Etenkin monilla menestyneillä taiteilijoilla
narsistinen minä kuva on ollut luovuuden lähde.
Ajatellaanpa vain Dalia.
Entäpä politiikka?
Mahtuuko Eurooppaan toista niin mahtavaa
itsensä ihailijaa kuin Berluscone on?
Kauan eläköön narsismi!
meidät luuserinarsistit mainitaan
alatyylivitseissä.
Pitäisikö siitäkin olla kateellinen?
Mafianarsisteista moni kärsii.Liiankin moni.
narsistinen minä kuva on ollut luovuuden lähde.
Ajatellaanpa vain Dalia.
Entäpä politiikka?
Mahtuuko Eurooppaan toista niin mahtavaa
itsensä ihailijaa kuin Berluscone on?
Kauan eläköön narsismi!
meidät luuserinarsistit mainitaan
alatyylivitseissä.
Pitäisikö siitäkin olla kateellinen?
Mafianarsisteista moni kärsii.Liiankin moni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...kysymys on kahdesta hiukan eri asiasta. Ajatellaan, että täytyy olla riittävän narsistinen, jotta voisi olla hyvä itsetunto. Kyllähän ns normaalikin ihminen muokkaa maailmaa hiukan sillä tavalla, että se sopisi hänen näkemyksiinsä paremmin. On jopa suositeltavaa tulkita asiat hiukan positiivisesti itsensä kannalta. Mutta liika on liikaa, ja silloin puhutaan häiriöisestä narsismista. Kun kuvaan astuu empatian puute, piittaamattomuus ja syyllisyyden tunteiden puuttuminen, ei ole kysymys enää mistään terveestä itsekeskeisyydestä. Nuo mainitsemani piirteet liitetään erityisesti psykopatiaan, jota joissain lähteissä pidetään narsismin äärimuotona. Joissain lähteissä taas narsismia ja psykopatiaa pidetään erillisinä ongelmina. Samankaltaisia ne kuitenkin ovat.
Sitä siis tässä hain, että ehkä käsitteiden epämääräisyys aiheuttaa tässä hämmennystä. Ja tosiaan, hyvin menestyneissä ihmisissä löytyy psykopaatteja, kuulemma. Että narsismi tai psykopatia voivat toki edesauttaa ns menestymistä, mutta ihmissuhteissa ei niinkään, pidemmän päälle siis.
yksi oleellinen asia jäi. Ns häiriintynyt narsismihan ei johdu itsensä rakastamisesta vaan päin vastoin, todella huonosta itsetunnosta. (Vaikka ensivaikutelma usein oliskin aivan toinen.) Juontaa juurensa usein varhaislapsuuden turvan ja rajojen puutteeseen.