Tuorein esimerkki Putinlandian sekopäisyydestä

Venäjän hallituksen strategisen tutkimuskeskuksen AIDS-asiantuntijat kertovat löytäneensä syyn taudin leviämiseen. Heidän mukaansa hiv-epidemian syynä ovat kondomit.

Tutkimuskeskuksen apulaisjohtaja Tatjana Guzenkova kertoi "löydöstä" tiistaina, jolloin hän myös väitti hiv-epidemian olevan vain "länsimaiden informaatiosotaa" Venäjää vastaan.

Tutkimuskeskuksen raporttia kirjoittamassa ollut Igor Beloborodo puolestaan väitti, että ehkäisytuotteita myyvät alat haluavat vain kasvattaa myyntiään ja kannustaa alaikäisiä harrastamaan seksiä. Hänen mukaansa tämä vain lisää hiv:in leviämistä, sillä "paras tapa suojautua hiv:iä vastaan eivät ole kondomit, vaan heteroseksuaalinen parisuhde, jossa molemmat osapuolet ovat uskollisia toisilleen".

Guzenkovan mukaan länsimaiden versio taistelusta hiv:iä ja AIDS:ia vastaan pohjautuu "uusliberaaliin ideologiaan, tahdittomuuteen kansallisia piirteitä kohtaan ja erityiseen keskittymiseen tiettyihin riskiryhmiin, kuten huumeidenkäyttäjiin ja seksuaalivähemmistöihin". Venäjän lähestymistapa hiv:in ehkäisemiseen sen sijaan nojaa hänen mukaansa "konservatiiviseen ideologiaan ja perinteisiin arvoihin".

Venäjän johtava AIDS-asiantuntija Vadim Pokrovski näkee juuri tämän lähestymistavan olevan ongelman ydin. Yleisesti tiedetään, että kondomi on ainoa keino estää hiv-viruksen leviäminen. Venäjän presidentti Vladimir Putinin määräämä "ei-perinteisten seksuaalisten suhteiden propagannan" kieltävä laki on Independentin mukaan tehnyt opetuksen sukupuolitautien ehkäisemisestä kuitenkin erityisen vaikeaksi.

Pokrovskin mukaan Venäjä kärsii vakavasta hiv-epidemiasta, joka on viimeisten vuosien aikana vain pahentunut. Vuonna 2015 tartunnan sai 93 000 ihmistä ja vuoden 2016 alussa hiv-positiivisten kokonaismäärän arvioitiin olevan yhden miljoonan ja 1,5 miljoonan välillä. mukaan vuoteen 2020 mennessä hiv-positiivisten määrä Venäjällä on todennäköisesti ylittänyt jo kahden miljoonan.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venaja_hiv_kondomit-51242
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Venäläiset panevat toisiaan, narkkaavat ja levittävät tauteja, ja sekin on olevinaan lännen vika. Ei prkl.

Äänestä

Venäjällä tunnutaan ajattelevan samoin kuin katolisessa kirkossa. Sukupuolisuhteet kuuluisivat vain vakituisen parisuhteeseen ja mielellään vielä papin aamenen jälkeen. Tietysti AIDS loppuisi, jos ihmiset eläisivät niin. Käytännössä on vaikka mitä suhteita. Kuvitellaanko todella, että esim. kaksikymppisten irtosuhteet loppuvat, kun joku täti-ihminen nuhtelee.

Venäjä saa tosiaan olla ihan miten typerä tahansa. Voimme odottaa, että epidemia pahenaa entisestään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hulluva kirjoitti:

Venäjän hallituksen strategisen tutkimuskeskuksen AIDS-asiantuntijat kertovat löytäneensä syyn taudin leviämiseen. Heidän mukaansa hiv-epidemian syynä ovat kondomit.

Tutkimuskeskuksen apulaisjohtaja Tatjana Guzenkova kertoi "löydöstä" tiistaina, jolloin hän myös väitti hiv-epidemian olevan vain "länsimaiden informaatiosotaa" Venäjää vastaan.

Tutkimuskeskuksen raporttia kirjoittamassa ollut Igor Beloborodo puolestaan väitti, että ehkäisytuotteita myyvät alat haluavat vain kasvattaa myyntiään ja kannustaa alaikäisiä harrastamaan seksiä. Hänen mukaansa tämä vain lisää hiv:in leviämistä, sillä "paras tapa suojautua hiv:iä vastaan eivät ole kondomit, vaan heteroseksuaalinen parisuhde, jossa molemmat osapuolet ovat uskollisia toisilleen".

Guzenkovan mukaan länsimaiden versio taistelusta hiv:iä ja AIDS:ia vastaan pohjautuu "uusliberaaliin ideologiaan, tahdittomuuteen kansallisia piirteitä kohtaan ja erityiseen keskittymiseen tiettyihin riskiryhmiin, kuten huumeidenkäyttäjiin ja seksuaalivähemmistöihin". Venäjän lähestymistapa hiv:in ehkäisemiseen sen sijaan nojaa hänen mukaansa "konservatiiviseen ideologiaan ja perinteisiin arvoihin".

Venäjän johtava AIDS-asiantuntija Vadim Pokrovski näkee juuri tämän lähestymistavan olevan ongelman ydin. Yleisesti tiedetään, että kondomi on ainoa keino estää hiv-viruksen leviäminen. Venäjän presidentti Vladimir Putinin määräämä "ei-perinteisten seksuaalisten suhteiden propagannan" kieltävä laki on Independentin mukaan tehnyt opetuksen sukupuolitautien ehkäisemisestä kuitenkin erityisen vaikeaksi.

Pokrovskin mukaan Venäjä kärsii vakavasta hiv-epidemiasta, joka on viimeisten vuosien aikana vain pahentunut. Vuonna 2015 tartunnan sai 93 000 ihmistä ja vuoden 2016 alussa hiv-positiivisten kokonaismäärän arvioitiin olevan yhden miljoonan ja 1,5 miljoonan välillä. mukaan vuoteen 2020 mennessä hiv-positiivisten määrä Venäjällä on todennäköisesti ylittänyt jo kahden miljoonan.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venaja_hiv_kondomit-51242

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu