puoluejohtajat vaihtuu- nyt Suomi nousee????

Pääministeri Sipilä pysyy ja on todennut että Suomi tarvitsee Venäjän kauppaa ja hyvät suhteet myös sinne,
hyvä, toiki me muut on tiedetty tämä koko ajan mutta onhan se hyvä että Sipiläkin sen nyt tajuaa.

Stubb itkee kun koki eka kerran elämässään pettymyksen, oneksi isi oli paapomassa
kun niin itketti,
Orpo lupasi tehdä "ihmiskasvoista" politiikkaa, maalaako se naamamme mustaksi vai mitä tarkoittanee?

Soini jatkaa kuten ennenkin ja aikoo lähteä maakuntakierrosille koska tajuaa että nyt tarvitaan isoja valheita äänten kalasteluun,
luin Soinin blokia ja mieleeni jäi että koirille sopii liharuoka kasvisruuan sijaan,
ja se onkin nyt tärkeää maamme tulevaisuuden kannalta,

LI halunnee lisää pakolaisia koska se on ihmisyyttä, ikävää ettei ihmisyysvaatimukset koske oman maan kansaa, me olemme vain vieraskoreita vaikka kakaramme kuolis nälkään, mutta ei tuonne vallan huipulle siitä tieto kulje eikä välitetä
se on niin komeeta elättää vieraita.
464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kauppaa ulkomaitten kanssa käydään meidän kustannuksella. Ilman valtavia tukiaisia se ei onnistu. Taaskin kansa erehtyi tukemaan miljardeilla selluteollisuutta ja enegian tuotantoa. Olisi edullisempaa keskittyä kotimarkkinoihin kuin syytää rahojamme suurkeinotteluun vientiä tukemalla. Juju on se että kansa ja keinottelijat eivät välitä konaiskannattavuudesta vaan ajattevat vain omaa etuaan. Kaikki luulevat olevansa voittajia kun saavat tukiaisia. Tämä on pistänyt yhteiskunnan polvilleen ja lopettanut entiset palvelut. Huomasin juuri että sairaalamaksu on kolminkertaistunut. Moni puolusteli äskettäin järjestelmää jota köyhät eivät pysty enää käyttämään. Ketä nyt hävettää? Yrittämistä pitää hillitä lopettamalla kaikki yritystuet. Kansantalous ei kestä tätä saalistusta. EU ei välitä mitään taoudellisuudesta vaan nostattaa tukisilla hinnat pilviin. Siksi siitä on erottava. Tämä oli syy heti alusta. Nyt se on vahvistunut. Herrojen touhua kansan nujetamiseksi. Sipilä ja Keskusta on nyt pahin kansan kyykyttäjä. Sen risusavotta maksaa maltaita.

Äänestä

Mitkään henkilövaihdokset eivät auta , ellei sairauden syihin puututa.

Äänestä
  • Nousee, tiedottaa mediat, mutta koko ajan käydään YT-neuvotteluja ja porukat saa kenkää, me kun tarvitaan tätä työttömien reserviä, muuten ei saada halpatyövoimaa,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voihansanonko kirjoitti:

Pääministeri Sipilä pysyy ja on todennut että Suomi tarvitsee Venäjän kauppaa ja hyvät suhteet myös sinne,
hyvä, toiki me muut on tiedetty tämä koko ajan mutta onhan se hyvä että Sipiläkin sen nyt tajuaa.

Stubb itkee kun koki eka kerran elämässään pettymyksen, oneksi isi oli paapomassa
kun niin itketti,
Orpo lupasi tehdä "ihmiskasvoista" politiikkaa, maalaako se naamamme mustaksi vai mitä tarkoittanee?

Soini jatkaa kuten ennenkin ja aikoo lähteä maakuntakierrosille koska tajuaa että nyt tarvitaan isoja valheita äänten kalasteluun,
luin Soinin blokia ja mieleeni jäi että koirille sopii liharuoka kasvisruuan sijaan,
ja se onkin nyt tärkeää maamme tulevaisuuden kannalta,

LI halunnee lisää pakolaisia koska se on ihmisyyttä, ikävää ettei ihmisyysvaatimukset koske oman maan kansaa, me olemme vain vieraskoreita vaikka kakaramme kuolis nälkään, mutta ei tuonne vallan huipulle siitä tieto kulje eikä välitetä
se on niin komeeta elättää vieraita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu