Gt-kryssare kuivilla 10v nyt veteen.

Kryssare

Neuvot tarpeen.

Purjevenekausi on jo startannut ja taidan pitää perää tänä kesänä. Vene edelleen pihalla ja sormi suussa :D Tai no runkoa tutkittu ahkerasti ja pari kohoumaa kyljestä löytynyt vesilinjan yläpuolelta kuitenkin. Pohja hiontaa ja maalausta vaille valmis.

Kokeneemmat esim edellinen omistaja todennut että vesikelpoinen. Moottori lähti ensimmäisellä startilla käyntiin. En muista mikä dieselkone on mutta vajaa 300h ajettu kaiken kaikkiaan.

Saanko tältä palstalta eriävän mielipiteen kyljen kahdelle kohoumalle ?
Ovat alle kämmenen kokoisia ja ilmestyneet näiden vuosien aikana kun on katoksen alla säilytetty.

Onko muita Gt-kryssaren omistajia?

Minua ennen paatilla on ollut yksi omistaja ja vene alkuperäisessä kunnossa. Toki kun olin lapsi olin mukana veneenlaitossa vesille ja jotain käryä on vaiheista.

Mihinkään kauas ei olla menossa tänä kesänä ihan vaan haetaan tuntumaa ja syksyllä sitten alkaa suurempi remontti ja kuoritaan kaikki pois. Onhan paatti ekan kerran laskettu veteen vuonna -71 ja perushuollot tehty ei suurempia murheita ole koskaan ollut.

Otan mielelläni vastaan mielipiteitä sekä vinkkejä mitä pitäisi vielä tarkistaa/tutkia paremmin.

11

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuurdikki

      Jos kohoumat mietityttää niin hio auki, katso mitä ne pitää sisällään ja täytä/lasikuitua päälle tarpeen mukaan. Veikkaan että kohoumat on lasikuidussa olevan veden ja jäätymisen aikaansaannoksia.

      • kohoumatohtori

        Mulla on kans gastilla pari kohoumaa vesilinjan yläpuolella. On tullut tutkittua niitä jo kohta 40 vuotta mutta ei ole havaittu mitään vikaa. Älä jätä tutkimista syksyyn vaan avaa muhkuroiden päällä oleva kerros pikimmiten. Syksyllä saattaa olla myöhäistä. Huolestuisin vasta jos kohoumien alle vesilinjan päälle kasvaa kesän aikana uusi iso kohouma.


    • tarkistaja1

      Rungon läpiviennit ja hanat kannattaa tarkastaa ja huoltaa samoin letkut.

    • Jos ne on vaikkapa 30 cm vesilinjan yläpuolella, ja runko on kuitenkin kova kohouman alla, niin ne ei ole vaaraksi. Jos avaat ne, niin hommaa valmiiksi oikean väristä topcoatia maalausta varten. Voit kyllä avata ne vasta syksyllä, todennäköisesti.

    • Kryssare

      Kiitos vastauksista :) mä jätän ne kohoumat syksyyn.

      Tarkistan vielä nuo läpiviennit ja hanat.

      Letkuja on uusittu kaikki mitkä vähänkin näytti haperolta. Kaasukeittimen letku pitää vielä vaihtaa ja lämmitysjärjestelmä vanha poistaa ja asentaa uus kun sillanen on valmiina.

      Mastosta lamput ja köydet tarkastettu. Uutta maalipintaa sekin tarttis, mutta kun syksyksi suunniteltu koko veneen iso remontti ni menee siinä samalla...

      Mieheni saa tarkistaa veneen sähköt, niistä mä en tiedä mitään.

    • Halid

      Näin Gt-Kryssaren, jossa oli perämoottori apukoneena - siinäkin oli nuo kohoumat!

    • Gt-69

      Meidänkin Gt:ssä on molemmisa kyljissä kohoumat ja reilusti vesilinjan yllä. Omassa en aio tehdä mitään niille koska kaikki on kovaa.

    • Oldsailor

      Mukava kuulla, että GT-kryssare on päässyt toimeliaisiin käsiin! Tuollaisessa paatissa saa paljon vastinetta rahoilleen. Yksinkertaiset ja toimivat rakenteet tekevät peruskunnostuksen järkeväksi.

      Ennen suureen hommaan ryhtymistä kannattaa tehdä työsuunnitelma ja haluaako esim. ensi kesänä myös purjehtia. Samoin päätetävä suuremmat hommat esim. moottorin kohtalo.

      Aikaa ja rahaa saa menemään kummasti. Samalla vli saada purren, jolla seilaa mukavasti ja turvallisesti monta vuotta.

      • Gt-69

        Meillä lähti kaikki sisäosat uusimislistalle, kans ollut niin kauan pukeilla ja tiiviisti pressutettuna, jopa "kantava" väliseinä menee uusiksi. Tänäkesänä ei kasteta keulaa samppakaljaan mut vuodenpäästä.

        Yksi pelastettu Kryssare lisää.


    • gtkryssare

      Heipparallaa :) vastoinkäymisiä riittänyt ja Trafi viivästyttänyt rekisteritunnusta.

      Lähdetään huomenna purjehtimaan tai no kokeilemaan miten ja kuinka pitkälle päästään.

      Kiitos kaikille vastanneille vielä :) jos saan aikaseksi tehdä blogin tästä taipaleesta mikä homma meillä on ollut niin linkkaan sen teillekin luettavaksi.

      Silti en päivääkään vaihtaisi pois ja tuskin yhtäkään kesää en enää ole purjehtimatta :) kyllä sielu lepää :)

      Hyvää kesän jatkoa kaikille :)

    • oldsailor

      Hieno kuulla, että homma etenee! Kirjoita ihmeessä blogia ja kerro kokemuksistasi. Olisi tärkeä saada GT-kryssaret ja muut sympaattiset pienet matkaveneet aktiiviseen käyttöön.

      Turhan monen kohdalla kynnys matkapurjehtimiseen on turhan korkealla. On hyvä muistaa, että 70-luvulla GT:n kokoiset purret olivat tyypillisiä matkaveneitä, joilla tehtiin pitkiä reissuja. Miksei siis tänäkin päivänä, kun palvelut ovat lisääntyneet ja seilaaminen entistä helpompaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1471
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1049
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      587
    Aihe