Persu on oikeassa

"Kansanedustaja Leena Meri kommentoi Suomen Uutisissa irakilaisten käännytystapaukseen liittyvää kohua: "Miksi sisäministeri Petteri Orpo on vaatinut asiassa selvitystä? Asian käsittely on kesken tuomioistuimessa. Normaali käytäntö on, että yksittäisiin viranomaisten päätöksiin ei poliittisella tasolla eikä varsinkaan ministeritasolta puututa, Meri painottaa."

Se on juuri näin kuin persu sen sanoo. Soppa sakenee entisestään, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo odottavansa asiassa Orpon pyytämää selvitystä. Tässä hötäkässä korkein hallinto-oikeus on päättänyt lykätä käännytyksen toimeenpanoa käsittelynsä ajaksi eli ainakin muutamalla kuukaudella.

Perheenyhdistämisen tulorajat ovat "ohjeellisia," sanoi Orpo eilen Tampereella. "Niitä ei lueta kuin Raamattua, vaan niitä tarkastellaan yksilöllisesti," Orpo muistutti. Samassa tilaisuudessa Orpo sanoi näin: "Kun Maahanmuuttovirasto Migri käsittelee hakemukset lainsäädännön pohjalta virkavastuulla, en voi juuri ottaa yksittäisiin tapauksiin kantaa. Mutta täytyy katsoa kokonaisuus, ja siitähän meidän pitää käydä keskustelua."

Ota tuosta sitten selvää. Mielestäni Orpo on mukavuusalueensa ja toimivaltansa ulkopuolella. Halu puuttua yksittäiseen käännytystapaukseen selittynee kokoomuksen puheenjohtajakisalla, jossa kaikki irtopisteet ja näkyvyys ovat juuri nyt tarpeen.

Jos tulorajoja sovelletaan "yksilöllisesti," tarvitaanko niitä ylipäätään?

https://www.suomenuutiset.fi/meri-irakilaisperheen-nostattamasta-kohusta...

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/orpo-perheenyhdistamisen-tulorajoja-void...
"

http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218114-persu-on-oikeassa?ref=poiminnat
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


1018 kirjoitti:

"Kansanedustaja Leena Meri kommentoi Suomen Uutisissa irakilaisten käännytystapaukseen liittyvää kohua: "Miksi sisäministeri Petteri Orpo on vaatinut asiassa selvitystä? Asian käsittely on kesken tuomioistuimessa. Normaali käytäntö on, että yksittäisiin viranomaisten päätöksiin ei poliittisella tasolla eikä varsinkaan ministeritasolta puututa, Meri painottaa."

Se on juuri näin kuin persu sen sanoo. Soppa sakenee entisestään, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo odottavansa asiassa Orpon pyytämää selvitystä. Tässä hötäkässä korkein hallinto-oikeus on päättänyt lykätä käännytyksen toimeenpanoa käsittelynsä ajaksi eli ainakin muutamalla kuukaudella.

Perheenyhdistämisen tulorajat ovat "ohjeellisia," sanoi Orpo eilen Tampereella. "Niitä ei lueta kuin Raamattua, vaan niitä tarkastellaan yksilöllisesti," Orpo muistutti. Samassa tilaisuudessa Orpo sanoi näin: "Kun Maahanmuuttovirasto Migri käsittelee hakemukset lainsäädännön pohjalta virkavastuulla, en voi juuri ottaa yksittäisiin tapauksiin kantaa. Mutta täytyy katsoa kokonaisuus, ja siitähän meidän pitää käydä keskustelua."

Ota tuosta sitten selvää. Mielestäni Orpo on mukavuusalueensa ja toimivaltansa ulkopuolella. Halu puuttua yksittäiseen käännytystapaukseen selittynee kokoomuksen puheenjohtajakisalla, jossa kaikki irtopisteet ja näkyvyys ovat juuri nyt tarpeen.

Jos tulorajoja sovelletaan "yksilöllisesti," tarvitaanko niitä ylipäätään?

https://www.suomenuutiset.fi/meri-irakilaisperheen-nostattamasta-kohusta...

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/orpo-perheenyhdistamisen-tulorajoja-void...
"

http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218114-persu-on-oikeassa?ref=poiminnat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu