Noin kuukausi sitten minulla todettiin röntgenkuvassa vasemman käden pikkusormen kärkinivelen nivelrikko. Alkanut ilmeisesti siitä, kun kuukausia naputtelin luottokortin pinkoodia tällä sormella. Kävin yksityislääkärillä. Sain lääkkeeksi Voltarenia ja ohjeeksi käyttää kylmähoitoa. Terveyskeskuksessa olisi tarkoitus vielä käydä.
Nivelessä on kyhmy ulkosyrjällä ja jokin kyhmy paistaa vaaleana läpi myös kämmenen puolella hiukan nivelen yläpuolella.
Nivel on taivutettaessa kipeä, mutta suurin kipu on nivelen yläpuolella sormenpäässä (ei ihan kärjessä) kämmenen puolella. Kipu tuntuu polttavana aina, kun puristan jotain, enkä edes kovaa, esim. kun pidän matkapuhelinta vasemmassa kädessä tai väännän vaikka purkin kantta auki ja pitelen purkkia vasemmalla kädellä.
Joskus pienikin kosketus saa aikaan polttavan kivun. Ko. kohdassa tuntuu myös silloin tällöin pistävää kipua lepotilassa. Kipu tuntuu melko pienellä alalla, mutta on todella kovaa, ja olen jo oppinut välttelemään puristusotteita. Voiko olla kyseessä jokin hermovaurio, esim. tuo nivelen kyhmy painaa jotenkin hermoa?
Luin jostain, että sormen nivelrikon alkuvaiheessa voidaan tehdä ns. puhdistusleikkaus, jossa mm. kyhmyt, Heberdenin kyhmyt ja mukoosikystat, poistetaan. Onko kellekään tehty tällaista tai muunlaista leikkausta sormen nivelrikon vuoksi?
Millaista lääkitystä tai muuta hoitoa olette saaneet? Entä pitäisikö sormen olla levossa vai pitäisikö sitä liikutella?
Sormen kärkinivelen nivelrikko
Sormikipu
0
1953
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2602746Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois971605Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 351192
- 511120
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083