hän on vain pari kertaa sanonut minua söpöksi, ei muuta. En tiedä, pitäisikö minun jättää hänet. Sen tiedän, vaikka kuinka puhuisin hänelle, hänellä on vain pakkomielle seksikkäisiin naisiin eikä voi lopettaa. Jollain pojilla, se menee ohi nopeasti, mutta tätä on jatkunut jo todella pitkään, jos ymmärsin oikein hänen puheistaan sen. Tuntuu vaan että jokainen nainen, on hänelle kauniimpi kun minä. En tiedä mitä pitäs tehdä.. Tuntuu vaan niin helvetin pahalta, ja se on vaikuttanut muhun niin että ajattelen se katsoo aina vaan muita, eikä ikinä aattele mua. Olen yrittänyt kysyä apua parilta kaverilta, ja sanoi että jos olisivat minä, jäittisivät hänet. En kestä enää :( toivon, että edes joku osais auttaa mua :( jätänkö hänet, vai mitä pitäs tehdä? Kiitos jos vastaat <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu