Tänään menossa toinen päivä ilman. Viimeisenä käyttöpäivänä kävin palauttamassa kaikki likaiset työkalut, mitä nyt jostain saattaa vielä löytyä pari yksittäistä. Tarkoituksena on kyllä etsiä ne ja hävittää, ettei yllätyksenä pomppaa jostain silmille. Olen käynyt katkolla ehkä kymmenisen kertaa elämäni aikana, ja suurin osa niistä on keskeytynyt. Kuntoutuksessa olen viettänyt elämästäni noin 5kk, mikä ei sinänsä ole pitkä aika, vaikka olenkin noista pätkistä oppinut paljon.
Tällä kertaa päätin kokeilla kotona. Lähes lääkkeettä. Mitä nyt pari Sirdaludia, Neurontinia, Imodiumia, Pronaxenia ja Mirtazapinia löytyy hätäapuna. Niitä en aio ottaa turhaan, vaan jos ihan tosissaan olo käy hankalaksi. Olen nyt vuoden verran miettinyt tätä lopetusasiaa, prosessoinut, pelännyt tulevaa ja harkinnut uudestaan. Nyt mulla on töistä 10 päivää vapaata. Ei enempää. Sen on riitettävä, ja se riittää. Pahimmat oireet ovat olleet yleensä 4-7:s päivä, ja sen jälkeen vielä hikoilua, hengästyneisyyttä, univaikeuksia, ripulia ja pientä lihassärkyä. Ei kuitenkaan mitään, mistä en selviäisi tai ole ennenkin selvinnyt. Toki en ehkä ole täysissä ruumiin ja sielun voimissa vielä kymmenen päivän jälkeen, mutta uskon olevani ihan työkykyinen. Saikkua saa jos tuntuu ettei pysty. Tavoitteena on kiinnittyä pian työelämään ja normaaleihin arkirutiineihin. No mutta se siitä, haluan jakaa kokemukseni, jos vaikka siitä olisi jollekin apua. Tai ihan vaan siksi, että mun on pakko päästä vähän avautumaan.
Eli siis toinen päivä, ja olo on vielä ihan ok. Röökiä palaa tuplasti sen verran kuin mitä normaalisti. Ja kahvia. Tein eilen useemman litran kasvissosekeittoa, jota työnsin pakkaseen huonojen päivien varalle. Nyt vielä jaksaa laittaa ruokaa, käydä kaupassa ja pestä eläinten hiekka-astiat ja häkit. Yö tuli nukuttua huonosti, ehkä noin 5 tuntia. Herätyskello huusi klo 8, ja se pysyköön nyt joka-aamuisena rutiinina. Saatan toki aikaistaa herätystä vielä tunnilla, koska töihin joudun sitten heräämään kuudelta. Nyt jo huomaan pientä hengästymisen tunnetta; on raskas olo, tuntuu ettei happi kulje kovin hyvin. Fyysinen olo on muuten ihan hyvä, ei särkyjä, ei kipuja tai lihasjäykkyyttä.
Nukkumaanmennessä ajatukset pyörivät päässä, oli levoton olo ja ahdisti. Tunsin surua, helpotusta, ikävää ja iloa kaikkia yhtäaikaisesti. En oikein saanut nukuttua mutta rauhoituin kun kissa tuli viereen kehräämään.
Emotionaaliset jutut ovat aina olleet mulle haastavia. Ehkä siksi, että olen käyttänyt päihteitä aikalailla jatkuvasti teini-ikäisestä asti. 7 vuotta on mennyt sumussa, mutta nyt mä oon viimeinkin saanu tarpeekseni. En ole viimeiseen vuoteen halunnut nähdä käyttäjiä ("frendejä") enempää kuin on pakko. Olen skarpannut ihan huimasti; olen mennyt töihin, korjannut välejäni vanhempiini ja lopettanut kaikki muut päihteet. Tää bupre on vaan edelleen ollut läsnä. Olen jumissa tässä; se masentaa, ahdistaa ja saa mut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi. Mä haluan lopettaa, olen ihan vtun väsynyt tähän. Siksi mä oon päättänyt onnistua. Päivän suunnitelmat vähän auki. Käyn saunassa, ehkä lenkillä ennen sitä.
Olipa sekava selostus, ei ole ajatukset vielä ihan järjestyksessä. Kyllä tämä tästä!
Tällä kertaa päätin kokeilla kotona. Lähes lääkkeettä. Mitä nyt pari Sirdaludia, Neurontinia, Imodiumia, Pronaxenia ja Mirtazapinia löytyy hätäapuna. Niitä en aio ottaa turhaan, vaan jos ihan tosissaan olo käy hankalaksi. Olen nyt vuoden verran miettinyt tätä lopetusasiaa, prosessoinut, pelännyt tulevaa ja harkinnut uudestaan. Nyt mulla on töistä 10 päivää vapaata. Ei enempää. Sen on riitettävä, ja se riittää. Pahimmat oireet ovat olleet yleensä 4-7:s päivä, ja sen jälkeen vielä hikoilua, hengästyneisyyttä, univaikeuksia, ripulia ja pientä lihassärkyä. Ei kuitenkaan mitään, mistä en selviäisi tai ole ennenkin selvinnyt. Toki en ehkä ole täysissä ruumiin ja sielun voimissa vielä kymmenen päivän jälkeen, mutta uskon olevani ihan työkykyinen. Saikkua saa jos tuntuu ettei pysty. Tavoitteena on kiinnittyä pian työelämään ja normaaleihin arkirutiineihin. No mutta se siitä, haluan jakaa kokemukseni, jos vaikka siitä olisi jollekin apua. Tai ihan vaan siksi, että mun on pakko päästä vähän avautumaan.
Eli siis toinen päivä, ja olo on vielä ihan ok. Röökiä palaa tuplasti sen verran kuin mitä normaalisti. Ja kahvia. Tein eilen useemman litran kasvissosekeittoa, jota työnsin pakkaseen huonojen päivien varalle. Nyt vielä jaksaa laittaa ruokaa, käydä kaupassa ja pestä eläinten hiekka-astiat ja häkit. Yö tuli nukuttua huonosti, ehkä noin 5 tuntia. Herätyskello huusi klo 8, ja se pysyköön nyt joka-aamuisena rutiinina. Saatan toki aikaistaa herätystä vielä tunnilla, koska töihin joudun sitten heräämään kuudelta. Nyt jo huomaan pientä hengästymisen tunnetta; on raskas olo, tuntuu ettei happi kulje kovin hyvin. Fyysinen olo on muuten ihan hyvä, ei särkyjä, ei kipuja tai lihasjäykkyyttä.
Nukkumaanmennessä ajatukset pyörivät päässä, oli levoton olo ja ahdisti. Tunsin surua, helpotusta, ikävää ja iloa kaikkia yhtäaikaisesti. En oikein saanut nukuttua mutta rauhoituin kun kissa tuli viereen kehräämään.
Emotionaaliset jutut ovat aina olleet mulle haastavia. Ehkä siksi, että olen käyttänyt päihteitä aikalailla jatkuvasti teini-ikäisestä asti. 7 vuotta on mennyt sumussa, mutta nyt mä oon viimeinkin saanu tarpeekseni. En ole viimeiseen vuoteen halunnut nähdä käyttäjiä ("frendejä") enempää kuin on pakko. Olen skarpannut ihan huimasti; olen mennyt töihin, korjannut välejäni vanhempiini ja lopettanut kaikki muut päihteet. Tää bupre on vaan edelleen ollut läsnä. Olen jumissa tässä; se masentaa, ahdistaa ja saa mut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi. Mä haluan lopettaa, olen ihan vtun väsynyt tähän. Siksi mä oon päättänyt onnistua. Päivän suunnitelmat vähän auki. Käyn saunassa, ehkä lenkillä ennen sitä.
Olipa sekava selostus, ei ole ajatukset vielä ihan järjestyksessä. Kyllä tämä tästä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paljon onnea sulle,toivottavaasti pääset ylös,tiedän sivustakatsojana että ei tuu olee helppoo mutta voimia paljon.
Kiitos! Tiedän kyllä, että tämä on vaikea juttu, ja varmaan tulee aina olemaankin. Haluaisin nyt kuitenkin jo vihdoin elää omaa elämääni, ja jättää taakseni nää vanhat jutut. Pisin pätkäni raittiina on 4kk ja se oli elämäni parasta aikaa. Viime kerralla addiktio vei voiton, mutta nyt uus yritys. Ja yritän niin kauan että onnistun.
Tän tokan illan kuulumiset: Olo edelleen ihan jees, tosin jalkasäryt alkoivat jo nyt, eli odotettua aikaisemmin. En ota sitä riskiä, että pyörin sängyssä monta tuntia tuskissani, joten yöksi menee nyt Pronaxen (500mg jos oikein muistan) ja Mirtazapin 15mg. Silmät tuntuvat väsyneiltä ja pupillit on valtavat. Kävin saunassa, jotta tuo paska poistuisi nopeammin elimistöstä. Röökille oli pakko toppautua takkiin ja saappaisiin, oli pirun kylmä. Elukat hoidettu, sitten kissa ja kirja kainaloon ja nukkumaan.
Kolmas päivä.
Aamulla kello soi 8:00. Oli pirun vaikea herätä, kun mitä ilmeisimminkin olinkin mennyt nukkumaan vasta 12:00, en ollut ihan kellon kanssa samassa ajassa. Nukuin kuitenkin hyvin ja heräsin kivuttomana, mikä oli aika mukavaa. Illalla kuitenkin vääntelehdin jalkasärkyjen vuoksi.
Kahvia ja tupakkaa taas kulunut ihan törkeesti enemmän kuin yleensä, kaipa ne toimivat vähän aamuvetojen korvikkeena. Mieliala hyvä, vaikka vähän stressiäkin pukkaa. Mielihaluja ei ole ollut ainakaan bupreen, mutta kummasti bentsot ja muut alkavat himottaa. Musiikki soi taustalla ja se antaa voimaa jaksaa.
Vieroitusoireet ovat edelleen aika kesyt, vähän hikoiluttaa, vähän on raskas olo ja se on siinä. Tai no, ei ihan. On kylmä. Sekä ulkona että sisällä.
Pientä pelkoa tulevaisuudesta on päällä. Mä en oikein tiedä, että mitä tän jälkeen. Palaan töihin, jotka loppuvat pian. Eihän mulla ole sitten oikein mitään... Mä oon aika yksinäinen, ja ollut sitä ihan koko elämäni ja ehkä juuri sen takia olenkin käyttänyt. Kuulostaa varmaan "normaalien" ihmsten korvaan järjettömältä, mut douppi on ollut paras ystäväni vuosia. Se on tuonut lohtua, funktionaalisuutta, tekemistä, tarkoituksen... Mutta se myös tappaa mut hitaasti sisältäpäin. Olen sen takia ihan rikki, fyysisesti ja psyykkisesti. Vaikka näytänkin ihan skarpille, olen mukava, näennäisesti sosiaalinen ja rehti tyyppi, niin ei - sitä en ole. Valehtelen ihmisille ja itselleni. Kulissit ovat pysyneet yllä viimeisen vuoden ajan. Sitä ennen painoin ehkä 40kg, nukuin vuorokaudesta 18 tuntia ja olin niin pohjalla kuin vain voi olla. Hoitojen avulla olen pysynyt elävien kirjoissa ja pystynyt tekemään näennäisen parannuksen.
Se addiktio on vaan edelleen läsnä. Eri tavalla kuin ennen, mutta koko ajan läsnä. En hymyile, en naura, en halua nähdä ketään. Teen työni, hoidan lemmikkini ja unohdan itseni.
Yritän pysyä positiivisena vaikka vaivunkin helposti synkkyyteen. Itseni vuoksihan mä tätä teen ja itseni vuoksi mun tulisi myös elää. Mä jotenkin arvostan kaikkia, jotka ovat päässeet eteenpäin tästä vaiheesta. Jo yksi päivä putsina on hyvä saavutus, mutta ne monet muut päivät, viikot, kuukaudet, vuodet ovat tavoittelemisen arvoisia. Asiat kyllä järjestyy kunhan en luovuta.
Hyvä että vierottaudut. Subu tekee käyttäjästään helposti mulkun ja varkaan. Ulkokuori saattaa olla leppoinen ja käytös mukavaa, mutta asiat hoituu vähän niin ja näin, tunteettomuus muuttaa ihmisen niin että läheiset eivät enää luota. Aine aiheuttaa myös kiukuttelua ja vieroitusoireissa on kyvytön mihinkään toimintaan. Subu voi ensialkuun tuntua vaarattomalta aineelta, mutta sen todelliset kasvot ovat pettävät ja pahat. Ehkä siksi siinä pillerissä on risti.
Hienoa että haluat lopettaa! :) miten voit tänään?