Varoitus "melalahti" mustaherukasta!

Puutarhurierkki

Näyttihän tuo lajike kolmantena vuonna tapansa, vaikka mainostetaan että pystykasvuinen lajike, niin oikeasti on lamoava, maata myöten lonsiva paskakasa, eihän tollasta kattele erkkikään. Ei juuri tartte leikata sanotaan, vittu muuta tehnytkään kuin leikannu niitä maaoksia pois!
Kolmesta pensaasta sitten just kaksi ostin melalahtee, toi mortti on ihan eri maata.

2

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Melalahti

      Jos haluaa melalahden kasvattaa pystykasvuisena niin silloin sitä ei saa leikata. Ei edes istutusleikkausta saa tehdä. "Itsestään" kasvavat versot kasvaa selvästi tukevammiksi kuin leikkauksen avulla kehittyneet versot. Usein leikattu melalahti versoo hentoja versoja ja ne yleensä vaatii tukea. Kestävyytensä takia melalahtea suositellaan pohjoissuomeen. Aikaisuutensa takia sitä suositaan tuorekäyttöön myös jonkin verran eteläsuomessa. Satoisuudeltaan se häviää selvästi esim. olalle ja öjebylle.

    • LieväLeikkaus

      Lievä leikkaus on joskus tarpeen, mutta silloin uusia versoja on myös harvennettava. Uusien versojen harventamisella saadaan läljelle jäävät kasvamaan tukeviksi ja pystyssä pysyviksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe