Apinalauma

Englantilaiset ja Venäläiset fanit tempoivat toisiaan nokkiin.
Niinkuin paviaanit. Eikö noille voisi santarmit lyödä paluupostimerkit perseeseen ja postisäkissä takaisin. Kohta tarvitsevat britit onneksi passin.
22377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miksi juuri englantilaiset ja venäläiset mellakoivat? Yhtäläisyyksiä on vaikea nähdä.
Mielestäni syyt ovat yhteiskuntien historiassa ja myös vielä nykyhetkessäkin.
tarkennettuna kysymys on yksilö kunnioituksen puute. Englantilaiseen kulttuuriin
on kuulunut kautta historian erinäiset perinteiset perityt arvorakenteet.
Venäläinen kulttuuri on ollut historiaalisesti jopa vielä yksilöä väheksyvämpää
orjuutusta. Ja loppua ei näytä tulevan viitaten vain Putinin lanseeraamaan yhtenäisdemokratiaan. Suomessakin on nähty mihin johtaa väheksymisen tunne.
Pohjanmaan häijyilyt esimerkiksi. Osa kansasta oli rikkaita tervanliruttajia ja suurin
osa köyhiä torppareita.
Ymmärtämisen vaikeutta lisää se että tuntuu oudolta riittämättömyyden tunteen
kohdistaminen mellakoimalla. Siihen on vain ihmisen ajattelemattomuuta korostava
vastaus. Ajattelua häiritsee ihmisen erittäin voimakas tarve identiteetin säilyttämiseen. Eli niin hölmöltä kuin se kuulostaakin niin nämä riehujat elävät vastakkaisissa todellisuuksissa tajuamatta sitä. Eikä syyttömälle kostaminen ole
ollenkaan harvinaista kuten historia on todistanut jatkuvasti.

Äänestä
  • Tässä lisää mahdollisia syitä. 1) Euroopan Unioni, joka hämärtää jäsenmaidensa asukkaiden identiteettiä. 2) NATO, joka aiheuttaa venäläisissä nurkkaan ahdistetun nisäkkään tunteen. 3) Huono/pilaantunut viina (rähinäviina), joka saa vellihousunkin kovenemaan. 4) Seksin puute.

    Äänestä

  • Kyse ei ole yksilän kunnioituksen puutteesta. Ehkä se voi jotenkin päteä Venäjä kohdalla, mutta tuskin brittien.

    Tässä on kyse kahdesta alenevassa kierteessä olevasta kansakunnasta. Brittien suurvalta imperiumi romahti ensin ja venäläisten savijaloilla seisonut valta kaatui sitten 1990-luvun alussa. Seurauksena on ollut jonkinlainen kollektiivinen häpeä ja alemmuuden tunto. Alemmuuskompleksista kärsivät joko käpertyvät itseensä tai sitten kohdistavat agressiot muihin. Englannissa tämä liittyy vielä alempien yhteiskuntaluokkien kulttuuriin ja Venäjällä taas nousevaan äärioikeistolaiseen nationalismiin. ehkä hieman yllättäen esim. amerikkalaiset käyttäytyvät maailmalla yleensä hyvin. Heillä ei ole kansallisia itsetunto-ongelmia. Voivat kulkea rinta rottingilla ilman, että sitä kyseenalaistetaan.

    Brittien huonokäytöksisyys ei näy vain jalkapallon yhteydessä. Huonoimmin käyttäytyvät turistit ovat usein myös brittejä. He luulevat omistavansa koko maan missä ovatkin (vanhaa siirtomaatraumaa?) ja ovat sitten sen mukaisesti töykeitä sekä kantaväestölle että muille turisteille. Tämä ei päde briteillä kuitenkaan kaikkiin. Kun puhutaan ylemmästä luokasta ja koulutetusta ihmisistä, ystävällisyys ja oman aseman tiedostaminen tasavertaisena kyllä näkyy. Venäläiset turistit taas ovat yleensä ystävällisiä eivätkä rettelöi.

    Venäläiseen poliittiseen kulttuuriin voi kuulua oppi terrorismin ja pelottelun kuulumista osana politiikkaan. Tämä asenne voi heijastua sitten myös tuollaisissa kansallisuuskiihkoisissa tilanteissa.

    Äänestä

  • Molempien maiden geeniperimässä perustavanlaatuinen geenivirhe: munuaiset toimivat aikamonella henkilöllä väärin päin ja näin ollen pissa nouseekin päähän...

    Äänestä

Koko MM kisat pitäisi peruuttaa, jos mellakointi jatkuu.. ei mitäään järkeä koko futiksessa, kun katsojat riehuu kuin mielipuolet.

Äänestä
  • Kyseessä nyt siis EM-kisat...pieni tarkennus. Vai tarkoitatko, että vuoden 2018 Venäjän isännöimät MM-kisat pitäisi perua tai kenties isäntämaa vaihtaa?

    Äänestä

  • Ai ne on Venäjällä. Kyllä hyvin menee "Kuningas[!]-pelillä", vähän joka rintamalla...

    Äänestä

Ehdotan englannin ja venäjän sulkemista kisoista.

Äänestä

On se hyvä ettei Suomi vaan pärjää, niin ei tule tuota riehumistakaan tänne, ja tuota sitten väittävät sivistyneeksi lajiksi, vaikka koko laji pitäisi jo kieltää. Kuinka monta sataa raatoa tuon lajin parissa onkaan tullut kautta historian, omaisuus tuhotkin nousee varmasti jo miljardeihin.

Äänestä
  • Oletteko katsoneet kisoja tai edes sen pelin vai kuittailetteko vaan omaa vakaumustanne?
    Litti kertoi eilen jo ennen pelin alkua miten enkut olivat myllänneet ympäri kaupunkia ja rikkoneet kalustoa. Sekä hän että Peetu ihmettelivät miksi ne aina vaan lasketaan tänne ihmisten sekaan kun tuo ilmiö on muualla jo lauhtumassa.
    Venäläiset eivät ole mellakoineet muistini mielestä koskaan vaan ilmiö tukeutuu sinne Wäinö Ryynöisen kotikulmille ja skinihän se vänekin näköjään on.
    Safka Mansessa on kuin väne: Rasvaista, punakkaa, mautonta ja sehän toki saa kansan mellastamaan. Kuulivat näet että muualla maailmassa syödään hyvin... Sis kioskit nurin!" Eikä ne juokaan hyvin koska jos oot kaljassa oot aina alessa.
    Venäjän raivon voi selkeästi ymmärtää noista lukemistani pilkkalauluista eli vastustajalle asiattomista kuittailuista: Lukekaa nuo "Putinin sitä ja tätä..." Kuningatar vietti eilen syntymäpäiväänsä, enkä usko kenenkään venäläisen ilkkuvan häntä vaikka johtoon olisikin päässeet, mutta no, nythän kävi niin, että tämä keskikenttämies Alli jyräsi tämän Schennikov- nimisen venäläispelaajan, eli:
    Schennikov sai pallon haltuun, eteni sen perään ja tämä Alli hyppäsi hänen niskaansa. Tilanteessa jossa saat pallon haltuun (eteesi, ilman sivulta tulevaa uhkaa), saat päättää oman etenemissuuntasi. Nyt ei Schennikov sitä tilaisuutta saanut koska Alli loikki selkään, kaatoi em. pelaajan ja taas kerran arvostettu italiaanotuomari vihelsi pilliinsä. Löi syyttömälle vieläpä keltaisen kortin (ellette usko, katsokaa nyt ainakin Litin Ja Tommin reaktiot).
    Videota tuosta ryöstötuomiosta ei ole edes UEFA:n sivuilla.
    Siellä video alkaa siitä keltaisesta kortista jota näåytetään Schennikoville.
    Kun se kaikki tehtiin 70 minuutilla kun rys.. siis venäläisillä oli hyvä vaihde päällä, saatiin veret seisauttava vapari portugalilaiselta.
    Ikinfajef oli sijoittunut tyhmästi ja tanssi vielä kun kuti lähti.
    Jos olisin suomalainen, jos meikäläiset eivät koskaan maksaisi liikaa rahaa valmennuksesta vaan omasta osaamisesta, olisin siellä katsomossa

    1Äänestä

Muutama vuosi taaksepäin, niin Ranskassa riehuivat britti huligaanit , tappovat ihmisiä , mm, työtehtävissä oleva poliisi hakattiin katkotuilla liikennemerkeillä hengiltä ja hyppimällä ja potkimalla sivullisia päähän. Nyt kun nämä jalkapallofanien irvikuvat ja britti monarkkien apinalauma saa pikkasen turpaansa , niin kas kummaa uefa rankaisee venäläisiä , jotka palauttaa monarkkien apinalauman ruotuun........, niin sitä pitää. Seuraavaksi uefa selittää sen , miksi EM jalkapallokisoissa on weils, irlanti, p-irlanti, skotlanti ja englanti ,.................niin... nämäkö on kaikki itsenäisiä valtioita vai mitä uefa , saksalla ja venäjällä on ensikisoissa viisitoista joukkuetta , ellei noita monarkkiapinoita saada ruotuun ja noudattamaan samoja sääntöjä kuin muutkin, uefa on mädännäisyyden ja epärehellisyyden tyyssija.

Äänestä
  • Jos olisin suomalainen, ja jos meikäläiset eivät koskaan maksaisi liikaa rahaa valmennuksesta vaan omasta osaamisesta, olisin siellä katsomossa ja vapisisin raivosta mikäli lapsenlastani näytettäisiin keltaisella kortilla siksi että hän kääntyi omaa palloansa suojaamaan ja laatimaan/kehittämään hyökkäystä eteenpäin:
    (Hei, enkkuvillet, tässä oli kyseessä tosi paha hyökkäys).
    Siispä tää Alli päätti hypätä niskaan.
    Niskaan hyppäämistä on aina tukenut italiaanotuomari koska se siellä kuuluu peliin.
    Kuka muu ko pelissä hyppi niskaan?
    Alli,kova jätkä, sai enkuille vaparin josta tuli maali.
    Sen ampui
    Kuin kostoksi, tekivät venäläiset oikean pelimaalin jonka jälkeen Joe Hart, eräs jalkapallojumalista rynni kentälle kerjäämään paitsiota jota ei voinut olla kun pallo oli tolppien takana jo ennen kuin rynnäkköhyökkääjä sen eteen reitensä iski.
    Eli: Enkuilta taas raukkamainen aloitus, ihan kuin se peli silloin -66 kun poppy charlton veti sen kyseen alaisen maalin Saksan rysään

    Äänestä

  • Kyllä propagandaministeriö kansallisuusleimaamisen taitaa...

    Äänestä

Monarkkiapinat 0 pistettä-Venäjä 3 pistettä , tämä olisi oikeus ja kohtuus , mutta harvoin ,jos koskaan maailma on oikeuden mukainen..............Makaroonit ovat kuuluisia juurikin sopupeleistä sekä lahjonnasta, kyllä uefan pellepojuille arpeettia riittää jos aikoo saada potkupallon ja kaiken paskan joka sitä ympäröi edes vähänkään läpinäkyväksi. Monarkkiapinoiden kantilta katsottuna samoin kuin makaroonienkin , suunnata ,,,,,,,,tuomari epäonnistui täydyllisesti, syystä että ottelu päättyi tasan.

Äänestä
  • Onpa näkösi vihamielinen.

    Äänestä

Rangaistus ei koske Englantilaisia. Venäjän ultranationalistit aloittivat tappelun katsomossa ilman mitään syytä. Sekä jalkapallokentän ulkopuolella venäläiset aloittivat mellakoinnin. UEFA on antanut nyt rangaistusnootin. Elleivät venäläisten "fanien" mellakat jää tähän kilpailuareenoilla joissa Venäjän joukkue pelaa, koko Venäjän jalkapallojoukkue lähetetään pois EM kilpailuista. UEFA on myös tuominnut Venäjän jalkapalloliiton maksamaan 140000€ sakot Marseillen katsomossa tapahtuneesta kahakoinnista.

Äänestä
  • Ne Venäjän fanitkos täällä keskuteluissakin riehuu, kun on ihan omaa "totuutta" eli kaikkien muiden kansallisuuksien solvailua tarjolla oikein litaniakaupalla? Huhhuh... Mitähän viestejä tuosta välistä on poistettu "sääntöjen vastaisina", kun ei noita, jotka siihen ovat jääneet?!

    Äänestä

  • Poistetut viestit on henkilöiden , jotka ovat sokeita brittifaneja . Nämä rauhaa rakastavat ja fiksusti käyttäytyvät brittifutiksen kannattajat vetivät herneen nenäänsä kun eivät kestä totuutta.

    Äänestä

Laji kuin laji, tapahtuma kuin tapahtuma, ryssät pilaa aina kaiken käytöksellään.

Äänestä
  • Ryssä on ryssä vaikka voissa paistais , eikä ole piiruakaan parempi kuin britti huligaani, mutta siitä huolimatta britit ei jalkapalloa osaa pelata , mutta mellakoinnin hekin kyllä taitavat , Joka läänistä maajoukkue em kisoissa menestys täys nolla. Britit on täysin kuutamolla siitä miten jalkapalloa pitäisi pelata, kunhan nyt palloilavat , enemmän pelaavat kohti omaa maalia ja kun noin puolentunnin välein saavat maalin teko paikan potkitaan pallo viis metriä yli vastustajan maalin, katsellaan kengän kärkeä , syljeskellään ja taputellaan itselle mahtavasta potkusta , mutta hyvä näin.

    Äänestä

Futis on YLIMAINOSTETTU laji jonka viihdearvo on MELLAKAT !

Äänestä
  • siinä se on totuus tiivistettynä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Brexittulee kirjoitti:

Englantilaiset ja Venäläiset fanit tempoivat toisiaan nokkiin.
Niinkuin paviaanit. Eikö noille voisi santarmit lyödä paluupostimerkit perseeseen ja postisäkissä takaisin. Kohta tarvitsevat britit onneksi passin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu