Silja Symphonyn matkustajien epidemia paljastui noroviruksen aiheuttamaksi - 150 sairastunutta
Torstai 2.6.2016 klo 15.31
Vatsatautiin sairastuneita on yhteensä noin 150.
Tallink Siljan mukaan ensimmäiset matkustajat sairastuivat vatsatautiin Silja Symphonylla sunnuntaina 29. toukokuuta.
Tallink Siljan mukaan ensimmäiset matkustajat sairastuivat vatsatautiin Silja Symphonylla sunnuntaina 29. toukokuuta. (EERO LIESIMAA)
LUE MYÖS
Koululuokka on Silja Symphonyn vatsatautiepidemian uusin uhri - osa ei pääse omiin päättäjäisiinsä
Silja Symphonylla sairastuneet kärsivät noroviruksesta, laivayhtiö tiedottaa.
Tallink Siljan mukaan viime sunnuntaista lähtien noin 150 ihmistä on sairastunut vatsatautiin, joka on noroviruksen aiheuttama. Sairastuneissa on sekä matkustajia että miehistön jäseniä.
Norovirusta löytyi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL:n alustavista selvityksistä. Selvitysten mukaan norovirusta on löytynyt sairastuneista matkustajista sekä yhdestä laivalla otetusta pintapuhtausnäytteestä.
Pakolaisilla on usein myös lihansyöjäbakteeria.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kannata matkustaa Ruotsiin tai Ahvenanmaalle.
Norovirus, lihansyöjäbakteeri tai punkki vaanii!