Kepu ja tuet

En ole juurikaan osallistunut maataloustukikeskusteluihin, koska ne ovat paria poikkeusta lukuunottamatta olleet kovasti kademielen sävyttämiä tunteenpurkauksia ilman pyrkimystäkään muuhun kuin kepun ja mataloustuottajien pilkkaamiseen.

Mutta jos halutaan keskustella tukipolitiikasta periaatteen tasolla, niin kannattaisi unohtaa kaikenlainen kateus ja muut tunteet niitä kohtaan, jotka tukea saavat, ja puhua asioista vain asioina.

Markkinatalouden kannattajana minä en nimittäin pidä hyvänä sitä, että valtiot tulonsiirtävät veronmaksajien rahoja yrityksille olivat nämä teollisuutta, palveluja tai maataloustuotantoa.

Tässä mielessä vastustan yritystukia, koska ne vääristävät kilpailutilanteen. Siksi vastustan periaatteen tasolla myös maataloustukia, vaikka ymmärränkin niiden hieman poikkeuksellisen luonteen.

Maataloustukien perimmäinen tarkoitus lienee alun perin ollut varmistaa, että maassa tuotetaan riittävän omavaraisesti ja riittävä määrä erilaisia elintarvikkeita, että selviämme omillamme, mikäli syttyy sota tai muu kriisi, joka sulkee rajat tuonnilta. Maataloustuella varmistettiin, että ne tuottajat, jotka tätä tehtävää omalla riskillään hoitivat, saivat siitä myös ikään kuin pohjapalkan tukien muodossa. Tuotannon myyntitulot olivat sitten ikään kuin provisiopalkkaa tukien päälle.

Kun näin meneteltiin, saatiin samalla aikaan, että elintarvikkeita jalostava teollisuus sai raaka-ainensa halvemmalla, sillä olisivathan ostohinnat nousseet korkeammiksi markkinoilla, jos maataloustuottajat olisivat joutuneet hankkimaan koko toimeentulonsa tuotantonsa myyntituloista.

Kun maatalouden tukeminen näin merkitsee edullisempia elintarvikehintoja kaupan kassalla, sitä voidaan pitää myös tulonsiirtona rikkailta köyhille, koska rikkaat maksavat suuremman osan siitäkin verosta, josta maataloustukikin maksetaan.

Yllä olevan, vähän yksinkertaistetun johdattelun jälkeen minusta kannattaisi ryhtyä pohtimaan millä tavalla maataloustuesta voisi kokonaan luopua ja siirtyä siinäkin asiassa normaaliin markkinataloiteen. Samalla olisi eriteltävä kaikki seuraukset mahdollisimman konkreettisesti ja pystyttävä tarkastelemaan tunteista vapaalla tasolla, mistä seurauksista on haittaa ja mistä hyötyä.

Kun palstalla on ainakin muutama maataloustuotantoa ja maataloustukia hyvin tunteva henkilö, niin heidän osallistumisensa keskusteluun on minusta edellytys sille, että keskustelusta tulee mielekäs. Samalla pitäisi ottaa selkeää kantaa siihen,m miten puolueiden - etenkin keskustan - tulisi asiassa edetä.

Maailma nimittäin globalisoituu ja rajat katoavat. Jos elintarviketuotannon omavaraisuus ei ole enää tarpeen, voisimme ilman muuta siirtyä markkinaehtoiseen maataloustuotantoon, eli ostamaan kaikki elintarviketeollisuuen raaka-aineet sieltä, mistäne kulloinkin halvimmalla saa ja itse erikoistua sellaisiin tuotantomuotoihin, joita ei muissa osissa maapalloa pystytä harrastamaan.

Mitä nämä tuotantomuodot olisivat, sitä en kykene kovinkaan pitkälle kuvittelemaan, mutta ilmasto-olosuhteemme suosivat sellaisia tuotantomuotoja, joissa ei tarvita torjunta-aineita, joten elintarvikeraaka-aineen todellinen puhtaus olisi meille ainakin yksi kilpailuvaltti.

Mitä hintapuoleen tulee, niin elintarvikkeiden kallistuessa tulisi asia kompensoida vähävaraisimmalle väestönosalle, joka ei juurikaan hyötyisi siitä verojen alentumisesta, joka tukien lopettamisesta seuraisi. Ehkäpä keskustelu kansalaispalkasta olisi ratkaisu siihen pulmaan?
19524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jos toimitaan markkinataloudessa, tulisi johtavan periaatteen olla, että kaikki yritystoiminta saa tulonsa ainoastaan asiakkailtaan, ei mistään muualta. Yritys- ja maataloustuet nostavat verotuksen tarvetta ja kokea veroaste hidastaa taloudellista aktiivisuutta.

Markkinatalous tulisi saada toimimaan mahdollisimman puhtaasti turvaamalla kilpailunvapauden toteutuminen. Sosiaalipolitiikkaa olisi samalla kohennettava vaikkapa juuri perustulolla, jolla taataan jonkinasteinen siedettävä elämä niille, joiden työpanos ei markkinoilla kohtaa kysyntää. Työttömyyden tukemisesta pitäsi nimittäin luopua, koska se on aivan väärä viesti, että rahaa saa yhteiskunnalta siitä syystä, ettei ole töissä.

Äänestä
  • Pitäiskö verovaroista maksaa vain eduskunnan palkat? Kaikki muut 'turhat' verot pois.

    Äänestä

Ei se mitään kateutta ole, että maataloustuista soitetaan suuta.
Se johtuu siitä, että köyhyyttään kitisevät isännät ärsyttää.
Käyttäytyvät kuin Euroopan omistajat ja änkeytyvät päättäviin virkoihin junailemaan omia etujaan.
Siksi toisekseen, mitä isomman talon isäntä, sitä pihimpi.

Äänestä

Kyllä ne rahat vientiteollisuudelta viime kädessä tulevat. Neuvostoliitto romahti tällaisten tukien takia. Ei hyvä.

Äänestä
  • Oho! Suomen tukipolitiikkako romahdutti neukkulan? Taidat olla kokoomuksesta.

    Äänestä

Liittyessään Eu-hun Suomi sitoutui samalla noudattamaan Eu- maatalouspolitiikkaa.
Suomella ei siis voi olla omaa maatalouspolitiikkaa, sillä kansallinen tukikin on tarkasti ja tiukasti Eu- valvonnan alla.
Jos Suomi eroaisi Eu -sta valtapuolueiden kannanotoilla olisi merkitystä ja keskustelu esim tällä saitilla olisi mielekästä.
Otsikointisi "kepu ja tuet" on vallitsevan tilanteen huomioonottaen surkuhupaisa ja lapsellinen.Suorastaan läpinäkyvän typerä.

"Maailma nimittäin globalisoituu ja rajat katoavat. Jos elintarviketuotannon omavaraisuus ei ole enää tarpeen, voisimme ilman muuta siirtyä markkinaehtoiseen maataloustuotantoon, eli ostamaan kaikki elintarviketeollisuuen raaka-aineet sieltä, mistäne kulloinkin halvimmalla saa ja itse erikoistua sellaisiin tuotantomuotoihin, joita ei muissa osissa maapalloa pystytä harrastamaan."
Meidän ylen syöneiden marisijoiden olisi hyvä muistaa, että viikoittain mailmassa kuolee 100000 lasta aliravitsemukseen. Mielestäni Eu-n kuluttajien ei pidä ahneuksissaan riistää ruokaa nälkää näkevien suusta.
Kaikki meitä koskevat maatalousratkaisut tehdään eu-tasolla.Näihin ratkaisuihin Suomi voi vaikuttaa yhtenä Eu-n pienimmistä maista omalla mitättömällä panoksellaan.
Ruokakorien hinta vertailussa Eu-maiden kesken suomalainen kuluttaja on pärjännyt erittäin hyvin.
Aloittamasi keskustelun on otsikosta lähtien siis typerää lässytystä ja vanhan paskan jauhamista.

Äänestä
  • "Aloittamasi keskustelun on otsikosta lähtien siis typerää lässytystä ja vanhan paskan jauhamista."

    Eipä ole kovin hääviä omakaan sössöttelysi.

    Äänestä

  • >>>Meidän ylen syöneiden marisijoiden olisi hyvä muistaa, että viikoittain mailmassa kuolee 100000 lasta aliravitsemukseen. Mielestäni Eu-n kuluttajien ei pidä ahneuksissaan riistää ruokaa nälkää näkevien suusta.

    Äänestä

Onko tämä totta?
Kirjoittanut: Huh huh 11.1.2005 klo 07.30

Maatalousmomentti tarkastettu
Kirjoittanut: Tarkastaja 10.1.2005 klo 22.18

Eduskunnan hyväksymän valtion talousarvion vuodelle 2005 pääluokan 30 eli maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan maatalousmomenttien yhteenlasketut määrärahat ovat 2 109 114 000 euroa, joista esimerkiksi maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (30.20.40) on 609 320 000 euroa, EU-tulotuki (30.20.41) 515 372 000 euroa, maatalouden ympäristötuki (30.20.43) 321 900 000 euroa, luonnonhaittakorvaus (30.20.44) 422 673 000 euroa, luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki (30.20.45) 150 100 000 euroa ja esimerkiksi maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (30.20.49) 41 300 000 euroa.

Tarkastuksessa on todettu, että aiemmin mainittu 0,6 miljardia euroa maataloustukeen ei ole kuin osa kansallisista varoista maksettavasta tuesta, joka kohoaa monikertaisesti edellä esitetyn suuruiseksi.

Edelleen tarkastuksessa on todettu, että MTK:n pyrkimyksenä on ollut nostaa kansallinen maataloustuki yli 3 miljardiin euroon vuodessa.

Äänestä

ei ole olemassa elintarvikkeiden vapaita markkinoita. on vain ylijäämämarkkinat, joiden varaan ei kannattaisi kansojen ruokintaa perustaa.

Tukiaiset ovat yhtä vanhoja kuin verotkin - jo Roomassa tuetiin maanviljelijöitä, jotta keisari voi tarjota kaupunkilaisille Panem et Circum!

Sitten kun lopetetaan kaikki verot, loppuu veroista rahoitettavat yritystuetkin.

t:jarmo

Äänestä

"Markkinatalouden kannattajana minä en nimittäin pidä hyvänä sitä, että valtiot tulonsiirtävät veronmaksajien rahoja yrityksille olivat nämä teollisuutta, palveluja tai maataloustuotantoa."

Miten lääketeollisuus asettuu tähän pakettiin? Taisi olla Hesarin artikkeli sunnuntaina, missä ruodittiin KELAn maksamien lääkekorvausten kasvua viime aikoina, ja aika hurjalta menolta vaikutti. Lääkärit ohjailevat suuria veroeuroja melko kyseenalaisin vaikuttimin näiden vaikuttajien kassaan.

Äänestä
  • Kun kela "tukee" kansalaisten sairauskuluja korvaamalla niistä osan, voidaan sanoa, että Kela tukee lääketeollisuutta.

    Yhtä hyvin voisi sanoa, että maataloustuki tukee elintarviketeollisuutta, joka tuen ansiosta säästää raaka-ainekustannuksissaan.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kun kela "tukee" kansalaisten sairauskuluja korvaamalla niistä osan, voidaan sanoa, että Kela tukee lääketeollisuutta.

    Yhtä hyvin voisi sanoa, että maataloustuki tukee elintarviketeollisuutta, joka tuen ansiosta säästää raaka-ainekustannuksissaan.

    Kumpi on parempi päättämään veroeurojemme kohtalosta?

    Teollisuus ottaa kuitenkin kaiken, mikä annetaan.

    Äänestä

... että tukiaiset ovat kansainvälinen ilmiö
Minä vain korostan, että yksittäinen maa ei voi yksin lopettaa tukia. Se tietäisi maatalouden loppua siinä maassa. Maahan kyllä sitten tuotaisin halvalla muualla tukien avulla tuotettuja elintarvikkeita. Mikään maa ei vain monista syistä lopettaa maataloutta ja jäädä tuontiruoan varaan.

Tuet pitäisi lopettaa kaikkialla maailmassa yhtäaikaisesti. Esim. EU:n puitteissa ei ole lainkaan näkyvissä tukien lopettamista. Maailmanlaajuisesti asiaa pohditaan sen kummemmin edistymättä WTO:n puitteissa.

Viljelijä kyllä mieluummin ottaisi tulonsa suoraan tuottajahintoina. Nyt hän saa lähes puolet tuloistaan monimutkaisen tukijärjestelmän kautta.

Minä en tiedä mikä näiden tukien tarkoitus oli Suomessa alunperin. Ei se yksin ollut tuottaa riittävä omavaraisuus. Se olisi voitu hoitaa muutenkin, sillä silloin tuottajahinnat olivat tarkoin säännösteltyjä ja tullisuojalla ja tuontilisenseillä säädeltiin tuontia. Varmaan silloinkin oli tulonsiirtotarkoitus alentaa elintarvikkeiden vähittäismyyntihintoja, mikä vähätuloisille on tärkeä.

Tällä säännöstelyllä hoidettiin ennen EU:iin liittymistä myös se, että tuet olivat silloin vain noin puolet nykyisistä. Unioniin liittymisen yhteydessä tuottajahinnat jätettiin markkinoiden määrättäväksi. Nehän ovat tunnetusti määräytyneet maailmanlaajuisen tukijärjestelmän takia suntyvien ylijäämäerien myynnistä hinnalla millä hyvänsä. Ovat noin puolet kannattavuuden takaavista hinnoista. Liittyessämme unioniin näin tuottajahinnat putosivat meillä roimasti, mutta vastaavasti tukitaso nousi. Vähittäismyyntihinnat laskivat vastaavasti tukitason noustua.

Minusta Suomen ei tarvitse pelätä sitä tilannetta, että alettaisiin tuottaa maailmanlaajuisesti markkinahinnoilla luopumalla tukijärjestelmistä. Suomalaiset tuottajat säilyttäisivät kilpailukykynsä maailmanmarkkinoilla siksi, että täällä viljelijät ovat valistuneita ja hyvin koulutettuja, tilakoko on kasvanut, tuotanto rationalisoitua ja pitkälle koneellistettua, maassa on pääomia tehostustoimien rahoittamiseen ja että pohjoisesta sijainnista huolimatta lämmin, sateinen ja valoisa kesämme tarjoaa hyvät kasvuolosuhteet.

Äänestä
  • -"Minä en tiedä mikä näiden tukien tarkoitus oli Suomessa alunperin."
    Ehkä kaikki sai alkunsa sosiaalisin perustein jaetuista pinta-alalisistä 50-luvulla.
    Se oli luontaistalouden ja pienviljelyn aikakautta.Yhteiskunnan tarjoamaa ansiotyötä ei ollut tarjolla. Pienellä tilalla kituuttaminen oli sodanjälkeisenä aikana ainut vaihtoehto, esim karjalaisille ja muille kotiseutunsa menettäneille.
    Ehkä indeksi sidonnaiset tuloratkaisut70- luvulle asti ruokkivat maatalouden tukijärjestelmän paisumista.Keinotekoisella elintarvikehintojen kurissapitämisellä pyrittiin estämään indeksiehdon laukeaminen ja inflaation ryöstäytyminen. Inflaation kiihtyminen merkitsi teollisuuden kilpailykyvyn menettämistä ja lopulta devalvaatiota, joka tarkoitti sitä, että kaikkien kansalaisten elintasoa laskettiin. Oli eletty kansantaloutena yli varojen. Tämä tapahtui kerta toisensa jälkeen.
    Yksi merkittävä tekijä tähän ilmiöön oli ammattiyhdistysliikkeen sisällä käynnissä ollut poliittinen valtataistelu vasemmistopuolueiden kesken.

    Äänestä

  • avauksessa kirjoitti:

    -"Minä en tiedä mikä näiden tukien tarkoitus oli Suomessa alunperin."

    ... kirjoituksessasi.

    Äänestä

  • >>>Minusta Suomen ei tarvitse pelätä sitä tilannetta, että alettaisiin tuottaa maailmanlaajuisesti markkinahinnoilla luopumalla tukijärjestelmistä. Suomalaiset tuottajat säilyttäisivät kilpailukykynsä maailmanmarkkinoilla siksi, että täällä viljelijät ovat valistuneita ja hyvin koulutettuja, tilakoko on kasvanut, tuotanto rationalisoitua ja pitkälle koneellistettua, maassa on pääomia tehostustoimien rahoittamiseen ja että pohjoisesta sijainnista huolimatta lämmin, sateinen ja valoisa kesämme tarjoaa hyvät kasvuolosuhteet.>Minä vain korostan, että yksittäinen maa ei voi yksin lopettaa tukia. Se tietäisi maatalouden loppua siinä maassa. Maahan kyllä sitten tuotaisin halvalla muualla tukien avulla tuotettuja elintarvikkeita. Mikään maa ei vain monista syistä lopettaa maataloutta ja jäädä tuontiruoan varaan.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... kirjoituksessasi.

    Minäkään en kiistä edellisen kommentoijan tulkintaa, Oiva.

    Äänestä

  • oivahärkönen

    Jaba_43 kirjoitti:

    >>>Minusta Suomen ei tarvitse pelätä sitä tilannetta, että alettaisiin tuottaa maailmanlaajuisesti markkinahinnoilla luopumalla tukijärjestelmistä. Suomalaiset tuottajat säilyttäisivät kilpailukykynsä maailmanmarkkinoilla siksi, että täällä viljelijät ovat valistuneita ja hyvin koulutettuja, tilakoko on kasvanut, tuotanto rationalisoitua ja pitkälle koneellistettua, maassa on pääomia tehostustoimien rahoittamiseen ja että pohjoisesta sijainnista huolimatta lämmin, sateinen ja valoisa kesämme tarjoaa hyvät kasvuolosuhteet.>Minä vain korostan, että yksittäinen maa ei voi yksin lopettaa tukia. Se tietäisi maatalouden loppua siinä maassa. Maahan kyllä sitten tuotaisin halvalla muualla tukien avulla tuotettuja elintarvikkeita. Mikään maa ei vain monista syistä lopettaa maataloutta ja jäädä tuontiruoan varaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaba_43 kirjoitti:

En ole juurikaan osallistunut maataloustukikeskusteluihin, koska ne ovat paria poikkeusta lukuunottamatta olleet kovasti kademielen sävyttämiä tunteenpurkauksia ilman pyrkimystäkään muuhun kuin kepun ja mataloustuottajien pilkkaamiseen.

Mutta jos halutaan keskustella tukipolitiikasta periaatteen tasolla, niin kannattaisi unohtaa kaikenlainen kateus ja muut tunteet niitä kohtaan, jotka tukea saavat, ja puhua asioista vain asioina.

Markkinatalouden kannattajana minä en nimittäin pidä hyvänä sitä, että valtiot tulonsiirtävät veronmaksajien rahoja yrityksille olivat nämä teollisuutta, palveluja tai maataloustuotantoa.

Tässä mielessä vastustan yritystukia, koska ne vääristävät kilpailutilanteen. Siksi vastustan periaatteen tasolla myös maataloustukia, vaikka ymmärränkin niiden hieman poikkeuksellisen luonteen.

Maataloustukien perimmäinen tarkoitus lienee alun perin ollut varmistaa, että maassa tuotetaan riittävän omavaraisesti ja riittävä määrä erilaisia elintarvikkeita, että selviämme omillamme, mikäli syttyy sota tai muu kriisi, joka sulkee rajat tuonnilta. Maataloustuella varmistettiin, että ne tuottajat, jotka tätä tehtävää omalla riskillään hoitivat, saivat siitä myös ikään kuin pohjapalkan tukien muodossa. Tuotannon myyntitulot olivat sitten ikään kuin provisiopalkkaa tukien päälle.

Kun näin meneteltiin, saatiin samalla aikaan, että elintarvikkeita jalostava teollisuus sai raaka-ainensa halvemmalla, sillä olisivathan ostohinnat nousseet korkeammiksi markkinoilla, jos maataloustuottajat olisivat joutuneet hankkimaan koko toimeentulonsa tuotantonsa myyntituloista.

Kun maatalouden tukeminen näin merkitsee edullisempia elintarvikehintoja kaupan kassalla, sitä voidaan pitää myös tulonsiirtona rikkailta köyhille, koska rikkaat maksavat suuremman osan siitäkin verosta, josta maataloustukikin maksetaan.

Yllä olevan, vähän yksinkertaistetun johdattelun jälkeen minusta kannattaisi ryhtyä pohtimaan millä tavalla maataloustuesta voisi kokonaan luopua ja siirtyä siinäkin asiassa normaaliin markkinataloiteen. Samalla olisi eriteltävä kaikki seuraukset mahdollisimman konkreettisesti ja pystyttävä tarkastelemaan tunteista vapaalla tasolla, mistä seurauksista on haittaa ja mistä hyötyä.

Kun palstalla on ainakin muutama maataloustuotantoa ja maataloustukia hyvin tunteva henkilö, niin heidän osallistumisensa keskusteluun on minusta edellytys sille, että keskustelusta tulee mielekäs. Samalla pitäisi ottaa selkeää kantaa siihen,m miten puolueiden - etenkin keskustan - tulisi asiassa edetä.

Maailma nimittäin globalisoituu ja rajat katoavat. Jos elintarviketuotannon omavaraisuus ei ole enää tarpeen, voisimme ilman muuta siirtyä markkinaehtoiseen maataloustuotantoon, eli ostamaan kaikki elintarviketeollisuuen raaka-aineet sieltä, mistäne kulloinkin halvimmalla saa ja itse erikoistua sellaisiin tuotantomuotoihin, joita ei muissa osissa maapalloa pystytä harrastamaan.

Mitä nämä tuotantomuodot olisivat, sitä en kykene kovinkaan pitkälle kuvittelemaan, mutta ilmasto-olosuhteemme suosivat sellaisia tuotantomuotoja, joissa ei tarvita torjunta-aineita, joten elintarvikeraaka-aineen todellinen puhtaus olisi meille ainakin yksi kilpailuvaltti.

Mitä hintapuoleen tulee, niin elintarvikkeiden kallistuessa tulisi asia kompensoida vähävaraisimmalle väestönosalle, joka ei juurikaan hyötyisi siitä verojen alentumisesta, joka tukien lopettamisesta seuraisi. Ehkäpä keskustelu kansalaispalkasta olisi ratkaisu siihen pulmaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu