Minulla menee huonosti, kaikilla menee huonosti, mutta joillakin menee hyvin - näin runoili aikanaan yksi 70-luvun nuori vihainen mies, Pentti Saarikoski. Runossaan hän mitä ilmeisimmin viittasi niihin 13 teollisuus- ja liike-elämän saralla vaurastuneeseen Suomen talouselämää dominoivaan suomenruotsalaiseen sukuun. Käytännössä nämä suvut olivat ruotsinvallan aikana haalineet omaisuutensa lähes feodaalisin menetelmin. Nämä varat mahdollistivat valta-aseman, koulutuksen sekä etuoikeuden korkeisiin hallinnollisiin virkoihin tai muuten johtaviin asemiin. Mihin nämä suvut olisivat kadottaneet varallisuutensa?
Liike-elämän kieli on nykyään englanti, ei ruotsi. Pitäisikö ahvenanmaalaisia kutsua tolloiksi, koska valtaosa heistä ei hallitse maan valtakieltä ja heidän ruotsinkielen taitonsakin on osin puutteellista johtuen karenssista, johon heidän isovanhempansa joutuivat 1809 vuoden rajatarkastuksessa?
Sinulla on oikeus provosoida ja toisilla on oikeus ottaa sanasta miestä, joten kestä se leikki, johon olet meitä kutsunut. Älä kuitenkaan kuvittele, että Sinun esi-isäisi perintö oikeuttaa Sinua pitämään itseäsi ylivertaisena suomensuomalaisiin verrattuna. Sinun tekstiesi perusteella tuollainen mielikuva kuvitelmistasi on hyvin mahdollinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.