En kestä enää tätä elämää. Minulla on hirveät rahaongelmat edessä. Olen elänyt jo muutaman kuukauden ajan velaksi, eli luottokortilla yms. vipeillä. Säästössä nollat. Nykyiset ja tulevat laskut ylittävät tuloni reilusti enkä vain pysty enää maksamaan kaikkea, luottotiedot tässä menee väkisinkin, jonka jälkeen elämää ei tarvitse seuraavaan 5 vuoteen elää ollenkaan. Olen opiskelija, 3 vuotta ammattikorkeaa takana ja vuosi vielä jäljellä. Opintolainaakin viisinumeroinen summa. Tänä kesänä en saanut ollenkaan alani töitä, vaan jouduin jatkamaan pakosta kevään harjoittelupaikassa ruokapalkalla, jotta saan opintoihin kuuluvat pakolliset harjoittelupisteet. Teen samaa työtä ja kannan saman vastuun kuin muut, mutta vain murto-osa palkalla ja tämä pistää ****ttamaan joka päivä, mutta pakko olla töissä, jotta saa ne pisteet. Lisäksi ala, jota opiskelen ei tunnu enää yhtään oikealta vaan ärsyyttää suunnattomasti. Mutta kortit on jaettu ja näillä mennään. Vanhemmilta apua ei heru, koska "maailmassa pärjätä saa omillaan".Äitiin on välit täysin poikki ja isältä en kehtaa millään pyytää.
Tämän lisäksi tunnen itseni hyvin yksinäiseksi. Olen ollut jo pitkään kaveriporukan ainoa sinkku enkä vain jaksa enää eteenpäin. Olen jäänyt täysin ulkopuoliseksi. Kaverit suunnittelee matkoja ja häitä, ja itselläni ei ole ketään, ei mitään. En jaksa enää millään kantaa tätä henkistä taakkaa yksin. Joka päivä mietin, että onko minun kohtaloni jäädä ikuisesti yksin. Miksi minä? Vaikka lyötäisinkin joskus sen "oikean" niin miten hitossa pystyn tarjoamaan hänelle hyvän ja vakaan tulevaisuuden. Ei kukaan kiinnostu rahattomasta luuserista.
En innostu enää mistään ja mikään ei enää kiinnosta. Koko ajan mietin vain, että miten helvetissä selviydyn tästä tilanteesta.
Tekee mieli vain kadota pois ikuisesti tai hypätä sillalta alas...
Tämän lisäksi tunnen itseni hyvin yksinäiseksi. Olen ollut jo pitkään kaveriporukan ainoa sinkku enkä vain jaksa enää eteenpäin. Olen jäänyt täysin ulkopuoliseksi. Kaverit suunnittelee matkoja ja häitä, ja itselläni ei ole ketään, ei mitään. En jaksa enää millään kantaa tätä henkistä taakkaa yksin. Joka päivä mietin, että onko minun kohtaloni jäädä ikuisesti yksin. Miksi minä? Vaikka lyötäisinkin joskus sen "oikean" niin miten hitossa pystyn tarjoamaan hänelle hyvän ja vakaan tulevaisuuden. Ei kukaan kiinnostu rahattomasta luuserista.
En innostu enää mistään ja mikään ei enää kiinnosta. Koko ajan mietin vain, että miten helvetissä selviydyn tästä tilanteesta.
Tekee mieli vain kadota pois ikuisesti tai hypätä sillalta alas...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinähän olet tormakka!
Kun olet tähän asti sinnitellyt, niin kyllä sinä vielä vuoden jaksat. Hatunnosto, että et aio sittenkään luovuttaa, vaan opiskelet loppuun!
Nyt tarttee vain miettiä miten saat jotenkuten raha-asiasi kuntoon.
Ehkä sun kannattaisi mennä juttelemaan vaikka jonkun kaukaisen tuttavan kanssa ja kysellä.
Onhan tuo täysin väärin, että et saa mitään palkkaa!
Mikäs kumman työnantaja se oikein on? En kyllä ite ilkeäisi teetättää töitä nuorella ihmisellä ilmaiseksi. Ymmärrän, että kai sitä tarttee olla hissukseen että saa ne harjoittelupisteet, mutta jotain voisi kuitenkin ehkä tehdä.
Entä jos kertoisit työnantajalle, että sulla ei oo rahaa.
Olisko joku toinen harjoittelupaikka missä saisit vähän hintaa?
Kysy sieltä koulultasi.
Elä luovuta missään nimessä!
Aina löytyy sellaisia ihmisiä, jotka voivat antaa hyviä neuvoja ja aina löytyy mahdollisuuksia.
On niin paljon ihmisiä, jotka ovat olleet pohjalla, mutta siitä vain nousseet vahvistuneina.
Ite aikoinani menin kymmenen kiloa alas painossa kun ei ollut rahaa syödä muuta kuin kaurapuuroa. Mutta kun en vaan luovuttanut, niin tässä sitä vain viuhdotaan eteenpäin.
On mammonaa ja hyvin pyyhkii.
Olen muuten minäkin sinkkuna ja viihdyn hyvin.
Kaikkea lykkyä sinulle, ja elä luovuta!
Voithan kipaista kirjastoon ja lukea sieltä jonkun kirjan, "miten menestyä", "miten saan ystäviä", "miten joku toinen selvisi" tai jotain muuta mukavaa. Kyllä se siitä selekennee!
"Heikko sortuu elon tiellä, jätkä/tai sinä sen kuin porskuttaa".
Aurinkoista ja onnellista kesää!
Vähän samanlaiset mietteet ollut itselläkin. Takana diagnosoitua masennusta 8 vuotta. Jäi amikset kesken ja otin vippejä jotka pelasin. Aloitin uuden koulun ja rämpimällä sain kuin sainkin koulun hyvin arvosanoin läpi. Nyt on ainakin ammatti. Varmaan sata kertaa meinasin luovuttaa, mutta aina kasasin itseni uudestaan. Enään en pelaa, mutta raha-asiat on pahasti pielessä. Ainakin parikyt tonnia velkaa eikä minusta taida olla työntekoon. Valmistumisen jälkeen on väsyttänyt helvetisti ja tuntuu että opitut asiat unohtuu. Kavereita mulla ei oo ollu moniin vuosiin kuin pari joihin pidän välillä yhteyttä. Välillä en kaipaisikaan ketään, mutta sitten vertaan itseäni muihin nuoriin ja sitten tunnen itseni friikiksi. Sosiaalista elämää oli vain koulussa, mutta ei sen ulkopuolella. Joudun pakottamalla pakottamaan itseni kouluunkin ja samoin kaikki työharjoittelupäivätkin oli yhtä tuskaa. Päivien jälkeen olin melkein aina ihan rättiväsynyt ja stressiä oli liikaa. Tietenkin motivaatiota söi se että ei saa yhtään palkkaa. Huolettaa tuo töihin meno kun en tiedä jaksaisinko tehdä 5x8h päiviä? Harjoitteluissa oli vain 3x7h ja loppuviikko koulua. Niin monta probleemaa tässä: tää jaksamattomuus, yksinäisyys/syrjäytyminen, itsetuntoprobleemat, raha-asiat yms. Itsekään en ole koskaan seurustellut ja sekin vaivaa toisinaan. Olen pyörinyt nykyisin enemmän ihmisten ilmoilla, mutta tuntuu masentavalta liikkua yksin jne. Toisilla on omat kaveripiirit joihin eon vaikea päästä. Joskus löytyy juttu seuraa, mutta pitäisi olla aktiivisempi, en vain oikein jaksa :/ Monta vuotta olen passiivisena huonon toimintakyvyn takia seurannut kuinka kaikki menee elämässä ohi. Tuntuu aina vain vaikeammalta lähteä tätä myttyä setvimään. Jatko-opinnotkin houkuttaa, mutta se tietäisi taas monta vuotta köyhällä opiskelijanbudjetilla selviytymistä. Pitäsi kait vain yrittää etsiä töitä ja sitä kautta käydä velkoja lyhentelemään kun on ammattikin. Kotona vatvominen ei ole hyväksi pitemmän päälle.
AP:lle vielä tsemppiä kouluun viimeiselle vuodelle. Kannattaa sinnitellä vaikka ala ei nappaiskaan kun olet jo kerran 3 vuotta käynyt.
Kuinka sinulla on luottokortti?
Kuinka olet onnistunut saamaan 5 numeroisen summan opintolainaa?
Entä olisitko saanut töitä ei ihan niin omalta alalta, yrititkö edes?
Voimia teille molemmille!
Mutta elekee hermostuko. Tsemppailkaa keskenänne.
Kun ootte molemmat yksin, niin tehän voisitte ystävystyä, meilailla ja tukea toisianne.
Voitte yhdessä valittaa ja itkeä tilannetta.
Mutta nouskaa sitten taas ja jatkakaa sillä mielellä että te kyllä fiksaatte asiat!
Kyllä kaikesta selviää, miten menee se suomalainen sanonta että "menee läpi harmaan kiven".
Jos on väsynyt, niin pitää nukkua ja levätä, voisi käydä terveyskeskuksessa lääkärintarkastuksessa että onko veriarvot kunnossa, onko raudan tai jonkun muun puutetta. Voi tehdä vaikka oman "kylpyläillan", kuunnella rentouttavaa musaa ja kerätä voimia.
Voimia teille ja iso halaus teille molemmille!
no ekana kannattaa varmaan ottaa yhteyttä oman paikkakunnan velkaneuvojaan ja sitten koittaa päästä ammattiauttajalle puhumaan jonnekkin esim psykiarille jos sais vaikka lääkkeitä tosin en suosittele ssri myrkkyjä, mutta jos tuntee itsensä masentuneeksi ja miettii itsemurhaa niin kyllä sillon kannattaa mennä ammattilaisten avun piiriin hakemaan oikeaa apua itselleen ja sitä kautta voi saada paljon hyviä neuvoja kuinka selvitä eteenpäin, mutta ensin pitää saada se lähete sieltä terveyskeskuksesta. tässä nyt jotain ensi hätään.
En sano tätä loukatakseni, mutta sun tulevaisuus tuon perusteella näyttää aika synkältä :/
Itellä yksinäisyyteen on auttanut lemmikki, mutta sulle tulis lisää kuluja siitä...
jos oot vielä kirkossa (eli et oo eronnu kirkosta) niin kirkolta ainakin saa rahaa, kun selittää tilanteen.
Esim. Tiettynä viikonpäivänä jaetaan ilmainen ruokakori sitä tarvitseville.
Ja ne voi maksaa joitain laskujasi.
Toki kirkko nyt ei sua ehkä nappaa...
Kirkossa saa lohdutusta ja kyllähän se niin on että kirkko puhuu oikeaa asiaa tässä maallistuneessa yhteiskunnassa.
Jos vaikka meet Jumalanpalvelukseen sunnuntaisin ja osallistut muuhunkin toimintaan, niin tulet huomaamaan että masennuksesi lievenee. Voit puhua papin tai diakonin kanssa.
On vain valitettavasti niin että tässä maallistuneessa ajassa ei saisi puhua miten tärkeää kristinusko on.