.. Olen vasta 21-vuotias tyttö. Mies yli 15 vuotta itseäni vanhempi. Tunteita löytyy paljonkin, mutta tarvitseeko niiden mukaan toimia. Olen yrittänyt takoa järkeä päähäni mutta turhaan. Olisihan minulla mistä valita mutta sydämeni ei tahdo neuvotella asiasta vaan pitää itsepintaisesti tästä miehestä kiinni.
En ole naiivi vaan valitettavasti hieman kyyninen.. Ajoittain hieman enemmänkin. Tulen hyvin toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa ja usein kuulenkin olevani ns. pikkuvanha. En kuitenkaan vähättele ikäeron merkitystä, vaikka eihän ikä olekaan kaikki kaikessa. Useiden ihmisten identiteetti on niin voimakkaasti sidoksissa heidän fyysiseen ikäänsä, että heidän on vaikea kohdata minua tasavertoisena, toisena ihmisenä kuultuaan ikäni. En usko että mieskään näkisi minua kovinkaan tasavertaisena kumppanina. Koen että suhteen tulee perustua (mm.) molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen. En väitä etteikö mies olisi luottamuksen arvoinen tai ettei hän kunnioittaisi minua, mutta välillä epäilen vastakkaisen sukupuolen motiiveja..
Toiseksi en tahtoisi että mies saa lokaa niskaansa minun tähteni. Ihmiset osaavat olla välillä ennakkoluuloineen aika raadollisia (ei sillä että mies kaipaisi "suojeluani"). En vain tahtoisi olla itsekäs tai aiheuttaa ongelmia.
Ehkä ajan kanssa pääsen asiasta yli (tai sitten ajattelen miestä hautaan saakka, samalla estäen itseäni rakastumasta toiseen, mahdollisesti itselleni sopivampaan mieheen.) Koin vain tarvetta purkaa sydäntäni tänne anonyymisti ja ehkä te elämää enempi nähneet osaatte jakaa joitakin neuvoja, vaikka ei tämä hölmö sydän järkeä kuuntele.
En ole naiivi vaan valitettavasti hieman kyyninen.. Ajoittain hieman enemmänkin. Tulen hyvin toimeen itseäni vanhempien ihmisten kanssa ja usein kuulenkin olevani ns. pikkuvanha. En kuitenkaan vähättele ikäeron merkitystä, vaikka eihän ikä olekaan kaikki kaikessa. Useiden ihmisten identiteetti on niin voimakkaasti sidoksissa heidän fyysiseen ikäänsä, että heidän on vaikea kohdata minua tasavertoisena, toisena ihmisenä kuultuaan ikäni. En usko että mieskään näkisi minua kovinkaan tasavertaisena kumppanina. Koen että suhteen tulee perustua (mm.) molemminpuoliseen kunnioitukseen ja luottamukseen. En väitä etteikö mies olisi luottamuksen arvoinen tai ettei hän kunnioittaisi minua, mutta välillä epäilen vastakkaisen sukupuolen motiiveja..
Toiseksi en tahtoisi että mies saa lokaa niskaansa minun tähteni. Ihmiset osaavat olla välillä ennakkoluuloineen aika raadollisia (ei sillä että mies kaipaisi "suojeluani"). En vain tahtoisi olla itsekäs tai aiheuttaa ongelmia.
Ehkä ajan kanssa pääsen asiasta yli (tai sitten ajattelen miestä hautaan saakka, samalla estäen itseäni rakastumasta toiseen, mahdollisesti itselleni sopivampaan mieheen.) Koin vain tarvetta purkaa sydäntäni tänne anonyymisti ja ehkä te elämää enempi nähneet osaatte jakaa joitakin neuvoja, vaikka ei tämä hölmö sydän järkeä kuuntele.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ajattelet liikaa.
aina ihastun olin 12v. olin 19v. olin 32. olin 35v.
Tärkeintähän on että teillä synkkää yhteen.
Itse en pidä tuota ikä kysymystä suurena.