”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman” (1. Kor. 9:25). Uskon kilvoituksella ja maallisella juoksukilpailulla on samoja piirteitä. Apostoli Paavali tekee mielenkiintoisia rinnastuksia. Yhteinen asia on voiton tavoittelu, palkinto on erilainen. Uskon kilvoituksen radalla tavoitellaan iankaikkista palkintoa, kun taas maallisella radalla ajallista ja katoavaa aarretta.
Olin vähän yli kymmenvuotias, kun istuimme radion äärellä kuuntelemassa Sguaw Valleyn talviolympialaisia. Hiihtäjä Veikko Hakulinen kiri maalisuoralla Suomen viestikullan voittajaksi. Radio kähisi heikoista pattereista johtuen, ja selostajan ääni särkyi liikutuksesta. Radion äärellä raavaat miehetkin pyyhkäisivät silmäkulmaansa. Niin minäkin, mutta salaa, ettei kukaan huomaisi.
Voittajat palkitaan
Paavali kirjoittaa omasta voitostaan, joka häntä odottaa sekä siitä, kuinka hän on sen saavuttava. ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.” (2. Tim. 4:7–8.)
Vertailun kilpailuissa on sekin yhteinen piirre, että ainoastaan maaliin saakka kilpailleet palkitaan. Keskeyttäneitä ei palkita. Maallisen kilpailun voittavat ne, jotka tulevat maaliin ensimmäisinä. Uskon kilvoituksen matkalla väsyneinkin, maaliin saakka kilvoitellut, palkitaan samalla palkinnolla kuin se, joka saapui maaliin ensimmäisenä.
Kilvoittelijan mukaan ei saa laittaa mitään ylimääräisiä painoja. Uskon kilvoituksen matkalla on tärkeä purkaa kuormat, etteivät ylimääräiset painot väsyttäisi kulkijaa uuvuksiin. Raamattu kehottaa panemaan pois kuorman ja synnin, joka aina tarttuu ja tekee hitaaksi (Hepr. 12:1). Jumalan valtakunnassa on runsaasti huoltopisteitä väsyneenkin kilvoittelijan tueksi, että jaksaisi maaliin saakka. Kaikki kilpailijat ovat toisilleen tukena, ja evankeliumi on Jumalan voima, jota omistamme sovintosaarnassa.
Tavoite kannustaa jatkamaan
Uskon kilvoituksen matkalla olevaa kehotetaan pysymään lujana siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme on avautunut. Varoitetaan jättämästä uskon kilvoitusta, jolla on suuri palkka. Ikään kuin palkkaennakkona Jumala antaa ilon ja tuntemisten hetkiä, ettei palkinto unohtuisi. Nämä ilon ennakkopalkkiot eivät ole ”lopputilistä” pois.
Kilpailija tarvitsee myös päämäärätietoisuutta ja itsekuria. Jumalan sana ja Pyhän Hengen osallisuus ovat matkaoppainamme. Usein lausuttu toteamus ”haluan uskoa” kuvastaa oikeaa tahtotilaa.
Meitä kehotetaan nostamaan katsetta tulevaisuuteen. ”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen.” (Fil. 3:7–8.)
Tämä on matkalla heikosti onnistuneelle rohkaiseva näköala. Syntisyyden tunne saa jäädä armon ja anteeksiantamuksen pohjattomaan mereen.
Olin vähän yli kymmenvuotias, kun istuimme radion äärellä kuuntelemassa Sguaw Valleyn talviolympialaisia. Hiihtäjä Veikko Hakulinen kiri maalisuoralla Suomen viestikullan voittajaksi. Radio kähisi heikoista pattereista johtuen, ja selostajan ääni särkyi liikutuksesta. Radion äärellä raavaat miehetkin pyyhkäisivät silmäkulmaansa. Niin minäkin, mutta salaa, ettei kukaan huomaisi.
Voittajat palkitaan
Paavali kirjoittaa omasta voitostaan, joka häntä odottaa sekä siitä, kuinka hän on sen saavuttava. ”Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.” (2. Tim. 4:7–8.)
Vertailun kilpailuissa on sekin yhteinen piirre, että ainoastaan maaliin saakka kilpailleet palkitaan. Keskeyttäneitä ei palkita. Maallisen kilpailun voittavat ne, jotka tulevat maaliin ensimmäisinä. Uskon kilvoituksen matkalla väsyneinkin, maaliin saakka kilvoitellut, palkitaan samalla palkinnolla kuin se, joka saapui maaliin ensimmäisenä.
Kilvoittelijan mukaan ei saa laittaa mitään ylimääräisiä painoja. Uskon kilvoituksen matkalla on tärkeä purkaa kuormat, etteivät ylimääräiset painot väsyttäisi kulkijaa uuvuksiin. Raamattu kehottaa panemaan pois kuorman ja synnin, joka aina tarttuu ja tekee hitaaksi (Hepr. 12:1). Jumalan valtakunnassa on runsaasti huoltopisteitä väsyneenkin kilvoittelijan tueksi, että jaksaisi maaliin saakka. Kaikki kilpailijat ovat toisilleen tukena, ja evankeliumi on Jumalan voima, jota omistamme sovintosaarnassa.
Tavoite kannustaa jatkamaan
Uskon kilvoituksen matkalla olevaa kehotetaan pysymään lujana siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme on avautunut. Varoitetaan jättämästä uskon kilvoitusta, jolla on suuri palkka. Ikään kuin palkkaennakkona Jumala antaa ilon ja tuntemisten hetkiä, ettei palkinto unohtuisi. Nämä ilon ennakkopalkkiot eivät ole ”lopputilistä” pois.
Kilpailija tarvitsee myös päämäärätietoisuutta ja itsekuria. Jumalan sana ja Pyhän Hengen osallisuus ovat matkaoppainamme. Usein lausuttu toteamus ”haluan uskoa” kuvastaa oikeaa tahtotilaa.
Meitä kehotetaan nostamaan katsetta tulevaisuuteen. ”Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen.” (Fil. 3:7–8.)
Tämä on matkalla heikosti onnistuneelle rohkaiseva näköala. Syntisyyden tunne saa jäädä armon ja anteeksiantamuksen pohjattomaan mereen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.