Vaikka tämä pohjautuu pitkälle vain kokemuksiini, sen perinpohjaisen kertaamisen vertaistuellisiin kokemukseen kautta ja ”minuuden” sekä ”vertaistuen objektin kokemuksien” analysointiin ja psyykkisten osatekijöiden uudelleen luomaan arkkitehtuuriin pohdinnan kautta, olen vakuuttunut kaikesta. (siispä jonkinlainen ”sielullinen lego rakennelma”, konsepti joka on riisuttu teennäisyydestä.)
Mainittakoon ensin itsestäni, että olen Asperger-piirteinen mies, joka omaa varsinaisen diagnoosin F83, ”kehityksen monimuotoinen häiriö”. Älykkyyteni on korkea ((Työkkärin psykologin tekemän testin mukaan 124)Tehtiin koska olin aiemmin varsinaisen psykologin vahvasta asperger-syndrooma epäilystä alkanut pohtimaan syndrooma sanasta downin syndroomaa, älyllistä kehitysvammaa ja ottanut sen vakavasti.) ja olen aina ollut analyyttisen ja loogisen puolen miehiä. Hahmottelen sellaisia ratkaisuja paremman maailman saattamiseen luonnostaan, johon muut eivät ”hyväntahtoisena” pysty (Esim. lasten uskonnollisen kasvatuksen täydellinen kieltäminen, seksismin pedagogiikan ehkäisyyn ”korvikevälineiden” ja masturbaation lisääminen, kuin myös ammatillisen prostituution myönteinen asennoituminen, torjumaan ihmiskauppaa ja… No vaikkapa sellaisia ”tyttö ja lehtori”-tapauksia).
Mainittakoon että kaikki nämä ovat vasta vuoden aikana muotoutuneet. Olen suhtautunut homoseksuaalisuuteen hyvinkin äärikriittisesti, kunnes palautin mieleeni ja hahmotin sen, että ”luonnollisena” pitämäni heihin kohdistuva viha poiki alkunsa sittenkin sen ensimmäisen kouluvuoden aikana koetusta järkytyksestä ”homo”-sanaan, joka oli solvaavasti minulle annettu. En edes tiennyt sen todellista tarkoitusta ennen neljättä luokkaa.
Luonnollisuus ja ”normaaliksi kehittyminen”, se on saanut lukuisia totalitaarisia piirteitä kantamaan, jotka nyt tunnen herättävän laajalti naiiviutta. Varsinkin kun kuuntelen ”suvakkeja”. Olin siis omannut roolin ympäristöstä ja sillä oli ”trauma” pohjalla joka vahvisti sen niin, ettei se ollut edes kiusantekoa tai pahantahtoisuutta. Niitä on lukuisia muitakin vastaavia.
Seksuaaliteoria: lapset syntyvät autistisina ja kehittävät alkuaistien varassa ”synestesian maailmaan” johtopäätöksiä, muodostaen ”esi-assosiaatioita”. ”Esi-assosiaatiot” koostuvat siis mm. maistelusta (kuten tavaroiden, muiden fyysisten aineiden jne.), tai näkemällä esim. kasvoja joihin liittää esi-assosiaatioita hyvästä ja pahasta.
Esi-assosiaatiot ovat siis viiden aistin alkuperäiset liitokset ärsykkeisiin joihin liitetään erillaisia varhais-assosiaatioita. Assosiaatio on alunperin siis ”objektin kokeminen aisteilla menneisyydestä”.
Itselläni on synestesia. Minä en ole siis kehittyessäni kyennyt unohtamaan monia ”makuja” tai aistimuksia joihin olen historiani aikana liittänyt voimakkaan havainnon. Pystyn siis palamaan jonkun omaperäisen assosiaation kautta menneisyyteen (niistä mainittakoot että ”nainen”-maistuu kylmälle eineslihapullalle ja ”mies”-ruisleivälle. Jälkimmäisen voi kukin vähänkin älyä omaava helposti päätellä, minkälaisissa olosuhteissa sen olen tehnyt ja miksi.).
Olen huomannut että ne häviävät häiritsemästä viihtyisässä seurassa tai mielenkiintoisen tekstin parissa. Väsyneenä ne taas voimistuvat. Pahimmillaan ne häiritsevät esim. kokeen yksinkertaisenkin kysymyksen ymmärtämisessä.
Olen tullut tästä johtopäätökseen. Enemmistö ihmisistä on sopeutunut negatiivisiin ärsykkeisiin niin, että ovat kyenneet unohtamaan kokonaan pois synestesiamaiset piirteensä. Esi-assosiaatio on sekoittunut toisen assosiaation tai suoran aistin kanssa yhteen, muodosta uuden assosiaation.
Nämä assosiaatiot muokkaavat aivojen rakennetta tallentamalla sinne, superegoon tietoa, assosiaatioita. Ne myös määrittävät mm. seksuaaliset kiihokkeet. Niitä ei poista esim. muistin menetys päähän kohdistuneesta iskusta, vaan ne palautuvat ennalleen ajassa. Se on siis yksilön ikuisuus eikä sitä ”paranna” muu kuin dementia, Alzheimer tai kuolema. Jos joku kokee ”parantuvan”, niin se on taas egon tekemää tojuntaa. Torjunnankin voi tehdä halutessaan helpommaksi tunnustamalla itselleen niiden olemassa olon.
Minulla on siis käsitys, miten ”tavallinen ihminen” kokee nämä assosiaatiot sen harvan kerran kautta kun miellyttävässä seurapiirissä tai kiinnostavassa tekstissä olen. Ne eivät silloin hallitsee vaan kokonaisuus ”tuntuu ehyempänä itsestään tulevan”. Uskon tämän olevan vakituinen tila tavallisella, joten käytänpä synestesiaani avuksi alitajuntaisten piiloilmiöiden esiintuomiseen:
”Pinkki paita” maistuu eräältä Dessert vadelma-vanukaspikarille. (sellaisia jossa oli kermavaahtoa päällä, myytiin ainakin 10-15v sitten). Näin ollakseen ”pinkki paita” naisen tai miehen päällä on itselleni positiivinen mieltymys, koska se ”maistuu hyvälle”. Siitä sitten muut assosiaatiot kasvoista ja vartaloista jatkavat, voimistaen tai heikentäen sitä ”makua”. (Olen tässä miettinyt, ”maistuuko” se tosiaan naisen päällä paremmalle vai rajaanko automaattisesti ”makua” miehillä... (jatkuu)
Teema:Jos hetero/homo onkin vain pelkkä naamio...
9
311
Vastaukset
(jatkuu) Minähän olin pyrkinyt olemaan ”tavallinen hetero”. Nyt kumminkin olen huomannut porautuvani myös miesten silmiin välillä, silloin harvoin kun katsekontakteja sellaisiin vahingossa muodostuu. Naiset ovat harvakseltaan sulattaneet pidemmän historian aikana päätäni. Tunne tila tuntuu olevan yhtäläinen).
Tämä ”vanukkaan makuinen paita” olkoon vain eräs esimerkki metaforallisesti (minulle käytännöllisesti), miten assosiaatiot vaikuttavat seksuaaliseen viettiin. Todellisuudessahan ne ovat tietoisuudelta piilossa ja ne vaikuttavat laaja-alaisena kokonaisuutena.
Sitten vietti (rakastumis) voimista seksuaaliseen (yhdynnällisen) teoriaan: Seksuaalinen mieltymys muodostuu tunneaistimuksellisen kokemansa kautta. Se ei ole siis assosiaatio, vaan assosiaatioiden luoma vietti päättää kohteen jonka kautta se koetaan.
Tunneaistimukseenkin vaikuttaa historia ja se tallentuu superegoon, kuten assosiaatiot. Tämän minulle teki selväksi Sigmund Freudin psykoanalyyttinen teoria kirjassa ”Johdatus Narsismiin ja Muita Esseitä”. Siinä neuroottisen mies henkilön huonovointisuus paljastui pala palalta, että hän oli nähnyt varhaislapsuudessa vanhempiensa takaapäin tapahtuneen yhdynnän. Ajassansa henkilö ei innostunut ”perinteisestä hetero seksistä” naisten kanssa, vaan anaalisesta, teki kolme ristin merkkiä nähdessään kadulla hevosenjätöksen ja mennessään ummetustilaan (josta taisi tulla myöhemmin hermoperäinen), hänen suolensa avautui ”vain kun mies” ruuttasi lääkkeen sinne.
Tämä psykoneuroottinen kertomus oli minulle helpotus. Minulle, jolle iskä joutui tekemään joskus lapsena rasvauksen jonkun esinahan tulehduksen takia terskaani. Se sattui helvetisti. Se sopimus, jossa pesen sitä itse, aloin vasta parikymppisenä tekemään. Oli pakko koska se oli terska oli tulehtunut ja lääkäri pelotteli ympärileikkauksella jos hygienia ongelma ei ratkea. Tuskaa se otti mutta helpotti nopeasti ja nykyään en montaa päivän pysty enää pesemättä olemaan.
Siltikään minä en pysty masturboimaan ”sillä vemputtavalla tavalla” ja pelkään naissuhteita, josko se itselle luomani uskontoni ”lämpimästä, kosteasta ihmeiden pesästä” ei toteudukaan. En pysty katsomaan pornoa, ahdistaa. Ja jos jostakin tulee isä, muistini lapsuuden kivusta ”vihlaisee mielessäni” (se kipu menneisyydestäni, joka lapsen siitos hetkellä isä ”koki” ). Joku ”platoninen suhde” suuseksin, lämpimän syleilyn merkeissä (kun niin sovitaan eikä yllätyksenä aleta halailemaan) olisi paikallaan ainakin alustavasti. Minä olen siinä ”jännä mies”, että pelkään jopa sellaisen olevan vastapuolelle pettymys ja loppuun asti se ”platoninen suhde”.
Minulle, jolle sanottiin toisella luokalla että se pihalta löytämäni huulirasvapuikko, jolla sivellyt juuri huuleni, ”entä jos joku on työntänyt sen vaikka perseeseen?”. Suututtuani tuosta rumasta sanasta ja sen järkytyksestä, rupesin myöhemmin miettimään, ”miksi joku niin tekisi?”. Ajassaan (kolmannella luokalla) ilmeisen mielenkiinnosta sormi kävi sitten siellä. Toisenkin kerran ja useammin. Käytin joskus myös loppuunkuluneen hammasharjan pään siellä ennen roskiin heittämistä. Kun minut tavoitti ympäristöstä tieto, että kaikki siellä käyvä on ”homojen hommaa”. (kuulin siitä epäsuorasti). Näin ollakseen se sai loppua ainakin 15-vuodeksi. Se ”tuntui” kumminkin aina kun joku idiootti käski jonkun työntää jotain sinne.
Tuntupas se hyvältä, kun viime vuonna tein sen sitten (ei maagiaa mahan täydeltä). Minusta tuntuu että ihmisissä on muutoinkin aina vähän bottom taipumusta ainakin ulostaessaan. Mitäpä pahaa tuossa oli? Harkitsen vibraattorin ostamista. Mutta eihän sekään vielä ratkaise rakkauden ja seksin yhteen sovittamisen ongelmaa kokonaiseksi.
Se siitä parina käytännön esimerkkinä, jossa seksuaalinen mieltymys ja rakkauden vietti voivat mennä hyvinkin ristiriitaan historiansa kautta alitajuntaisestikkin. Kuka sanoi siis, että anaaliseksistä itse saavana nauttiva ei kokisi voimakasta ihastusta heterolliseen osapuoleen? Totuuspa ei ole niin yksinkertainen ja tämä oli omalta osaltanikin vain raapaisu itse keskeisintä ydintä.
Melkeinpä lähtisin pedagogisesta uudistuksesta kieltämään sekä heterot, homot ja lesbot (samoten bi:n). Nämä (ei sulkeessa olevat) tuntuvat monesti uppoutuneet pääasiassa ”ehta”, ”100% bonukset” statukseen eivätkä monet heistä ymmärrä totalitaristisen jaostonsa jälkeen liberaalisuudesta ja reaalisuudesta yhtään mitään! He eivät eroa kyllä pätkääkään siitä, mitä minä olin silloin kun uskoin kehittyväni siihen ”tavalliseen, lihaa syövään heteromieheen”, joka tekee ne ”pakolliset” kolme lasta, ostaa farmariauton ja koiran. Vähemmistöstatus ei tee kunniaa, sano Asperger.
Ehkä tähänkin tekstiin voi moni ”omalla tavallaan” samastua, niin kuin minä siihen Freudin teorian ”susimieheen” silloin, kun olin oleva vielä ns. ”normaali”.
T: Mies28v, kaunis, viisas ja hyvännäköinen : )- naamionaama
Mielenkiintoinen ja henkilökohtainen kirjoitus! Hyvää pohdintaa ja analyysiä.
Monesti vaikuttaa siltä, että monilla ihmisillä on vahva halu sopia johonkin muottiin. Näkemys eräänlaisesta ihanneminästä, joka on yksinkertaisempi ja vähemmän ristiriitainen kuin tosiminä. Siihen voi kuulua vaikka se, että tykkää räpistä, naisista ja ei näytä tunteitaan. Tätä ihanneminää ihminen sitten yrittää saavuttaa, yrittää sopia siihen muottiin ja yrittää kitkeä itsestään siihen sopimattomat piirteet. Ihmiset harvoin sopivat mihinkään muottiin ja se voi olla joillekkin kova pala purtavaksi. Asiat kuten seksuaalisuus vaan tuppaavat olemaan vähemmän mustavalkoisia kuin monesti annetaan ymmärtää.Saatuani vertaiskokemuksen mm. tuosta käsityksestä, miksi jostakin henkilöstä tulee homo, koin valtavan tunnetilan ja myötätunnon (ei ehkä vähiten niiden omien ristiriitojen ja ihanteideni kanssa). Henkilö ei oikeastaan ollutkaan ”narsisti” vaan se maailma jolle hän uhrasi itsensä mentaliteetillaan, oli narsistinen, uskonnollinen ja sairas.
Tuosta hänen oireilustaan oli sitten ”helppo” (helppo ja ”helppo”) lähteä selvittämään openofficella omia ristiitoja. Niitä sivuja tuli satoja ja se vaati mielikuvitusta, objektiivista itsekuria ja vaihtoehtoisten (haluttujen ”teorioiden”) kumoamista, yksi toisensa jälkeen. Muodostuen suureksi ”kontekstiksi”. Vasta sen kontekstin muodostumisen ja hahmottumisen jälkeen alkoi tulla vapahtava ja haluttomuus luoda mitään ”haluttuja” ja väriteltyjä teorioita.
Minuun ei olisi tehonnut mikään pro-seta paska, Tavjoineen jota en arvosta edelleenkään, vaan pidän sitä agressiota ruokkivana, röyhkeänä tekijänä. Sillä ei ole mielestäni mitään kunniaa ja vasta ymmärtäessäni ”käytännön konseptista” jonkun toisen osapuolen elämää (elämänkerran), olen valmis tarkastelemaan myös omia näkemyksiäni uusiksi. Uskoisin että se homofobiakin johtuu tästä ”imagollisen harhan” provosoinnista.
Minulla tosiaan oli traumapohjainen kokemus tuohon homosanaan enkä antanut sen kautta edes miettiä noita ”peppu kipeä”-juttuja. Se tosiaan sattui ja oikeasti siellä (mutta miellyttävälläkin tavalla). Se on jotain dissosiaatiota. Nämä kysymykset olisin halunnut itsekin suosiolla siirtää ”seuraavaan elämään”. Se kumma ja salaperäinen raivo siinä homosanassa on herättänyt, poikkeaa paljolti ”perus-homofobisen hämäläisen tavoista” Hän aloittaa puheen tyyliin ”niinkö, no jos minulta mielipidettä kysytään, niin kantani on…”. Minulla se oli automaattisesti ”EIKÄ OLE! TEESKENTELET, HAKEUDU HOITOON...”
Trauma se oli myös senkin perusteella, että se paljasti paljon positiivistakin siltä ajalta jonka halusin unohtaa. Se myös potkaisi ahdistuksen ja masennuksen, kun ymmärsin mentaliteettini (jota olin ympäristöstäni vaalinut ja jakanut) täysin vääräksi ja moraalittomaksi. Edes anus ja fistaus kysymykset eivät olleet silloin mielessä. Ne käsittelin vasta myöhemmin, koska aikaisempi kirjoittamani levoton teksti ja ”syvä-kokemus” työntää leipäveisti perseeseen vaati sen käsittelyä.
Homovihani on täten pidettävä irrallisena käytännön kokemusten kanssa. Se ei ollut sitä että ”mitä minä en tee, ei tee muutkaan”, vaikka sen hahmoitellun maailman vaaliminen tietyllä tavalla vahvasti tukeekin tätä tulkintaa. Se oli trauma jä käsittelemällä se lopulta poistui. Tuntui lopulta helpottavan ympäristöäkin, koska hyvä ystävänikin uskalsi tunnistautua bi-seksuaaliseksi ja minä taas itsestäni…. En tiedä. En ole antanut edes mahdollisuutta pohtia näitä kysymyksiä.
Se oli kumminkin häneltä jonkinlainen merkki ”positiivisesta mutoksesta” ja luottamuksesta, että hän niin uskalsi tehdä. Minä olisin ilman sitä Freudia dissannut tämänkin ongelmaan ”seuraavaan elämään”. Nyt sentään osaan vastata itselleenkin, miksi kaikki imagollinen paska (kuten feminismi, mokutus ja varsinkin vasemmistolainen tasa-arvo kysymys) haisee sellaiselle, kuin se itsessään sitä onkin.Mainittakoon tuosta "seuraavasta elämästä", että olen alkanut itse siinä määrin hihhuloimaan sen olemassa olosta, että pyrin tässä kerämään rohkeutta itselleni sen psykoanalyysini julkaisuun. Otava ja WSOY ei katsonut sitä julkaisun arvoiseksi (ja jos totta puhutaan, niin se on "huono kirja" siitä että se ei pysy paikallaan vaan saa jatkuvasti takaumia ja on täten lukijalle hyvin epäystävällinen. Vaatii aivoja ja ajattelua).
Olen valmis tuhoamaan "yksilöllisyyteni" seuraavalle elämälle, josta odotan nykyisen minäni ratkaiseen avoimuudellaan monta ongelmaa.
Dissosiaatiolla (ja raamattu kompleksilla sen teinkin). Se kirja oli kuin "raamattu viisalle Pohjois-Korealaisille" (jotka parikymppisenä "päiiväunien" mielikuvitusmaailmassa vapautin tyranniasta ja nyt siirryin opettamaan, mitä "länsimaisia arvoja" ei kannata vaalia, vaan niiden (vihojen ja suggestaatioiden) muodostumisteoria on tunnistettava ja tunnustettava itselleen, voidakseen tehdä tyhjäksi).
Kävi liian monimutkaiseksi? Itselläni on ADD paperi ja joissain äidin kuolinpesän minua koskevissa asiakirjoissa luki jopa aDhD? Se mielikuvitus voi olla sittenkin myös "rohkaiseva ystävä", kuten kirjoittaessani sille mielikuvituslukijalla (joka luonnollisesti ymmärtää aivan kaiken).
Ja jottei tästä tästä tule mitään ”äidin dissauspalstaa”, niin äitinihän se oli loppujen lopuksi hän, joka sanoi ”Jos sinä (etunimeni) olet homo, minä hyväksyn sen. Ole sitä avoimesti”. Mulkku tässä itseni lisäksi oli isäntä (kasvatti isä, jota en edelleen koen nimessään pelkäävän että säälivän). Joka tapauksessa, ettei tämä menisi ”isän dissauspalstaksi” (joissa en ole tarpeeksi punninnut vieläkään niitä omia vaikutteita).
Joka tapauksessa tällä ”korkealla älykkyysosamäärällä” on kavala seurauksensa, tietämättään. Minut (kasvatti) äitini halusi kasvattaa sellaiseksi, joksi ”halusin itsekin tulla”. Ymmärrätkö sinä, lukija, mitenkä laaja-alainen ja tulkinnanvarainen kenttä tämä ”halusin tulla”? Se on herkkä, haavoittuvaisempi kuin itsekkään haluaisin edes ymmärtää. Se on vahinko aivan kaikelle ja suorastaan tragedia. Juuri siitä syystä katson voivani ”oleva oikeutettu” arvostelemaan ja suhtautumaan kriittisesti uskontoihin. Oma biologinen isäni on kasvanut ”helluntalaisessa kodissa” ja kun minä häntä katson (ja hänen oireilujaan, miten hän yksin ollessaan höpöttää ja luo kirosanoin omia laulujaa, tunnistan oman osani), katson vihassa uskoon mutta myös siitä raivosta itseeni, miksi minä perkele en voinnut olla parempi silloin kun ”äiti” oli vielä olemassa! Olisin halunnut sitä (ja haluan vielä tänä päivänäkin (olla hänelle se parempi ihminen, avoin))
Se hauskuus (korkeista IQ:sta ja nokkeluudestani) on aivan kaukana mistään hauskasta. Minä ymmärrän nyt jopa, miksi koin sympatiaa naivisti jollekin Adolf Hitlerille tai Rudolf Hössille. Salaisuus ei ole siinä, että olisin epilepsian omaavana mennyt itse heti ensimmäisenä uuniin, vaan salaisuus on siinä, että tuollainen omalta elämältä avoin, dissattu ja ”harmaa kohta” sitoo sinne ”puutuvaan kohtaan” myötätunnon ja ymmärryksen myös sille, jolle itse ei haluaisi antaa sitä.Ja sen, jonka uskon tässä muodostuneen käsityksen joukkojen hallintaa (joukkopsykoosi), ei siihen tarvita muuta kuin yksi "karismaatikko" joukosta, joka uskoo harhaansa itsekkin. Näin hän hallitsee vilpittömyydellään joukkoa ja sitoo heihin sen levottomuuden, johon itsekkin uskoo...
Ei millään pahalla, mutta minä en usko niihin "fobioihin" ja totalitaarisiin kieltoihin. En vaikka se niin miellyttävän helpolta kuulostaisikin...Ja jos haluain antaa tuosta "dissosiaatiosta" jonkun inhimillisen kuvauksen, mitä se pitää todellisuudessaan sisällään. Se on kuin tuo eräs lempielokuvieni Sin City kaiken Elefanttimiehen jälkeen (jossa muistan ennen itseymmärrystä ensimmäisen kerran jopa itkeneeni).
Jos tämä katkelma siitä Sincitystä https://www.youtube.com/watch?v=KrL7su3LMsg
Ei herätä sitä tunnetta, jonka Hartikan (Bruce Willis) sanoo sille Nancylle käskien sulkemaan silmät, kun hän "risuu molemmista aseista" aseellaan tämän kidnappaajansa.
Minusta tämä kohtaus on siitä itseensä menevä, että Hartigan palauttaa järkensä tuntiessaan tuon salaperäisen vihan, jonka itsekkin nyt itselleni ymmärrän, enkä halua sitä siirtää edesmenneelle isäpuolelleni. Hän sanoo silloin, että "nyt ei ole pienten tyttöjen aika katsella, miten minä teen".
Se syyllisyys (tai sitten syyttömyys) ei vakuuta edes itseäni. En halua sitä täten siirtää "isännälle". Se olisi itsepetosta pahimillaan. Joka tapuksessa "Ihanteissa ja unohtamisissa" tuntuu olevan se taika, miksi vihaan tätä maailmaa. Itseviha ei tee hyvää edes sille ympäristölle, kuten se on jo annettu ilmi.
Joka tapauksessa se Hartigan toimii leikkeessä (omasta) mielestäni täysin inhimillisesti.ja kylläpä tästä tulee itselleenkin näkemys, että kirjoittanut olisi itse joku sukupuolenvaihdoksen tehnyt transvestiitti.
Ei millään pahalla heitä kohtaan. Se imago "ihannemininöineen" tuntuu hallitsevan siinä määrin, että se "herättää" kokemaan äskeisen, "päivänselvän asian" aivan toisin. Se on joku päässä asuva "pikku-perfekti", joka ei salli mitään epäselvyyttä ja virhettä, vaan puuttuu niihin itse. Jos haluaisin nähdä sen skitsofreniana, minun ei tarvitsi palata biologista-äitiäni kauemmas.
Onpa tämä vaikeaa, en tiedä edes mihin itse haluaisin tähdätä ja mikä on tarpeeksi ollakseen itselleenkin todistamatta oleva "oikea". Kaikki on niin subjektiivista ja löytää kaiken objektista, etten tiedä enää itse, voisiko tuon skitsofrenian häneltä parantaa. Joka tapauksessa näen siinä itsestänikin, häneltä itselleen tunnustamattomia ja ymmärrystä vailla olevia piirteitä.
Maailma on kumminkin mulkku. Ja sen itselleen tunnustamalla ja itsestään, niistä imagoista itseni löytämällä voin vasta alkaa edes suunnittelemaan niitä "maailmanparannus projekteja". Huvittaa, mutta totta se tuntuu olevan sittenkin...
- en.viitsi.kirjautua
Eli tässä voinee kysyä sen oikean kysymyksen: onko filosofiESaarinen Quartum.Dragon naamio vai oikea minä?
Hirmu diippiä shittiä kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.661652Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1621379- 881212
- 1201194
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te481086- 68842
- 104825
Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-184723Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi92717Mitä vastaat jos
Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍36654