Mauno Ranto valitaan Reisjärven KJ:ksi

Selänne lehti uutisoi konst. evp, htm Mauno Rannon pätevyydestä tulla valituksi Reisjärven KJ:ksi.
Ainoa hakija jolla on kokemusta kunnanjohtajan tehtäväkentästä. Ranto toimii kuun loppuun saakka va. kj:na juuri Reisjärvellä.
Hänen vaimonsa on edustuskelpoinen sekä työssään kehitysvammaisten parissa ollut aina johtoajatuksella - asiakaslähtöisesti.
Puoluekanta on sosiaalidemokraattinen, mikä sopii keskustalestadiolaiseen ajatteluun.
841606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

jospa sielläkin istuu hallituksessa jäseniä jotka uhkaa erota jos Mauno tulee valituksi ja niitä hall.jäseniä jotka kaupan jonossa haukkuu ehdokkaan pystyyn? Ei se ole kumma miksi hallituksen hyvävelit Maunon yritti kaksi kertaa pudottaa pelistä pois. Mauno kun näitä samoja aikaisemmin yritti opettaa miten tälle kunnalle on käymässä jos korjausliikkeitä ei tehdä ja sen jälkeen kertoi että ulkoistaminen oli pedattu attendolle. Sitä ennen kertoi miten tässä kunnassa valta on muutamalla ja muut vikisee yms. EI tykänneet hallituksen keput miten paljon Mauno sai ääniä sekin oli liikaa. Johtamistaifot on tässä kunnassa listan ykkösenä. Kun aloitetaan laskeminen häntäpäästä.

Äänestä
  • Sinulta taisi tarkoituksellisesti unohtua, että Ranto on hallintotieteidenmaisteri, tiedätkö edes mitä se tarkoittaa ?

    Äänestä

Siinäpä sitä olisikin jos Kärsämäkinen valittaisiin Reisjärven kj:ksi sen jälkeen kun Kärsämäkiset junttasi Reisjärveltä kotoisin olevan kj:ksi.

Äänestä
  • Ranto ihan liian fiksu kärsämäkisten joukkoon. Täällä pärjää vain jos äo on riittävän alhainen ja junttius tapissa.

    Äänestä

  • Ei kuvia kumarra ja ihmettelen vieläkin mikä sai edes hakeutumaan kärsämäen kj:ksi koska ei pidä minään paikallisia kepuja vittuillen epäsuorasti monessa eri asiayhteydessä kertoen edelleen epäsuorasti ettei arvosta kärsämäen hallintokulttuuria kovinkaan korkealle. Aina kun ajattelee Maunoa kärsämäen kj:na tulee mieleen kuva ihmisestä joka nuijan sijaan hakkaa päätään pöytään lastentarhaa johtaessaan. Traumatisoinut kärsäkeput ihan samalla tavalla kuin Remekset ja muut jotka ovat julkisesti uskaltautuneet kärsämäen kepupäälliköitä arvostelemaan.

    Äänestä

Mikä eversti tämä kaveri on, en oo kuullukkaan..

Äänestä

Ranto on juuri sopetuvan järkevä Reisjärven kuntaan, uskon, että kaikki sujuu hyvin, Reisikäs on osoittannut postiivia, näinä vaikeina aikoina

Äänestä
  • kirjoituksestasi ei saa selvää

    Äänestä

  • moneskokäsky kirjoitti:

    kirjoituksestasi ei saa selvää

    Jos ole kärsämäkinen ja olet käynyt kärsämäen lukion, Sinun tulee pystyä lukemaan myös rivienvälistä. Kaikki ei ole selkokielellä. Kohteeksi tulleet ymmärtävät asiat liiankin tarkoin, seuraa kärsämäen päätöksiä.

    Äänestä

  • olen seurannut kämäki päätöksiä ja pelkään pahoin että ympäristö kunnat(tuleva maakunta, kuntineen) joutuu kymmenien kämäki- miljoonien maksajiksi

    Äänestä

  • Ei lautakunnan puheenjohtaja yksin päätä, tosin Kärsämäen nykyinen valtuustonpuheenjohtaja pitkällä kunnallisella kokemuksellaan päättää yksinkin.

    Äänestä

Mauno ja Jaana ovat asiallisia ,viisaita ja vieläpä kohteliaita kaikkia kohtaan.

Äänestä

Kyllä everstin koulutuksella pitää asiallinen ja kohtelias ollakin.

Äänestä
  • Kempeleenkunnanjohtaja on ylennetty jo korpraaliksi.

    Äänestä

  • Korpraaliksi kirjoitti:

    Kempeleenkunnanjohtaja on ylennetty jo korpraaliksi.

    se on alku Kenraaliksi, juuri siksi ja sen vuoksi siksi, kun Sipilä sanoi korpraalille; "en tottele teitä hra alikersantti", silloin tiesin, että Suomi suomeni maa on Kreikan tiellä, kun stm Sipilästä tuli Pääministeri

    Äänestä

Tulette näkemään Reisikkään, kuinka riitelemättömästi Mauno Ranto alias kj aikana asiat sujuu

Äänestä
  • Onko Kämäkiläisillä enää sanan valtaa näyttöjensä jälkeen

    Äänestä

  • turpatukkoonsopimus kirjoitti:

    Onko Kämäkiläisillä enää sanan valtaa näyttöjensä jälkeen

    Olihan Mauno Polliisi jo liikunnanopettaja aikoinaan kärsämäellä. Miten se mieli muuttuu.

    Äänestä

  • komisaario kirjoitti:

    Olihan Mauno Polliisi jo liikunnanopettaja aikoinaan kärsämäellä. Miten se mieli muuttuu.

    Voisiko komissaario kertoa milloin Mauno Ranto on ollut poliisina Kärsämäellä, silloinko, kun sinä olit Tahkokankaalla ?

    Äänestä

kämäki on keskusta- STASIn vallassa, "Hoonekkeri lähti, uusi tuli ja pikku hoonekkereita on 17"

Äänestä

Pyhäjärveltä kaivospaikkakunnalta lähti tai lähetettiin virassa oleva Mauno, sitten elänyt kiertolaisen elämää, MIKSI.

Äänestä
  • Otti loparit kertoen myös syyt edelliselle joita en ala toistamaan koska tarkoituksesi oli vain mustamaalata kohdettasi. Kärsämäen kepujen piti saada juoksupojakseen kepulainen kj ja kun ei omasta kunnasta virkaan vaadittavaa pätevyyttä oman kunnan kepuista löytynyt piti hakea naapurikunnasta kepulainen kepulaiselle pedattuun virkaan siinä syy kiertolaiselämälle. Samaa harrastaa monen moni kepulainen luottamushenkilökin pienenä vihjeenä. Kun ei riitä koulutustaso kunnan kepuvirkaan vaikka se oleellisin eli keskustan jäsenkirja löytyykin takataskusta pitää lähteä hakemaan elanto naapurikunnista.

    Äänestä

  • piäppä leevi huoli niistä alaikäsistä etteivät sorru

    Äänestä

  • Maunon ei olisi pitänyt ottaa lopareita Pjärveltä tai ei olisi pitänyt mennä sinne virkaan ollenkaan, koska antaa kärsimättömän, ammattitaidottoman ja joustamattoman virkamieskuvan itsestään, ja kuitenkin koko ajan pyrkii lähes samanlaisiin virkoihin. Ei virkamiehen arvostus nouse erojen kautta vaan osaamisen.

    Äänestä

  • Niinkä meinaat että olisi pitänyt pysyä virassa maailman tappiin vaikka miten vitutti aamulla mennä töihin? Mauno kertoi syyt erolleen mitkä minä ymmärrän enemmän kuin hyvin.
    Arvostuksesta sen verran että kertoisitko miten korkealle kärsäkeput uuden kj:n nosti millä viittaan johtajasopimukseen missä asianomaista kielletään omat mielipiteet ja niiden julkituomiset? Edelleen voisitko hiukan tarkentaa kuinka virkaan tuli valittua hlö jonka osaaminen oli ehdokkaista kaikista heikoin?
    Kärsäkepulla ei pahemmin ole varaa lopareista puhua sen verran paljon on puolueen johtohahmoja rivit jättäneet.

    Äänestä

  • helpottiko kirjoitti:

    Niinkä meinaat että olisi pitänyt pysyä virassa maailman tappiin vaikka miten vitutti aamulla mennä töihin? Mauno kertoi syyt erolleen mitkä minä ymmärrän enemmän kuin hyvin.
    Arvostuksesta sen verran että kertoisitko miten korkealle kärsäkeput uuden kj:n nosti millä viittaan johtajasopimukseen missä asianomaista kielletään omat mielipiteet ja niiden julkituomiset? Edelleen voisitko hiukan tarkentaa kuinka virkaan tuli valittua hlö jonka osaaminen oli ehdokkaista kaikista heikoin?
    Kärsäkepulla ei pahemmin ole varaa lopareista puhua sen verran paljon on puolueen johtohahmoja rivit jättäneet.

    Eikös Pitkäaikainen kepujohtajaki Eero Pesonen perustanut RKP:n ryhmän kunnanvaltuustoon ja metsäsarka on vieläkin ostamatta, miksihän?

    Äänestä

onhan p-järviset 2-3 kertaa erottaneet saman kj (ei mauno)

Äänestä

onkohan kämäkiläisillä otettu Ranto haukuttavaksi kun haukkua pitäisi Attea

Äänestä
  • Noin se aina menee. Kun keput kämmää ja kepua alkaa vituttamaan alkaa tuo puskista huutelu ja kohteena on joku kärsämäkinen joka ei ole kepulainen. Tuo saa jo naurettavia piirteitä kuinka Rannon eroa virastaan taas esille nostettiin koska Maunon rannalle jättämistä perusteltiin hall.jäsenten toimesta mm. sillä, ettei kj:ksi voi ottaa sellaista joka ottaa lopputilin. Naurettava tekosyy kepulaisen junttaamiseksi minkä lisäksi Maunon ohi meni valintakokeisiin ehdokas joka erosi kunnanjohtajuudesta perusteina erimielisyydet kuntajohdon kanssa. Edellinen jos mikä vesitti tuon tekosyyn mutta huvittavinta kaikessa on tuo kärsäkepujen tyyli missä yksi sanoo asian jota loput kuorossa toistaa. Aina yhtä huvittavaa vaikka toistuukin säännöllisesti. Ei ole aivoja eikä omaa mielipidettä niin sitten annetaan muiden hoitaa ajattelupuoli minkä jälkeen toitotetaan muilta kuultua. Tosin ymmärrettävää kärsäkepujen keskuudessa koska jos joku uskaltautuu omilla aivoilla ajattelemaan ja eroamaan mielipiteidensä puolesta kepupäälliköiden mielipiteistä ulkona olet. Lähti kuin telkkä pöntöstä tai kuin hauki rannasta tunnetaan kärsämäkisenä versiona lähti kuin Marjatta kepujen ryhmästä kun Attendoa vastusti. Jotta hyvävelijärjsetön toiminta ei näyttäisi ihan naurettavalta kepujen ryhmään sai vastaavasti jäädä kepu joka erosi kepuista..Miten sattuikin kuului Attendon kannattajiin.
    Kepua vituttaa kun tilinpäätös saatiin vaivalla kikkailtua ylijäämäiseksi millä piti hehkuttaa ulkoistamisen onnea ja autuutta mutta vituiksi meni kun Atte veti maton alta ilmoituksella YT-neuvotteluista. Valitettavaa.

    Äänestä

haukuttavaa riittää monessa muussakin asiassa, yllämainitut vain alkuosaa kun ei taho puolustettavaa enää juuri löytyä

Äänestä
  • Attehan petti ja pahasti, säästöjä lupasi potkuja tulee

    Äänestä

  • Paljonko pitäisi olla euroja Attelle,saataisiin ulos potkittua.

    Äänestä

  • Atte hoiti asian niin, ettei sitä potkita pihalle ilman että se saa sopimukseen kirjatun summan vuosikorotuksineen sopimuksessa ilmoitetun määräajan loppuun asti. Ihan sama tuleeko maakunta tai ei ihan sama kaatuuko kärsämäki vai ei atte saa rahansa maksaja on vain kysymysmerkki. Löivät sellaisen vekselin pöytään että takaajan osoittautuessa maksukyvyttömäksi suomen valtio muodossa tai toisessa maksaa.

    Kaiveleppa taskustasi sellaiset 60 miljoonaa niin saattaa harkita poistumista listaykkösen paikalta asiayhteydessä kunnan suurin yritys. Liikevoitto jäi liian pieneksi kärsämäen kohdalla ja siksi potkivat kohta väkeä kortistoon. Eihän tuo tehnyt edes sataa miljoona voittoa viime vuonna..

    Jos persujen ehdotus kahdesta vuodesta optiovuosineen olisi mennyt hallituksessa läpi riittäisi kun kaivaisit 10 miljoonaa eroon pääsemiseen mutta koska hall.keput päätti ettei kärsämäki päätä seitsemään vuoteen mitä tk:ssa tapahtuu vaan tyytyy katsomaan vierestä joudut kaivamaan min. 60 miljoonaa eroon pääsemiseksi. Ei muuta kuin ässä-arpoja raapimaan?

    Äänestä

lampaissa ei ole yhtäkään(luulen) joka olis työstään potkittu kortistoon

Äänestä

Minä ootan aimon kommenttia asiaan, siinä on jäsy ja tolokun mies, joka ei kuvia kumartele!

Äänestä
  • Olisko aika jättää jo Ranto rauhaan ja olla onnellinen että edes suostuu maksamaan verot tähän kateellisten kepulaisten tuppukulään. Miten joillakin voi olla pakkomielteinen asenne kun ei voi jättää ihmistä rauhaan. Reisjärven kepulaisten äo on paljon korkeampi kuin kärsiksen vastaavien.

    Äänestä

  • teno kirjoitti:

    Olisko aika jättää jo Ranto rauhaan ja olla onnellinen että edes suostuu maksamaan verot tähän kateellisten kepulaisten tuppukulään. Miten joillakin voi olla pakkomielteinen asenne kun ei voi jättää ihmistä rauhaan. Reisjärven kepulaisten äo on paljon korkeampi kuin kärsiksen vastaavien.

    Miksi jättää rauhaan, jos on tuollainen heilusi kunnanjohtaja: sinne tänne ryykäilen, missä kunnossa kunta olisi jos olisi virka toistaiseksi.
    Selänteen johtajanakin kävi ilmi, että MR oli neuvotellut Attendon kanssa kärsämän kohtalosta, desanttiin Maunon voisi rinnastaa. Demari aatteen me maaseudulla asuvat tunnemme, omaetu!

    minulla on 4000pv kokemus kärsämäen leeveistä", seläntakana -ja selkään puukottajia, esm; jos oli poletti villapaita niin jo, ootko sinä joku päällikkö" sairaan kateellista porukkaa

    Äänestä

  • miilurantanen kirjoitti:

    "miiluselle, seon semmonen homma vaikka enkeligabriell tulisi kärsämäelle, mutta jollekin kämäen ydin leeville jos ei pärstä passaa niin siitä se savustus alkaa, ei mittään mahoja edistää asiaansa kaikki sabotoidaan jos ei kepupassia ole taskussa ja eikä sittenkään, jos kepujen viholliselle kahvit tarjoot niin seon siinä

    no missä "kunnossa se kunta nyt on, onko MR siihen´kin syypää, vaikka on "kerjäläisenä ja "heilujaisena ollut kämäkin- kunta tehtävistä pois vuosia

    Äänestä

  • onnelistenleevienkylä kirjoitti:

    "miiluselle, seon semmonen homma vaikka enkeligabriell tulisi kärsämäelle, mutta jollekin kämäen ydin leeville jos ei pärstä passaa niin siitä se savustus alkaa, ei mittään mahoja edistää asiaansa kaikki sabotoidaan jos ei kepupassia ole taskussa ja eikä sittenkään, jos kepujen viholliselle kahvit tarjoot niin seon siinä

    kinttaalla seon Valkamankin leipä, joutua "roskisdyykkariksi

    Äänestä

  • onnelistenleevienkylä kirjoitti:

    "miiluselle, seon semmonen homma vaikka enkeligabriell tulisi kärsämäelle, mutta jollekin kämäen ydin leeville jos ei pärstä passaa niin siitä se savustus alkaa, ei mittään mahoja edistää asiaansa kaikki sabotoidaan jos ei kepupassia ole taskussa ja eikä sittenkään, jos kepujen viholliselle kahvit tarjoot niin seon siinä

    Miilurantanen vaikuttaa olevan hallintotieteiden idiootti koulutukseltaan ja kateellisessa vainoharhaisuudessaan suorastaan maisteri. Ranto on aivan hyvä jätkä; ja onneksi harvat ovat niin "pihalla" kuin nimimerkki miilurantanen.

    Äänestä

  • Aimo´miesi sanansa sanoi ja noin nimesi, v2013 "naurujen jälkeen tivasi, että 2 vuotta attelle aikaa näyttöihin, 17" wiisaalle ei kelvannut, vaan HE ylivallalla nimesi 7 vuotta ja mahdollistivat optio 3 vuotta, kiitokseseksin attelle hyvistä puheista, perättömistä lupauksista ja ad ahneen-bullahf-kahveista

    Äänestä

  • hoitoon-ohjaus kirjoitti:

    Miilurantanen vaikuttaa olevan hallintotieteiden idiootti koulutukseltaan ja kateellisessa vainoharhaisuudessaan suorastaan maisteri. Ranto on aivan hyvä jätkä; ja onneksi harvat ovat niin "pihalla" kuin nimimerkki miilurantanen.

    kyllä "17 ovat pihalla vaikka istuvat salissa

    Äänestä

  • kokomustaaon kirjoitti:

    minulla on 4000pv kokemus kärsämäen leeveistä", seläntakana -ja selkään puukottajia, esm; jos oli poletti villapaita niin jo, ootko sinä joku päällikkö" sairaan kateellista porukkaa

    sekin "villapaita oli kirppikseltä ostettu, mutta ne "poletit, voivoijamontamuuta mukavaa, edistin kuitenkin 13 vuotta kämäen hyvinvointia kykynimukaan, enemmän kuin tyhjänkävelijä -ja jatkuu ..

    Äänestä

  • miilurantanen kirjoitti:

    Miksi jättää rauhaan, jos on tuollainen heilusi kunnanjohtaja: sinne tänne ryykäilen, missä kunnossa kunta olisi jos olisi virka toistaiseksi.
    Selänteen johtajanakin kävi ilmi, että MR oli neuvotellut Attendon kanssa kärsämän kohtalosta, desanttiin Maunon voisi rinnastaa. Demari aatteen me maaseudulla asuvat tunnemme, omaetu!

    "Sehän se alähtää johon kalikka kalahtaa". Katsotaan. Mutta jos ois hyvä veli kyseessä, yläpito ois poistanu viestit jo aikoja sitten.

    Äänestä

  • miilurantanen kirjoitti:

    Miksi jättää rauhaan, jos on tuollainen heilusi kunnanjohtaja: sinne tänne ryykäilen, missä kunnossa kunta olisi jos olisi virka toistaiseksi.
    Selänteen johtajanakin kävi ilmi, että MR oli neuvotellut Attendon kanssa kärsämän kohtalosta, desanttiin Maunon voisi rinnastaa. Demari aatteen me maaseudulla asuvat tunnemme, omaetu!

    Kun kerta tulit kysyneeksi missä jamassa tämä kunta olisi jos MR olis puikoissa ao. kertoi jo kohta kymmenen vuotta sitten kunnan luottamushenkilönä mikä kärsämäkeä odottaa jos se ei ala tekemään korjausliikkeitä. Sehän ei kepuille kelvannut kun olisi tarkoittanut liitoksia ja sitten nukuttiin ruususen unta lompakko levällään kunnen samat kepulit heräsi että perskeles, vielä yksi alijäämäinen tilinpäätös ja tämä kunta on entinen kunta. Sitten iski paniikki ja loppu on historiaa.

    En ymmärrä mikä se saa Maunon perään poraamaan kun korvike joka oli kepu kuinkas muutenkaan joutui allekirjoittamaan sopimuksen missä lupaa pitää turpansa kiinni? Se kun kertoo sen, ettei kärsäkepu harhoissaan luota enää edes kepuun.
    Vitsi vitsi. Kyllä minä tiedän syyt miksi Ranto kärsäkepua korventaa. Haukkui pystyyn nykyisen kuntajohdon useissa eri asiyhteyksissä ja jos kepuista loikaneet kokoomuslaiset eivät olisi alkaneet pelleilemään ja äänestämään kolmatta vaihtoehtoa ettei kärsäkeput suutu Maunon valinta olisi ollut erittäin lähellä. Sitä kärsäkepu ei olisi kestänyt niin paljon niin hallituksen kuin valtuuston keput ovat asianomaista mustamaalanneet kun sattuu olemaan yksin paljon fiksumpi ihminen kuin koko kepulauma yhdessä.

    Äänestä

  • Eikös Aimo ole kommentinsa jättänyt tehdessään valituksen johhtajasopimuksesta Hallinto-oikeuteen.

    Äänestä

  • miilurantanen kirjoitti:

    Miksi jättää rauhaan, jos on tuollainen heilusi kunnanjohtaja: sinne tänne ryykäilen, missä kunnossa kunta olisi jos olisi virka toistaiseksi.
    Selänteen johtajanakin kävi ilmi, että MR oli neuvotellut Attendon kanssa kärsämän kohtalosta, desanttiin Maunon voisi rinnastaa. Demari aatteen me maaseudulla asuvat tunnemme, omaetu!

    Milloinkan Ranto on ollut Selänteessä johtajana, kerropas miilurantanen , vai tuuliko huuliasi heiluttaa?

    Äänestä

  • miilurantanen kirjoitti:

    Miksi jättää rauhaan, jos on tuollainen heilusi kunnanjohtaja: sinne tänne ryykäilen, missä kunnossa kunta olisi jos olisi virka toistaiseksi.
    Selänteen johtajanakin kävi ilmi, että MR oli neuvotellut Attendon kanssa kärsämän kohtalosta, desanttiin Maunon voisi rinnastaa. Demari aatteen me maaseudulla asuvat tunnemme, omaetu!

    Nimimerkki Miilurantanen, kertoisitko milloin Ranto on ollut Selänteen johtajana vuosiluvut riittää !

    Äänestä

tuli mieleen, että valtuutettujen tai hall.jäsenen joilla mahdollisesti on Atten osakkeita salkussaan pitää antaa niistä julkinen tieto ja atten asioita valtuustossa tai hallituksessa käsittelyn aikana jäävätä itsensä.

Äänestä
  • Pitää mutta merkityksetön asia koska tulivat ulkoistaneeksi oman päätäntävallan soteasioissa atelle. Näithän tuon kun atte ilmoitti yt.neuvotteluista valtuusto sanoi että valitettavaa puuttumatta asiaan mitenkään.

    Äänestä

  • valitettavaa kirjoitti:

    Pitää mutta merkityksetön asia koska tulivat ulkoistaneeksi oman päätäntävallan soteasioissa atelle. Näithän tuon kun atte ilmoitti yt.neuvotteluista valtuusto sanoi että valitettavaa puuttumatta asiaan mitenkään.

    totta, muta kyllä atte´n pitäisi rehellisyyden nimissä ja puheittensa perään ottaa tämä "ensimmäinen tappio omaan ja sijoittajiensa piikkiin ja säilyttää työpaikat, "valitettavasti "tublasopimuksissa ei tietenkään ole mustetta riittänyt valkoiselle, että lupaa työpaikkojen säilymisen-ja säästöjä 600000e, mikäli ne attesta riippuu, perättömiksi osoittautuneissa lobbaus-lupauksillahan ei ole muuta merkitystä kuin sirkushuvia kansalle jossa huvitus on kääntynyt v-tukseksi, mutta seksi kuin seksi sitäkin on kahenlaista ja atte antaa siitä jossa "nousua ei ole, käyrä" osoittaa alas ja riippuu siitä mistä roikkuu.

    Äänestä

  • Elämä on kallista nimimerkillä kirjoittava on aivan outo ja todellinen sekopää. Taitaa todellisuudessa olla EP ja navettaan menossa.

    Äänestä

  • nainonareet kirjoitti:

    totta, muta kyllä atte´n pitäisi rehellisyyden nimissä ja puheittensa perään ottaa tämä "ensimmäinen tappio omaan ja sijoittajiensa piikkiin ja säilyttää työpaikat, "valitettavasti "tublasopimuksissa ei tietenkään ole mustetta riittänyt valkoiselle, että lupaa työpaikkojen säilymisen-ja säästöjä 600000e, mikäli ne attesta riippuu, perättömiksi osoittautuneissa lobbaus-lupauksillahan ei ole muuta merkitystä kuin sirkushuvia kansalle jossa huvitus on kääntynyt v-tukseksi, mutta seksi kuin seksi sitäkin on kahenlaista ja atte antaa siitä jossa "nousua ei ole, käyrä" osoittaa alas ja riippuu siitä mistä roikkuu.

    niin, atten pitäisi omaan piikkin ottaa, semminkin, kun kunta(pro) on tullut avustaen vastaan monessa ja heti paljossa

    Äänestä

ja kyllä se "desantin nimi on Atte eikä mauno

Äänestä
  • Tesanteista en tiijä, mutta en luota entisiin kapiaisiin enkä tähän evesrtiinkään.

    Äänestä

Desantti nimitys juontaa sodanajoilta, desantti onoli vihollisen vakooja ja tilaisuudessa jopa tuholainen, desantti tuli useimmiten lentokoneella tuotuna laskuvarjolla yöllä salaa "kylän läheisyyteen tai muuten viholliselle merkitykselliseen maastoon, tiedusteli ja levitti sivili asujamistoon perättömiä huhuja ja titasi sanomia omilleen jotka usein olivat desantin viimeiset ssäkeet..

Äänestä

Onko aimo valittanut jostakin, en oo kuullukkaan, onpa outoa...

Äänestä
  • Varmaan olet kuullut, mutta et ole tapasimukaan ymmärtänyt,Luoja on huono velkamies.

    Äänestä

Eikö se remes vois ruveta meille johtajaksi.

Äänestä
  • ei ossooo weisata

    Äänestä

Mikähän siinä on että reisjärvi haastettelee jokaisen hakijan jopa Maunon? Kärsämäessä kun Maunon pääsy haastateltavien joukkoon estettiin hallituksen toimesta kaksi kertaa ja samat jotka sen tempun teki mustamaalaa "kylillä" Maunoa vieläkin..??

Äänestä
  • Reisjärvellä+on+luettu+kärsämäen+pastaa,+mutta+demari+Ranto+ei+yksinkertaisesti+voi+tulla+valituksi+keskustalestadiolaiseen+Reisjärven+kuntaan+kunnanjohtajaksi+-+se+on+110%+varma.

    Äänestä

  • alarantanen kirjoitti:

    Reisjärvellä+on+luettu+kärsämäen+pastaa,+mutta+demari+Ranto+ei+yksinkertaisesti+voi+tulla+valituksi+keskustalestadiolaiseen+Reisjärven+kuntaan+kunnanjohtajaksi+-+se+on+110%+varma.

    Paljo mahollista siitäkin huolimatta että ao. ei "syyllisty" puoluepolitikointiin oli sitten luottamustoimessa tai jossain kunnan virassa. Paras mahollinen samasta syystä vaikka kunnanjohtajaksi mutta kun valitsijoina ovat juuri ne, joille puoluepolitikointi on kuntapolitiikassa se ykkösasia. Kärsämäki yksi pahimmista esimerkeistä kunnista joissa kunnan etujen edelle menee puoluepolitikointi ja enemmistöpuolueen valta kunnassa. Kepujen paikallinen aluejärjestö ja sen edustajat nostetaan päättäviin elimiin vaikka kuntalaiset ei äänestä asianomaisia. Edelleen kun Maunosta on kyse niin samat enemmistön edustajat joihin edellä viitattiin kampittivat Maunon kuntajohtajuudesta juuri siitä syystä että valta kunnassa säilyy omissa näpeissä.
    En minä nyt ihan noin suorilta ampuisi Maunon mahdollisuuksia reisjärven kunnajohtajuudesta ampusi alas kelpasihan tuo tuuraajaksi mikä ei kärsämäessä olisi missään nimessä tullut kysymykseen em:sta syistä johtuen.

    Äänestä

  • 50-50 kirjoitti:

    kämäkiin ei älyköitä huolita.

    Äänestä

Kärsämäki hallinto sotien jälkeen oli kommunisti-säikkyinen ja se jatkui pirttipuheitten kannustimena lapsille ja lapsen lapsillekin, kunnes sitten maalaisliitto huomasi ettei klommarit päässeet niskanpäälle ja peloitteluvaikutus menetettiin, kunnes Veikko Vennamo alkoi puollustamaan työväestön etuja, lausumalla; ROCVOTGIINNI, em kämäki Agraari sai uutta tuulta purjeisiinsa, ettei rosvoja saa päästää kämäkeen, siksipä ja senvuoksi Pohjolan Meijeriin ei ollut maitoa, Luonuan altaaseen ei vettä ja monet muut työlliset yritykset joissa mahttollisesti olisi jopa vasemmiston-piilovasenta siipeä, ei hyväksytty kärsämäen ah`niin Alkkiolaisuuden rauhaa häiritsemään. Loppu on tänään tässä, kaikki on jäässsä!

Äänestä
  • Historian rajat kiinni on kaikkien muistissa kuten sekin että nykyhallinnossa istuu nousukkaita jotka viljelee samaa väärät kärsämäkiset ja oikeat kärsämäkiset linjaa kuin suoraan sodanjälkeisiltä ajoilta mutta rajathan on nyt auki vuosikymmenien jälkeen kun rahanpaska loppuu ja hyvävelijä'rjestö on vaarassa kaatua kunnan mukana. Nyt ne samat ei ulkopuolisia hyväksytä kärsämäkeen nelostien varrella heiluttaa että tulkaa tänne ja tuokaa työpaikkoja tänne apuva. Ihan uusi kunnanjohtajakin siiheen rooliin valjastettiin että saa työpaikkoja tänne sen jälkeen kun vuosikymmeniä ulkopuoliset pidettiin visusti pois. Samat asialla jotka sai aikaiseksi valtavan erobuumin kunnan viroista ja kotikylänsä jättämään kymmenet jotka sai paikallisista kepuista tarpeekseeen.
    Ennen kytättiin jokainen lastu mikä virran mukana tuli ettei sen lastun perässä elämää kärsämäkeen eksy nyt tilanne on ihan toinen kun ei auta ulkoistamiset ei mitkään kun menot vain kasvaa .

    Äänestä

  • 3r23 kirjoitti:

    Historian rajat kiinni on kaikkien muistissa kuten sekin että nykyhallinnossa istuu nousukkaita jotka viljelee samaa väärät kärsämäkiset ja oikeat kärsämäkiset linjaa kuin suoraan sodanjälkeisiltä ajoilta mutta rajathan on nyt auki vuosikymmenien jälkeen kun rahanpaska loppuu ja hyvävelijä'rjestö on vaarassa kaatua kunnan mukana. Nyt ne samat ei ulkopuolisia hyväksytä kärsämäkeen nelostien varrella heiluttaa että tulkaa tänne ja tuokaa työpaikkoja tänne apuva. Ihan uusi kunnanjohtajakin siiheen rooliin valjastettiin että saa työpaikkoja tänne sen jälkeen kun vuosikymmeniä ulkopuoliset pidettiin visusti pois. Samat asialla jotka sai aikaiseksi valtavan erobuumin kunnan viroista ja kotikylänsä jättämään kymmenet jotka sai paikallisista kepuista tarpeekseeen.
    Ennen kytättiin jokainen lastu mikä virran mukana tuli ettei sen lastun perässä elämää kärsämäkeen eksy nyt tilanne on ihan toinen kun ei auta ulkoistamiset ei mitkään kun menot vain kasvaa .

    Presiiisss!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • juuri sitä em kämäen "sisäsiittoisuus on ja aiheuttanut

    Äänestä

No valirkaa jo, että päästään tästä paskan puhumisesta jauhamaan uutta...

Äänestä
  • niinpä, toivoa sopii, toivossa on hyvä elää, sano ilolintu ja jäi jauhamaan uutta"

    Äänestä

Kyllähän sitä on hyvä arvostella kunnanvaltuutettujen toimia täällä, ITSEHÄN NE ON SINNE ÄÄNESTETTY! Seuraavissa vaaleissa porukka äänestämään, muuten ei muutosta tule! Täällä on niin iso nukkuvien puolue, että jos he aktivoituisivat, niin veikkaisin että alkas muutosten tuulet puhaltaa kunnanvaltuustossa... Muulla konstilla sitä muutosta ei saada!

Äänestä
  • Nukkuvat on tyytyväisä tehtyyn politiikkaan eivät vaivaudu siksi äänestää

    Äänestä

Kyllä aimonkin vois johtajaksi valita vaikkei sillä polliisin pätevyyttä ookkaan, onhan sillä vastaavat tiedot, osaa lukea ja pikkusen kirjoittaakin.

Äänestä
  • aivan, mutta liikaa järkeä

    Äänestä

  • Aimollako?

    Äänestä

  • liijanpalijoko kirjoitti:

    Aimollako?

    yli kämäki hallinnon

    Äänestä

  • Maunolla on kirjoituskoneen toinenA - hukassa, Aimolla ei.

    Äänestä

  • valtuustolaisella on rrrrrrr hukassa

    Äänestä

  • elakuulealaminulle kirjoitti:

    valtuustolaisella on rrrrrrr hukassa

    Eihän Reisjärven nimessä oo ainuttakaan a:ta, joten Mauno demarina saattaisi pärjätäkkin, on siitä varma - ettei loikkaajaksi olisi.

    Äänestä

Epäilen hieman tuota valintaa. Mauno näkyy olevan soteasioissa toista mieltä kuin luottamus johto.

Äänestä
  • MR on ollut ja kai edelleenkin,ettei haihattele on erittäin realisti pohjalla asioissa

    Äänestä

  • no nythän on niin, että Rannot on aviossa mutta eivät vastaavat toistensa , esm Rannon vaimo ei vastaa Maunon poliitisista päätöksistä eikä Mauno vaimonsa tekemisistä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

reisjärvinen kirjoitti:

Selänne lehti uutisoi konst. evp, htm Mauno Rannon pätevyydestä tulla valituksi Reisjärven KJ:ksi.
Ainoa hakija jolla on kokemusta kunnanjohtajan tehtäväkentästä. Ranto toimii kuun loppuun saakka va. kj:na juuri Reisjärvellä.
Hänen vaimonsa on edustuskelpoinen sekä työssään kehitysvammaisten parissa ollut aina johtoajatuksella - asiakaslähtöisesti.
Puoluekanta on sosiaalidemokraattinen, mikä sopii keskustalestadiolaiseen ajatteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu