Toverit oletteko hereillä ja katsokaa valoon

ValoaNäkyvissä

Maailman pahin uhka on ylikansoittuminen

Vaikka kuinka paljon rahaa työnnettäisiinkin näitten pakolaisten lähtömaihin ei pakolaisista päästä heitä tulee yhtenään ilman mitään loppupäätä.
EU päästi tämän kansainvaeksen alkamaan nyt sille ei kukaan mahda mitään ainut toimiva keino on erota EU:sta ja rajavalvonta passitarkastuksineen käyntiin niin silloin on jotain vielä tehtävissä ?
EU on jo pahasti suossa ja sinne se kokonaan painuukin näitten hölmöjen päättäjiensä kanssa ja yleine sekasorto valtaa alueet kun monikulttuurisuudet riitaantuvat keskenään.
Maailma on ylikansoittonut eikä asialle eli syntyvyydelle ole tehty mitään rajoituksia vain ilmastonmuutosta pidetään pahimpana uhkana ihmiskunnalle vaikka uhka on itse ihmismassat joille ei riitä ruokaa koska maa ei tuota sitä enää kaikille.

Mafia tekee pisnestä pakolaisten kustannuksella ja lähettää ihmisiä hukkumaan, kun on ensin saanut heiltä rahat ja sitten taas täällä meilläkin on mafia joka härskisti pystyttää pakolaiskeskuksia ja me veronmaksajina maksamme niitten kulut suoraan mafioille. Yleensä poliitikot toimivat näitten pakolaiskeskuksien perustajina eli ovat niitä oikeita mafiapomoja huolehtivat siitä että asiakkaita tulee riittävästi asukeiksi heidän laitoksiinsa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pa.kolainen

      Mafia rahastaa pakolaisilla. Se on totta. Kapitalisti ei tunne muuta liikelakia kuin voitto. Se ottaa sen mistä vain saa kyselemättä moraalin tai tuotteen laadun perään.
      Maailman sotatarvikkeihin kulkevista rahoista riittäisi kymmenesosa teollistamaan kehitysmaita (ilmaiseksi), turvaamaan niiden maatalouden ja teollisen tuotannon. EU ja USA ovat vallanneet kehittymättömän maailman elintarvikeviennin ja estävät omavaraisen maataloustuotannon syntymisen. Kehitysmaissa on valtavat raa-ainepotentiaalit. Lännen yhtiöt haluavat ne omien maidensa tehtaisiin.
      Yhtälö on valmis. Sota-ja nälkäpakolaiset lähtevät liikkeelle. EU on asettamassa tykit rajoilleen. Ongelma pahenee.
      Ylikansoittumista ei tule mikäli maailmasta saadaan sodat loppumaan. Maailman ilmasto säilyy, mikäli sosialismi voittaa. Resursseja riittää ilmaston pysyttämisessä kohdallaan. Pääoman laki; ota voitto mistä saat, on esteenä luonnon puhtauden vaalimisessa.

    • elta

      "Vaikka kuinka paljon rahaa työnnettäisiinkin näitten pakolaisten lähtömaihin ei pakolaisista päästä heitä tulee yhtenään ilman mitään loppupäätä. "

      Väite on väärä. Kun rahaa arabimaihin on työnnetty sota-aseiden muodossa, se johti suuren pakolaisuuteen. Mikäli teollisesti kehittymättömiin maihin viedään teollisuuslaitoksia, jotka tuottavat siviilituotteita paikan päällä, pakolaisuus katoaa ja maastamuutto palaa normaaleihin uomiin.
      Läntinen vientiuskonto on ristiriidassa näkemyksen kanssa. Maailman tuotteet tulisi tuottaa kaikki läntisen kapitalismin alueella, niiden vienti kasvaisi tasaisesti mutta.....miten muualla.....katastrofi. Lännen talouspolitiikan linjaus on päin takapuolta ja se kostautuu sotana ja pakolaisuutena. Suomen SSS hallituksen päälinja on sanoissa viennin edistäminen mutta hallitus ei näe, että suuret kapitalistimaat eivät kumarra Suomen pieniä pääomia. Saksa, USA ja Ranskako antaisivat luopua omien kapitalistien liikevoitoista murusia Suomen kapitalisteille!
      Länisen kapitalismin talouspolitiikka johtaa katastrofiin ja sitä ennakoi sapelinkalistelu, uhittelu ja asevarustelulla keinottelu. Venäjä on vedetty asevarustelun tielle.
      Maailman pahin uhka on imperialistinen kapitalismi.

    • ihmisystävä

      Aloitus on jonkin puulakin kiertoartikkeli. Se esiintyy kaikilla puoluepalstoilla. Sanmuodosta ei ole epäselvyttä. Jäljet johtavat epäisänmaallisen Jussi Halla-ahon lähteille.
      IPU ei tule pakolaisvastaiseksi puolueeksi. Pakolaisongelmaa ei ratkaista panemalla rajoja kiinni. Pakolaisten pakottaminen jäämään sotatantereille voi kuulua persupuolueen tai kaltaisten ohjelmiin mutta ei ole sivistyneiden ihmisten ohjelma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe