Asia on mietityttänyt nähdessäni sivusta oman siskoni äitiyttä. Asiat on menneet överiksi jo alusta lähtien, mutta mietin sille syytä, miksi?
Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta touhuan monien lähipiirissä olevien lasten kanssa sillä periaatteella, että kannustan touhuamaan mukana arjessa ja olemaan itsenäisiä niin paljon kuin omat siivet kunkin kohdalla vain kantavat. Tietenkin pitäen mielessä turvallisuuden ja että lapsi kokee, että aikuisen turva on välittömässä läheisyydessä silloin kun sille on tarvetta. Siskollani on 5- ja 8-vuotiaat lapset ja arkea eletään sillä periaatteella, että lasten täytyy vain ja ainoastaan leikkiä tai katsoa videoita. Mihinkään arjen pyörittämiseen lasten ei saa osallistua. Esimerkkejä on lukemattomia.
Syömisen jälkeen astioita ei opeteta viemään tiskipöydälle, roskat äiti käy hakemassa suoraan kädestä eikä kertaakaan ole pyydetty viemään itsenäisesti roskikseen, ruoanlaitossa ei saa olla mukana koska sillonkin lasten täytyy olla omissa leikeissä tai katsoa videoita… Kaikesta paistaa kirkkaasti läpi kuinka äidille on ensisijaisen tärkeää vain ja ainoastaan, että hän voi tuntea olevansa lapsillensa tärkein ja korvaamaton ja että lapset olisivat mahdollisimman paljon riippuvaisia hänestä. Lapset ovat luonteeltaan todella aktiivisia ja olisivat kiinnostuneita olemaan mukana arjessa mutta äiti evää sen täydellisesti. Tulee surullinen mieli kun äidin käytös palvelee vain hänen omia tarpeitaan, eikä sitä, että lapset ovat tulevia nuoria, joiden pitäisi oppia elämästä ja huolehtimaan pikkuhiljaa itsestään. Lapsilla on kiinnostusta ja luovuutta vaikka muille jakaa, mutta äiti kannustaa vain asioihin, mistä itse välittää (musikaalisuus). Jos touhut liittyy taiteellisuuteen, luovuuteen, luontoon, eläimiin tai mihin tahansa, mistä äiti ei itse välitä, tilanteisiin ei reagoida, kehuta tai kannusteta vaan koitetaan kiinnittää huomio äidille kiinnostaviin juttuihin tai ollaan niinkun ei kuultaisi näihin liittyviä asioita. Askarteluille pyöritetään päätä ja tuhahdellaan niiden tilan viemisestä. Jos lapsi innostuu lelusta, joka edustaa "väärän sukupuolen lelua", paistaa äidin kasvoilta selkeä ärsyyntyminen ja sanattomuus lapsen vilpittömälle innolle . Äiti on itse periaatteiltaan vanhoillinen ja haluaisi myös tämän osalta kasvattaa lapsistaan miniversion itsestään.
Olen itse hyvin käytännöllinen ihminen ja pyrin muokkaamaan arkea niin, että asiat sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti. Kerran keskusteltaessa "ihannekeittiöstä" kerroin omat toiveeni käytännöllisyyden puolesta, oikeiden kaappien ja kodinkoneiden sijainneista niin, että kaikki olisi ulottuvilla hyvin. Varsinkin lapsiperheen kannalta niin, jotta yhteinen ruokailurauha säilyisi eikä vanhemmat joutuisi kokoajan erikseen nousemaan pöydästä lasten ruokailun takia. En saanut puhuttua loppuun kun sisko hätääntyneenä jo keskeyttää että "ei, ei, asiat on siellä missä onkaan, pienten lasten perheessä silloin se elämäntilanne on se ja niin sen pitää ollakin. Ei saa olla mitään sellaisia helpottavia järjestelyjä koska elämä on vain lapsiperheen häsäarkea eikä sitä saa muuttaa muuksi". Silloin jäin vain monttu auki ja jätin aiheen pölmistyneenä siihen. Perheen isä ei onneksi jaa erikoista ideologiaa vaan koittaa luovia mukana.
Olen hoitanut tähän asti lapsia heillä kotona, mutta muutin juuri maalle suht lähelle heitä missä touhuan kasvimaan, kukkien ja uuden koiranpentuni kanssa. Tänne lapsia ei tohdita antaa koska he vihdoinkin saisivat tehdä innosta soikeana kaikkea, mitä ovat kauan halunneet tehdäkin ja viihtyisivät luonani paremmin kuin vitivalkoisessa kodissa. Kodissa missä ei saa käyttää värejä tai kylpyvaahtoa koska ne "sotkee".
Huoh. Pahoittelut pitkästä vuodatuksesta. Olisin kiinnostunut kuulemaan asiallisia kommentteja ja ajatuksia mikä ihme tällaiseen ajatusmaailmaan on syynä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Up.
huoh. Puhut mukamas siskostasi, kuitenkin käytät koko ketjun ajan hänestä nimeä äiti.
Sinulla ei näköjään ole omaa elämää. Olet jo pikkasen pimahtanut, ilmiselvästi mustasukkainen siskollesi hänen arjestaan ja sen takia moitit voimakkaasti siskoasi. Haluat omia siskosi lapset, ehkä jopa hänen miehensäkin itsellesi. Sinulla ei ole omaa elämää.
Sellainen kuva minulle syntyy jutustasi.