Kollektiivisen teeskentelyn ja valehtelun loppu !

"Puolueen kansanedustajat Harri Jaskari, Kai Mykkänen, Saara-Sofia Siren ja Juhana Vartiainen katsovat, että suurin osa eduskunnan ja kansanedustajien virallisesta työstä on turhaa. Paluu tulevaisuuteen -pamfletin julkaisutiedotteesta löytyy myös prosentuaalinen arvio asiasta: ”90 prosenttia eduskunnan virallisesta työstä on turhaa”, tiedotteessa todetaan."

Jopa kerrankin tuli asiaa ! Siis Kokoomuslaiset ovat eduskunnassa turhaan ! Tuo lienee tai on todettu edustajien suulla. Nyt kuten muissakin "turhissa" joukoissa pitää käydä luudalla asian korjuulle. Ne jotka kokevat työnsä turhaksi lähtekööt muualle parempiin töihin ja lopuille tuon prosentin mukainen kohtelu siis 90% koko sakista ulos. raivattavia tienvarsia kyllä riittää ja taimikoita istutettaviksi. Osahan tietysti pöllähtää "Svenskilään" siellähän on joutavia politiikantutkimuslaitoksia" ja johtajavirkoja. Muut voidaan työllistää noihin risu ja muihin töihin. Joten Kansalaisaloite pystyyn ja toimeksi. Onhan presidenttikin sen verran kuullut , ettei lakien puolesta estettä ole ja pianhan niitä sorvataan kuten "Sipilä" on osoittanut.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Taavi.Taimikko kirjoitti:

"Puolueen kansanedustajat Harri Jaskari, Kai Mykkänen, Saara-Sofia Siren ja Juhana Vartiainen katsovat, että suurin osa eduskunnan ja kansanedustajien virallisesta työstä on turhaa. Paluu tulevaisuuteen -pamfletin julkaisutiedotteesta löytyy myös prosentuaalinen arvio asiasta: ”90 prosenttia eduskunnan virallisesta työstä on turhaa”, tiedotteessa todetaan."

Jopa kerrankin tuli asiaa ! Siis Kokoomuslaiset ovat eduskunnassa turhaan ! Tuo lienee tai on todettu edustajien suulla. Nyt kuten muissakin "turhissa" joukoissa pitää käydä luudalla asian korjuulle. Ne jotka kokevat työnsä turhaksi lähtekööt muualle parempiin töihin ja lopuille tuon prosentin mukainen kohtelu siis 90% koko sakista ulos. raivattavia tienvarsia kyllä riittää ja taimikoita istutettaviksi. Osahan tietysti pöllähtää "Svenskilään" siellähän on joutavia politiikantutkimuslaitoksia" ja johtajavirkoja. Muut voidaan työllistää noihin risu ja muihin töihin. Joten Kansalaisaloite pystyyn ja toimeksi. Onhan presidenttikin sen verran kuullut , ettei lakien puolesta estettä ole ja pianhan niitä sorvataan kuten "Sipilä" on osoittanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu