Ystävälläni epäillään diabetestä, ei ole vielä selvyyttä että kumpi tyyppi. Millaista elämä on diabeteksen kanssa? Minulla on sellainen kuva että kakkostyypin diabeteksen kanssa elämä jatkuu hyvinkin normaalisti, kun pidetään painosta ja ruokavaliosta huolta. Onko näin? Miten itselläsi/läheiselläsi tuli ilmi että on diabetes tai miten sitä osattiin epäillä? Entä miten elämä muuttui vai muuttuiko mitenkään? Miten lohduttaa ystävääni joka nyt ajattelee että elämä on lopussa tai että loppuelämästä tulee "vahtaamista"?
Elämä diabeteksen kanssa?
987456
185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Diabetestyyppi selviää vaikka tällä istumalla: Onko ystäväsi nuori (alle kakskymppinen) ja onko todettu että tarvitaan nopeaa sairauteen puuttumista? Verensokerit nousseet hyvin korkeaksi melko lyhyessä ajassa, edellyttää jopa sairaalahoitoa alkuvaiheessa. Kakkostyypin diabetes kehittyy hitaasti, usean vuoden aikana käytänössä huomaamatta. Korkeat verensokerit havaitaan usein jossakin rutiinitutkimuksissa (ykköstyypissä potilas tuntee itsensä nopeasti sairaaksi). D2 ihminen on melko usein ylipainoinen ja voi olla myös metabolinen oireyhtymä (ylipainoa, korkeaa kolesterolia, korkeaa verenpainetta).
Itse olen D2 ja korkeat verensokerit löytyi aikanaan työpaikan ikäkausitarkastuksessa (myös sukurasitus). Elämäni ei ole muuttunut käytännössä mitenkään kun en ole ottanut sitä sellaisena. Alkuun yritettiin hoitaa verensokereita ruokavaliohoidolla, kuten silloin oli tapana. Se ei kuitenkaan riittänyt ja aloitettiin lääkitys ennen kuin oheissairauksia ilmeni. Tilanne on vuosien mittaan vaikeutunut iän kertyessä ja lääkitystä on korjattu sen mukaisesti. Oheissairauksilta olen säästynyt kohtuullisesti, vain lievää neuropatiaa on jaloissa, mutta tunto on tallella ainakin osittain (muuta ei ole). Diabetes ei ole kuolemantuomio eikä se ole "vahtaamista". Kun hoidosta ja seurannasta tekee rutiinin, se sujuu huomaamatta arkisten toimien ohessa. Diabeteksen hoidosta ei pidä stressata, jopa äärimmäisen tiukka ruokavalio voi olla liian suuri stressi. Lääkärissä käyn kerran vuodessa ja samalla tulee seurattua myös muuta terveydentilaa ettei mikään muu "vika" pääse kehittymään piilossa. Monelle terveelle voi kehittyä vakavakin sairaus ennen kuin se pakottaa lääkäriin.
Ystäväsi ei tarvitse "lohdutusta", maailma ei kaadu diabetesdiagnoosiin. Elämä jatkuu ennallaan vaikka saisi lääkityksenkin. Diabetestä pidetään jotenkin syöpään verrattavana kuolemansairautena terveiden mielestä. Olen joskus hämmästynyt kun olen kertonut olevani diabeetikko, joku on jopa alkanut pyyhkiä kyyneltä silmäkulmasta kuultuaan kohtalostani. Itse en pidä diabetestäni niin vakavana koska lääkärini kanssa pidämme sen niin hyvässä hoitotasapainossa ettei se vaikuta elämääni.