Mulla menee tällä hetkellä todella huonosti ja kaipaisin jotakuta toista jonka kanssa puhua ja mailailla yms..sellaista jolla on tällä hetkellä samanlaiset tunnelmat tai samantapainen tilanne.
Niin siis, ennen joskus kuudennella luokalla mulla oli 5 tosi hyvää ystävää. Yläaste alkoi hyvin, mutta yksi ystävistäni meni eri yläasteelle. No seiskaluokka sujui vielä ihan ok:sti, mutta sen jälkeen alkoi alamäki.
kaverini eivät enää olleet kanssani ja olivat vain keskenään. En viitsinyt sanoa siitä mitään, pelkäsin kai.. ne oli mun kanssa aina välillä mutta lopulta enää todella harvoin. sitten tuli se, kun ne alkoi dokailla ja sai uusia ystäviä meiän koulusta. Noh, muahan ei koskaan kutsuttu mukaan, vaikka olisin halunnutkin. lopulta olin niiden kanssa enää koulussa mutta välit oli vielä ihan hyvät. no sitten tuli tämä loma, jonka aikana yksi entisten kaverieni uusista todella hyvistä kavereista (poika) haukkui mua ihan vitusti irc-galleriassa ja masennuin. koulu alkoi tänään ja tein ratkaisuni, en enää ollut näiden "hyvien" kavereideni kanssa ja nyt kaikki on muuttuneet ihan perseenreijiksi, opettajatkin kattelee nenänvarttaan pitkin kun en enää ole niiden "kaverieni" kanssa ja mun luokkalaiset katteelee mua kanssa vähän siihen tyyliin, että "ei susta mitään iloa oo, ellet sä oo noitten "kaveries" kanssa". Yritin aluksi olla heidän kanssaan istuin samaan pöytään yms. mutta sai niin vitun tyhmän torjumisen, että unohdin ne aikeet heti, sillä "kaverini" menivät ensin ruokajonoon, mutta sitten joku sanoi, että meidän luokan ruokavuoro on vasta tuntia myöhemmin, joten ne meni istumaan yhteen pöytään. No epäröin hetken, mutta istuin sitten itekkin siihen pöytään, mutta "kaverini" nousivat noin sekunnin kuluttua pöydästä, koska he menisivät sittenkin syömään. Juuri kun olin vasta päässyt istumaan.
No päätin mennä sitten itsekkin syömään. Ruokalassa kaverini ottivat ihan sika nopeasti ruokaa ja änkivät pöytään, jossa oli juuri sopivasti 4 paikkaa niin että pöytään ei mahtunut enää kukaan. Olin valmistautunut tähän, mutta silti se sattui. Menin hiljaisena toiseen pöytään ja söin nopeasti, juuri sinä hetkenä päätin, että en enää olisi heidän kanssaan, koska tiesin, että nekään ei haluaisi olla mun.
Noh, välkillä on yksinäistä mutta ei voi mtn, mieluummin yksin kun perseenreikien kanssa :P
Onneksi mulla on vielä sentään yksi niistä ala-aste kamuistani jäljellä ja sitten on tietysti Erika (nimi muut.), joka on aina jaksanut tukea mua, (kiitti niin paljon!) ja lupasi, että mä saisin tutustua sen kavereihin ja olla niiden kanssa.
No, siinä oli mun pieni surkea tarinani, jos teillä on samantapainen tilanne tai joku muu huono tilanne ja haluaisitte puhua ja mailailla mun kanssa niin kertokaa ihmeessä, olisin kiitollinen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
olen jo aikuinen, mutta olen ollut myös koulukiusattukin aikanaan. ole onnellinen tästä erikasta,sillä hänet on varmasti korkeammat mahdit tai jumala sinulle antanut tueksi yli vaikeiden aikojen.jos nyt uskoisit mua niin sanonpa että mulla meni huonommin kuin sulla.ja moni asia voi olla vain omaa asioiden liiottelua ja omia päätelmiä miksi jokin on niin kuin on. ehkä entiset ystäväsi ihmettelevät keskenään, miksi jättäydyit hiljalleen pois.usko huviksesi, että maailmassa on hirvittävämpiäkin asioita. minun tytär on 13-vuotias ja tosi kiva kaikille ja silti näen hänen olevan yksinäinen enkä osaa auttaa.netissä hän juttelee päivät pitkät ja ratsastaa kerran viikossa.ajattelin vain kertoa että näen sinut samassa jamassa. enkelit ovat siellä missä heitä tarvitaan.
Tuttua on koulu ajoilta kiusaaminen ja se ettei tule hyväksytyksi. Tärkeintä kuitenkin on että itse hyväksyt itsesi ja haet elämään sisältöä sitä kautta. Tiedän, se on vaikeata, enhän itsekkään siihen läheskään aina pysty. Sen voin kuitenkin sanoa, että omassa elämässäni ne todelliset ystävät ovat löytyneet paljon kouluaikoja myöhemmin eli se ei ole mitenkään toivotonta jos tällä hetkellä on vaikeata. Koita kuitenkin itse olla sortumatta tuohon kiusaamiseen sillä niin kuin tiedät se ei todellakaan hyödytä ketään. Ja lopuksi, ole tyytyväinen itseesi, sillä sinun elämä on aivan yhtä tärkeätä, kuin kiusaajiesikin. Voimia päiviisi!
kiitos teille noista kommenteista.
juuri jotain tollasta halusinkin kuulla, sillä se auttaa oikeasti.
olen jo jonkun aikaa sitten oppinut hyväksymään tän asian ja olen päättänyt selviytyä siitä, enkä jäädä vain murehtimaan.
lupaus, että se menee ohi on totta, muttei varmaankaan lohduta tähän hätään.jos olisin ikäisesi niin haluaisin olla ystäväsi.tai olen toki jo nyt sitä halusit tai et. olet jopa kohtelias.viinasta et apua löydä, joten olet fiksumpi kuin entinen kaveriporukkasi.joskos jokin harrastus auttaisi löytämään sitä kautta uusia ystäviä. onnea tulevaisuuteesi toivoo jo nyt varmasti jokainen lukija.
Se on hyvä, jos on edes himpun verran apua viesteistä. Ja niin kuin kovapala sanoi, niin alkoholista ei ole mitään apua joten olet todellakin jo nyt viisaampi kuin entiset "ystäväsi". Jos pystyt, niin älä kuitenkaan turhaan jätä jälkiä itseesi noista kiusaamisista/hylkäämisistä vaan koita tosiaan löytää samalla aaltopituudella olevia ihmisiä koska niitä on. Se on fakta, kaikki ihmiset eivät ole veemäisiä toisilleen. Jos et sitä muuten usko, niin lue nämä viestit uudelleen : )
Yläasteella minulla oli niin paljon kavereita ja olin tuhottoman onnellinen. Yläasteen loputtua kaikki erosivat ja jäin yksin. Epätoivoisesti yritin pitää kaikista kiinni, ei onnistunut. Nyt olen yksin, ei ystäviä, ei kavereita. Mutta kyllä siihenkin tottuu. Kunhan ei liikaa ajattele, tai masentuu pahasti.
na-ryhmän väki on mun ystäviä, mut vaan kokouksen ajan.ei vapaa-ajalla.yksinäisyys pelottaa
Pakko vastata tähän viestiin ja sanoa että on HELVETIN hienoa, että jaksat käydä noissa NA:n palavereissa! Jotenkin vain on niin hienoa että ihmiset kaikesta paskasta huolimatta jaksavat yrittää eivätkä luovuta. Itsekkin yritän mielenterveys ongelmien kanssa painia joka päivä, enkä ilman mahtavia ystäviä(Juuri niitä jotka olen löytänyt myöhemmällä iällä) olisi päässyt minnekkään.
... selkeä kiusaamistapaus. Sakin hivutusta ja kaikki ilkeät temput. Noihin tilanteisiin on hankala vaikuttaa mutta apuakin on saatavilla
>Voit aina soittaa Kiusattujen Tuki ry:n >auttavaan puhelimeen 0800-9-7474. Puhelu on >sinulle ilmainen, joten sinun ei tarvitse >pelätä suuria puhelinkuluja.
>Muista, että kiusatuksi voi joutua kuka >tahansa, jopa aikuisetkin. Ei ole häpeä hakea >apua, eikä avun hakeminen tee sinusta >kantelijaa. Sellaista vikaa tai erilaisuutta ei >ole olemassakaan, joka oikeuttaisi jonkun >kiusaamaan sinua