Seurakunta voisi vastata lasten yksinäisyyteen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja iltapäivätoiminnan tarpeeseen, järjestämällä lapsille koulupäivän jälkeen kerhotoimintaa, jossa olisi mahdollisuus käydä tarpeen mukaan ja sieltä käsin käydä harrastuksissa tai harrastaa.
Se jos mikä olisi seurakunnalta hyvä työ, ja jolla olisi kauaskantoista vaikutusta lasten elämään.
Seurakunta, 3-4lk.oppilaille iltapäivätoimintaa
57
1607
Vastaukset 57
- tuskin_mahdollisuutta
Luulepa että, noin monipuolinen perheiden "palvelu" on mahdoton seurakunnan järjestää.
- ToisaallaOn
Tiedossani on, että joissain kaupungeissa ja paikkakunnilla on seurakunta järjestänyt pienemmille koululaisille iltapäivätoimintaa huolimatta siitä, että myös kyseiset paikkakunnat järjestivät sitä myös kaupungin ja kunnan puolesta. Tietysti siitä on maksettu jokin kohtuullinen korvaus.
- Anonyymi00033
Yleensä seurakunnan toimintaan on osallistuneet ne lapset, jotka muutenkin käyvät vanhempiensa kanssa kirkossa. Stigman takia(uskonto) tavoittavuus on ollut varsin huonoa. Tarjoamalla välipalaa on saatu mukaan tosin näiden lasten kavereitakin. Paras tapa(halvin) on ollut lukiolaisten kirkon tiloissa pitämät ip/toiminta-kerhot.
- Anonyymi00003
Seurakunnan ja koulun yhteistyö on mitä parhainta lasten kasvatusta.
- Anonyymi00004
Eihän ole. Miksi valehtelet? Saatko maksun jostain itärajan takaa?
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Eihän ole. Miksi valehtelet? Saatko maksun jostain itärajan takaa?
Menisit käymään kirkossa.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Menisit käymään kirkossa.
Menisit käymään mielenterveyspalveluissa.
- Anonyymi00029
Anonyymi00004 kirjoitti:
Eihän ole. Miksi valehtelet? Saatko maksun jostain itärajan takaa?
Itse olet valheessa ja epätoivossa elävä. Pelastus löytyy sinullekin Kristuksesta.
- Anonyymi00034
Anonyymi00029 kirjoitti:
Itse olet valheessa ja epätoivossa elävä. Pelastus löytyy sinullekin Kristuksesta.
näkkileivästä?
- Anonyymi00007
Kristinusko on valoa ja suolaa ihmiselle kaikissa elämänvaiheissa.
- Anonyymi00008
Suolaa todellakin, haavoihin. Sitä jeesustelu on. Koko ajan ihmiset eroavat kirkosta enemmän ja enemmän. Se on hyvä asia.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Suolaa todellakin, haavoihin. Sitä jeesustelu on. Koko ajan ihmiset eroavat kirkosta enemmän ja enemmän. Se on hyvä asia.
Niin eroavat. Ja se on mainio asia.
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Niin eroavat. Ja se on mainio asia.
50 000 on eronnut kirkosta tänä vuonna. Koko ajan pienenee. Myös lahkoseurakunnat menettävät kynittäviään jatkuvasti.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
50 000 on eronnut kirkosta tänä vuonna. Koko ajan pienenee. Myös lahkoseurakunnat menettävät kynittäviään jatkuvasti.
Ja se on mainio asia!
- Anonyymi00012
Hengen ravintoa koululaisille.
- Anonyymi00013
Vastailet itsellesi.
- Anonyymi00014
Katsotaan, kun kevätlukukausi alkaa.
- Anonyymi00015
Näin pakkasten paukkuessa koululaisille järjestettävä iltapäivätoiminta on tärkeää, ja mikä parhainta, niin erityisen myönteinen asia on seurakunnan järjestämä iltapäivätoiminta.
- Anonyymi00016
Ei ole yhtään tärkeää tämä, vaan täysin turhaa.
- Anonyymi00017
Kun koulut ovat näemmä alkaneet, niin miten on iltapäivätoiminnan laita meillä Lempäälässä?
- Anonyymi00018
Seurakunnasta löytyy apu moneen asiaan.
- Anonyymi00019
Ei löydy. Miksi spämmäät roskaasi?
- Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
Ei löydy. Miksi spämmäät roskaasi?
Kyllä löytyy apu seurakunnasta.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Kyllä löytyy apu seurakunnasta.
No ei löydy. Älä spämmää enää roskaasi.
- Anonyymi00022
Seurakunta osana kaikkien ihmisten arkea. Se on hyvä tavoite.
- Anonyymi00023
Ei ole. Älä spämmää enää typerää roskaasi.
- Anonyymi00035
tapa-kristittynä: saatan käydä kerran vuodessa kirkossa - jos tv:stä ei tule mitään - mutta aina tulee!
- Anonyymi00024
Myönteisiä kokemuksia meillä on seurakunnan kerhoista. Suoraan sanottuna näin on.
- Anonyymi00025
Vastailet itsellesi.
- Anonyymi00026
Hyvä idea, jopa toteuttamiskelpoinen.
- Anonyymi00028
Ei ole, eikä varsinkaan toteuttamiskelpoinen. Ei mitenkään päin.
- Anonyymi00030
Järkevää yhteistyötä, jossa hyötyvät kaikki osapuolet.
- Anonyymi00031
Seurakunta ja kunta, oivallinen yhteistyöpari.
- Anonyymi00032
Ei ole, miksi valehtelet?
- Anonyymi00036
Anonyymi00032 kirjoitti:
Ei ole, miksi valehtelet?
Onhan. Etkö asu Lempäälässä?
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Onhan. Etkö asu Lempäälässä?
Ei ole, miksi valehtelet?
- Anonyymi00038
Iloinen asia
- Anonyymi00039
Uskonnottomuus on iloinen asia. Se vain lisääntyy ja heikkomielisten auktoriteettiuskovaisten määrä vähenee. Maailmasta tulee siltä osin parempi paikka.
- Anonyymi00040
Anonyymi00039 kirjoitti:
Uskonnottomuus on iloinen asia. Se vain lisääntyy ja heikkomielisten auktoriteettiuskovaisten määrä vähenee. Maailmasta tulee siltä osin parempi paikka.
Ateistilla on ilo tyhjyydessä, ateisti kuvittelee olevansa vahva luottaessaan itseensä, vaikka heikko itsetunto voi murentua minä päivänä tahansa.
- Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Ateistilla on ilo tyhjyydessä, ateisti kuvittelee olevansa vahva luottaessaan itseensä, vaikka heikko itsetunto voi murentua minä päivänä tahansa.
Uskovaisen psyyke tuossa rakoilee ja murenee. Hädissään yrittää siirtää huomiota muualle.
- Anonyymi00042
Vaikka aloitus on tehty 10 vuotta sitten, niin se on yhä ajankohtainen.
- Anonyymi00043
Ei ole yhtään ajankohtainen. Tuo on mennyttä maailmaa joka ei koskaan palaa takaisin.
- Anonyymi00044
Seurakunta ja koulu ovat hyvä yhteistyöpari Lempäälässä.
- Anonyymi00045
Eivät ole. Uskonnollinen julistus kouluissa on kielletty.
- Anonyymi00046
Uskovaiset ovat orjamieliä.
- Anonyymi00047
Yhteistyössä on voimaa !!!
- Anonyymi00048
Seurakunta on aina lähellä.
- Anonyymi00049
Ei ole, miksi valehtelet?
- Anonyymi00050
Yhtä lähellä kuin lähin puhelin.
- Anonyymi00054
Anonyymi00049 kirjoitti:
Ei ole, miksi valehtelet?
Seurakunta aina meitä lähellä.
- Anonyymi00051
Seurakunnan apua tarvitaankin näinä aikoina monissa eri asioissa.
- Anonyymi00052
Tuo seurakunnan järjestämä iltapäivätoiminta on osittain toteutunutkin Lempäälässä.
- Anonyymi00053
Mukava kuulla.
- Anonyymi00055
Seurakunnan ja koulun yhteistyä on tänäkin päivänä tärkeää. Se tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä.
- Anonyymi00056
Tosi tärkeältä vaikuttaa: Eräässä paikassa kerhossa käynyt tasan yksi osallistuja. Olet tosin oikeassa - yhden lapsen kehitystä tässä on tuettu jo monta vuotta!
- Anonyymi00057
Se vois olla hyvä idea esim. kolmena iltapäivänä viikossa.
- Anonyymi00058
Edullinen ja hyvä ratkaisu. Kannatetaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427