Suomi pärjää rauhantilan vertailussa, Venäjä kehno

Australiassa toimiva tutkimuslaitos The Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut tämänvuotisen Maailmarauha-indeksinsä.

Laitos on tehnyt numeroarviot kaikkiaan 163 maailman maan rauhantilasta. Arvio tehtiin nyt kymmenennen kerran.

IEP:n mukaan maailmassa on tällä hetkellä 11 maata, joissa vallitsee hyvin vahva rauhantila. Suomi mahtuu tähän joukkoon, sen sijoitus on 11.

Eurooppa on maailman rauhallisin maanosa. Rauhallisimmiksi todetuista maista seitsemän on Euroopasta. Kymmenen kärkeen mahtuvat lisäksi Uusi-Seelanti, Kanada ja Japani. Kaikkein rauhallisimmat maat ovat Islanti, Tanska ja Itävalta.

Euroopan maista vain Venäjä luokitellaan vertailun alimpaan kategoriaan, eli rauhantila on hyvin alhainen.

http://yle.fi/uutiset/rauhanindeksi_maailmassa_vain_11_taysin_rauhallista_maata__suomi_mukana/8939857
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mukavaa luettavaa.

Äänestä

Siinä ei ole huomioitu mamutulvaa, kohta alkaa rähinä!

Äänestä

Joopa, Venäjä on merkitty punaisella, ihan oman politiikkansa takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rauhan-mies kirjoitti:

Australiassa toimiva tutkimuslaitos The Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut tämänvuotisen Maailmarauha-indeksinsä.

Laitos on tehnyt numeroarviot kaikkiaan 163 maailman maan rauhantilasta. Arvio tehtiin nyt kymmenennen kerran.

IEP:n mukaan maailmassa on tällä hetkellä 11 maata, joissa vallitsee hyvin vahva rauhantila. Suomi mahtuu tähän joukkoon, sen sijoitus on 11.

Eurooppa on maailman rauhallisin maanosa. Rauhallisimmiksi todetuista maista seitsemän on Euroopasta. Kymmenen kärkeen mahtuvat lisäksi Uusi-Seelanti, Kanada ja Japani. Kaikkein rauhallisimmat maat ovat Islanti, Tanska ja Itävalta.

Euroopan maista vain Venäjä luokitellaan vertailun alimpaan kategoriaan, eli rauhantila on hyvin alhainen.

http://yle.fi/uutiset/rauhanindeksi_maailmassa_vain_11_taysin_rauhallista_maata__suomi_mukana/8939857

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu