Lainaus alkaa-
"Oikeuslaitoksen päätöksiä
valittaen-todettava
23.10.2015 7:50
1. Oulun Hallinto-oikeuden antama täytäntöönpanokielto 4/2013 koskien kaupunginjohtaja Rinnevaaran eron myöntämistä valtuustossa 2/2013
2. Hallinto-oikeuden ratkaisu 12/2013 kaupunginvaltuuston päätöksestä 2/2013, valtuuston päätös kumottiin.
3. Hallinto-oikeuden päätös 12/2013 koskien Tikanmäen & kumppanien valitusta kaupunginjohtaja Rinnevaaran virkavapautta. Hallinto-oikeus totesi virkavapauden laillisesti myönnetyksi.
4. Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätös 11/2014 koskien kaupunginjohtajan syrjintää. Kaupunginhallituksen todettiin syyllistyneen (syrjintä) rangaistavaan tekoon ja määrättiin maksamaan huomattavat korvaukset: korvaus TR:lle työsyrjinnästä 16 430 euroa ja oikeudenkäyntikulukorvaus TR:lle 25 000 euroa.
5. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 5/2015. Ppky Selänteen johtavalla lääkärillä ei ollut toimivaltaa yksin päättää Pyhäjärven terveyskeskuksen toimintojen siirtämisestä pois terveyskeskuksen tiloista.
6. Kihlakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätös 6/2015 Tarmo Rapon ja & k:nit Rinnevaara/A Liuskan halllituksesta tehdystä rikosilmoituksesta, päätös: Ei virkarikosta,
7. Hallinto-oikeuden päätös 5/2015 Heikki Hankilan kotikunta- ja vahingonkorvausasiassa. Osapuolina Hankilat/Pyhäjärven kaupunki vast Phj hall. v. 2011 mm. Leppäharju,Shemeikka,Päivärinta, Tuikka. Hallinto-oikeus: Hankilan kotikunta ei ole Pyhäjärvi, vahingonkorvausvaade hylättiin suurimmilta osin.
Hankila valittanut KHO:n. Asia kesken.
8. Hallinto-oikeuden päätös Malila/Parkkinen valitukseen 6/2015 Mustaparran alueen paineviemärikustannusten valmisteluun. Tekn.johtaja Sami Laukkanen oli esteellinen tehdyn päätöksen valmisteluun. Hallinto-oikeus hyväksyi valituksen.
9.Korkein Hallinto-Oikeus hylkäsi 15.6.2015 kaupunginhallituksen valituksen Rinnevaaran eron myöntämisestä valtuustossa ja totesi, että kaupunginjohtajalla on ollut oikeus virkaansa ja vuoden virkavapaus oli laillinen.
10. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 15.6.2015 Tikanmäen, Rapon, Piipon, Fältin, A Kaurasen ja J Aittokosken valitukseen. Virkavapaus oli laillinen
11. KHO:n ratkaisu 29,11,2013; Tuikalla ja Malilalla oli oikeus tehdä oikaisupyyntö päätöksestä, jolla kaupunginhallitus määräsi 7/2013 vs. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen valmistelusta Lehtosaaren toimimaan oman toimensa ohella kaupungin hallinoillisena päällikkönä.
12. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 9/2015 valitukseen, koskien
Veikko Tikkasen toimintaa kaupunginjohtajan viransijaisena 1.9.2013.
Tikanmäki ja Piippo ovat olleet esteellisiä osallistumaan asian käsittelyyn.Kaupunginhallituksen päätökset ovat syntyneet virheellisesti ja päätöksessä mainitut perusteet ovat riittävät kaupunginhallituksen päätöksen kumoamiselle.(Valittajat Leppäharju, Tuikka ja Liuska,yhdessä. ja Raimo Parkkinen.)
13. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 9/2015 Raimo Parkkisen valitukseen
kaupunginhallituksen päätöksestä 31.12.2013 Veikko Tikkasen kaupunginjohtajan
tehtävien hoitamisesta 1.1.2014 alkaen. Päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, koska Tikanmäki ja Piippo ovat osallistuneet asian käsittelyyn esteellisenä.
14. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 9/2015, koskien Laila Malilan ja Tyyne Tuikan valitusta sivistysjohtaja Jukka Lehtosaaren virkamääräystä
kaupunginviraston hallinnolliseksi päälliköksi ja kaupunginjohtajan tehtävien hoito
1.8.2013 lukien toistaiseksi. Valituksenalainen päätös on ollut lainvastainen.
15. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 9/2015. Kunnallisasiaa koskeva valitus. Hallituksen päätökset 27.5.2013 § 301, 10.6.2013 § 347 ja 17.6.2013 § 369.
Valittajina 1) Tita Rinnevaara, 2) Raimo Parkkinen, 3)Raija Leppäharju, Aarne Liuska ja Tyyne Tuikka.
Koska asian käsittelyssä kaupunginhallituksessa on tapahtunut Tikanmäen ja Piipon esteellisyyden perusteella menettelytapavirhe ja kunnanhallituksen päätökset ovat virheellisessä järjestyksessä syntyneitä ja kumottu, ei enemmin ole valituksia tutkittu..
----------------------------
Kohdassa 4. oleva käräjäoikeuden ratkaisu on Hovioikeudessa.
Meillä on nähtävissä edelleenkin, että kaupunginjohtajaa syrjitään, joten tällainen toiminta ei ole halpaa huvia kaupungille.."-lainaus loppuu
Siinäpä tilinpäätöskokousta varten pohjaa
92
855
Vastaukset
- rahanpesijät
Tuon koonnin perusteella nimellä mainitut (valtuutetut) kohdissa 8, 9, 10, 11, 12 ja 13 ovat päätekijöitä tappiolliseen tilinpäätökseen.
A.Kaurasen osuus on myös kiistaton vuoden 2015 aikana loppuun saatettujen toimien myötä.- Tomppelipeli
Eikö ole yhtään tuoreempaa tietoa? Samoja vanhoja. Mitä nuista.
- Nyhveröt
Ei taida olla sellaista viranomaisen ratkaisua olemassakaan, jossa syyllisyys on todettu. Sellaista oikeuslaitoksen ratkaisuaei ole, jossa olisi nimetty henkilöitä syyllisiksi. 24 llä ei ole virallista oikeutta toimia syyttäjänä.
- kaikki.syyllisiä
Syyllisyys on Proolaisten silmissä! Ihan omilla laintulkinnoillaan ja laput silmillä!
- Muumioituvaa
Sinne tuo joutaa jäädäkin.
- äänestäminen
tilinpäätöskokouksessa nimeomaan käsitellään vanhoja asioita,rahankäytön ja päätösten toteumaa vastuullisten jäljiltä.
Nyt on senkaltainen koonti räikeitä riman alituksia ja raja-aidan yli potkimisia, että vastuuvapautta ei ole syytä antaa.
likaiset, ruskeat lakanat!- huitsin.jännää
Jännä nähdä päättyykö äänestys 23-4 vai 22-5! Tai sitten ei tule äänestystä ollenkaan koska toinen Proolainen ei "hoksaa" kannattaa epäluottamusesitystä!
- nollatoleranssi626
tarkoitatko sitä, että joko 23 tai 22 valtuutettua ei myönnä vastuuvapautta? näin itse ounastelen käyvän ja toivon tapahtuvan.
- siirretty.vikapiiri
Kuulostaa erittäin tutulta ja käytetyltä mantralta ...ja kuinka se sopiikaan meille niin hyvin. Tälläisä muiden syyllistämistä tulemme kuuntelemaan seuraavankin vaalikauden, jos tietyt henkilöt sylttytehtaan ytimessä äänestetään sorvia käpälöimään
."- – – valitukset ovat pienen rajoitetun piirin tekemiä, piirin, joka on päätöksenteossa marginaalivähemmistönä, mutta joka pitää Suomen Kuvalehden avulla suurta metakkaa kaikista niistä asioista, joissa he ovat vähänkään eri mieltä. Valitettavaa on, että laiska media käyttää monesti Kuvalehden uutisointia sellaisenaan lähteenään eikä vaivaudu tarkistamaan”, hän korostaa."
Ote SK jutusta. kokonaisuus tästä
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kittilan-farssi-kunnanjohtaja-tornberg-lobbaa-kirjeella-vaite-rikoksista-tuulesta-temmattu/?shared=926432-3ea267dc-500- hyvääkannattaaodottaa
Todellakin, lue ja ymmärrä, mitä sanovat oikeusoppineet.
Tämä juristi, vt Kittilän kunnanjohtaja Tornberg on ollut erikoinen persoona ja ehkä ns. ei-voivottunakin, joutunut lähtemään eri viroistaan. Näin ainakin muistelen tapahtuneen.
Lukekaa edellä tänne siirretty lehtiartikkeli ja ymmärtäkää asia OIKEIN.
Nytpä alkaa kiva mantra Pyhäjärvelläkin. Kun vääryyttä puolustaa, tulee tällaiseen tulokseen, kuten nimimerkki"siirretty.vikapiiri".
Mutta ennenkuin teette jatkokannanottoja ko. nimimerkin kirjoitukseen, kannattaa nähdä ja lukea Suomen Kuvalehden artikkeli ja siitä kommentit.
Ihmetyttää kovasti Tornbergin kannanotot, koska kunnat ovat toimineet
kuntien hallinnossa mm. KUNTALAKI - tausta ja tulkinnat kirjassa olevin ohjein ja lakitulkinnoin. Tämän 821 sivua kirjoitetun lakikirjan selostuksineen ovat tehneet
lakimiehet Heikki Harjula/ Kari Prättälä.
- pääläri-erkki
Tulloo hyvä puolukkasato toverit!!
- Tilinpäätöksen.aika
kuka kysyy? Pyhäjärvellä sinunlaisiasi prkleen marjaämpäriin kusijoita ammutaan suolapanoksella ja pakoon juoksun jälkeen juotetaan konkareiden savusaunan terassikusta.
- Tontujoukkio
Yhdyn edellisen mielipiteeseen.
- Paskan
Titta lähti. Haju jäi.
- hävettääkö.phj.tollot
huh, luulisi sinuakin jo helpottaneen, mutta ei, olet prooummetuksella tai titataudissa.
- kiviniemen.oppikuukaudet
tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015
http://dynasty2.pyhajarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames- Veroeuroista.huolissaan
Miksi arviointikertomusluonnos jaetaan vasta valtuuston kokouksessa? Miksi ei etukäteen, että valtuutetut ehtisivät perehtyä asiaan kunnolla?
- Totuusontässä
Tämä kuntalainen toteaa, että kaikki valtuutetut eivät edes ymmärrä koko
tarkastuskertomuksen päälle hölläsen pölähtävää.
- asdfg5
Juuri siksi ettette kerkiä perehtyä asiaan. Tämä on sitä nyky 180 asteista käytäntöä.
- faktatesille
siinäpä on lukemista, voim todeta edes hiuka missä on menty/mennään.
- Anonyymi
Eikö pitäisi ymmärtää milloin on esteellinen ?
- Anonyymi
P aska lähti haju jäi?
- Anonyymi
Mukavaa kun lähdit hajujen kera.
- Anonyymi
Tuon kun lukee niin täytyy ihmetellä perussuomalaisten haukkumista.
Ja tuo historian joukko jatkaa tuota paskaa suuri osa tuosta edelleen.
Toivottavasti pastori näyttää tien totuuteen.- Anonyymi
Rohkenemme epäillä.
On teillä ollut täällä aina, aikamoiset lysthinpidot, eikös tämä yksi ole vielä täällä jossain vanhushommissa?
Ainako tämä sama kieroilu jatkuu, näyttää ulottuneen vähän ohi kaupungintalonkin, jääköön tässä kertomatta, ehkä se tulee vielä tapetille. - Anonyymi
Mgten tuo liitty nykyisten persujen kovaan oikeistolaisuuteen ja äänestäjien pettämiseen rintamakarkureina?
Ette kestä totuutta? - Anonyymi
Aika heikko on toive, jos hänet on kutsuttu Komunrannalle Savusaunomaan Ja varsinkin jos on suostunut menemään.
- Anonyymi
Selänne-lehti kirjoittaa tilintarkastusta toimittaneen BDO Auditor Oy:n päävastuullisen tilintarkastajan Simo Paakkolan toiminnasta Pyhäjärven kaupungin tilintarkastuksesta tilikausina 2014-2015 sekä vuoden 2016 tilintarkastuksesta.
Päätöksessään PRH:n tarkastuslautakunta 21.1.2020 toteaa, että Pyhäjärven kaupungin tilikausien 2014- 2016 tilintarkatustyön dokumentointi ei vastaa julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan vaatimuksia.
Paakkolan tilintarkastustyön dokumentointi on puutteellinen siten, ettei sen perusteella
kokenut tilintarkastaja, joka ei ole aikaisemmin ollut tekemisissä tilintarkastuksen kanssa, pysty saamaan muun muassa riittävää käsitystä tilintarkastuksen aikana esiin tulleista merkittävistä seikoista, niitä koskevista johtopäätöksistä......
Tältä osin Pyhäjärven kaupungin tilikausien 2014-2016 tilintarkastustyön dokumentointi ei vastaa julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan vaatimuksia......... jne Toiminta on ollut vastoin
julkishallinnon tilintarkastustapaa.
- Anonyymi
Käpykaartilaiset elävät menneisyydessä.
- Anonyymi
Kuule..ei tahdo opit mennä vanhoille jäärille perille. Jossakin tapahtumassa ollut ja tuntunut, että onko nämä vanhemmat ns poliitikot enää tässä maailmassa. Omista metsästys reissusta puhui.vaan mieluiten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule..ei tahdo opit mennä vanhoille jäärille perille. Jossakin tapahtumassa ollut ja tuntunut, että onko nämä vanhemmat ns poliitikot enää tässä maailmassa. Omista metsästys reissusta puhui.vaan mieluiten.
Eivät ainakaan ole rintamakarkureita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ainakaan ole rintamakarkureita.
Joko sinä.se Pyhäjärven velkatilanteen olet kaivellut esille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko sinä.se Pyhäjärven velkatilanteen olet kaivellut esille?
Joko osaat hävetä rintamakarkuruutta?
Miten persujen Oulaskankaasta valehtelu? Onko tietyn porukan ominaisuus tuo epärehellisyys? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko osaat hävetä rintamakarkuruutta?
Miten persujen Oulaskankaasta valehtelu? Onko tietyn porukan ominaisuus tuo epärehellisyys?Kylläpä kirjoitat hyvää kaunokirjoitusta.Sinun pitäisi alkaa kirjailijaksi Et toistele niinkuin muut kirjailijat tekevät sulla on juoni aina erinlainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä kirjoitat hyvää kaunokirjoitusta.Sinun pitäisi alkaa kirjailijaksi Et toistele niinkuin muut kirjailijat tekevät sulla on juoni aina erinlainen.
Ottaako häpeä koville? Oletko tätä pitäjäläisten naureskelemaa porukkaa?
Katsos tavalliset ihmiset arvostavat rehellisyyttä. Taitaa olla sinulle tuntematon olotila? Ei kai muuten persuksi tulekaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottaako häpeä koville? Oletko tätä pitäjäläisten naureskelemaa porukkaa?
Katsos tavalliset ihmiset arvostavat rehellisyyttä. Taitaa olla sinulle tuntematon olotila? Ei kai muuten persuksi tulekaan.Sinun jos kenen on syytä miettiä, mitä tarkoittaa HÄPEÄ?
. Mistä mahtaa johtua jos ihminen, kuten sinä, ei tunne häpeää laisinkaan? Mikä on mennyt pieleen varhaiskasvatuksessa että häpeän tunne ei ole kehittynyt laisinkaan? Asetelma on todella ongelmallinen kun ihminen ei tunne minkäänlaista häpeää ja mennä porskuttaa vaan, jonkinlainen adhd diagnoosi taustalla kyllä ja lääkitys siihen. Miten häpeän tunnetta voi herättää ja niinsanotusti opetella?
Häpeä on tunne, jossa ihminen kokee olevansa huono, alempiarvoinen tai arvoton, usein sosiaalisessa tilanteessa tai virheen vuoksi. Se liittyy usein pelkoon siitä, että muut ihmiset tuomitsevat tai hylkäävät. Häpeä voi ilmetä monin tavoin, kuten kehollisin reaktioin (esim. punastuminen, pään painaminen alas) tai vetäytymisenä ja eristäytymisenä
Saman asian toistuva hokeminen voi olla merkki monista asioista, ja se on yleensä oire jostain taustalla olevasta ongelmasta. Se voi liittyä kognitiivisiin vaikeuksiin, kuten muistiongelmiin, tai se voi olla merkki ahdistuksesta, stressistä tai muusta mielenterveyden häiriöstä. Joissain tapauksissa se voi olla myös merkki neurologisesta sairaudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottaako häpeä koville? Oletko tätä pitäjäläisten naureskelemaa porukkaa?
Katsos tavalliset ihmiset arvostavat rehellisyyttä. Taitaa olla sinulle tuntematon olotila? Ei kai muuten persuksi tulekaan.Kyllä kieltämättä naureskelen.
Naureskelen sitä, että tälläiseen ketjuun botti on päässyt läpi..botti toistaa samaa asiaa eikä ymmärrä yksinkertaista kysymystä.
Tai jos tämä on ihminen niin toivottavasti ei ole päättävissä elimissä. Se olisi häpeä, että noin vähäisellä sana määrällä pääsee päättämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun jos kenen on syytä miettiä, mitä tarkoittaa HÄPEÄ?
. Mistä mahtaa johtua jos ihminen, kuten sinä, ei tunne häpeää laisinkaan? Mikä on mennyt pieleen varhaiskasvatuksessa että häpeän tunne ei ole kehittynyt laisinkaan? Asetelma on todella ongelmallinen kun ihminen ei tunne minkäänlaista häpeää ja mennä porskuttaa vaan, jonkinlainen adhd diagnoosi taustalla kyllä ja lääkitys siihen. Miten häpeän tunnetta voi herättää ja niinsanotusti opetella?
Häpeä on tunne, jossa ihminen kokee olevansa huono, alempiarvoinen tai arvoton, usein sosiaalisessa tilanteessa tai virheen vuoksi. Se liittyy usein pelkoon siitä, että muut ihmiset tuomitsevat tai hylkäävät. Häpeä voi ilmetä monin tavoin, kuten kehollisin reaktioin (esim. punastuminen, pään painaminen alas) tai vetäytymisenä ja eristäytymisenä
Saman asian toistuva hokeminen voi olla merkki monista asioista, ja se on yleensä oire jostain taustalla olevasta ongelmasta. Se voi liittyä kognitiivisiin vaikeuksiin, kuten muistiongelmiin, tai se voi olla merkki ahdistuksesta, stressistä tai muusta mielenterveyden häiriöstä. Joissain tapauksissa se voi olla myös merkki neurologisesta sairaudesta.Miksi tuntisin häpeää, koska teen sen mitä minun pitää?
Jos pettää äänestäjänsä ja lähtee käpykaartiin tai valehtelee harkitusti silloin alentaa itsensä.
Muuten toistat itseäsi jatkuvasti, joten analyysisi itsestäsi voi hyvinkin pitää paikkaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kieltämättä naureskelen.
Naureskelen sitä, että tälläiseen ketjuun botti on päässyt läpi..botti toistaa samaa asiaa eikä ymmärrä yksinkertaista kysymystä.
Tai jos tämä on ihminen niin toivottavasti ei ole päättävissä elimissä. Se olisi häpeä, että noin vähäisellä sana määrällä pääsee päättämään.Mutta tiedätkö miten paljon käpykaartilaisille nauretaan? Eteenkin pää-änkyrälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tiedätkö miten paljon käpykaartilaisille nauretaan? Eteenkin pää-änkyrälle.
Ei kuule kiinnosta, kun ei ole kummoinen naureskeleva joukko
Siinäpä nauravat vanhat kurpat ja seniilit, elonsa ehtoopuolella olevat, muiden omaisuuden härkistä hyödyntämisestä ja jouukkotyhmyydellä vainoamansa henkilöiden hyväksikäyttäjät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tiedätkö miten paljon käpykaartilaisille nauretaan? Eteenkin pää-änkyrälle.
Ilmeisesti sinä et edes pysty nauramaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti sinä et edes pysty nauramaan.
Tunnen teitä kohtaan myötähäpeää, joten ei siinä naurua tarvita. Miltä tuntuu lähteä käpykaartiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen teitä kohtaan myötähäpeää, joten ei siinä naurua tarvita. Miltä tuntuu lähteä käpykaartiin?
Kerro, kun tulet järkiisi, miltä käpykaartilaisena tunsit! Mikäli et osaa palata ihmiseksi, muutu lahopuuksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tiedätkö miten paljon käpykaartilaisille nauretaan? Eteenkin pää-änkyrälle.
Sinun kannattaisi olla yhteydessä kustantajaan kirjanteko mielessä. Niin oivallisia ovat kirjoituksesi,Ihmislähesiä ja humoristisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro, kun tulet järkiisi, miltä käpykaartilaisena tunsit! Mikäli et osaa palata ihmiseksi, muutu lahopuuksi!
Heh heh Käpykaartilainen käy kuumana, jos vielä eläisi sodan käynneitä miehiä he kertoisivat minkä arvoisena käpykaartilaisia pidetään.
Miltä tunutt myös olla päätöksenteon kannalta ajateltuna täysin ilman merkitystä oleva? 0=0 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh Käpykaartilainen käy kuumana, jos vielä eläisi sodan käynneitä miehiä he kertoisivat minkä arvoisena käpykaartilaisia pidetään.
Miltä tunutt myös olla päätöksenteon kannalta ajateltuna täysin ilman merkitystä oleva? 0=0tuntuu po.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh Käpykaartilainen käy kuumana, jos vielä eläisi sodan käynneitä miehiä he kertoisivat minkä arvoisena käpykaartilaisia pidetään.
Miltä tunutt myös olla päätöksenteon kannalta ajateltuna täysin ilman merkitystä oleva? 0=0Sinä oet käpykaartin kapteeni kerrotaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen teitä kohtaan myötähäpeää, joten ei siinä naurua tarvita. Miltä tuntuu lähteä käpykaartiin?
Minä en ole Pyhäjärveltä vaan huomaan, että täällä on hiukan outoa tekstiä. Ei ole mitään asiaa , haukkumista vain.
Ymmärrätkö sinä, että kannattaa käydä lääkärissä. Sinulla on aika pahoja ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en ole Pyhäjärveltä vaan huomaan, että täällä on hiukan outoa tekstiä. Ei ole mitään asiaa , haukkumista vain.
Ymmärrätkö sinä, että kannattaa käydä lääkärissä. Sinulla on aika pahoja ongelmia.heh heh Hauskaa miten puutut aina tilanteeseen, kun persuja haukutaa muuten olet hiljaa.
Muuten olet nyt Pyhäjärvellä. Meillä on se ero, että minä en ole sairas.
Häpeätkö käpykaartilaisia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
heh heh Hauskaa miten puutut aina tilanteeseen, kun persuja haukutaa muuten olet hiljaa.
Muuten olet nyt Pyhäjärvellä. Meillä on se ero, että minä en ole sairas.
Häpeätkö käpykaartilaisia?Yllätys. Tuli muutakin tekstiä.
Kuule minä kerron salaisuuden. Nykyään kännyköiden kautta voi voi osallistua tänne kuka tahansa . Ei ole sidottu paikkaan.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yllätys. Tuli muutakin tekstiä.
Kuule minä kerron salaisuuden. Nykyään kännyköiden kautta voi voi osallistua tänne kuka tahansa . Ei ole sidottu paikkaan..Nyt nähdään, tänne kirjoitetun, miten on ajettua Pyhäjärveä alas. Ei olle ollut muuta kuin pelin politiikkaa ja kieroilua ja ihmisten takaa-ajoa. Siihen on mennyt vuodet ajasta. mikä olisi ollut ihan muuta tehtävää varten.
Nykyinen kj on ollut kaiken aikaa messissä!
Olipa Kiuruveden kaupunginjohtaja lupsakanolonen kaveri. Ja mitkä laulunlahjat.
Oli markkinoitu naapurista " ilmapiiriä" Kihuille. Meillä on nyt KKK! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt nähdään, tänne kirjoitetun, miten on ajettua Pyhäjärveä alas. Ei olle ollut muuta kuin pelin politiikkaa ja kieroilua ja ihmisten takaa-ajoa. Siihen on mennyt vuodet ajasta. mikä olisi ollut ihan muuta tehtävää varten.
Nykyinen kj on ollut kaiken aikaa messissä!
Olipa Kiuruveden kaupunginjohtaja lupsakanolonen kaveri. Ja mitkä laulunlahjat.
Oli markkinoitu naapurista " ilmapiiriä" Kihuille. Meillä on nyt KKK!Joko ne ovat kontanneet kihuilla, kuulemma Tikkalanmäeltä, kuka se kertoili sellaista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joko ne ovat kontanneet kihuilla, kuulemma Tikkalanmäeltä, kuka se kertoili sellaista
Harvassa näyttävät olevan konttaajat, perin harvassa. Siitä ei joukkuetta saa.
- Anonyymi
Pyhäjärven kunnan yhdistyminen Kiuruveteen on salaisissa kokoontumissa suunniteltuna hyvin pitkällä.
Eipä uskoisi, ellei merkit siitä ole vahvat. Väsyttämällä niin se heitettiin aikoinan, kunnan itsenäisenä pitäminen on enää muodollista.
Mietityttää, että ihan parhaat voimat politiikassa antavat asioiden luisua tarkoitushakuisesti itään!
Sopii ihmetellä, että millaisen nyrkin pöytään lyöjän kokeneet kutsuivat tuhoamaan esi-isien työn kunnan ja kuntalaisten puolesta toimista`?
Pörssiyhtiöitä maanvuokraajina ja irrottautuminen luontaisesta yhteistyösuunnasta - hpj-nivala- ,,tämäkö sutkien mallennus voidaan taputtaa onnistumiseksi - 100% parhaaksi.- Anonyymi
Kai tuota ymmärrät ei tässä persuista ole kyse .
Vuosikymmenet osaa kuntalaisista on poljettu omien etujen vuoksi alas.
Kyllä tuo historia todistaa sen miten keskustavasemmisto toimii , sama jatkuu edelleen.
No katsotaan mitä tuleman pitää, et saa hiljennettyä, vaikka kuin yritetään kivittää.
- Anonyymi
Persut näytää tekevän sitkeästi töitä kotikaupunkinsa alas ajamiseksi. Siitä tämä palsta kertoo.
- Anonyymi
🤣 miten tällä palstalla on merkitystä kaupungin asioihin? Tämä palsta kertoo vain sen, kuinka ihmiset ovat tyytymättömiä kaupungin touhuun..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣 miten tällä palstalla on merkitystä kaupungin asioihin? Tämä palsta kertoo vain sen, kuinka ihmiset ovat tyytymättömiä kaupungin touhuun..
Oppositio oppii opposition tavoille.
hau hau - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppositio oppii opposition tavoille.
hau hauSeurataan miten talousasiat hoituu.
Tuo hirvittää, kun päättäjät eivät ole ymmärtäneet ettei niitä tuulivoimaloita suit sait tule. - Anonyymi
Ymmärrätkö ei tässä persuista ole kysymys, vaan keskusta vasemmiston ajamasta toiminnasta kuinka ovat ajaneet kunnan alas ,velkaa otetaan jaetaan sulle mulle periaatteella .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣 miten tällä palstalla on merkitystä kaupungin asioihin? Tämä palsta kertoo vain sen, kuinka ihmiset ovat tyytymättömiä kaupungin touhuun..
Ei kai näillä palstoilla ole merkitystä päätöksentekoon, tai muuhunkaan. Ihmiset purkavat sydäntään ja yrittävät tehdä itseään tykö. Kuorivat itseään kuin sipulia.
- Anonyymi
Minä olen tie, totuus ja elämä, vai olenko?
- Anonyymi
Oliko sunnuntain messu.
- Anonyymi
Kun päätösvalta ei nyt kelvannut, niin on muisteltava vanhoja. Molemmat toimet tuottavat pelkkää eripuraa , ikävää , haikeutta ja sydänsuruja uudelleen.
...Valinta on tuokin. Hehh hehh.....Vähissä taitavat kadehtijat ja ymmärtäjät olla.- Anonyymi
Vanhaa uutta ,mitä muuta.
- Anonyymi
Voi ku oot sokea omalle somekirjoittelulle. Rampa ankka taluttaa sokeaa,ja mykkä puhuu kuurolle
- Anonyymi
Ihan kunnan asukkaana totean, eripuran luojat ja tuojat ja puolueet näkyy aloituksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan kunnan asukkaana totean, eripuran luojat ja tuojat ja puolueet näkyy aloituksessa.
Siis Raija Leppäharjun tuon änkyrän johdolla käpykaartiin lähteneet persut ja Kd.
- Anonyymi
Kuntalaiset tiesivät jo ennen vaaleja se näkyy mm. persujen kannatuksessa. Nyt käpykaartia kohtaan tunnetaan inhoa.
Hyvin sanonuttu äälilölle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntalaiset tiesivät jo ennen vaaleja se näkyy mm. persujen kannatuksessa. Nyt käpykaartia kohtaan tunnetaan inhoa.
Hyvin sanonuttu äälilölle.Ihanko totta onko sdp myös sammoo mieltä ku .
- Anonyymi
Hyvin sanouttu ääliölle. Typeryksiä ei pidä sääliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis Raija Leppäharjun tuon änkyrän johdolla käpykaartiin lähteneet persut ja Kd.
sinua kohtalon sormi tiukasti seuraten osoittaa, katso olkapääsi yli!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuntalaiset tiesivät jo ennen vaaleja se näkyy mm. persujen kannatuksessa. Nyt käpykaartia kohtaan tunnetaan inhoa.
Hyvin sanonuttu äälilölle.Aihe vaihtui sinulla; Oulaskangas vaihtui käpykaartiin.Tätä kestää loppuvuoden.Joko ole valinnut ensivuodenaiheet joita toistelet 24/7 `?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aihe vaihtui sinulla; Oulaskangas vaihtui käpykaartiin.Tätä kestää loppuvuoden.Joko ole valinnut ensivuodenaiheet joita toistelet 24/7 `?
Kyllä välillä kroonisista valehtelijoistakin muistutetaan. Näistä häpeässä elävistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä välillä kroonisista valehtelijoistakin muistutetaan. Näistä häpeässä elävistä.
"välillä" on kylläkin hieman laimea sana. Parhaiten sopisi "jatkuvalla syötöllä" Ei kaikki ole yhtä huonomuistisia kuin sinä..Sinä se elät jatkuvassa häpeässä!!!Et vain itse tiedosta sitä.Et edes uskaltanut kihustelemaan .Pelkääät ihmisten ivallisia katseita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä välillä kroonisista valehtelijoistakin muistutetaan. Näistä häpeässä elävistä.
Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen on kultaa mutta vittuilun arvoa ei voi edes mitata rahassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"välillä" on kylläkin hieman laimea sana. Parhaiten sopisi "jatkuvalla syötöllä" Ei kaikki ole yhtä huonomuistisia kuin sinä..Sinä se elät jatkuvassa häpeässä!!!Et vain itse tiedosta sitä.Et edes uskaltanut kihustelemaan .Pelkääät ihmisten ivallisia katseita.
Heh heh Milloin pariskunta muuttaa pois. Suurin osa meistä pyhäjärvisistä odottaa sitä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh Milloin pariskunta muuttaa pois. Suurin osa meistä pyhäjärvisistä odottaa sitä!!!
Itsehän parhaiten tiedät milloin muutatte!hih hih heh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsehän parhaiten tiedät milloin muutatte!hih hih heh
Minä en ole puhunut poismuuttamista, koska meillä ei ole tarpeeksi fasisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en ole puhunut poismuuttamista, koska meillä ei ole tarpeeksi fasisteja.
Jälleen jäit valheesta kiinni "milloin pariskunta muuttaa pois" Kirjoitit klo 17.56 Nyt että et ole sellaisesta puhunut. Pane konjakkipullon korkki kiinni sekoilet jo alkuillasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleen jäit valheesta kiinni "milloin pariskunta muuttaa pois" Kirjoitit klo 17.56 Nyt että et ole sellaisesta puhunut. Pane konjakkipullon korkki kiinni sekoilet jo alkuillasta.
Suomen kielen ymmärtäisessäsi on ongelmia , en ole puhunut pois muutosta, koska meillä on liikaa fasisteja vrt. seuraavaan...
Sen sijaan meidän Oulaskankaan isosuinen valehtelija on puhut pois muutosta, koska hänestä meillä on liian vasemmistolaisia. Voisi tehdä Pyhäjärevestä rehellisemmän muuttamalla pois. Jooko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen kielen ymmärtäisessäsi on ongelmia , en ole puhunut pois muutosta, koska meillä on liikaa fasisteja vrt. seuraavaan...
Sen sijaan meidän Oulaskankaan isosuinen valehtelija on puhut pois muutosta, koska hänestä meillä on liian vasemmistolaisia. Voisi tehdä Pyhäjärevestä rehellisemmän muuttamalla pois. Jooko?Ehkä joillakin on ongelmia Suomen kielen kirjoittamisessa.
Vaan katsotaan ja odotetaan mitä uusia innovaatioita päättäjät tuovat.
tosin hiukan mielikuvitusta kaipaa, että on poikkeava kaupunki.
- Anonyymi
Aloitus on jälkikaronkka.
Tilit hyväksytty ja vastuuvapaudet myönnetty.
Kohti uutta aikaa.- Anonyymi
Tuohon ei meidän ns. oppositio pysty. He elvät menneisyydessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon ei meidän ns. oppositio pysty. He elvät menneisyydessä.
elävät
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
elävät
Eiköhän Kepun valtuuston puheenjohtaja elä menneisyydessä. Hänen mielestä valtuuston kokouksia ei voida tallentaa koska kaupungilla ei ole lukittua kaappia missä tallenteita säilyttäisi .VHS videot oli suurta huutoa 80luvun alussa. Eli 40 vuotta sitten .Kuka sitä elääkään menneisyydessä?? Eihän Kepusta löydy edes henkilöä joka päivittäisi netti ja fase sivustot.
- Anonyymi
Eikö ole. Köyhillä muuta te.kemistä kun jauhaa paskaa päivästä toiseen. Jos voisin päättää niin laittaisin teidät heti risusavottaan tms. Vötkäleet...
- Anonyymi
Minne ne emojit jäivät Kepun laiska Suomi24 päivystäjä lantakasa.Kumma kun et laittasi Rengon keinuun.Varmasti mieli tekisi jotka eivät ole sammoo mieltä kuin J.........Sinähän sitä paskaa jauhat 24 tuntia vuorokaudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minne ne emojit jäivät Kepun laiska Suomi24 päivystäjä lantakasa.Kumma kun et laittasi Rengon keinuun.Varmasti mieli tekisi jotka eivät ole sammoo mieltä kuin J.........Sinähän sitä paskaa jauhat 24 tuntia vuorokaudessa.
Aika epätoivoista persuilla. Se tämä ketju todistaa, että meidän persut haukkuvat tavallisia ihmisiä kuten nämä köyhä kommentit kertovat. Nämä köyhät ovat vain rehellisiä eivät esim. valehtele Oulaskankaasta tai koijaroi metsähommissa.
Onneksi Leppäahrju änkyröi heidät syrjään päätöksenteosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika epätoivoista persuilla. Se tämä ketju todistaa, että meidän persut haukkuvat tavallisia ihmisiä kuten nämä köyhä kommentit kertovat. Nämä köyhät ovat vain rehellisiä eivät esim. valehtele Oulaskankaasta tai koijaroi metsähommissa.
Onneksi Leppäahrju änkyröi heidät syrjään päätöksenteosta.Vielä ihmettelevät miten vasemmiston edustajat sopivat Keskustan kanssa. Äärioikeiston kanssa ei pifä tehdä mitään myönnytyksiä. Persujen kellokkaat ovat aivan eri sakkia kuin tavalliset persujen äänestäjät. He ovat kovinta uhkaa tavallisille työtätekeville ihmisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä ihmettelevät miten vasemmiston edustajat sopivat Keskustan kanssa. Äärioikeiston kanssa ei pifä tehdä mitään myönnytyksiä. Persujen kellokkaat ovat aivan eri sakkia kuin tavalliset persujen äänestäjät. He ovat kovinta uhkaa tavallisille työtätekeville ihmisille.
Itsensä kanssa kun keskustelee niin saa myötäilevön vastauksen
"2025-07-12 21:28:45"
Mikäli vastaus ei miellytä ainahan voi poistaa. EIKÖ?
Minä olen vassari enkä ulise, juoksenkin tarvittaessa.😂
- Anonyymi
"Eikö ole. Köyhillä muuta te.kemistä kun jauhaa paskaa päivästä toiseen. Jos voisin päättää niin laittaisin teidät heti risusavottaan tms. Vötkäleet..."
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407929Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313126Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3822198Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841760Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471583Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211421- 1001229
- 151228
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152- 181112