Senaattori Mikko Alatalo on lukuisten lehtikirjoitustensa perusteella panemassa Pirkanmaan tiet ja radat kuntoon pikavauhtia. Siinä onkin senaattorilla tekemistä, kun Tampereen kaduille ei ole saatu maalattua edes valkoisia kaistaviivoja vuosikausiin.
Alatalo panee Pirkanmaan väylät kuntoon
topakkatäti
378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen kyllä pannut merkille sen innon millä Alatalo on ottanut omaksi ansiokseen sen että hallitus on sirotellut liikenneväyliin lisämäärärahan, josta murusia on valunut Pirkanmaallekin!
Mitä nää täällä selostaa, ne on äänestetty eduskuntaan siksi, että pitävät palopuheensa siellä.
Alatalo on turhin julkkisedustaja kautta aikain. Ehkä Halme oli vielä hyödyttömämpi. Ja eikös Alatalo ole huolissaan synnyinseutunsa, Perä-Pohjolan asioista, ainakin puhuu niin. Ja pirkanmaalaiset menevät helppoon.