Täytän 63 v tammikuussa 2017. Minulla olisi mahdollisuus jatkaa töissä vielä jonkin aikaa. Voinko silti anoa eläkkeen kun täytän 63 ja olla töissä samaan aikaan?
Eläke ja työ
Seitsemäntoista
6968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vanhuuseläkkeen myöntämisen edellytyksenä on, ettei työntekijä enää ole siinä työsuhteessa, josta hän jää eläkkeelle. Näin ollen sinun pitää päättää nykyinen työsuhteesi ennen kuin eläkkeesi maksu voi alkaa. Eläkkeellä ollessasi voit aloittaa uuden työsuhteen. Jos työskentelyssä on vähintään kuukauden katkos, voit solmia uuden työsuhteen entisin työsuhteesi ehdoilla. Jos työehdoissa tapahtuu olennainen muutos, voidaan katsoa, että kyseessä olisi uusi työsuhde ja vanha työsuhde olisi päättynyt. Tällöin vanhuuseläkkeen saamisen edellytys täyttyisi ja uusi työsuhde voisi alkaa heti seuraavan kuukauden alusta. Olennainen muutos voi olla esimerkiksi työajan lyhentyminen, palkan alentuminen tai työtehtävien muutos. Tämän arvioinnin muutoksen olennaisuudesta tekee kuitenkin aina eläkkeen maksava eläkelaitos.
Minä olen jo eläkkeellä.
Kiitos vastauksesta
Voinko siis aloittaa uudella työnantajalla heti seuraavana päivänä,kun olen jäänyt vanhuuseläkkeelle?
Voit aloittaa. Vanhuuseläkkeen myöntäminen edellyttää, että et ole enää siinä työsuhteessa, josta jäät eläkkeelle.
Kiitos selkeästä vastauksestasi