Jatkuva näköhäiriö - Ahdistus tai derealisaatio?

Vimbetin

Hei,

Mahtaakohan olla ketään toista, jolla olisi todella rankan kroonisen stressin ja ahdistuksen, sekä masennuksen... tai jopa traumaattisen elämäntapahtumien jälkeen yhtäkkiä näkö "muuttunut" ja häiriintynyt ilmeisen pysyvästi?

Taustalla on todella rankka elämänjakso viime vuoden loppupuolelta alkaen, jossa on tapahtunut itselle jatkuvasti äärimmäisen traumaattisia ja kohtalokkaitakin asioita, joihin itse ei ole ollut syyllinen tai voinut vaikuttaa. Järkyttävää epäonnea ja tapahtuma sarjaa vain. esim. Kroonisia tulehduksia, Kaksi epäonnistunutta leikkausta, jotka pysyvästi aiheuttivat äänihäiriön ja piti olla pitkiäkin aikoja täysin puhumatta. Tilanteesta ei ole vieläkään toivuttu tai "päästy yli". Hetki sitten tapahtumien jälkeen tämän vuoden alussa alkoi, kuin salama kirkkaalta taivaalta todella selittämättömät oireet, jotka aluksi kuitattiin vain flunssaksi? Järkyttävä jatkuva palelu, koko vartalon kattavat tyhjästä alkaneet voimakkaat kivut ja säryt, kova uupumus, olemassa ollut refluksitauti räjähti täysin käsiin ja löydettiin kookas palleatyräkin tähystämällä, sekä edelleen pahimpina jatkuvana pysyneet aistihäiriöt, varsinkin näön suhteen, vaikka välillä myös hajun suhteen.

On tullut käytyä usean kerran ensiavussa, pään MRI kuvassa, laajoissa infektio testeissä(myös selkäydinnäyte), yleislääkäreillä, neurologeilla, silmälääkäreillä ja viimeisimpänä reumatologilla.

Epäilty on kilpirauhasen vajaatoimintaa, kakkostyypin diabetesta, borrellioosia, MS-taudin puhkeamista, CFS:ää, Fibromyalgiaa... ja ihan irrallisia sairauksia elimissä, kuten silmissä näköhermontulehdus.

Mitään ei ole todettu tai löytynyt varmuudella tähän mennessä, paitsi sain vihdoin ja viimein Fibromyalgia diagnoosin viime viikolla. Borrelioosi ei ole aivan täysin 100% poissuljettu, mutta sitä ei toistaiseksi ainakaan aleta hoitamaan. Refluksitauti/palleatyrä tuli korjattua jo leikkauksellakin. Samalla tässä on ajan kanssa jo kehittynyt vaikea masennus ja ahdistuneisuus häiriö kaikkien näiden oireiden ja itseen kohdistuneiden traumojen takia.

Näköhäiriöni viittaisi lähelle esim. Näköhermontulehdusta, mutta tosiaan kaksi silmälääkäriä on silmätkin tutkinut jo ja todennut täysin terveiksi(vaikkei tuota tautia näekään aina silmistä) ja MRI:ssä ei ollut mitään poikkeavaa.

Alkuvuodesta alkaen siis yhtäkkiä alkoi muiden oireiden rinnalla näkö sekoilla todella pelottavalla tavalla, eikä se ole tähänkään päivään mennessä helpottanut, vaan pikemminkin pahentunut kokoajan.

Näköni tuntuu pimentyneen/hämärtyneen, ihan kuin kaikkialla olisi valot pistetty himmeämmäksi ja olisi "yö" sisätiloissakin. Kaikki värit ovat kulahtaneet / haalistuneet, eivätkä näytä entiseltään. Näkö muistuttaa välillä enemmän musta/valko näköä, kuin täyttä värinäköä. Kaikki näyttää todella synkältä ja "kuolleelta" usein. Ulkona saattaa olla todella harmaata, vaikka tiedän, ettei oikeasti olisi. Kaikki valo ottaa silmiin todella helposti. Aurinko, autojen valot, katuvalot, valot sisällä ja kaikki tuntuu jotenkin "hohtavan" ärsyttävästi ja silmiin ottaen. Yönäköni on huonontunut todella paljon ja silloin vasta vähäiset valot ottavatkin silmiin ja maailma näyttää todella sumuiselta ja epäselvältä. Näkö on ison osan kuitenkin tarkka, jopa jollain tavalla liian tarkka? Välillä se kuitenkin ilman järkevää laukaisevaa tekijää sumenee paljonkin ja menee todella epäselväksi. Kaikki tutut paikat joissa käy, ihmiset ja mitkä vaan näyttävät täysin erilaiselta ja oudoilta toisinkuin ennen. Jokaikinen päivä ja hetki. Näköni saattaa silti vaihdella hieman jostain syystä, että välillä kaikki on vielä harmaampaa ja "kulahtanutta", sekä yli "kirkasta, kun taas välillä on se liiankin pimeä näkö ja kontrastit ovat ihan ylilyötyjä.

Näköhäiriöni ja sen selittämättömyyden takia alan olla aina vaan ahdistuneempi ja masentuneempi, enkä halua enään mennä ovesta ulos tai käydä tutuissa paikoissa edes ja kotonakin pelottaa ja ahdistaa kokoajan näön takia, että mikä ihme minussa on vikana?

Jos mitään fyysistä syytä, sairautta tai vikaa ei löydy, niin voisiko tässä olla oikeasti kyse täysin yli menneestä stressistä ja ahdistuksesta, joka on jäänyt päälle vai jopa derealisaatiosta? Tätä on siis nyt jatkunut reilut 4 kuukautta taukoamatta ja näkö ei ole missään kohtaa palannut enää ennalleen. Seuraavaksi olen varmaan menossa taas neurologin pakeille.... ja sitten varmaan jo aika luovuttaa ja mennä vaikka psykiatrille tai vastaavalle oireineni?

Onko ketään kohtalotovereita? Tai ketään joka osaisi tunnistaa oireet liittyen johonkin?

Kiitos jo etukäteen! : )

2

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parantumista

      On sinulla ollut todella rankaa moisen sairausmylläkän vuoksi. Varmaan olet vieläkin heikossa kunnossa. Saattaa olla hyvinkin niin kuin itse epäilet, että taustalla on psyykkisen, fyysinen stressi ja väsymys ja keskität kaiken näköaistimukseesi. Kun kunto ja yleistila kohenee ja stressi helpottaa, niin maailma ja värit alkavat kirkastumaan.
      Jos jaksat liikkua et mene päin puita ja seiniä, niin älä jää paikalleen, murehtimaan. Mene noilla eväillä eteenpäin ja yritä innostua elämään vaikka väliaikaisesti muita aisteja hyödyntäen.
      Hyvä juttu että tutkittu on noin perusteellisesti.

    • Anonyymi

      Moi. Onkohan viestiketjun aloittaja kuulolla. Onko tapahtunut muutosta tähän päivään. Olen 36 vuotias mies ja oireet ovat minullakin vastaavanlaisia ja kestänyt jo pari kuukautta ainakin. Olen vielä tällä hetkellä toimintakykyinen mutta masennus ja ahdistus meinaa välillä ottaa vallan. Periksi en oo vielä kuitenkaan antanut. Kiitos jos aloittaja on kuulolla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe