vuosikertomuksesta "unohtui" kielikokeilu

"Hallituksen vuosikertomuksesta "unohtui" kielikokeilu:
Puutteen huomasi kansanedustaja Pauli Kiuru, joka totesi, että eduskunta ilmaisi tahtonsa hyväksyessään hänen lausuntonsa äänin 93 - 89. Hän toteaa Turun Sanomien tämän päivän uutisessa: "On poikkeuksellista, että lausumat ovat unohtuneet vuosikertomuksesta. Ilmeisesti niin ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Jos lausuma unohtuu, niin asian seuranta vaikeutuu."

De e bra de!
2391961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 239

Vanhimmat

Ei kaikki kokoomuslaiset olekaan RKP:n juoksupoikia. Huomaan.

Äänestä
  • Eivät ole. Huomattiin se vuosia sitten Ruotsissakin, kun kokoomuksen puoluekokouksen enemmistö äänesti pakkoruotsista luopumisen puolesta ja kolmasosa ruotsin kansalliskieliaseman vaihtamisesta kansallisen vähemmistökielen asemaan, mikä pienelle vähemmistölle riittäisi vallan mainiosti. Suomessa ruotsin kielellä kansallisena vähemmistökielenäkin olisi moninkertaisesti turvatumpi asema kuin suomen kielellä nykyään kansallisena vähemmistökielenä Ruotsissa.

    "Det politiska etablissemanget i Sverige tycks låtsas som om svenskan inte existerar i Finland. När Samlingspartiet på sin kongress i juni i år med knapp majoritet krävde att svenskan inte längre skulle vara ett obligatoriskt språk i den finländska skolan, passerade denna nyhet oförmärkt förbi i svensk press. En tredjedel av kongressdeltagarna röstade också för att svenskans ställning som nationalspråk skulle upphävas. När en viss programledare, Robert Aschberg, nyligen i en intervju i Helsingin Sanomat kritiserade så kallade tvångssvenskan och påstod att bland annat hindi skulle var nyttigare än svenskan, var detta bara en nyhet i Finland."
    http://www.st.nu/opinion/debatt/berors-vi-av-svenskans-status-i-finland

    Äänestä

Svekot yrittävät hiljaisuuden avulla unohduttaa koko kielikokeilun! Tyypillistä svekokieroilua taas kerran. Mutta ei se unohdu!

Ihmettelen kyllä erityisesti PS:n hiljaisuutta ja passiivisuutta asiassa???

Onko Soini kääntänyt takkinsa taas kerran? Entäs Sampo Terho!?

Äänestä
  • Eihän Soini ole koskaan pitänyt oleellisena asiana puuttua kieliasioihin.
    Peesaa muita svekopuolueita kuten kokoomusta, SDPtä ja keskustaa kieliasioissa.

    Joo Terho nyt puhuu valinnaisesta kieli optiosta, mutta hei oikeest!!,
    Kuka muu kuuntelee sellaista kuin jotkut suomi24 palstan ja vapaakielivalinta intoiliat!

    Äänestä

  • SoiniPeesaa kirjoitti:

    Eihän Soini ole koskaan pitänyt oleellisena asiana puuttua kieliasioihin.
    Peesaa muita svekopuolueita kuten kokoomusta, SDPtä ja keskustaa kieliasioissa.

    Joo Terho nyt puhuu valinnaisesta kieli optiosta, mutta hei oikeest!!,
    Kuka muu kuuntelee sellaista kuin jotkut suomi24 palstan ja vapaakielivalinta intoiliat!

    Oudon ristiriitainen kommentti? Kuules nyt!

    Kielikokeilua kannattaa eduskunnan enemmistö ja sen toteuttaminen kuuluu hallitusohjelmaan!

    Siis ihan oikeesti....

    Äänestä

  • outo_kommentti kirjoitti:

    Oudon ristiriitainen kommentti? Kuules nyt!

    Kielikokeilua kannattaa eduskunnan enemmistö ja sen toteuttaminen kuuluu hallitusohjelmaan!

    Siis ihan oikeesti....

    Poliittinen ja suomen johtava eliitti lähes kaikissa puolueissa ja organisaatioissa pitää nyky tilannetta hyvänä ja parhaana vaihtoehtona. Eli ns. Pakkoruotsikin tulee säilymään ties vaikka seuraavat viisikymmentä vuotta, jos ei pidempää.

    Kansan aloitteet ja gallupit ei juuri heilauta tätä totuutta.

    Äänestä

  • "Svekot yrittävät hiljaisuuden avulla unohduttaa koko kielikokeilun! Tyypillistä svekokieroilua."

    Mitä svekoilla tai meidän hiljaisuudella on kielikokeilun kanssa tekemistä? RKP ei ole hallituksessa, ja tuskin kokeilukaan kinnostaa meitä.

    Älkääs nyt nuolaisko ennen kuin tipahtaa!!
    Kielikokeilua ei päätetty toteuttaa, vaan hallitus sai tehtäväkseen SELVITTÄÄ VOIDAANKO ALUEELLINEN KIELIKOKEILU TOTEUTTAA!

    Selvitystyö on kesken, tässä opetusministerin tilanneraportti selvityksestä:

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_136 2016.pdf

    Äänestä

  • sanningen kirjoitti:

    Poliittinen ja suomen johtava eliitti lähes kaikissa puolueissa ja organisaatioissa pitää nyky tilannetta hyvänä ja parhaana vaihtoehtona. Eli ns. Pakkoruotsikin tulee säilymään ties vaikka seuraavat viisikymmentä vuotta, jos ei pidempää.

    Kansan aloitteet ja gallupit ei juuri heilauta tätä totuutta.

    Totuus on, että vain HYVIN pieni määrä puoluejohtoon kuuluvista henkilöistä enää pitävät pakkoruotsitusta yllä!

    Kansalaiset, äänestäjät, puolueiden jäsenet ja rivikansanedustajat ovat valmiina kielivapauteen ja kielisysteemin muutokseen.

    On turha luulla, että suuri rusuraha voi loputtomiin ylläpitää järjetöntä ja kohtuutonta käytäntöä maassa.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Svekot yrittävät hiljaisuuden avulla unohduttaa koko kielikokeilun! Tyypillistä svekokieroilua."

    Mitä svekoilla tai meidän hiljaisuudella on kielikokeilun kanssa tekemistä? RKP ei ole hallituksessa, ja tuskin kokeilukaan kinnostaa meitä.

    Älkääs nyt nuolaisko ennen kuin tipahtaa!!
    Kielikokeilua ei päätetty toteuttaa, vaan hallitus sai tehtäväkseen SELVITTÄÄ VOIDAANKO ALUEELLINEN KIELIKOKEILU TOTEUTTAA!

    Selvitystyö on kesken, tässä opetusministerin tilanneraportti selvityksestä:

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_136 2016.pdf

    Opetusministerin vastauksessa on heikosti harkittuja kohtia, lähes joka kappaleessa, mutta tässä vain pari kohtaa

    "Kokeilu ei mahdollista julkisen vallan poiketa velvoitteestaan taata myös tulevaisuudessa suomeksi ja ruotsiksi annettavat palvelut perustuslain tarkoittamassa tasossa. Tämä asettaa erityisiä rajoitteita kokeilun toteuttamiselle ja sen laajuudelle"

    Ennen vuotta 1969 julkisen vallan ei katsottu poikkeavan "velvoitteestaan taata ...ruotsiksi annettavat palvelut perustuslain tarkoittamassa tasossa", vaikka kansakoulujen aikaan ja sitä ennen vain pieni murto-osa suomalaisista opiskeli ruotsia.

    "oppilaiden oikeuksien kannalta merkityksellistä on, aiheutuuko toisen kotimaisen kielen opiskelun puutteesta yhdenvertaisuusongelma jatko-opintojen ja työn tai viran haun näkökulmasta. "

    Toisen kotimaisen kielen PAKOLLISUUS AIHEUTTAA YHDENVERTAISUUSONGELMIA suomen- ja ruotsinkielisten ja myös muita kieliä äidinkielenään puhuvien välillä. Eri kieliryhmien tarpeet ja hyödyt eivät ole yhtenevät, ja siksi samat kielenopiskeluvaatimukset kohtelevat kieliryhmiä eriarvoisesti, ei yhdenvertaisesti..

    "Ottaen huomioon perustuslaissa ja kielilaissa säädetyt oikeudet ja kielitaitolain
    vaatimukset, olisi vaikeaa välttää sellaista tilannetta, että ruotsia osaamattomat eivät voisi jossain vaiheessa elämäänsä joutua muita huonompaan asemaan puuttuvan toisen kotimaisen kielen taitonsa vuoksi"

    Ruotsin opiskelun vaihtoehtona opiskeltu muu taito voi mahdollistaa PAREMMAT, LAAJEMMAT, MONIPUOLISEMMAT URA- JA OPISKELUMAHDOLLISUUDET kuin mihin toisen kotimaisen kielen taidolla pääsee.

    Koko maan kannalta on myös tärkeää laajentaa suomalaisten kielivarantoa.

    Kun opetussektorilla joudutaan tekemään isoja leikkauksia, myös ruotsin kielen ylimitoitettua opetusta pitää voida karsia. On kohtuutonta, että koko väestö joutuu opiskelemaan ruotsia, vaikka suurin osa suomalaisia ei koskaan tarvitse sitä taitoa koulun ulkopuolella.

    Sanni G-L on pahasti hakoteillä tuossa lausunnossaan.

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    "Ennen vuotta 1969 julkisen vallan ei katsottu poikkeavan "velvoitteestaan taata ...ruotsiksi annettavat palvelut perustuslain tarkoittamassa tasossa", vaikka kansakoulujen aikaan ja sitä ennen vain pieni murto-osa suomalaisista opiskeli ruotsia."

    Ennen vuotta 1969, eli ennen peruskoulua oli kansakoulu ja oppikoulu. Oppikoulussa kaikki opiskelivat ruotsia, pakollisena ja jopa enemmän kuin nykyään. Kansakoulussa ei opiskeltu ruotsia, eikä mitään muitakaan kieliä sen puoleen mutta kansakoulusta ei haettu eikä päästy yliopistoon, eikä edes keskiasteen koulutukseen.

    Kyse ei ollut silloin, eikä nytkään ruotsinkielisten palveluista vaan jatkokoulutusmahdollisuuksista.

    Höpö+höpö+dorka+ankka!Pakkoruotsi+kielitaitovaatimukset+tullaan+karsimaan,+joten+mitään+ongelmaa+ei+ole.Pakkoruotsia+ylläpidetään+vain+siksi+että+te+koppavat+hurrit+saisitte+serviisiä+suomenkielisiltä+piioilta+ja+rengeiltä.Te,+jotka+olette+vain+5+%+marginaalikielen+puhujia.ON+uskomatonta+teidän+hurrien+RÖYHKEYS+!!!!5+%+=+90%!!!!!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Ennen vuotta 1969 julkisen vallan ei katsottu poikkeavan "velvoitteestaan taata ...ruotsiksi annettavat palvelut perustuslain tarkoittamassa tasossa", vaikka kansakoulujen aikaan ja sitä ennen vain pieni murto-osa suomalaisista opiskeli ruotsia."

    Ennen vuotta 1969, eli ennen peruskoulua oli kansakoulu ja oppikoulu. Oppikoulussa kaikki opiskelivat ruotsia, pakollisena ja jopa enemmän kuin nykyään. Kansakoulussa ei opiskeltu ruotsia, eikä mitään muitakaan kieliä sen puoleen mutta kansakoulusta ei haettu eikä päästy yliopistoon, eikä edes keskiasteen koulutukseen.

    Kyse ei ollut silloin, eikä nytkään ruotsinkielisten palveluista vaan jatkokoulutusmahdollisuuksista.

    Ankdam,+älä+viitsi+kierrellä.+Julkinen+valta+ei+ennen+vuotta+1969+syyllistynyt+perustuslain+vastaisuuteen,+ei+poikennut+velvollisuudesta+tarjota+palveluja+ruotsin+kielellä.+Palvelut+taattiin+perustuslain+edellyttämällä+tavalla,+vaikka+vain+murto-osa+suomenkielisistä+opiskeli+ruotsia.+Ei+nytkään+tarvita+5+milj+suomenkielistä+takaamaan+omakielisiä++palveluja,+5%+vähemmistöä+varten,+suhteessa+19+suomenkielistä+yhtä+ruotsinkielistä+kohti.Tuo+vaatimus+loukkaa+suomenkielisten+yhdenvertaisuutta.+Meiltä+vaaditaan+valtavsti+ylimitoitettu+uhrautuminen,+paljon+suurempi+kuin+ruotsinkieliseltä+vähemmisröltä,+joka+lisäksi+luonnollisista+syistä+on+lähes+täysin+kaksikielinen,+enimmäkseen+osaavat+suomea+hyvin.Oppikoulussa+opiskeltiin+ruotsia+ja+saksaa/englantia/latinaaMutta+tiedän+hyvin,+mitä+inhimillisiä+tragedioita+kärsittiin....+moni+joutui+"jäämään+luokalle",+jos+ei+kesällä+selvinnyt+"ehdoistaan".+Monien+oppikoulun+käynti+piteni+vuodella,+kahdella,+kolmella.+Monia+esimerkkejä+löydän+helposti+ikätovereiden+joukosta.+Monille+jäi+loppuelämäksi+traumat.+Se+oli+perheille+iso+uhraus,+oppikoulu+ei+ollut+ilmainen,+bussimaksut,+ruoka,+kirjat+maksoivat,+pienituloisille+monilapsisille+perheille+se+oli+raskas+taakka.+Ruotsin,+latinan+takia...+joita+nuo+kärsijät+eivät+sen+koommin+ole+tarvinneet+sanaakaan!!!++Vaikka+ovat+saattaneet+päästä+hyviin+työtehtäviin+ja+tehneet+hienon+uran,+pääkaupunkiseudulla,+monikansallisissa+yhtiöissä.+Esimerkkejä+löytyy+ihan+lähipiiristä.On+suomenkielisten+kiusaamista,+verovarojen+haaskaamista,+vaatia+kaikilta+pakollisen+ruotsin+opintoja,+kun+ruotsintaidon+tarve+on+tosiasiallisesti+vähäinen.Se+koskee+myös+keskiasteen+ja+yliopisto-opintoja.+Niissä+pitää+sallia+vaihtoehtoiset+opinnot,+ruotsin+tilalle+muita+opintoja.+Se+hyödyttää+paitsi+opiskelijaa+itseään,+myös+koko+maata.+Työelämässä+kaksikielisissä+kunnissa+kohdataan+paljon+useammin+vieraskielinen+asiakas+tai+yhteistyökumppani+kuin+ruotsinkielinen.+Vain+harvojen+tarvitsee+aidosti+osata+ruotsia.Jatko-opintomahdollisuudet+ovat+todella+upeat,+jos+nuorella+on+hyvä+kielitaito+maailmankielissä+ja+lisäksi+vahva+substanssiosaaminen.+Ruotsintaidon+puuttuminen+ei+ole+siinä+mikään+aito+este+eikä+jarru.+Se+on+vain+RKPn+ja+Folktingetin+luoma+kiusa+ja+simputus+suomenkielisille,+jotta+ruotsikielisen+vähemmistön+asema+voisi+säilyä+kokoaan+suurempana+ja+merkittävämpänä,+eivätkä+suomenkieliset+"pääsisi+niskan+päälle"++Alhaista+lapsellista+itsekästä+kielipolitiikkaa.

    "Se on vain RKPn ja Folktingetin luoma kiusa ja simputus suomenkielisille, jotta ruotsikielisen vähemmistön asema voisi säilyä kokoaan suurempana ja merkittävämpänä, eivätkä suomenkieliset "pääsisi niskan päälle" Alhaista lapsellista itsekästä kielipolitiikkaa"

    Emmi, tässä olet hyvin kiteyttänyt rkp:n "politiikan". Ankdam yrittää kaikin keinoin pettää itseään, kieltää totuuden ja olla näkemättä ruotsinkielen hyödyttömyyden suomenkielisille.

    Unohtamatta sitä, että fondirahalla on lahjottu suomenkielisiä LUOPIO-kansanedustajia eduskunnassa.

    Rkp:n kielipolitiikka kiteytyy näihin tähän lauseeseen yli 30 vuotta " ruotsin kielen asemaan ei kosketa".
    Se kertoo sen tosiasian, että tätä keinotekoista " kaksikielisyyttä " on onnistuttu pönkittämään eduskunnassa tähän asti tilanteessa, missä hyvin pieni kielivähemmistö olettaa itsensä merkityksen tasaveroiseksi suuren suomenkielisen enemmistön kanssa.

    Nyt tuon kielikokeilun aloittaminen on äärettömän tärkeää. Sillä saadaan tämä pää lopullisesti auki ja suomenkielinen opiskelija saa vihdoinkin vapauden valita ruotsinkielen tilalle hyötykielen.

    Tilannehan on kestämätön. Ei missään toisessa maassa hyvin pieni kielivähemmistö ole päättämässä siitä, mitä suuri kielienemmistö opiskelee!

    Mutta tilannehan tulee korjaantumaan. Rkp ei pysty estämään järkevän kielipolitiikan toteuttamista. Tämähän on se viimeinen jäänne ruotsalaismiehityksestä. Rkp olettaa, että suomalaiset Ruotsissa puhuvat ruotsia kumartaen entiselle riistäjälle. Siihen ei ole mitään tarvetta, koska englannilla tulee hyvin toimeen, kuten tulevat muut eurooppalaiset Ruotsissa.

    Ankdamin koko toiminta perustuu epärehellisyyteen, tosiasioiden vääristelyyn ja valehteluun. Ankdam joka kehuu loistavilla ruotsinkielisillä korkeakoulutetuilla nuorilla, ei kykene kiistämään, sitä tosia-asiaa että ns ruotsinkieliset lukiot ovat pääosin " horjahtamalla sisään "n 7 keskiarvolla ja sitten yhtäkkiä YO-tuloksissa saadaan loistavia arvosanoja. Koko tämä ruotsinkielinen koulutus tulee sulauttaa koko maan koulutukseen ja nämä ohituskaistat tullaan sulkemaan.

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdam,+älä+viitsi+kierrellä.+Julkinen+valta+ei+ennen+vuotta+1969+syyllistynyt+perustuslain+vastaisuuteen,+ei+poikennut+velvollisuudesta+tarjota+palveluja+ruotsin+kielellä.+Palvelut+taattiin+perustuslain+edellyttämällä+tavalla,+vaikka+vain+murto-osa+suomenkielisistä+opiskeli+ruotsia.+Ei+nytkään+tarvita+5+milj+suomenkielistä+takaamaan+omakielisiä++palveluja,+5%+vähemmistöä+varten,+suhteessa+19+suomenkielistä+yhtä+ruotsinkielistä+kohti.Tuo+vaatimus+loukkaa+suomenkielisten+yhdenvertaisuutta.+Meiltä+vaaditaan+valtavsti+ylimitoitettu+uhrautuminen,+paljon+suurempi+kuin+ruotsinkieliseltä+vähemmisröltä,+joka+lisäksi+luonnollisista+syistä+on+lähes+täysin+kaksikielinen,+enimmäkseen+osaavat+suomea+hyvin.Oppikoulussa+opiskeltiin+ruotsia+ja+saksaa/englantia/latinaaMutta+tiedän+hyvin,+mitä+inhimillisiä+tragedioita+kärsittiin....+moni+joutui+"jäämään+luokalle",+jos+ei+kesällä+selvinnyt+"ehdoistaan".+Monien+oppikoulun+käynti+piteni+vuodella,+kahdella,+kolmella.+Monia+esimerkkejä+löydän+helposti+ikätovereiden+joukosta.+Monille+jäi+loppuelämäksi+traumat.+Se+oli+perheille+iso+uhraus,+oppikoulu+ei+ollut+ilmainen,+bussimaksut,+ruoka,+kirjat+maksoivat,+pienituloisille+monilapsisille+perheille+se+oli+raskas+taakka.+Ruotsin,+latinan+takia...+joita+nuo+kärsijät+eivät+sen+koommin+ole+tarvinneet+sanaakaan!!!++Vaikka+ovat+saattaneet+päästä+hyviin+työtehtäviin+ja+tehneet+hienon+uran,+pääkaupunkiseudulla,+monikansallisissa+yhtiöissä.+Esimerkkejä+löytyy+ihan+lähipiiristä.On+suomenkielisten+kiusaamista,+verovarojen+haaskaamista,+vaatia+kaikilta+pakollisen+ruotsin+opintoja,+kun+ruotsintaidon+tarve+on+tosiasiallisesti+vähäinen.Se+koskee+myös+keskiasteen+ja+yliopisto-opintoja.+Niissä+pitää+sallia+vaihtoehtoiset+opinnot,+ruotsin+tilalle+muita+opintoja.+Se+hyödyttää+paitsi+opiskelijaa+itseään,+myös+koko+maata.+Työelämässä+kaksikielisissä+kunnissa+kohdataan+paljon+useammin+vieraskielinen+asiakas+tai+yhteistyökumppani+kuin+ruotsinkielinen.+Vain+harvojen+tarvitsee+aidosti+osata+ruotsia.Jatko-opintomahdollisuudet+ovat+todella+upeat,+jos+nuorella+on+hyvä+kielitaito+maailmankielissä+ja+lisäksi+vahva+substanssiosaaminen.+Ruotsintaidon+puuttuminen+ei+ole+siinä+mikään+aito+este+eikä+jarru.+Se+on+vain+RKPn+ja+Folktingetin+luoma+kiusa+ja+simputus+suomenkielisille,+jotta+ruotsikielisen+vähemmistön+asema+voisi+säilyä+kokoaan+suurempana+ja+merkittävämpänä,+eivätkä+suomenkieliset+"pääsisi+niskan+päälle"++Alhaista+lapsellista+itsekästä+kielipolitiikkaa.

    Kun on lusikalla annettu... Yritä nyt edes ymmärtää. Kielikokeilussa ei ole kyse meidän ruotsinkielisten palveluista eikä edes oikeuksista! Kyse on mahdolliseen kielikokeiluun osallistuvien oppilaiden oikeusturvasta ja jatko-opiskelumahdollisuuksista!!

    Koska Suomessa on valtakunnallinen peruskoulu ja täysin yhdenmukainen perusopetusjärjestelmä jonka pohjalle myös myöhemmät opiskelut ja tutkintovaatimukset pohjautuvat niin ryhmä joka valmistuu erilaisen opintosuunnitelman mukaan joutuu epätasa-arvoiseen asemaan. Kyse ei siis tällä kertaa ole meistä suruista vaan ihan teistä itsestänne!!

    Lue nyt ihmeessä tuo Grahn-Laasasen vastaus!!

    "Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
    Perustuslain 17 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Pykälän 2 momentin mukaan jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asias- saan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisis- tä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
    Perustuslaissa määritellään kielilainsäädännön yleiset puitteet, joita lait ja asetukset täsmentävät. Kielilailla turvataan suomen- ja ruotsinkielisen väestön kielelliset oikeudet perustuslaissa edel- lytetyllä tavalla. Kielitaitolain mukaan korkeakoulututkintoa edellyttävissä valtion ja kaksikie- listen kuntien viroissa viranhaltijalta vaaditaan vähemmistökielen tyydyttävä taito. Yksikielisis- sä kunnissa edellytetään tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) ja ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston ase- tuksen (352/2003) mukaan korkeakouluopiskelijan tulee tutkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavoin osoittaa saavuttaneensa sellaisen suomen ja ruotsin kielen taidon, joka kielitaito- lain mukaan vaaditaan valtion henkilöstöltä kaksikielisessä viranomaisessa.
    Perusopetuslain 3 §:n mukaan opetuksessa noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäisiä perusteita sen mukaan kuin laissa säädetään. Perusopetuksessa opetettavista aineista säädetään perusope- tuslain 11 §:ssä. Jokaisen on opiskeltava oman äidinkielensä lisäksi toista kotimaista kieltä ja vähintään yhtä vierasta kieltä. Perusopetuksen valtakunnallisena tavoitteena on, että oppilaille kehittyvät valmiudet vuorovaikutukseen toisella kotimaisella kielellä ja muilla kielillä.
    Toisen kotimaisen kielen poisjättämistä koskeva kokeilu edellyttää perusopetuslain muutosta. Nykyiset kokeilupykälät eivät mahdollista tarkoitettua kokeilu. Esitysluonnos perusopetuslain muuttamiseksi on valmisteilla. "

    Ankdam, luin SanniGLn kirjoituksen useampaan kertaan jo huhtikuussa.
    Pettymys, suru, toivottomuus iski, kohtuutonta, epäoikeudenmukaista, valtavan kalliiksi tulevaa kielipolitiikkaa ei SanniGL/Stubb suostu korjaamaan. Suomenkielinen väestö kärsii omien tarpeidensa, etujensa ja hyötyjensä menetyksiä, joutuu uhrautumaan, joutuu hassaamaan verovaroja ylimitoitettuun ruotsin opetukseen, valtavasti paljon enemmän kuin ruotsintaitoa aidosti tarvitaan tässä maassa. Koko maan etu kärsii virheellisestä kielipolitiikasta.

    Ruotsissa ei suostuttaisi vastaavaan suomentaidon pakottamiseen koko väestölle ikipäivänä. He näkevät että se olisi pähkähullua valtavaa verovarojen tuhlaamista yksisilmäisesti yhteen tarpeeseen, johon pystytään vastaamaan paljon kustannustehokkaammin muilla tavoilla.

    Ankdam: "Kyse ei siis tällä kertaa ole meistä suruista vaan ihan teistä itsestänne!! "

    Höpöhöpö, noin on selitetty monelaisia ikäviä asioita, esimerkiksi orjuutta, tai siirtomaiden valtaamista tai naisten alistamista

    "Kun+on+lusikalla+annettu...+Yritä+nyt+edes+ymmärtää.+Kielikokeilussa+ei+ole+kyse+meidän+ruotsinkielisten+palveluista"Tästä+juuri+on+kyse.+Ylimitoitetusta+ruotsinkielisten+jatkuvasta+palvelusta.+19+suomenkielistä+on+aina+valmiina+yhtä+ruotsinkielistä+kohtaan+palvelemaan+ruotsinkielellä!!Sanni+Grahn-Laasosen+(+jota+ei+itse+kyennyt+tietenkään+tekemään+vaan+joko+ruotsinkielinen+"+virkamies"+)+vastaus+on+säälittävä+ja+pyrkii+lähinnä+pönkittämään+tätä+keinotekoista+"kaksikielisyyttä"."Yliopistojen+tutkinnoista+annetun+valtioneuvoston+asetuksen+(794/2004)+ja+ammattikorkeakouluista+annetun+valtioneuvoston+ase-+tuksen+(352/2003)+mukaan+korkeakouluopiskelijan+tulee+tutkintoon+sisältyvissä+opinnoissa+tai+muulla+tavoin+osoittaa+saavuttaneensa+sellaisen+suomen+ja+ruotsin+kielen+taidon,+joka+kielitaito-+lain+mukaan+vaaditaan+valtion+henkilöstöltä+kaksikielisessä+viranomaisessa."Eli+jokaisen+opiskelijan+ON+AINA+PAKKO+suorittaa+pakkoruotsiin+liittyvät+kielitaitovaatimukset,+siitä+huolimatta+vaikka+olisi+yksikielisessä+kunnassa+eikä+missään+kohtaa+tarvitse+tätä+tarpeetonta+ruotsinkielen+opiskelua+:DOn+todella+pöyristyttävää+ja+on+korkea+aika+saada+tähän+muutos.+Pois+pakkoruotsi+ja+pakkoruotsiin+liittyvät+kielitaitovaatimukset.PS+nämä+ruotsinkielen+osaamisvaatimukset+ovat+nykyään+limboja+ja+suurin+osa+menee+täysin+rimaa+hipoen+läpi+=+motivaatio+tasan+0+.+AMK:ssa+ja+Korkeakouluissa+on+jo+käynnissä+keskustelu,+joka+tulee+vaatimukseksi,+että+ruotsinkielen+osaamisvaatimuksista+on+luovuttava.Kun+on+lusikalla+annettu,+pätee+Ankdamiin+erityisen+hyvin,+unohtamatta+että+ko+henkilö+rkp:n+lasien+lävitse+täysin+elää+tässä+keinotekoisessa+"+kaksikielisyys"+kuplassa.+5+%+on++5%+ja+ruotsinkielen+asema+Suomessa+tulee+mitoittaa+sen+mukaan.+Mutta+onhan+se+veikeää+hurskastella+ja+valehdella+itselleen+käen+omallatunnolla.

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdam, luin SanniGLn kirjoituksen useampaan kertaan jo huhtikuussa.
    Pettymys, suru, toivottomuus iski, kohtuutonta, epäoikeudenmukaista, valtavan kalliiksi tulevaa kielipolitiikkaa ei SanniGL/Stubb suostu korjaamaan. Suomenkielinen väestö kärsii omien tarpeidensa, etujensa ja hyötyjensä menetyksiä, joutuu uhrautumaan, joutuu hassaamaan verovaroja ylimitoitettuun ruotsin opetukseen, valtavasti paljon enemmän kuin ruotsintaitoa aidosti tarvitaan tässä maassa. Koko maan etu kärsii virheellisestä kielipolitiikasta.

    Ruotsissa ei suostuttaisi vastaavaan suomentaidon pakottamiseen koko väestölle ikipäivänä. He näkevät että se olisi pähkähullua valtavaa verovarojen tuhlaamista yksisilmäisesti yhteen tarpeeseen, johon pystytään vastaamaan paljon kustannustehokkaammin muilla tavoilla.

    Voi voi, osanottoni. Asiantilaa ollaan kuitenkin korjaamassa, riippuu eduskunnasta voidaanko perusopetuslakia muuttaa. Tuon tason asiat jotka vaativat lakimuutoksia eivät etene pikavauhdilla.

    Muutos vaatii parlamentaarista prosessia ja yhteistä halua muuttaa lakia siihen ei sinun itkusi auta.

    Äänestä

  • " Laki joka ei ole oikeus ja kohtuus, muutettakoon".
    Tämä koskee hyvin tätä ylimitoitettua ruotdinkielen opetusta .
    Yksikään opiskelija ei voi millään tutkintoasenteella välttää pakkoruotsiopintoja.
    Opintoja, jotka ovat suurimmalle osalle hyödyttömiä ja joille ei ole mitään käyttöä.

    Paine muutokseen kasvaa, huolimatta siitäkin miten paljon tässä asiassa rkp yrittää epätoivoisesti jarruttaa kielikokeilun etenemistä hurskastelullaan " suomenkielisen opiskelijan yhdenvertaisuudesta".
    Siitä ei ole kyse vaan alistamisesta pakkoruotsin alttarilla.

    Miltä muuten oikeasti tuntuu Ankdam, kun sisälläsi tiedät, että ette pysty estämään pakkoruotsin poistumista?
    Kysehän on vain aikajanasta.

    Kansalaisten ylivoimainen enemmistö haluaa tähän muutoksen.
    Ainoastaan eduskunnassa rkp suomenkielisine lakeijoineen ja fondirahalla ostetulla marioneteilla, kieltää tosiasian, toistaiseksi.

    Ankdamin vastauksesta loistaa ääretön omahyväsisyys, pöyhkeys ja röyhkeys. Unohtamatta sitä " svenska talande bättre folk " asennetta.

    Äänestä

  • "Miltä muuten oikeasti tuntuu Ankdam, kun sisälläsi tiedät, että ette pysty estämään pakkoruotsin poistumista?
    Kysehän on vain aikajanasta."

    Ei sitten yhtään miltään. Minua ei teidän pakkoruotsinne hetkauta. Ei meillä suruilla ole pakkoruotsia, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?

    Meidän ruotsinkielisten oikeudellinen asema ja kielelliset perusoikeutemme suomalaisina on sitten aivan eri asia. Niitä ei olla muuttamassa, se vaatisi jo perustuslain muutoksen.

    1Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Miltä muuten oikeasti tuntuu Ankdam, kun sisälläsi tiedät, että ette pysty estämään pakkoruotsin poistumista?
    Kysehän on vain aikajanasta."

    Ei sitten yhtään miltään. Minua ei teidän pakkoruotsinne hetkauta. Ei meillä suruilla ole pakkoruotsia, mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?

    Meidän ruotsinkielisten oikeudellinen asema ja kielelliset perusoikeutemme suomalaisina on sitten aivan eri asia. Niitä ei olla muuttamassa, se vaatisi jo perustuslain muutoksen.

    Sanoin äsken , jotain rkp:ten pöyhkeydestå ja röyhkeydestä

    Hienoa,Ankdam, että typerällä näsäviisaudella osoitit sen todeksi .

    "Pakkoruotsi on elinehto Suomen ns ruotsalaisuudelle " sanoi edustaja Nylanderv( rkp).

    Teidän kielelliset " oikeutenne" ovat polkeneet nyt riittävästi suomenkielisten kielellisiä oikeuksia olla opiskelematta pakkoruotsia.

    Siihen tulee muutos. Enemmistöpäätöksellä.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    "Teidän kielelliset " oikeutenne" ovat polkeneet nyt riittävästi suomenkielisten kielellisiä oikeuksia olla opiskelematta pakkoruotsia."

    Nettifennon mielestä kansalaisten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on suomenkielisten oikeuksien polkemista.

    Olisiko sinulla esimerkkiä laista joka antaa oikeuden olla tekemättä jotain tai vapauttaa velvollisuudesta tehdä jotain tai suo mahdollisuuden kohdella jotakuta eriarvoisesti?

    Syytät minua pakkoruotsista mutta kun vakuutan ettei se kiinnosta minua pätkääkään olen pöyhkeä ja röyhkeä!

    Pakkoruotsista (siis siitä koulujen pakkoruotsista) äänestettiin runsas vuosi sitten eduskunnassa.
    Äänestyksen lopputulos oli pakkoruotsin puolesta 134 - 48 !
    Vain yksi noista 134 äänestä kuului Nylanderille, keitähän nuo 133 muuta oli?

    Älä vääristele, Ankdam: "Nettifennon mielestä kansalaisten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on suomenkielisten oikeuksien polkemista"

    Päinvastoin, sinulla on tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta vääristynyt käsitys.

    Me nefet taistelemme kansalaisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta taistelemme, niinkuin on tehty jo puolitoista vuosisataa, kun on vaadittu suomen kielelle asemaa, joka sille kuuluu maan suurimpana kielenä, kuten Ruotsissa on ruotsin kielellä, Norjassa norjan kielellä, Tanskassa tanskan kielellä ja sama kaikissa Euroopan maissa

    Ankdamin mielestä ilmeisesti noissa maissa loukataan kansalaisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, kun siellä maan pääkieli on väestöä yhdistävä kieli, jota kaikkien kansalaisten edellytetään osaavan. Noissa maissa, eikä edes Ahvenanmaalla katsota loukattavan vähemmistöä, kun vähemmistön kielen osaamista ei edellytetä valtion ja kuntien virkamiehiltä ja koko suurelta enemmistöltä.

    Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on ensin, kielitaitolaki vasta toissijainen. Mutta Suomessa RKPn agendalla ja toimesta kielitaitolaki on nostettu kaikkien muiden lakien yläpuolelle.

    Samaa mieltä noin about.
    Paitsi että lähes kaikkien puolueiden nyky johto ja johtavat poliitikot puoltavat ja ylläpitävät nykyistä kielipolitiikkaa, joka tulee jatkumaan näillä näkymin puol vuosisataa lisää.

    Onko edes yhtä kansanedustajan aloitetta eduskunnassa kielivalinnaisuuden suuntaan? Eipä taida löytyä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Syytät minua pakkoruotsista mutta kun vakuutan ettei se kiinnosta minua pätkääkään olen pöyhkeä ja röyhkeä!

    Pakkoruotsista (siis siitä koulujen pakkoruotsista) äänestettiin runsas vuosi sitten eduskunnassa.
    Äänestyksen lopputulos oli pakkoruotsin puolesta 134 - 48 !
    Vain yksi noista 134 äänestä kuului Nylanderille, keitähän nuo 133 muuta oli?

    Palaan+tähän+rkp:n+Ankdam,+kunhan+pääsen+hotelliin.Röyhkeytesi+ei+yllätä+enää+mitenkään.Sen+pohjana+on+rkp:n+ideologia.Siinä+5%+=+90%.Ole+huoletta,+"laki+,+mikä+ei+ole+oikeus+ja+kohtuus+,+muutetaan".Kerro+ninulle+,+mistä+johtuu+tämä+koulutuksen+vinouma.+Ns+Ruotsinkielisiin+lukioihin+päästään+7+keskiarvolla+(+täysin+ylimitoitetusti+ruotsinkielisiä+aloituspaikkoja+siis+lukioissa).+"+Yllättäen+sitten+huippuarvosanoja+YO-kokeissa"?

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Älä vääristele, Ankdam: "Nettifennon mielestä kansalaisten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on suomenkielisten oikeuksien polkemista"

    Päinvastoin, sinulla on tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta vääristynyt käsitys.

    Me nefet taistelemme kansalaisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta taistelemme, niinkuin on tehty jo puolitoista vuosisataa, kun on vaadittu suomen kielelle asemaa, joka sille kuuluu maan suurimpana kielenä, kuten Ruotsissa on ruotsin kielellä, Norjassa norjan kielellä, Tanskassa tanskan kielellä ja sama kaikissa Euroopan maissa

    Ankdamin mielestä ilmeisesti noissa maissa loukataan kansalaisten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, kun siellä maan pääkieli on väestöä yhdistävä kieli, jota kaikkien kansalaisten edellytetään osaavan. Noissa maissa, eikä edes Ahvenanmaalla katsota loukattavan vähemmistöä, kun vähemmistön kielen osaamista ei edellytetä valtion ja kuntien virkamiehiltä ja koko suurelta enemmistöltä.

    Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on ensin, kielitaitolaki vasta toissijainen. Mutta Suomessa RKPn agendalla ja toimesta kielitaitolaki on nostettu kaikkien muiden lakien yläpuolelle.

    Kaikissa kaksi- tai useampikielisissä maissa on jonkinlainen järjestely kotimaisten kielten opiskelun suhteen.

    Yhtään maata ei liene maailmassa jossa yhteiskunnan kustannuksella koululaiset voisivat opiskella vapaasti mitä kieltä haluavat, tai olla opiskelematta.

    Ankdam jatkaa vääristelyään ja venkoiluaan, mutta ei tietenkään kerro, että missään maassa ei ole Suomen kaltaista yhden pikkukielen pakollisuutta koko väestölle ja tutkinnoissa ja virkahaussa vaadittavaa näyttöä tuon yhden kielen osaamisesta; vaikka tuon kielen tarve on marginaalisen vähäinen ja vaikka samaan aikaan enemmän tarvittaisiin monien eri kielten osaamista.

    Sitten Ankdam vihjailee, että meikäläiset vaatisivat ihan mitä tahansa kielenopiskelua vapaaksi ja yhteiskunnan piikkiin.
    Hoh hoijaa, vähissä ovat Ankdamin eväät.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Palaan+tähän+rkp:n+Ankdam,+kunhan+pääsen+hotelliin.Röyhkeytesi+ei+yllätä+enää+mitenkään.Sen+pohjana+on+rkp:n+ideologia.Siinä+5%+=+90%.Ole+huoletta,+"laki+,+mikä+ei+ole+oikeus+ja+kohtuus+,+muutetaan".Kerro+ninulle+,+mistä+johtuu+tämä+koulutuksen+vinouma.+Ns+Ruotsinkielisiin+lukioihin+päästään+7+keskiarvolla+(+täysin+ylimitoitetusti+ruotsinkielisiä+aloituspaikkoja+siis+lukioissa).+"+Yllättäen+sitten+huippuarvosanoja+YO-kokeissa"?

    Lukioden sisäänpääsyrajat muodostuvat koulun suositummuudesta ja pyrkijöistä. Suomenkielisiinkin lukioihin pääsee ihan kohtuullisella ja jopa huonollakin keskiarvolla, riippuu koulusta ja kuinka suosittu se on.

    Suomenkielisiä kouluja on niin paljon että suurtakin hajontaa pääsee syntymään. Ruotsinkielisiä lukioita sen sijaan on niin vähän ettei kovinkaan suurta hajontaa pääse syntymään, vaikka toki ruotsinkielistenkin lukioiden joukossa on omat eliittikoulunsa. Kovimmat keskiarvot vaadittiin tänä keväänä Grankulla Svenska Samskolaniin.

    Se että kirjoitamme yo-kirjoituksissa paremmin johtuu siitä että olemme kielissä parempia.,

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Syytät minua pakkoruotsista mutta kun vakuutan ettei se kiinnosta minua pätkääkään olen pöyhkeä ja röyhkeä!

    Pakkoruotsista (siis siitä koulujen pakkoruotsista) äänestettiin runsas vuosi sitten eduskunnassa.
    Äänestyksen lopputulos oli pakkoruotsin puolesta 134 - 48 !
    Vain yksi noista 134 äänestä kuului Nylanderille, keitähän nuo 133 muuta oli?

    Palataanpa+nyt+tähän+kesken+ENG-SVK+pelin."Syytät+minua+pakkoruotsista+mutta+kun+vakuutan+ettei+se+kiinnosta+minua+pätkääkään+olen+pöyhkeä+ja+röyhkeä!"Osoitat+tässä+sitä+tyypillistä+suomenruotsalaista+röyhkeyttä+ja+pöyhkeyttä.+Kuten+totesin+puolueesi+edustajat+ovat+sanoneet+että+ilman+pakkoruotsia+suomenruotsalaisuus+ei+pärjää.+Miksi+siis+valehtelet+?Sinä+olet+vaatimassa+että+19+suomenkielistä+on+palvelemassa+1:tä+suomenruotsalaista,+kun+tämä+tulee+vaatimaan+palvelua+ns+omalla+äidinkielellään.Mitä+muuta+tämä+on+kuin+arroganssia+?+Silkkaa+härskiyttä+vaatia+5%++kielivähemmistöltä,+että+SUUREN+kielienemmistön+tulisi+palvella+näin.Eihän+missään+muussa+maassa+tämmöinen+toteudu.+Älä+yritä+selittää+jotain+Sveitsin+tai+Kanadan+mallista.+Siellä+on+paljon+suurempi+vähemmistö+kuin+te,+joita+on+alle+10++%."Äänestyksen+lopputulos+oli+pakkoruotsin+puolesta+134+-+48+!+"Tuossa+eduskunnassa+rkp+oli+hallituksessa,+joten+esität+tässä+hurskastelua.+Siinä+eduskunnassa+tämähän+oli+rkp:n+vaatimus+(+ainut+konkreettinen+vaatimus,+millä+tuo+"+liima+"+vaatimalla+vaati+ehtona...+Tämä+päätös+tulee+varmasti+muuttumaan.Kummallista,+kun+hallitus+äänesti+12-2+ja+eduskunta+140-23,+että+pakkoruotsia+muuttuu+vapaaehtoiseksi,+te+rkp:t+ette+tätä+ole+hyväksyneet+vaan+kaikin+tavoin+yrittäneet+palata+tähän+ja+kääntää+päätöstä.+Käsityksesi+yhdenvertaisuudesta+on+todella+outo.+Suomenkieliselle+annetaan+lisätaakka+tästä+pakkoruotsista,+jolla+teitä+tulisi+palvella,+missä+sitten+kehtaattekin+sitä+vaatia.Höynäytetty+kansakoulun+opettaja+Ahtisaari+saatiin+tämän+"+kansalliskielistrategian"+mannekiiniksi,+jossa+vain+pyritään+lisäämään+entisestään+tätä+suomenkielisten+taakkaan.On+syytä+aloittaa+pikaisesti+nämä+pakkoruotsin+purkutalkoot.Siinä+edustaja+Kiurun+ponnen+toteuttaminen+on+äärettömän+tärkeää.Huolimatta+siitä,+miten+sfp+tai+Folktinget+itkee.+Jälkimmäinen+on+varsinainen+käenpoika+suomenkielisen+veronmaksajan+kukkarolla.Ei+Suomella+ole+tulevaisuudessa+varaa+keinotekoiseen+kaksikielisyyteen.+Ei+missään+ole.+Ruotsinkieli+on+pienen+vähemmistön+kieli,+olkoon+se+sitten+kansalliskieli,+mutta+suomenkielisten+niskasta+tämä+rasite/+riippa+nostetaan.Palvelkaa+ja+puhukaa++keskenänne+toisianne+ruotsinkielellä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Lukioden sisäänpääsyrajat muodostuvat koulun suositummuudesta ja pyrkijöistä. Suomenkielisiinkin lukioihin pääsee ihan kohtuullisella ja jopa huonollakin keskiarvolla, riippuu koulusta ja kuinka suosittu se on.

    Suomenkielisiä kouluja on niin paljon että suurtakin hajontaa pääsee syntymään. Ruotsinkielisiä lukioita sen sijaan on niin vähän ettei kovinkaan suurta hajontaa pääse syntymään, vaikka toki ruotsinkielistenkin lukioiden joukossa on omat eliittikoulunsa. Kovimmat keskiarvot vaadittiin tänä keväänä Grankulla Svenska Samskolaniin.

    Se että kirjoitamme yo-kirjoituksissa paremmin johtuu siitä että olemme kielissä parempia.,

    "Se että kirjoitamme yo-kirjoituksissa paremmin johtuu siitä että olemme kielissä parempia., "

    Tähän linkki kiitos. ET usko itsekään että 7 keskiarvon ylittäjät kirjoittavat yo:n paremmin kuin vastaavat suomenkieliset.
    YO:ssa on matemaattis-luonnontieteellisiä aineita, missä te olette huonompia.

    Toinen " syy" on se, että ruotsinkielisille on täysin omat YO-kokeet.
    Minä väitän, että rima on paljon köykäisempi kuin suomenkielisillä.

    YO-kokeet tulee olla yhdenmittaisia suomen- ja ruotsinkielisille.

    Kas , kun ette ole parempia siten tilanteissa, joissa ollaan samalla viivalla .
    Esim Helsingin yliopiston pääsykokeet lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntiin.
    Siellähän suomenruotsalaiset pääsevät alemmilla pisterajoilla läpi kuin suomenkieliset.

    Karu totuus ja paljastaa sen paremmuuden. Ohittaen monta pätevämpää ja parempa hakijaa.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Palataanpa+nyt+tähän+kesken+ENG-SVK+pelin."Syytät+minua+pakkoruotsista+mutta+kun+vakuutan+ettei+se+kiinnosta+minua+pätkääkään+olen+pöyhkeä+ja+röyhkeä!"Osoitat+tässä+sitä+tyypillistä+suomenruotsalaista+röyhkeyttä+ja+pöyhkeyttä.+Kuten+totesin+puolueesi+edustajat+ovat+sanoneet+että+ilman+pakkoruotsia+suomenruotsalaisuus+ei+pärjää.+Miksi+siis+valehtelet+?Sinä+olet+vaatimassa+että+19+suomenkielistä+on+palvelemassa+1:tä+suomenruotsalaista,+kun+tämä+tulee+vaatimaan+palvelua+ns+omalla+äidinkielellään.Mitä+muuta+tämä+on+kuin+arroganssia+?+Silkkaa+härskiyttä+vaatia+5%++kielivähemmistöltä,+että+SUUREN+kielienemmistön+tulisi+palvella+näin.Eihän+missään+muussa+maassa+tämmöinen+toteudu.+Älä+yritä+selittää+jotain+Sveitsin+tai+Kanadan+mallista.+Siellä+on+paljon+suurempi+vähemmistö+kuin+te,+joita+on+alle+10++%."Äänestyksen+lopputulos+oli+pakkoruotsin+puolesta+134+-+48+!+"Tuossa+eduskunnassa+rkp+oli+hallituksessa,+joten+esität+tässä+hurskastelua.+Siinä+eduskunnassa+tämähän+oli+rkp:n+vaatimus+(+ainut+konkreettinen+vaatimus,+millä+tuo+"+liima+"+vaatimalla+vaati+ehtona...+Tämä+päätös+tulee+varmasti+muuttumaan.Kummallista,+kun+hallitus+äänesti+12-2+ja+eduskunta+140-23,+että+pakkoruotsia+muuttuu+vapaaehtoiseksi,+te+rkp:t+ette+tätä+ole+hyväksyneet+vaan+kaikin+tavoin+yrittäneet+palata+tähän+ja+kääntää+päätöstä.+Käsityksesi+yhdenvertaisuudesta+on+todella+outo.+Suomenkieliselle+annetaan+lisätaakka+tästä+pakkoruotsista,+jolla+teitä+tulisi+palvella,+missä+sitten+kehtaattekin+sitä+vaatia.Höynäytetty+kansakoulun+opettaja+Ahtisaari+saatiin+tämän+"+kansalliskielistrategian"+mannekiiniksi,+jossa+vain+pyritään+lisäämään+entisestään+tätä+suomenkielisten+taakkaan.On+syytä+aloittaa+pikaisesti+nämä+pakkoruotsin+purkutalkoot.Siinä+edustaja+Kiurun+ponnen+toteuttaminen+on+äärettömän+tärkeää.Huolimatta+siitä,+miten+sfp+tai+Folktinget+itkee.+Jälkimmäinen+on+varsinainen+käenpoika+suomenkielisen+veronmaksajan+kukkarolla.Ei+Suomella+ole+tulevaisuudessa+varaa+keinotekoiseen+kaksikielisyyteen.+Ei+missään+ole.+Ruotsinkieli+on+pienen+vähemmistön+kieli,+olkoon+se+sitten+kansalliskieli,+mutta+suomenkielisten+niskasta+tämä+rasite/+riippa+nostetaan.Palvelkaa+ja+puhukaa++keskenänne+toisianne+ruotsinkielellä.

    "Äänestyksen lopputulos oli pakkoruotsin puolesta 134 - 48 ! "
    Tuossa eduskunnassa rkp oli hallituksessa, joten esität tässä hurskastelua."

    Miten RKP:n hallituksen mukanaolo vaikuttaa eduskunnan äänestykseen?? Ei ne RKP:n kansanedustajat siitä lisäänny tai äänivalta kasva vaikka emopuolue olisikin hallituksessa! Mitä oikein sekoilet?

    "Kummallista, kun hallitus äänesti 12-2 ja eduskunta 140-23, että pakkoruotsia muuttuu vapaaehtoiseksi, te rkp:t ette tätä ole hyväksyneet vaan kaikin tavoin yrittäneet palata tähän ja kääntää päätöstä."

    Anteeksi mutta mistä äänestyksistä mahdat puhua?? Hallituksen äänestys?? Sellaisista en ole ennen kuullutkaan!! 140-23 neverhöörd!

    Kun pakkoruotsin poistamista vaatineesta kansalaisaloitteestä äänestettiin oli äänestystulos 134 - 48 pakkoruotsin puolesta!!
    Samassa istunnossa hyväksyttiin täpärästi (!) Pauli Kiurun ponsi.

    "Eduskunta on hylännyt kansalaisaloitteen ruotsin opiskelun valinnaistamisesta 134-48.

    Eduskunta hyväksyi uitenkin täpärästi ponnen, jolla valtioneuvostoa kehotetaan selvittämään mahdollisuudet alueellisiin kokeiluihin kielten valinnaisuuden lisäämiseksi. Kokoomuksen Pauli Kiurun esittämä ponsi hyväksyttiin äänin 93-89.

    Kiurun pontta tukivat kaikki paikalla olleet keskustan ja perussuomalaisten edustajat sekä enemmistö kokoomuslaisista. Sitä tuki myös kaksi vihreiden edustajaa ja yksi SDP:n edustaja."

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/eduskunta-hylkasi-kansalaisaloitteen-pakkoruotsi-jatkuu/4846920

    Äänestä

  • LexMan531 kirjoitti:

    "Se että kirjoitamme yo-kirjoituksissa paremmin johtuu siitä että olemme kielissä parempia., "

    Tähän linkki kiitos. ET usko itsekään että 7 keskiarvon ylittäjät kirjoittavat yo:n paremmin kuin vastaavat suomenkieliset.
    YO:ssa on matemaattis-luonnontieteellisiä aineita, missä te olette huonompia.

    Toinen " syy" on se, että ruotsinkielisille on täysin omat YO-kokeet.
    Minä väitän, että rima on paljon köykäisempi kuin suomenkielisillä.

    YO-kokeet tulee olla yhdenmittaisia suomen- ja ruotsinkielisille.

    Linkkejä ole hyvä.

    "Ruotsinkieliset kirjoittivat ylioppilaskokeissa jälleen suomenkielisiä paremmin. Päivälukioissa keväällä 2012 yo-kokeen suomenkielisten puoltoäänien keskiarvo oli 23,6, kun ruotsinkielellä kirjoittaneiden keskiarvo oli 25,4."

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lukiovertailu-2012-haluatko-menestya-yo-kokeissa-hyvin-ole-ruotsinkielinen-tytto/1880402

    "Ruotsinkieliset kirjoittivat ylioppilaskokeissa suomenkielisiä paremmin. Päivälukioissa keväällä 2011 yo-kokeen suomenkielisten puoltoäänien keskiarvo oli 23,6, kun ruotsinkielellä."

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/2011-lukiovertailu-ruotsinkieliset-parempia-kuin-suomenkieliset/1929748

    Lue erityisesti tämä!!

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000840538.html

    Riittäkö?

    "Toinen " syy" on se, että ruotsinkielisille on täysin omat YO-kokeet.
    Minä väitän, että rima on paljon köykäisempi kuin suomenkielisillä."

    Todisteita väitteellesi, muitakin kuin että sinusta "tuntuu siltä"?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Linkkejä ole hyvä.

    "Ruotsinkieliset kirjoittivat ylioppilaskokeissa jälleen suomenkielisiä paremmin. Päivälukioissa keväällä 2012 yo-kokeen suomenkielisten puoltoäänien keskiarvo oli 23,6, kun ruotsinkielellä kirjoittaneiden keskiarvo oli 25,4."

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lukiovertailu-2012-haluatko-menestya-yo-kokeissa-hyvin-ole-ruotsinkielinen-tytto/1880402

    "Ruotsinkieliset kirjoittivat ylioppilaskokeissa suomenkielisiä paremmin. Päivälukioissa keväällä 2011 yo-kokeen suomenkielisten puoltoäänien keskiarvo oli 23,6, kun ruotsinkielellä."

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/2011-lukiovertailu-ruotsinkieliset-parempia-kuin-suomenkieliset/1929748

    Lue erityisesti tämä!!

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000840538.html

    Riittäkö?

    Kuten+totesin,+7+keskiarvon+oppilaat+ruotsinkielisistä+lukioista+kirjoittavat+tosi+hyvin+YO-kirjoituksissa.Tämä+johtuu+100%+että+ko+kokelailla+on+ohituskaista,+omat+"+yo-kokeet"Jotka+eivät+ole+yhteismitallisia+vastaaviin+suomenkielisiin.Ja+arvosanoja+annettaan+"+horjahtaen"Tulos+on+todettavissa+Helsingin+yliopiston+pääsykokeissa,+missä+suomenruotsalaiset+pääsevät+SELKEÄSTI+huonommilla+ja+alemmilla+pisteillä+sisään+ohittaen+pätevämmät+suomenkieliset.Onneksi+siinä+on+joku+raja+sentään,+etteivät+kaikkein+heikkolahjaisimmat+ruotsinkieliset+pääse+alennusmyynnissä+sisään.Tätä+et+voi+kiistää,+selitä+mitä+tahansa+suomenruotsalaisten+yo-+tuloksista,++jotka+EIVÄT+OLE+vertslilukelpoisia+suomenkielisten+kanssa.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Kas , kun ette ole parempia siten tilanteissa, joissa ollaan samalla viivalla .
    Esim Helsingin yliopiston pääsykokeet lääketieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntiin.
    Siellähän suomenruotsalaiset pääsevät alemmilla pisterajoilla läpi kuin suomenkieliset.

    Karu totuus ja paljastaa sen paremmuuden. Ohittaen monta pätevämpää ja parempa hakijaa.

    Kas kun puhut pötyä.
    Helsingin yliopiston ruotsinkieliseen lääkikseen on koko maan vertailussa ollut keskimäärin toiseksi vaikeinta päästä.
    HY:n suomenkielinen kiintiö on maan pienin ja hakijamäärät maan suurimmat joka nostaa sisäänpääsyn pisterajan aina maan korkeimmaksi.
    Ruotsinkieltä taitavat ovat oma kiintiönsä joka ei vie suomenkielisiltä paikkoja. Ruotsinkielisessä kiintiössä ei myöskään ole mahdollista päästä opiskelemaan kovin huonolla tuloksella koska ruotsinkielen taitoisten kiintiössä hyväksyttävien pistemäärää verrataan valtakunnan tason alimpaan hyväksyttyyn suomenkieliseen, ei HY:n suomenkieliseen kiintiöön.

    Jos ruotsinkielisessä kiintiössä ei ole riittävästi pyrkineitä jotka ylittävät suomenkielisten asettaman minimipistemäärään jää kurssi vajaaksi, kuten tapahtui toissa vuonna. Jos kurssi jonain vuonna jää vajaaksi, lisätään seuraavana vuonna vastaavasti opiskelupaikkoja.

    Suomenkielisestä kiintiöstä ei ruotsinkielisisessä kiintiössä hakevat ja opiskelevat vie yhtä ainoata paikkaa!!

    Kiitos linkki tähän, että ns ruotsinkielisten vs suomenkielisten pisterajat oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja lääketieteellisessä tiedekunnassa.

    Tässä linkki, Ankdam, se että koitat puhua muunneltua totuutta ei hämää ketään.

    Lääketieteellisen pisterajat

    Oheisesta taulukosta käyvät ilmi alimmat pistemäärät, joilla on päästy opiskelemaan lääketieteen koulutusohjelmaan keväällä 2015.

    Oppilaitos
    Yhteispistekiintiö Valintakoekiintiö

    Helsingin yliopisto

    88,043 (suomenkielinen) yhteispistekiintiö

    81,957 (ruotsinkielinen) yhteispisteiintiö

    49,5 (suomenkielinen) valintakoe

    40,304 (ruotsinkielinen) valintakoe

    http://www.studentum.fi/Laeaeketieteellisen_paeaesykoe__d6282.html

    Kysyn uudestaan, miksi rkp:n Ankdam valehtelet ?

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Kuten+totesin,+7+keskiarvon+oppilaat+ruotsinkielisistä+lukioista+kirjoittavat+tosi+hyvin+YO-kirjoituksissa.Tämä+johtuu+100%+että+ko+kokelailla+on+ohituskaista,+omat+"+yo-kokeet"Jotka+eivät+ole+yhteismitallisia+vastaaviin+suomenkielisiin.Ja+arvosanoja+annettaan+"+horjahtaen"Tulos+on+todettavissa+Helsingin+yliopiston+pääsykokeissa,+missä+suomenruotsalaiset+pääsevät+SELKEÄSTI+huonommilla+ja+alemmilla+pisteillä+sisään+ohittaen+pätevämmät+suomenkieliset.Onneksi+siinä+on+joku+raja+sentään,+etteivät+kaikkein+heikkolahjaisimmat+ruotsinkieliset+pääse+alennusmyynnissä+sisään.Tätä+et+voi+kiistää,+selitä+mitä+tahansa+suomenruotsalaisten+yo-+tuloksista,++jotka+EIVÄT+OLE+vertslilukelpoisia+suomenkielisten+kanssa.

    "Kuten totesin, 7 keskiarvon oppilaat ruotsinkielisistä lukioista kirjoittavat tosi hyvin YO-kirjoituksissa."

    Seiskan oppilaista en tiedä mutta väitteesi ohituskaistoista ja "omista yo-kokeista" vaatisi hieman perusteluja.

    Kokaisessa luokassa on sekä huonompia että parempia oppilaita. Ruotsinkielisiä lukioita on niin harvassa että niissä oppilaskunta on paljon heterogeenisempi kuin suomenkielisissä ,suurten paikkakuntien huippulukioissa, joilla riittää hakijoita mistä valita, vrt Etelä-Tapiolan lukio, SYK, Ressu.

    Kotka Svenska Samskola on kaupungin ainoa ja pienin kaiken kukkuraksi!

    Ruotsin kieltä taitavien kiintiöissä toki saattaa päästä alemmilla pistemäärillä opiskelemaan mikä johtuu pienemmästä kilpailusta. Vähemmän hakijoita, vähemmän kilpailua.
    Ne alat joilla niitä ruotsinkielisten kiintiöitä on ovat ne alat joilla yhteiskunnan lain mukaan on järjestettävä palvelut molemmlla kansalliskielillä. Sosiaali- ja terveysala, julkishallinto ja opetusala.

    Opetuskiintiöt perustuvat yhteiskunnan tarpeisiin ei opiskelijoiden tarpeeseen. Ne ruotsinkielen taitoisten kiintiöt eivät ole suomenkielisiltä pois.

    Älä selitä Ankdam!
    Jäit kiinni valehtelusta, kuten osoitin linkillä.
    Kas miten ääni muuttui kellossa, kun et pysty kiistämään tätä ohituskaistaa alemmilla pisterajoilla.

    Niin 12-2 ja 140-23 äänesti hallitus ja eduskunta siitä, että ylioppilaskirjoituksissa vain äidinkieli on pakollinen.

    Voi edustaja Nykanderin naamaa, kun toimittaja asiasta kysyi tentissä.

    Puhut täällä jatkuvasti muunneltua totuutta , toki itsellesi ja rkp:n toimistolla voi selittää itselleen satuja.

    Kiusallista.

    Äänestä

  • LexMan kirjoitti:

    Mitähän minä olen valehdellut??

    Näin kirjoitin: "Ruotsin kieltä taitavien kiintiöissä toki saattaa päästä alemmilla pistemäärillä opiskelemaan mikä johtuu pienemmästä kilpailusta. Vähemmän hakijoita, vähemmän kilpailua.
    Ne alat joilla niitä ruotsinkielisten kiintiöitä on ovat ne alat joilla yhteiskunnan lain mukaan on järjestettävä palvelut molemmlla kansalliskielillä. Sosiaali- ja terveysala, julkishallinto ja opetusala."

    POINTTI: VÄHEMMäN HAKIJOITA, VÄHEMMÄN KILPAILUA!! Koska suomenkieliset ja ruotsinkieltä taitavat eivät hae samoissa kiintiöissä ei keskinäisellä piste-erolla ole merkitystä!

    Opettele ruotsia niin sinäkin voit hakea ruotsin kieltä taitavien kiintiössä ja mahdollisuutesi päästä opiskelemaan paranee. Ei siksi että ruotsinkieltä taitavat olisivat jotenkin lellittyjä tai heille olisi lääkiksessä luotu ohituskaista vaan koska heillä on esim HY:ssä yleensä ollut vakio kiintiö 30 opiskelupaikkaa ja suomenkielinen kiintiö on yleensä ollut 60 opiskelupaikkaa. Sitä ruotsinkielentaitoisten kiintiötä hakee suhteessa pienempi määrää kuin suomenkielisen kiintiön 60 paikkaa. Hakijamäärä ratkaisee kuinka vaikea / helppo lääkikseen on päästä. Sama pätee oikiksessa. Ihan turha tuijottaa pitemääriä, koska molemmissa kiintiöissä kilpaillaan vain samassa kiintiössä hakevien kanssa.

    Enkä edellisessä vietissäni suinkaan viitannut erityisesti lääkiksen ja oikikseen, vaan myös niihin muihin HY:n ruotsinkielisiin kiintiöihin jotka HY:ssä on. Sisäänpääsyn helppous / vaikeus vaihtelee, johtuu hakijamäärästä eikä mistään ohituskaistasta.

    "Niin 12-2 ja 140-23 äänesti hallitus ja eduskunta siitä, että ylioppilaskirjoituksissa vain äidinkieli on pakollinen."

    Puhut siis yhtäkkiä ylioppilaskirjoitusten uudistuksesta?? Viittaatko uudistukseen joka toteutettiin vuonna 2005, ilmeisesti koska mainitset vain äidinkielen pakollisuuden. Vai siitä vasta suunnitteleilla olevasta, joka on astumassa voimaan 2017? Sekoilet!!! Nuo äänestykset ovat minulle täyttä hepreaa, todennäköisesti koska ovat kotoisin hihastasi.

    Linkkejä kiitos!

    Jos joku täällä sekoilee, se olet sinä .
    Valtioneuvostoon äänestys 15.04.2004 lukiolain 18 pykälän muutos , jolla vain äidinkieli on pakollinen. Olinkin epätarkka , äänestystulos olikin 14-2 ja 28.6.2004 eduskunnan vastaava äänestys 140-23.
    Oli myrkkyä rkp:lle.
    Taas valehtelet Ankdam.
    Palaan tähän myöhemmin, ajaessa paha linkittää mitään
    Edustaja Nylander muistaa asian hyvin mm vastaesityksillä jotka kaatuivat ja YLEn vaalitenteissä jossa oli Wallinin kanssa ja toimittaja kysyi samaa asiaa, kun rkp:lle on vaikeaa tunnustaa, että demokratia päätti asian.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Mitähän minä olen valehdellut??

    Näin kirjoitin: "Ruotsin kieltä taitavien kiintiöissä toki saattaa päästä alemmilla pistemäärillä opiskelemaan mikä johtuu pienemmästä kilpailusta. Vähemmän hakijoita, vähemmän kilpailua.
    Ne alat joilla niitä ruotsinkielisten kiintiöitä on ovat ne alat joilla yhteiskunnan lain mukaan on järjestettävä palvelut molemmlla kansalliskielillä. Sosiaali- ja terveysala, julkishallinto ja opetusala."

    POINTTI: VÄHEMMäN HAKIJOITA, VÄHEMMÄN KILPAILUA!! Koska suomenkieliset ja ruotsinkieltä taitavat eivät hae samoissa kiintiöissä ei keskinäisellä piste-erolla ole merkitystä!

    Opettele ruotsia niin sinäkin voit hakea ruotsin kieltä taitavien kiintiössä ja mahdollisuutesi päästä opiskelemaan paranee. Ei siksi että ruotsinkieltä taitavat olisivat jotenkin lellittyjä tai heille olisi lääkiksessä luotu ohituskaista vaan koska heillä on esim HY:ssä yleensä ollut vakio kiintiö 30 opiskelupaikkaa ja suomenkielinen kiintiö on yleensä ollut 60 opiskelupaikkaa. Sitä ruotsinkielentaitoisten kiintiötä hakee suhteessa pienempi määrää kuin suomenkielisen kiintiön 60 paikkaa. Hakijamäärä ratkaisee kuinka vaikea / helppo lääkikseen on päästä. Sama pätee oikiksessa. Ihan turha tuijottaa pitemääriä, koska molemmissa kiintiöissä kilpaillaan vain samassa kiintiössä hakevien kanssa.

    Enkä edellisessä vietissäni suinkaan viitannut erityisesti lääkiksen ja oikikseen, vaan myös niihin muihin HY:n ruotsinkielisiin kiintiöihin jotka HY:ssä on. Sisäänpääsyn helppous / vaikeus vaihtelee, johtuu hakijamäärästä eikä mistään ohituskaistasta.

    Älä selitä Ankdam!
    Alemmilla pisteillä sisään kuin suomenkielinen hakija.
    Valehtelit ettei ole näin.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Jos joku täällä sekoilee, se olet sinä .
    Valtioneuvostoon äänestys 15.04.2004 lukiolain 18 pykälän muutos , jolla vain äidinkieli on pakollinen. Olinkin epätarkka , äänestystulos olikin 14-2 ja 28.6.2004 eduskunnan vastaava äänestys 140-23.
    Oli myrkkyä rkp:lle.
    Taas valehtelet Ankdam.
    Palaan tähän myöhemmin, ajaessa paha linkittää mitään
    Edustaja Nylander muistaa asian hyvin mm vastaesityksillä jotka kaatuivat ja YLEn vaalitenteissä jossa oli Wallinin kanssa ja toimittaja kysyi samaa asiaa, kun rkp:lle on vaikeaa tunnustaa, että demokratia päätti asian.

    Oi sorry kun en heti tiennyt ja ymmärtänyt että puhuit 12 vuotta vanhasta asiasta jonka relevanssia en tosin ymmärrä vieläkään. Varsinkaan kun et edes kertonut mistä oli kyse.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Älä selitä Ankdam!
    Alemmilla pisteillä sisään kuin suomenkielinen hakija.
    Valehtelit ettei ole näin.

    Jotkut pääsee, entä sitten? Pääsyrajat eivät kuitenkaan johdu hakijan ruotsinkielisyydestä vaan siitä että hän hakee eri kiintiössä kuin suomenkieliset.

    Samasta mahdollisesta edusta, eli ehkä ei niin tiukasta kilpailusta, pääsee
    nauttimaan suomenkielinen joka osaa ruotsia, ja joka hakee ruotsin kieltä taitavien kiintiössä. Monet suomenkieliset hyödyntävät (ja pyrkivät parantaman) kielitaitoaan ja hakevat opiskelemaan ruotsinkieltä taitavien kiintiössä.

    Lääkikseen kannattaa ehkä kuitenkin hakea Ouluun tai Kuopioon, niihin yliopistoihin pääsee yleensä vähemmillä pisteillä kuin HY:n ruotsinkielentaitoisten kiintiössä Helsinkiin. Kannattaa vertailla yliopistoja, ja punnita mahdollisuuksiaan. Ruotsinkielen taitoisten kiintiö löytyy vain Helsingistä ja siinä valitaan yleensä 30 opiskelijaa. Suomenkieliset opiskelijakiintiöt muissa yliopistoissa kuin Helsingissä on yleensä yli 100 opiskelijaa, Helsingin kiintiö on pienin, ollut pitkään vain n. 60 opiskelijaa suomenkielisessä kiintiössä.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Älä selitä Ankdam!
    Alemmilla pisteillä sisään kuin suomenkielinen hakija.
    Valehtelit ettei ole näin.

    "Alemmilla pisteillä sisään kuin suomenkielinen hakija.
    Valehtelit ettei ole näin. "

    Riippuu siitä mitä tarkoitat? Kukaan ei pääse alemmalla pistemäärällä sisään koska on ruotsinkielinen. Sen sijaan ruotsinkielentaitoisten kiintiössä, ruotsinkieliseen koulutukseen hakeva saattaa päästä sisään alemmalla pistemäärällä kuin vastaavaan suomenkieliseen koulutukseen hakeva, johtuen siitä että ruotsinkielentaitoisten kiintiössä on usein vähemmän hakijoita.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Oi sorry kun en heti tiennyt ja ymmärtänyt että puhuit 12 vuotta vanhasta asiasta jonka relevanssia en tosin ymmärrä vieläkään. Varsinkaan kun et edes kertonut mistä oli kyse.

    Sorry+tosiaankin;)"+pikku"+asiastahan+oli+kyse.Pakollisen+yo-ruotsin+muuttamisesta+valinnaiseksi.'Seikka,+jota+rkp+EI+kyennyt+estämään,+ei+vaikka+kynsin+hampain+yritti+viimeiseen+asti.Kun+on+kyse+rkp:sta,+millään+härskiydellä+ei+ole+ylärajaa+,+kun+kyseessä+on+suomenkielisten+pakkoruotsittaminen.Rkp+yritti+monta+kertaa+tunnustella,+josko+pakkoruotsin+saisi+takaisin+yo-kirjoituksiin,+halventaen+eduskunnan+tahtoa,+mutta+ei+onnistunut+eikä+tule+onnistumaan.Päinvastoin+.+Yo-ruotsin+kirjoittaa+enää+alle+50%+kokelaidta.Todellinen+tarve+on+max+10%Ei+ole+enää+mitään+perusteita+,+että+koko+suomenkielinen+opiskelijapopulaatio+pakotetaan+tarpeettoman+ja+hyödyttömän+kielen+opiskeluun.Rkp+varmaan+kiroaa+M+Vanhasen.Rahalla+ostettu+"+kaasukonsultti+"+Lipponen+ei+enää++omaa+mitää+kompetenssia+tässä+asiassa.Pato+on+murtunut+ja+kyse+on+ajasta,+jolloin+ruotsinkieli+on+täysin+valinnainen.+Lukekoon+sitä+hän,+joka+itse+haluaa,+ei+pakosta.Kielikokeilun+aloittaminen+ensi+vuonna+on+se+seuraava+askel,+kohti+kielivapautta.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Alemmilla pisteillä sisään kuin suomenkielinen hakija.
    Valehtelit ettei ole näin. "

    Riippuu siitä mitä tarkoitat? Kukaan ei pääse alemmalla pistemäärällä sisään koska on ruotsinkielinen. Sen sijaan ruotsinkielentaitoisten kiintiössä, ruotsinkieliseen koulutukseen hakeva saattaa päästä sisään alemmalla pistemäärällä kuin vastaavaan suomenkieliseen koulutukseen hakeva, johtuen siitä että ruotsinkielentaitoisten kiintiössä on usein vähemmän hakijoita.

    Saivartelusi ei muuta mainitsemiani tosiasioita.
    Vaikka miten yrität.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Sorry+tosiaankin;)"+pikku"+asiastahan+oli+kyse.Pakollisen+yo-ruotsin+muuttamisesta+valinnaiseksi.'Seikka,+jota+rkp+EI+kyennyt+estämään,+ei+vaikka+kynsin+hampain+yritti+viimeiseen+asti.Kun+on+kyse+rkp:sta,+millään+härskiydellä+ei+ole+ylärajaa+,+kun+kyseessä+on+suomenkielisten+pakkoruotsittaminen.Rkp+yritti+monta+kertaa+tunnustella,+josko+pakkoruotsin+saisi+takaisin+yo-kirjoituksiin,+halventaen+eduskunnan+tahtoa,+mutta+ei+onnistunut+eikä+tule+onnistumaan.Päinvastoin+.+Yo-ruotsin+kirjoittaa+enää+alle+50%+kokelaidta.Todellinen+tarve+on+max+10%Ei+ole+enää+mitään+perusteita+,+että+koko+suomenkielinen+opiskelijapopulaatio+pakotetaan+tarpeettoman+ja+hyödyttömän+kielen+opiskeluun.Rkp+varmaan+kiroaa+M+Vanhasen.Rahalla+ostettu+"+kaasukonsultti+"+Lipponen+ei+enää++omaa+mitää+kompetenssia+tässä+asiassa.Pato+on+murtunut+ja+kyse+on+ajasta,+jolloin+ruotsinkieli+on+täysin+valinnainen.+Lukekoon+sitä+hän,+joka+itse+haluaa,+ei+pakosta.Kielikokeilun+aloittaminen+ensi+vuonna+on+se+seuraava+askel,+kohti+kielivapautta.

    "Pato on murtunut ja kyse on ajasta, jolloin ruotsinkieli on täysin valinnainen. Lukekoon sitä hän, joka itse haluaa, ei pakosta."

    Sitä odotellessa noudatettakoon nykyistä lainsäädäntöä.

    "Kun on kyse rkp:sta, millään härskiydellä ei ole ylärajaa , kun kyseessä on suomenkielisten pakkoruotsittaminen."

    Joo, RKP tulee äänestämään kuten kaikki muutkin puolueet, koko rajattoman härskiytensä voimalla, eli jokaisella 9 äänellään. Vapise eduskunta!!

    1Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Saivartelusi ei muuta mainitsemiani tosiasioita.
    Vaikka miten yrität.

    På svenska kallas en sådan som du, faktaresistent. Skit i det! Du må tro vad du vill. Enjoy!

    1Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    På svenska kallas en sådan som du, faktaresistent. Skit i det! Du må tro vad du vill. Enjoy!

    Suomenkielellä: valehtelet , vääristelet tosiasioita.
    Kun jäät kiinni, kehtaat vielä inttää ja sitten mennä epäoleelliduuksiin.

    Tiedostan toki, että keinotekoisen " kaksikielisyyden " puolustaminen ilman kestäviä perusteita on kuin valehtelisi itselleen.
    Mutta sehän on tuttua sinulle, eller hur?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Pato on murtunut ja kyse on ajasta, jolloin ruotsinkieli on täysin valinnainen. Lukekoon sitä hän, joka itse haluaa, ei pakosta."

    Sitä odotellessa noudatettakoon nykyistä lainsäädäntöä.

    "Kun on kyse rkp:sta, millään härskiydellä ei ole ylärajaa , kun kyseessä on suomenkielisten pakkoruotsittaminen."

    Joo, RKP tulee äänestämään kuten kaikki muutkin puolueet, koko rajattoman härskiytensä voimalla, eli jokaisella 9 äänellään. Vapise eduskunta!!

    Nykyistä lainsäädäntöä noudatetaan.
    Kun näitä epäoikeuden mukaisia ruotsin kielen opiskeluvastimuksia tullaan muuttamaan , älä kitise.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Nykyistä lainsäädäntöä noudatetaan.
    Kun näitä epäoikeuden mukaisia ruotsin kielen opiskeluvastimuksia tullaan muuttamaan , älä kitise.

    Miten ajattelit oikaista sen epäoikeudenmukaisuuden (?) että meitä suruja on vähemmän? Koska meitä on vähemmän saattaa sisälle päästä pienemmällä pistemäärällä koska opiskelupaikkojen määrä ei perustu hakijamäärään eikä hakijoiden pistemääriin, vaan opiskelupaikkojen lukumäärä vahvistetaan vuosittain jo ennen hakua.
    Miten ajattelit korjata "virheen" kahdessa eri kiintiössä hakevien kesken? Nyt jo on yliopiston säännöillä estetty se että ruotsinkieltä taitavien kiintiössä pääsisi opiskelemaan alemmalla pistemäärällä kuin suomenkielisessä kiintiössä. Alaraja on siis jo asetettu, mikä muka vielä mättää?

    Miksi meidän opiskeluvaatimuksia muutettaisin? Yhteiskunta päättää mitä se tarvitsee ja sen mukaan mennään. Ajattelitko lakkauttaa meidän äidinkieliset palvelumme vaiko vain ruotsinkielisen koulutuksen? Oma veikkaukseni on ettei kumpikaan tule onnistumaan.

    Tämän linkin takana on Helsingin Yliopiston Lääketieteellisen erilaisia sisäänpääsytilastoja. "Valehtelenkohan" minä taas kun minusta näyttää siltä että ainakin lähtöpisteet ovat ruotsin kieltä taitavien kiintiössä olleet vuodesta toiseen korkeammat kuin suomenkielisten kiintiössä

    Katso erityisesti kohta 7.
    "7. Yhteispistejonossa hyväksyttyjen alimmat lähtöpisteet (huom! Lähtöpisteiden max. vuodesta 2016 eteenpäin 36 lähtöpistettä (vuoteen 2015 asti 45 lähtöpistettä)"

    http://www.med.helsinki.fi/peruskoulutus/opiskelijaksi/tilastoja.html#pisterajat

    Esittämäni+statistiikka+on+kiistaton.Vaikka+miten+yrität+sitä+selitellä."Miksi+meidän+opiskeluvaatimuksia+muutettaisin?+Yhteiskunta+päättää+mitä+se+tarvitsee+ja+sen+mukaan+mennään.+Ajattelitko+lakkauttaa+meidän+äidinkieliset+palvelumme+vaiko+vain+ruotsinkielisen+koulutuksen?Hgin+yliopiston+lääketieteellisessä+tiedekunnassa+suurin+osa+opinnoista+tehdään+suomenkielellä.+Niin+pitää+olla.Teidän+on+aika+100+%+kantaa+vastuunne+omakielisistä+palveluista,+eikä+olla+koppavasti+ja+suureen+ääneen+kailottaen+vaatimassa+sitä+suomenkielisiltä.Siitä+on+kyse.+Vähemmistö+opiskelkoon+enemmistön+kielen+jotta+saa+samat+palvelut.Eihän+missään+muualla+ole+näin+hölmösti+kuin+Suomessa,+jossa+enemmistö+pokkuroi+pientä,+röyhkeää+ja+äänekästä+kieliVÄHEMMISTÖÄ,+joka+ei+tajua+että+"+svenska+tiden"+on+pysyvästi+ohi.Kukaan+ei+myöskään+ole+väittänyt+että+ruotsinkieltä+ei+saisi+käyttää+Suomessa.+Tietenkin+saa,+mutta+te+itse+kannatte+vastuun+siitä+ja+palveluistanne.+Nythän+olette+jatkuvasti+suomenkielisten+veronmaksajien+kukkarolla,+kun+teille+räätälöidään+näitä+"+erikoisratkaisuja"+.+Tämä+tulee+katkaista+ja+tullaan+tekemään+niin.Kauanko+muuten+arvelet+että+AMK:ssa+ja+korkeakouluissa+vielä+jatketaan+tätä+pelleilyä+virkamiespakkoruotsin+ja+ruotsinkielen+kurssin+osalta?Kun+opiskelijoilla+ei+ole+motivaatiota,+rima+laskee+ja+ko+oppilaitokset+joutuvat+käyttämään+paljon+resursseja+apukursseihin+yms.+Tuon+rahan+voisi+käyttää+PALJON+HYÖDYLLISEMMIN.Unohtamatta+sitä+tosiasiaa,+että+vihdoinkin+on+saavutettu+piste,+että+enää+alle+50%+kirjoittaa+ruotsinkielen+yo:ssa,+joka+sekin+on+täysin+ylimitoitettu.+alle+10+%+on+täysin+riittävä+määrä.

    "Esittämäni+statistiikka+on+kiistaton.+Vaikka+miten+yrität+sitä+selitellä."Tilastoilla+pystytään+esittämään+lähes+ihan+mitä+vain.+Yhden+yliopiston,+yhden+vuoden+otos+ei+kerro+oikeastaan+mitään.+Ruotsinkielisen+kiintiön+opiskelijoita+ei+tule+verrata+Helsingin+Yliopiston+suomenkieliseen+kiintiöön+vaan+koko+maahan.+Pelkkä+HY+ei+ole+vertailukepoinen!!+HY:n+ruotsinkielinen+kiintiö+on+maan+ainoa+rutosinkielinen+lääkärikoulutus.+"Hgin+yliopiston+lääketieteellisessä+tiedekunnassa+suurin+osa+opinnoista+tehdään+suomenkielellä.+Niin+pitää+olla."HY:ssä+on+kaksi+lääketieteellistä+tiedekuntaa,+suomenkielinen+ja+ruotsinkielinen!+Suurinta+osaa+opinnoista+ei+suinkaan+tehdä+suomen+kielellä!+Sinun+mielestäsi+suurimman+osan+koulutuksesta+pitäisi+olla+suomen+kielellä,+vaan+eipä+ole.+Sorry.+Osa+toki+on.+Farmaseuttien+koulutus+on+suomenkielistä+vaikka+sinnekin+valitaan+ruotsinkieltä+taitavien+kiintiö.+Ruotsinkielisillä+farmasian+opiskelijoilla+ei+ole+omaa+tiedekuntaa,+kiintiön+tehtävä+on+varmistaa+myös+ruotsin+kieltä+taitavien+farmaseuttien+tarjonta.+"Teidän+on+aika+100+%+kantaa+vastuunne+omakielisistä+palveluista,+eikä+olla+koppavasti+ja+suureen+ääneen+kailottaen+vaatimassa+sitä+suomenkielisiltä.Siitä+on+kyse.+Vähemmistö+opiskelkoon+enemmistön+kielen+jotta+saa+samat+palvelut."Eikös+siihen+juuri+pyritä+noilla+ruotsin+kieltä+taitavien+kiintiöillä?+Sinä+kuitenkin+vastustat+niitä?+Et+ole+kovin+johdonmukainen.

    1Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdam,+älä+viitsi+kierrellä.+Julkinen+valta+ei+ennen+vuotta+1969+syyllistynyt+perustuslain+vastaisuuteen,+ei+poikennut+velvollisuudesta+tarjota+palveluja+ruotsin+kielellä.+Palvelut+taattiin+perustuslain+edellyttämällä+tavalla,+vaikka+vain+murto-osa+suomenkielisistä+opiskeli+ruotsia.+Ei+nytkään+tarvita+5+milj+suomenkielistä+takaamaan+omakielisiä++palveluja,+5%+vähemmistöä+varten,+suhteessa+19+suomenkielistä+yhtä+ruotsinkielistä+kohti.Tuo+vaatimus+loukkaa+suomenkielisten+yhdenvertaisuutta.+Meiltä+vaaditaan+valtavsti+ylimitoitettu+uhrautuminen,+paljon+suurempi+kuin+ruotsinkieliseltä+vähemmisröltä,+joka+lisäksi+luonnollisista+syistä+on+lähes+täysin+kaksikielinen,+enimmäkseen+osaavat+suomea+hyvin.Oppikoulussa+opiskeltiin+ruotsia+ja+saksaa/englantia/latinaaMutta+tiedän+hyvin,+mitä+inhimillisiä+tragedioita+kärsittiin....+moni+joutui+"jäämään+luokalle",+jos+ei+kesällä+selvinnyt+"ehdoistaan".+Monien+oppikoulun+käynti+piteni+vuodella,+kahdella,+kolmella.+Monia+esimerkkejä+löydän+helposti+ikätovereiden+joukosta.+Monille+jäi+loppuelämäksi+traumat.+Se+oli+perheille+iso+uhraus,+oppikoulu+ei+ollut+ilmainen,+bussimaksut,+ruoka,+kirjat+maksoivat,+pienituloisille+monilapsisille+perheille+se+oli+raskas+taakka.+Ruotsin,+latinan+takia...+joita+nuo+kärsijät+eivät+sen+koommin+ole+tarvinneet+sanaakaan!!!++Vaikka+ovat+saattaneet+päästä+hyviin+työtehtäviin+ja+tehneet+hienon+uran,+pääkaupunkiseudulla,+monikansallisissa+yhtiöissä.+Esimerkkejä+löytyy+ihan+lähipiiristä.On+suomenkielisten+kiusaamista,+verovarojen+haaskaamista,+vaatia+kaikilta+pakollisen+ruotsin+opintoja,+kun+ruotsintaidon+tarve+on+tosiasiallisesti+vähäinen.Se+koskee+myös+keskiasteen+ja+yliopisto-opintoja.+Niissä+pitää+sallia+vaihtoehtoiset+opinnot,+ruotsin+tilalle+muita+opintoja.+Se+hyödyttää+paitsi+opiskelijaa+itseään,+myös+koko+maata.+Työelämässä+kaksikielisissä+kunnissa+kohdataan+paljon+useammin+vieraskielinen+asiakas+tai+yhteistyökumppani+kuin+ruotsinkielinen.+Vain+harvojen+tarvitsee+aidosti+osata+ruotsia.Jatko-opintomahdollisuudet+ovat+todella+upeat,+jos+nuorella+on+hyvä+kielitaito+maailmankielissä+ja+lisäksi+vahva+substanssiosaaminen.+Ruotsintaidon+puuttuminen+ei+ole+siinä+mikään+aito+este+eikä+jarru.+Se+on+vain+RKPn+ja+Folktingetin+luoma+kiusa+ja+simputus+suomenkielisille,+jotta+ruotsikielisen+vähemmistön+asema+voisi+säilyä+kokoaan+suurempana+ja+merkittävämpänä,+eivätkä+suomenkieliset+"pääsisi+niskan+päälle"++Alhaista+lapsellista+itsekästä+kielipolitiikkaa.

    "Mutta tiedän hyvin, mitä inhimillisiä tragedioita kärsittiin.... moni joutui "jäämään luokalle", jos ei kesällä selvinnyt "ehdoistaan"."

    Höpö höpö! Ehtoja ja luokalle jäämistä ei ennen peruskoulua pidetty minään inhimillisenä tragediana! Nykypäivän pullasorsatukiopetuscurlingvanhempien kasvattamille nuorille se varmaan sitä olisi.

    Ennen peruskoulua luettiin ruotsinkielisissä kouluissa kaikkein yleisimmin ehtoja suomen kielessä, hyvänä kakkosena matematiikkaa!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Esittämäni+statistiikka+on+kiistaton.+Vaikka+miten+yrität+sitä+selitellä."Tilastoilla+pystytään+esittämään+lähes+ihan+mitä+vain.+Yhden+yliopiston,+yhden+vuoden+otos+ei+kerro+oikeastaan+mitään.+Ruotsinkielisen+kiintiön+opiskelijoita+ei+tule+verrata+Helsingin+Yliopiston+suomenkieliseen+kiintiöön+vaan+koko+maahan.+Pelkkä+HY+ei+ole+vertailukepoinen!!+HY:n+ruotsinkielinen+kiintiö+on+maan+ainoa+rutosinkielinen+lääkärikoulutus.+"Hgin+yliopiston+lääketieteellisessä+tiedekunnassa+suurin+osa+opinnoista+tehdään+suomenkielellä.+Niin+pitää+olla."HY:ssä+on+kaksi+lääketieteellistä+tiedekuntaa,+suomenkielinen+ja+ruotsinkielinen!+Suurinta+osaa+opinnoista+ei+suinkaan+tehdä+suomen+kielellä!+Sinun+mielestäsi+suurimman+osan+koulutuksesta+pitäisi+olla+suomen+kielellä,+vaan+eipä+ole.+Sorry.+Osa+toki+on.+Farmaseuttien+koulutus+on+suomenkielistä+vaikka+sinnekin+valitaan+ruotsinkieltä+taitavien+kiintiö.+Ruotsinkielisillä+farmasian+opiskelijoilla+ei+ole+omaa+tiedekuntaa,+kiintiön+tehtävä+on+varmistaa+myös+ruotsin+kieltä+taitavien+farmaseuttien+tarjonta.+"Teidän+on+aika+100+%+kantaa+vastuunne+omakielisistä+palveluista,+eikä+olla+koppavasti+ja+suureen+ääneen+kailottaen+vaatimassa+sitä+suomenkielisiltä.Siitä+on+kyse.+Vähemmistö+opiskelkoon+enemmistön+kielen+jotta+saa+samat+palvelut."Eikös+siihen+juuri+pyritä+noilla+ruotsin+kieltä+taitavien+kiintiöillä?+Sinä+kuitenkin+vastustat+niitä?+Et+ole+kovin+johdonmukainen.

    Röyhkeytesi+ja+suomenruotsalaisuuteen+kuuluva+omahyväisyys+loistaa+läpi+jatkuvasti.Tietenkin+HY:n+pisteitä+verrataan,+koska+verrokkiryhmät+ovat+siellä.Onhan+todellista+härskiyttä+verrata+niitä+muihin+yliopistoihin.+Kas+kun+ette+niihin+ole+vaatimassa+suomenruotsalaisille+omia+ohituskaistoja.Miksi+muuten+ei+ole+ainuttakaan+yliopistoa,+jossa+ruotsinkielisellä+ei+ole++mahdotonta+vaatia+tenttejä+ruotsinkielellä?Tätä+vastaavuutta+ei+ole+100%+ruotsinkielisissä+korkeakouluissa.Handelshögskolan+on+hyvä+esimerkki+tästä+ylimitoitetusta+ruotsinkielisestä+koulutuksesta.

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Esittämäni+statistiikka+on+kiistaton.Vaikka+miten+yrität+sitä+selitellä."Miksi+meidän+opiskeluvaatimuksia+muutettaisin?+Yhteiskunta+päättää+mitä+se+tarvitsee+ja+sen+mukaan+mennään.+Ajattelitko+lakkauttaa+meidän+äidinkieliset+palvelumme+vaiko+vain+ruotsinkielisen+koulutuksen?Hgin+yliopiston+lääketieteellisessä+tiedekunnassa+suurin+osa+opinnoista+tehdään+suomenkielellä.+Niin+pitää+olla.Teidän+on+aika+100+%+kantaa+vastuunne+omakielisistä+palveluista,+eikä+olla+koppavasti+ja+suureen+ääneen+kailottaen+vaatimassa+sitä+suomenkielisiltä.Siitä+on+kyse.+Vähemmistö+opiskelkoon+enemmistön+kielen+jotta+saa+samat+palvelut.Eihän+missään+muualla+ole+näin+hölmösti+kuin+Suomessa,+jossa+enemmistö+pokkuroi+pientä,+röyhkeää+ja+äänekästä+kieliVÄHEMMISTÖÄ,+joka+ei+tajua+että+"+svenska+tiden"+on+pysyvästi+ohi.Kukaan+ei+myöskään+ole+väittänyt+että+ruotsinkieltä+ei+saisi+käyttää+Suomessa.+Tietenkin+saa,+mutta+te+itse+kannatte+vastuun+siitä+ja+palveluistanne.+Nythän+olette+jatkuvasti+suomenkielisten+veronmaksajien+kukkarolla,+kun+teille+räätälöidään+näitä+"+erikoisratkaisuja"+.+Tämä+tulee+katkaista+ja+tullaan+tekemään+niin.Kauanko+muuten+arvelet+että+AMK:ssa+ja+korkeakouluissa+vielä+jatketaan+tätä+pelleilyä+virkamiespakkoruotsin+ja+ruotsinkielen+kurssin+osalta?Kun+opiskelijoilla+ei+ole+motivaatiota,+rima+laskee+ja+ko+oppilaitokset+joutuvat+käyttämään+paljon+resursseja+apukursseihin+yms.+Tuon+rahan+voisi+käyttää+PALJON+HYÖDYLLISEMMIN.Unohtamatta+sitä+tosiasiaa,+että+vihdoinkin+on+saavutettu+piste,+että+enää+alle+50%+kirjoittaa+ruotsinkielen+yo:ssa,+joka+sekin+on+täysin+ylimitoitettu.+alle+10+%+on+täysin+riittävä+määrä.

    Esittämäsi+tilasto+todistaa+vain+sen+että+ruotsin+kielen+taitoisten+kiintiössä+hakeva+saattaa+päästä+Helsinkiin+opiskelemaan+alemmalla+pistemäärällä+kuin+suomenkielisessä+kiintiössä+Helsingin+lääkikseen+pyrkinyt.+Lääketiedettä+voi+Suomessa+opiskella+suomen+kielellä+viidessä+eri+yliopistossa,+ruotsin+kielellä+vain+yhdessä.Lääketieteen+opiskelupaikat+eri+yliopistoissa+2015:Helsingin+yliopisto++151+++(suomenkiel+112+ja+ruotsinkiel+39)Turun+yliopisto++153Tampereen+yliopisto+164Itä-Suomen+yliopisto+164Oulun+yliopisto++145Yhteensä+758+lääketieteen+opiskelupaikkaa+joista+39,+eli+5,1%+muodostaa+ruotsin+kielen+taitoisten+kiintiön.

    Hienoa,+että+myönsit+tämän+tosiasian.Etuilukaista+on+olemassa+ja+se+on+väärin+etevämpiä+hakijoita+kohtaan.Tämmöistä+pelleilyä+ei+ole+muualla+maailmassa.Kaikki+pyrkijät+samalle+viivalle."Lääketieteen+opiskelupaikat+eri+yliopistoissa+2015:Helsingin+yliopisto+151+(suomenkiel+112+ja+ruotsinkiel+39)Turun+yliopisto+153Tampereen+yliopisto+164Itä-Suomen+yliopisto+164Oulun+yliopisto+145Sehän+vielä+puuttuisi+että+jokaisessa+yliopistossa+olisi+ohituskaista+suomenruotsalaisille.Ankdam,+et+näytä+tajuavan+tätä++ongelman+ydintä,+minkäEmmiNiemeläinen+nimimerkki+22.6.2016+klo+9.06+esittääAnkdam+toteaa+ongelman+ytimen:+"Koska+yliopistossa+tällä+hetkellä,+yliopistolain+mukaan,+tutkinnon+osana+edellytetään+jokaiselta+suomalaisen+lukion+käyneeltä+virkamiesruotsin+suorittamista+niin+henkilö+joka+ei+ole+lukenut+ruotsia+lainkaan+on+vaikeuksissa,+eikä+se+ole+mikään+tutkintomääräysten+muuttamisen+peruste+ettei+joku+ole+opiskellut+ruotsia+lainkaan.+"Tuossa+toteamuksessa+on+vahva+kaiku+siltä+ajalta+sata-kaksisataa+vuotta+sitten,+kun+Suomessa+koululaitos+toimi+vain+ruotsin+kielellä.+Suomenkielisiä+kouluja+ei+haluttu+hyväksyä,+suomenkielistä+opiskelua+ei+nähty+mahdolliseksi.+Nähtiin+uhka+siinä,+että+suomenkieliset+olisivat+täysimääräisiä+suomalaisia+ilman+ruotsintaitoa.Sitä+oli+ruotsinkielisen+vähemmistön+mahdotonta+hyväksyä.Kielitaitolaki+424/2003+loukkaa+kansalaisten+tasavertaisuutta+maassa,+jonka+väestöstä+vain+alle+5%+on+ruotsinkielisiä,+ja+heistäkin+suurin+osa+luonnollisista+syistä+on+täysin+kaksikielisiä;+samoin+kuin+valtaosalla+väestöä+ei+ole+mitään+luonnollista+yhteyttä+ruotsin+kieleen,+eikä+sille+tarvetta,+eikä+hyötyä+siitä.Pieni+vähemmistö+ja+sen+kohtuuttomat+vaatimukset+"tasavertaisuudesta"+pakottavat+koko+suuren+enemmistön+taipumaan+ja+niiamaan+vähemmistön+"tarpeiden"+edessä..Mitään+ammatti-+ja+korkeakoulututkintoa+ei+voi+suorittaa+ilman+hyväksyttyjä+ruotsin+opintoja.Kuitenkaan+valtaosa+suomalaisista+ei+ikinä+tarvitse+ruotsintaitoa.Hirvittävä+hinta+joudutaan+maksamaan+tuosta+pakkoruotsin+vaatimuksesta,+valtion,+kuntien+ja+kansalaisten+tasolla.Paljon+tärkeämpien+taitojen+opetuksesta+joudutaan+luopumaan,+leikkaamaan,+kun+ruotsin+opetukseen+on+pakko+satsata+valtava+siivu+resursseista.Se+köyhdyttää+koko+maata,+kun+kilpailukyvyn+nostamiseen+tarvittavien+tärkeiden+hankkeiden+toteuttamiseen+ei+riitä+rahaa.Kansalaiset+köyhtyvät,+kun+kohtuuttoman+kielipolitiikan+takia+verovaroja+ei+riitä+kansalaisten+aitojen+tarpeiden+hoitamiseen.Kansalaisten+keskuudessa+nousee+inho+ja+suuttumus+pakkoruotsia+vastaanRuotsinkieliset+väittävät+että+eivät+edes+uskalla+puhua+kieltään+busseissa+ja+metrossa.Kaikki+tuo+on+seurausta+epäoikeudenmukaisesta,+kansalaisten+enemmistöä+loukkaavasta+kielipolitiikasta.+"Se,+että+tajuaako+puolueesi+tämän+ennen+kuin+juna+menee+ohitse,+on+täysin+kiinni+rkp:n+kyvystä+tunnustaa+tosiasiat,+mitä+tällä+hetkellä+ei+tapahdu.Suomenkielisen+kannalta+on+erinomaista,+että+rkp+on+oppositiossa+vihdoinkin+ja+kielipolitiikkaa+saadaan+järkeväksi,+kuten+suuri+suomalainen+enemmistö+haluaa.Ilman,+että+siltä+edes+kysellään+mitään.

    Selittäisitkö+minulle+miten+se+"etuilutilanne"+syntyy?+Jos+vuonna+2015+maan+eri+suomenkielisiin+lääketieteellisiin+tiedekuntiin+oli+haettavissa+719+lääketieteen+opiskelupaikkaa+ja+Helsingin+ruotsinkieliseen+lääketieteelliseen+tiedekuntaan,+ainoaan+koko+maassa,+oli+haettavissa+39+paikkaa.++(5,1%+kaikista+lääkiksen+aloituspaikoista)+Jokaisessa+tiedekunnassa+järjestettiin+omat+sisääpääsykokeet,+koe+oli+kaikilla+kuitenkin.++Miten+ruotsinkieltä+taitavien+kiintiössä+hakevat+voisivat+etuilla+ja+ohittaa+"parempia+suomenkielisiä"+jos+he+hakevat+39+paikkaa+kokonaan+eri+kiintiössä+ja+eri+tiedekunnassa.+Ne+39+paikkaa+täytetään+ruotsinkieltä+taitavilla,+ei+ne+ole+korvattavissa+hakijalla+joka+on+hakenut+toiseen+tiedekuntaan+eivätkä+liioin+missään+tilanteessa+siirry+toiseen+kiintiöön!+Toki+opiskelija+voi+pyrkiessään+ilmoittaa+kakkosvaihtoehdoksi+ruotsinkielisen+lääkiksen+niin+että+jos+ei+tule+hyväksytyksi+suomenkieliseen+tiedekuntaan+niin+haluaa+ruotsinkieliseen+lääkikseen.++Siinä+tilanteessa+suomenkielinen+pyrkijä+saattaa+syrjäyttää+jonkun+äidinkieleltään+ruotsinkielisen+jolla+on+heikommat+pisteet.++Kyseisessä+tilanteessa+opiskelijan+opiskelupaikka+tulee+olemaan+ruotsinkielinen+lääketieteellinen+tiedekunta+jossa+koulutus+on+pääosin+ruotsin+kielellä.+HY:n+suomenkielinen+kiintiö+on+maan+pienin+112+opiskelupaikkaa.++Veikkaan+että+HY:n+lääkiksen+pyrkijä+sijalla+113.+ohittaa+pistemäärällään+montakin+pyrkijää+eri+yliopistoissa+mutta+hakijoita+ei+kuitenkaan+jaeta+pistemäärien+perusteella+koko+maan+kesken+vaan+sinne+pyritään+minne+halutaan+ja+siellä+pannaan+paremmuusjärjestykseen.+Ruotsinkieltä+taitavien+kiintiöstä+ei+missään+tilanteessa+siirry+opiskelupaikkoja+suomenkieliseen+kiintiöön,+eikä+päin+vastoin.+LexMan53:+"Kaikki+pyrkijät+samalle+viivalle."Mikähän+se+viiva+mahtaa+olla+ja+miten+se+määritetään?+Viestisi+loppu+oli+diibadaabaa,+toistoa+toistoa+toistoa..+Muuttakaa+systeemejä,+te+olette+enemmistössä..+Älkää+täällä+RKP:n+palstalla+omista+ongelmistanne+mankuko.

    1Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Svekot yrittävät hiljaisuuden avulla unohduttaa koko kielikokeilun! Tyypillistä svekokieroilua."

    Mitä svekoilla tai meidän hiljaisuudella on kielikokeilun kanssa tekemistä? RKP ei ole hallituksessa, ja tuskin kokeilukaan kinnostaa meitä.

    Älkääs nyt nuolaisko ennen kuin tipahtaa!!
    Kielikokeilua ei päätetty toteuttaa, vaan hallitus sai tehtäväkseen SELVITTÄÄ VOIDAANKO ALUEELLINEN KIELIKOKEILU TOTEUTTAA!

    Selvitystyö on kesken, tässä opetusministerin tilanneraportti selvityksestä:

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_136 2016.pdf

    Ja kielikokeilun selvityksen on torpannut suruvirkamiehet, joiden pöytälaatikkoon selvityspaperit ovat jääneet. Nämä rusueliitin juoksupojat ovat yksi tärkeä syy siihen, ettei kukaan yksityinen Eduskunnan edustaja saa surueliitin vastaista asiaa lävitse Eduskunnassa.

    Äänestä

  • Surusalaliitto kirjoitti:

    Ja kielikokeilun selvityksen on torpannut suruvirkamiehet, joiden pöytälaatikkoon selvityspaperit ovat jääneet. Nämä rusueliitin juoksupojat ovat yksi tärkeä syy siihen, ettei kukaan yksityinen Eduskunnan edustaja saa surueliitin vastaista asiaa lävitse Eduskunnassa.

    Joo joo, suruvirkamiehet sitä ja suruvirkamiehet tätä....
    Opetusministeri on antanut selontekonsa missä kielikokeilun suhteen mennään. Asia on vielä kaukana eduskunnasta koska ensin on selvitettävä voidaanko se järjestää, miten ja mitä lakeja pitää muuttaa.
    Hallituksen tehtäväksi annettiin selvittää mahdollisuus alueellisiin kielikokeiluihin ja sitä se nyt tekee.

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_136 2016.pdf

    Äänestä

Huomaa että opetusministeriä kokoomuslainen.

Äänestä
  • Ihan tarkoituksella kaikki hallituspuolueet jättivät kielikokeilun mainitsematta. Eihän poliittinen eliittikoulu eikä taloudellinen eliitti halua nyt oikeesti muuttaa suomen maan mainiota kielipolitiikkaa joka ollut jo viisi vuosikymmentä punaisena lankana.

    Suomi on ja pysyy poliittisesti kaksikielisenä maana, kenties pikkusen horjahtelee mutta kuitenkin pystyssä pysyy vielä seuraavat viisi vuosikymmentä nyt ainakin.

    Äänestä

  • Opettele apukoululainen oikeinkirjoitus.

    Äänestä

  • Helsingin Sanomien tuoreen uutisen mukaan eduskunnan edellisellä vaalikaudella hyväksymää ja hallitusohjelmaan kirjattua kokeilua vapaasta kielivalinnasta ei ole edistetty aiemmin kaavaillulla tavalla. Tilanne on kieltenvalinnan vapaaehtoisuuden näkökulmasta huolestuttava, erityisesti kun kansainvälisillä markkinoilla tarvitaan yhä monipuolisempaa kielitaitoa.

    1Äänestä

  • Vapaaehtoistamisasia ei kansaa pahemmin hetkauta. Pikku asia saa jäädä unholaa. Tämän näkee jo kansalaisaloiteaktiivisuudestakin, joka on surkea.

    Äänestä

  • HSNews kirjoitti:

    Helsingin Sanomien tuoreen uutisen mukaan eduskunnan edellisellä vaalikaudella hyväksymää ja hallitusohjelmaan kirjattua kokeilua vapaasta kielivalinnasta ei ole edistetty aiemmin kaavaillulla tavalla. Tilanne on kieltenvalinnan vapaaehtoisuuden näkökulmasta huolestuttava, erityisesti kun kansainvälisillä markkinoilla tarvitaan yhä monipuolisempaa kielitaitoa.

    Taas kerran! Kokeilua ei hyväksytty vaan hallitukselle annettiin tehtäväksi selvittää olisiko alueellinen kielikokeilu mahdollista toteuttaa.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Taas kerran! Kokeilua ei hyväksytty vaan hallitukselle annettiin tehtäväksi selvittää olisiko alueellinen kielikokeilu mahdollista toteuttaa.

    Ankdam, kannatatko sinä sitä, että kokeilua ei toteuta? Millä perusteella?
    Kysyn tuota, koska lukemattomat kerrat olet sanonut, että sinlle on yhdentekevää, onko ruotsin opiskelu pakollista vai valinnaista.

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdam, kannatatko sinä sitä, että kokeilua ei toteuta? Millä perusteella?
    Kysyn tuota, koska lukemattomat kerrat olet sanonut, että sinlle on yhdentekevää, onko ruotsin opiskelu pakollista vai valinnaista.

    Ei se minusta ihan huono idea olisi tuolla Itä-Suomessa opettaa venäjää ruotsin sijaan. Toisaalta asia ei minua koske millään lailla mutta kun mielipidettäni kysyit.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ei se minusta ihan huono idea olisi tuolla Itä-Suomessa opettaa venäjää ruotsin sijaan. Toisaalta asia ei minua koske millään lailla mutta kun mielipidettäni kysyit.

    Etkö siis hyväksy sitä, että esimerkiksi Helsingissä osa nuorista voisi opiskella ruotsin vaihtoehdoksi kunnolla esimerkiksi saksaa, ranskaa, espanjaa, viroa, venäjää, portugalia, arabiaa, kiinaa, japania?

    Etkö hyväksyisi sitä että muutama 30 nuoren ryhmä voisi aloittaa valitsemansa maailmankielen opinnot ja voisi jättää pakollisen ruotsin pois? Muutama samankokoinen ryhmä voisi aloittaa Vantaalla. Samoin Espoossa.

    Noilla nuorilla olisi aikoinaan painava kieliosaaminen hallussaan, mikä vahvan substanssiosaamisen kanssa avaisi hienot opiskelu- ja työmahdollisuudet, kotimaassa ja ulkomailla. Suomessa myös julkisella sektorilla on kysyntää tuollaiselle osaamiselle, kun olemme osa monikielistä Eurooppaa ja maailmaa.

    Siitä tulisi pikkuhiljaa arvokasta lisää Suomen kielivarantoon.

    Suurin osa perheistä valitsisi silti edelleen ruotsin. Joten, mitä sinä, RKP, Folktinget pelkäätte, miksi ette hyväksy tuota vaihtoehtoa?

    Miksi muuten Ankdam Pohjoismaiden neuvoston nuoret valitsivat / vaihtoivat työkieleksi englannin " valtakieli " Ruotsiin asemesta ?
    Tiedätkö , ketkä olivat ainoat, jotka sitä vastustivat? Sen voin kertoa. svensk ungdom..
    Nythän siellä tilanne on tasaveroinen.

    Miksi minulla pitäsi olla asiaan kanta? Eli nuoret menevät, kuten nuoret niin usein, yli siitä missä aita on matalin. Pohjoismaisten kielten ymmärtäminen ja niillä kommunikoiminen vaati jkv tottumusta, nuorilla sitä ei tottumusta ei vielä ole, ja nuoret ovat kärsimättömiä. So what!
    PN:n nuorten halua pitää kokouksensa engalnniksi ei minusta ole mikään peruste pakkoruotsin lakkauttamiselle.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Taas kerran! Kokeilua ei hyväksytty vaan hallitukselle annettiin tehtäväksi selvittää olisiko alueellinen kielikokeilu mahdollista toteuttaa.

    Kokeilu on hallitusohjelmassa muotoiluna "MAHDOLLISTETAAN KOKEILU"
    Ei siis, että vain "selvitetään", vaan MAHDOLLISTETAAN!

    MAHDOLLISTETAAN! Eli vaikka jonkun mielestä kokeilu olisi mahdoton, esteet raivataan ja kokeilu MAHDOLLISTETAAN!

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Etkö siis hyväksy sitä, että esimerkiksi Helsingissä osa nuorista voisi opiskella ruotsin vaihtoehdoksi kunnolla esimerkiksi saksaa, ranskaa, espanjaa, viroa, venäjää, portugalia, arabiaa, kiinaa, japania?

    Etkö hyväksyisi sitä että muutama 30 nuoren ryhmä voisi aloittaa valitsemansa maailmankielen opinnot ja voisi jättää pakollisen ruotsin pois? Muutama samankokoinen ryhmä voisi aloittaa Vantaalla. Samoin Espoossa.

    Noilla nuorilla olisi aikoinaan painava kieliosaaminen hallussaan, mikä vahvan substanssiosaamisen kanssa avaisi hienot opiskelu- ja työmahdollisuudet, kotimaassa ja ulkomailla. Suomessa myös julkisella sektorilla on kysyntää tuollaiselle osaamiselle, kun olemme osa monikielistä Eurooppaa ja maailmaa.

    Siitä tulisi pikkuhiljaa arvokasta lisää Suomen kielivarantoon.

    Suurin osa perheistä valitsisi silti edelleen ruotsin. Joten, mitä sinä, RKP, Folktinget pelkäätte, miksi ette hyväksy tuota vaihtoehtoa?

    "Etkö siis hyväksy sitä, että esimerkiksi Helsingissä osa nuorista voisi opiskella ruotsin vaihtoehdoksi kunnolla esimerkiksi saksaa, ranskaa, espanjaa, viroa, venäjää, portugalia, arabiaa, kiinaa, japania?"

    Ei se minun hyväksymisestäni ole kiinni, tuollaista kokeilua ei ole kukaan edes ehdottanut.

    Koko suomalaisen koulujärjestelmän perusta on tasapuolisuudessa. Koulua pitää voida vaihtaa ilman kohtuutonta haittaa.
    Kannatan lämpimästi kielten opiskelua mutta toisen kansalliskieen vaihtaminen japaniin ei minusta ole optio.

    http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/5080/11e75e54e4

    Äänestä

  • Tasapuolisuus ei estä musiikkiluokkia, luonnontiedepainotuksia, kuvataideluokkia, matematiikkaluokkia, erilaisia valinnaisainetarjottimia... Tasapuolisuus ei estä erikoisia valintoja muiksi kieliksi.

    Uuden kielen voi meillä aloittaa useimmiten kahden vuoden välein. Kaksi vierasta kieltä saa kyllä peruskoulun aikana, vaikka vaihtaisi kouluakin. Jos taas valitsee kiinaluokan, on tietoinen valitessaan, ettei vastaavia ole lähitienoilla muita - ei tätä nytkään estetä väittäen, että muuttaminen tulisi ongelmaksi.

    Miten ihmeessä "tasapuolisuus" muka pakottaisi kaikki pakkoruotsiin, kun "tasapuolisuus" ei edellytä kaikilta samaa A1-kieltä, ei samaa A2-kieltä eikä samaa B2-kieltä. Miksi juuri B1-kieli on oltava sama "tasapuolisuuden" nimissä?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Etkö siis hyväksy sitä, että esimerkiksi Helsingissä osa nuorista voisi opiskella ruotsin vaihtoehdoksi kunnolla esimerkiksi saksaa, ranskaa, espanjaa, viroa, venäjää, portugalia, arabiaa, kiinaa, japania?"

    Ei se minun hyväksymisestäni ole kiinni, tuollaista kokeilua ei ole kukaan edes ehdottanut.

    Koko suomalaisen koulujärjestelmän perusta on tasapuolisuudessa. Koulua pitää voida vaihtaa ilman kohtuutonta haittaa.
    Kannatan lämpimästi kielten opiskelua mutta toisen kansalliskieen vaihtaminen japaniin ei minusta ole optio.

    http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/5080/11e75e54e4

    Ankdam, onko mielestäsi todellakin parempi että ruotsia opiskellaan paljon enemmän kuin ruotsintaitoa tarvitaan, sillä hinnalla että isojen maailmankielten opiskelu jää sen takia liian vähäiseksi??? Kansalaiset ja elinkeinoelämä ja julkinen sektori eivät saa tarvitsemaansa monipuolista kielivarantoa, kun ruotsinopiskeluun jaetaan kohtuttoman iso siivu resursseista.

    Ankdam, "Koulujärjestelmän tasapuolisuus" mielestäsi edellyttää sitä, että koko suomalaiselle yhteiskunnalle tulee yhteinen iso tappio ja menetys ?? Outo käsitys "tasapuolisuudesta"!

    Ankdam, jotta koulun vaihtaminen voisi sujua mahdollisimman kitkattomasti, mielestäni englannin pitäisi olla kaikille yhteinen A-kieli. kaikissa kouluissa. Kuten Ruotsissa.

    B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli

    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu

    Uusi ulkomaankauppaministeri totesi Ylen vaalikoneessa 2015:
    "Pakollisuus ei rehellisesti katsoen tuota käyttökelpoista ruotsin taitoa kuin pienelle vähemmistölle. Vapaaehtoisuus voisi jopa nostaa ruotsin osaamisen määrää ja tasoa. Samalla osa innostuisi mieluummin espanjan tai venäjän oppimisesta. Niillekin on tarvetta. On epärehellistä ajatella, että kovin moni oikeasti opiskelisi kunnolla kolme vierasta kieltä."

    Äänestä

  • tasapuolisuusko kirjoitti:

    Tasapuolisuus ei estä musiikkiluokkia, luonnontiedepainotuksia, kuvataideluokkia, matematiikkaluokkia, erilaisia valinnaisainetarjottimia... Tasapuolisuus ei estä erikoisia valintoja muiksi kieliksi.

    Uuden kielen voi meillä aloittaa useimmiten kahden vuoden välein. Kaksi vierasta kieltä saa kyllä peruskoulun aikana, vaikka vaihtaisi kouluakin. Jos taas valitsee kiinaluokan, on tietoinen valitessaan, ettei vastaavia ole lähitienoilla muita - ei tätä nytkään estetä väittäen, että muuttaminen tulisi ongelmaksi.

    Miten ihmeessä "tasapuolisuus" muka pakottaisi kaikki pakkoruotsiin, kun "tasapuolisuus" ei edellytä kaikilta samaa A1-kieltä, ei samaa A2-kieltä eikä samaa B2-kieltä. Miksi juuri B1-kieli on oltava sama "tasapuolisuuden" nimissä?

    "Tasapuolisuus" tarkoittaa tässä tapauksessa virkamiesruotsia. Jotta kaikilla suomalaisilla olisi tasavertaiset ja teoreettiset mahdollisuudet hakeutua valtion ja kuntien virkoihin, niin kaikkien on "tasavertaisuuden" nimessä pakko opiskella ruotsia. Nykyisen kielilainsäädännön puitteissa jäisi suomalaiset, jotka eivät opiskelisi ruotsia, julkisten työmarkkinoiden ulkopuolelle. Suomessa ei valmistu myöskään lääkäriksi ilman virkamiesruotsitutkintoa. Suomenkielinen on tiukasti kiinni ruotsin koukussa. Laillisesti. Jos taas kielivelvoite olisi viranomaisen vastuulla, niin pakko- ja virkamiesruotsi olisi historiaa.

    Äänestä

  • Kielilaituusiksi kirjoitti:

    Joo, tiedän, kielitaitolaki on se piru, joka pitää suomalaiset pakkoruotsin koukussa.

    Se johtaa kapeaa kielivarantoon.

    Se pakottaa jakamaan opetusresursseista ylimitoitetun siivun ruotsinopetukseen,paljon yli todellisen ruotsintaidon tarpeen.

    Se köyhdyttää suomalaisten kilpailukykyä, kun tärkeämpien taitojen opetukseen jää olemattoman kapea resurssisiivu.

    Se loukkaa suomen- ja ruotsinkielisten ja myös vieraskielisten kansalaisten tasavertaisuutta, kun toisen kotimaisen pakollisuus hyödyttää yhtä kieliryhmää moninkertaisesti enemmän kuin muita kieliryhmiä. Ruotsinkielisille se on etu ja välttämättömyys, muille kieliryhmille tarpeeton, hyödytön, taakka.

    Äänestä

  • MahdollistetaanKokeilu kirjoitti:

    Kokeilu on hallitusohjelmassa muotoiluna "MAHDOLLISTETAAN KOKEILU"
    Ei siis, että vain "selvitetään", vaan MAHDOLLISTETAAN!

    MAHDOLLISTETAAN! Eli vaikka jonkun mielestä kokeilu olisi mahdoton, esteet raivataan ja kokeilu MAHDOLLISTETAAN!

    Näin lukee hallitusohjelmassa:

    Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin
    Päivitetään perusopetuksen oppimistapoja ja -ympäristöjä kehityksen haasteita vastaaviksi sekä painotetaan tulevaisuuden taitopohjaa. Hankkeen tavoitteena on parantaa oppimistuloksia sekä kaventaa niissä syntyneitä eroja. Panostetaan kouluviihtyvyyteen ja nostetaan lasten ja nuorten henkisen sekä fyysisen hyvinvoinnin tasoa.

    –Laajennetaan oppimistapoja ottamalla käyttöön digitaalisia oppimisympäristöjä.
    –Uudistetaan pedagogiikkaa. Toteutetaan opettaja- ja täydennyskoulutuksen kehittämisohjelmat.
    –Parannetaan koulurauhaa varmistamalla opettajien mahdollisuudet keskittyä perustehtäväänsä eli opettamiseen.
    –Liikutaan tunti päivässä esimerkiksi laajentamalla Liikkuva kouluhanketta valtakunnalliseksi.

    –Lisätään ja monipuolistetaan kieltenopiskelua. Käynnistetään alueellinen kokeilu siitä, että aloitetaan vieraan kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla ja mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti.

    Kyseinen "mahdollistaminen" on tällä hetkellä työn alla. Mahdollistaminen vaatii lakimuutoksia ja niiden valmisteluun on ryhdytty. Lopputulos on edelleen hieman epävarma mutta hallitus tekee minkä voi.

    Olishan se kiva jos te neffet itse oppisitte linkittämään lainauksienne lähteet. Se kuuluis niinkuin asiaan.
    http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Ratkaisujen Suomi_FI_YHDISTETTY_netti.pdf/801f523e-5dfb-45a4-8b4b-5b5491d6cc82

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdam, onko mielestäsi todellakin parempi että ruotsia opiskellaan paljon enemmän kuin ruotsintaitoa tarvitaan, sillä hinnalla että isojen maailmankielten opiskelu jää sen takia liian vähäiseksi??? Kansalaiset ja elinkeinoelämä ja julkinen sektori eivät saa tarvitsemaansa monipuolista kielivarantoa, kun ruotsinopiskeluun jaetaan kohtuttoman iso siivu resursseista.

    Ankdam, "Koulujärjestelmän tasapuolisuus" mielestäsi edellyttää sitä, että koko suomalaiselle yhteiskunnalle tulee yhteinen iso tappio ja menetys ?? Outo käsitys "tasapuolisuudesta"!

    Ankdam, jotta koulun vaihtaminen voisi sujua mahdollisimman kitkattomasti, mielestäni englannin pitäisi olla kaikille yhteinen A-kieli. kaikissa kouluissa. Kuten Ruotsissa.

    B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli

    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu

    Uusi ulkomaankauppaministeri totesi Ylen vaalikoneessa 2015:
    "Pakollisuus ei rehellisesti katsoen tuota käyttökelpoista ruotsin taitoa kuin pienelle vähemmistölle. Vapaaehtoisuus voisi jopa nostaa ruotsin osaamisen määrää ja tasoa. Samalla osa innostuisi mieluummin espanjan tai venäjän oppimisesta. Niillekin on tarvetta. On epärehellistä ajatella, että kovin moni oikeasti opiskelisi kunnolla kolme vierasta kieltä."

    "Ankdam, onko mielestäsi todellakin parempi että ruotsia opiskellaan paljon enemmän kuin ruotsintaitoa tarvitaan, sillä hinnalla että isojen maailmankielten opiskelu jää sen takia liian vähäiseksi??? "

    Minä en ole vielä koskaan elävänä tavannut henkilöä joka olisi valittanut opiskelleensa liikaa ruotsia tai osaavansa ruotsia liian hyvin.

    Kaikenmaailman maailmankieliä olisi toki kiva osata mutta harvat sitä valittavat, useimmat harmittelevät niiden kielten osaamattomuutta joista olisi hyötyä ihan kotimaassa.

    Ankdam, mitä tarkoitit sanomalla, että "tasapuolisuus" vaatii pakkoruotsia?

    Tasapuolisuus ei estä musiikkiluokkia, luonnontiedepainotuksia, kuvataideluokkia, matematiikkaluokkia, erilaisia valinnaisainetarjottimia... Tasapuolisuus ei estä erikoisia valintoja muiksi kieliksi.

    Uuden kielen voi meillä aloittaa useimmiten kahden vuoden välein. Kaksi vierasta kieltä saa kyllä peruskoulun aikana, vaikka vaihtaisi kouluakin. Jos taas valitsee kiinaluokan, on tietoinen valitessaan, ettei vastaavia ole lähitienoilla muita - ei tätä nytkään estetä väittäen, että muuttaminen tulisi ongelmaksi.

    Miten ihmeessä "tasapuolisuus" muka pakottaisi kaikki pakkoruotsiin, kun "tasapuolisuus" ei edellytä kaikilta samaa A1-kieltä, ei samaa A2-kieltä eikä samaa B2-kieltä. Miksi juuri B1-kieli on oltava sama "tasapuolisuuden" nimissä?

    JOku arveli sinun tarkoittaneenvirkapakkoruotsia, mutta oliko noin?

    Tasapuolisuudella tarkoitan että jokaisella joka valmistuu suomalaisesta peruskoulusta tai lukiosta pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet jatkaa opintojaan.

    Jos jonkun ryhmän peruskoulutus merkittävästi poikkeaa muista se saattaa vaikeuttaa ko hlön myöhempiä opintoja tai jopa torpata ne. Perusopetuslaki määrittelee oppiaineet joita kaikkien on pakko opiskella, joten niiden aineiden perustietoja voivat siis myöhemmät oppilaitokset edellyttää.

    Koska yliopistossa tällä hetkellä, yliopistolain mukaan, tutkinnon osana edellytetään jokaiselta suomalaisen lukion käyneeltä virkamiesruotsin suorittamista niin henkilö joka ei ole lukenut ruotsia lainkaan on vaikeuksissa, eikä se ole mikään tukintomääräysten muuttamisen peruste ettei joku ole opiskellut ruotsia lainkaan.

    Vaatii siis jonkilaisen lakimuutoksen tai sen että hlö tietoisesti luopuu akateemisesta koulutuksesta.

    Myös tämä kannattaa pitää mielessä:
    " Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan."

    Äänestä

  • Virkapakkoruotsi on uusin tulokas - ja RKP:n aikanaan hankkima. Samoin kielitaitolain kovennettu muoto.

    Miksi RKP on laatinut/vaatinut nämä kovennukset, kun näin on asetettu ihmiset tilanteeseen, jossa vain ruotsinopintojen ongelmat tai puuttuminen estävät kaikki muut opinnot? Ai niin, sehän on ollut tarkoituksellista!

    Kuitenkin meillä on aivan toimiva väylä opiskella ja valmistua niille, jotka ovat hankkineet ulkomailla peruskoulutuksensa. Ruotsin puuttuminen ei oikeasti hankaloita opiskelua tai työskentelyä.

    Arvaat varmaan, että me kaikki muut näemme tämän tarkoitushakuisen pakkoleikin taakse. Kyse ei ole mistään tasapuolisuudesta vaan ei-ruotsinkielisten sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden ohittamisesta ja niiden korvaamisesta ruotsinkielisten palveluvelvoitteella.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Tasapuolisuudella tarkoitan että jokaisella joka valmistuu suomalaisesta peruskoulusta tai lukiosta pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet jatkaa opintojaan.

    Jos jonkun ryhmän peruskoulutus merkittävästi poikkeaa muista se saattaa vaikeuttaa ko hlön myöhempiä opintoja tai jopa torpata ne. Perusopetuslaki määrittelee oppiaineet joita kaikkien on pakko opiskella, joten niiden aineiden perustietoja voivat siis myöhemmät oppilaitokset edellyttää.

    Koska yliopistossa tällä hetkellä, yliopistolain mukaan, tutkinnon osana edellytetään jokaiselta suomalaisen lukion käyneeltä virkamiesruotsin suorittamista niin henkilö joka ei ole lukenut ruotsia lainkaan on vaikeuksissa, eikä se ole mikään tukintomääräysten muuttamisen peruste ettei joku ole opiskellut ruotsia lainkaan.

    Vaatii siis jonkilaisen lakimuutoksen tai sen että hlö tietoisesti luopuu akateemisesta koulutuksesta.

    Myös tämä kannattaa pitää mielessä:
    " Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan."

    Ankdam+toteaa+ongelman+ytimen:+"Koska+yliopistossa+tällä+hetkellä,+yliopistolain+mukaan,+tutkinnon+osana+edellytetään+jokaiselta+suomalaisen+lukion+käyneeltä+virkamiesruotsin+suorittamista+niin+henkilö+joka+ei+ole+lukenut+ruotsia+lainkaan+on+vaikeuksissa,+eikä+se+ole+mikään+tukintomääräysten+muuttamisen+peruste+ettei+joku+ole+opiskellut+ruotsia+lainkaan.+"Tuossa+toteamuksessa+on+vahva+kaiku+siltä+ajalta+sata-kaksisataa+vuotta+sitten,+kun+Suomessa+koululaitos+toimi+vain+ruotsin+kielellä.+Suomenkielisiä+kouluja+ei+haluttu+hyväksyä,+suomenkielistä+opiskelua+ei+nähty+mahdolliseksi.+Nähtiin+uhka+siinä,+että+suomenkieliset+olisivat+täysimääräisiä+suomalaisia+ilman+ruotsintaitoa.Sitä+oli+ruotsinkielisen+vähemmistön+mahdotonta+hyväksyä.Kielitaitolaki+424/2003+loukkaa+kansalaisten+tasavertaisuutta+maassa,+jonka+väestöstä+vain+alle+5%+on+ruotsinkielisiä,+ja+heistäkin+suurin+osa+luonnollisista+syistä+on+täysin+kaksikielisiä;+samoin+kuin+valtaosalla+väestöä+ei+ole+mitään+luonnollista+yhteyttä+ruotsin+kieleen,+eikä+sille+tarvetta,+eikä+hyötyä+siitä.Pieni+vähemmistö+ja+sen+kohtuuttomat+vaatimukset+"tasavertaisuudesta"+pakottavat+koko+suuren+enemmistön+taipumaan+ja+niiamaan+vähemmistön+"tarpeiden"+edessä..Mitään+ammatti-+ja+korkeakoulututkintoa+ei+voi+suorittaa+ilman+hyväksyttyjä+ruotsin+opintoja.Kuitenkaan+valtaosa+suomalaisista+ei+ikinä+tarvitse+ruotsintaitoa.Hirvittävä+hinta+joudutaan+maksamaan+tuosta+pakkoruotsin+vaatimuksesta,+valtion,+kuntien+ja+kansalaisten+tasolla.Paljon+tärkeämpien+taitojen+opetuksesta+joudutaan+luopumaan,+leikkaamaan,+kun+ruotsin+opetukseen+on+pakko+satsata+valtava+siivu+resursseista.Se+köyhdyttää+koko+maata,+kun+kilpailukyvyn+nostamiseen+tarvittavien+tärkeiden+hankkeiden+toteuttamiseen+ei+riitä+rahaa.Kansalaiset+köyhtyvät,+kun+kohtuuttoman+kielipolitiikan+takia+verovaroja+ei+riitä+kansalaisten+aitojen+tarpeiden+hoitamiseen.Kansalaisten+keskuudessa+nousee+inho+ja+suuttumus+pakkoruotsia+vastaanRuotsinkieliset+väittävät+että+eivät+edes+uskalla+puhua+kieltään+busseissa+ja+metrossa.Kaikki+tuo+on+seurausta+epäoikeudenmukaisesta,+kansalaisten+enemmistöä+loukkaavasta+kielipolitiikasta.

    "Kuitenkaan valtaosa suomalaisista ei ikinä tarvitse ruotsintaitoa."

    Ja vielä tarkemmin sanoen: valtaosa siitä pienestä joukosta, joka työllistyy virkoihin, joissa pakkoruotsia vaaditaan, ei myöskään tarvitse ruotsia. Ruotsinkielinen palvelu edellyttäisi tilannetta, jossa virkamies käyttää ruotsia niin paljon, että kieli säilyisi ja kehittyisi ja venyisi vaativaan palveluun. Alle viiden prosentin vähemmistö, joka lisäksi enimmäkseen puhuu hyvää suomea, ei tietenkään riitä edes pitään virkamiesruotsia vetreänä.

    Ja sitten täällä ruotsinkieliset kiukuttelevat, että virkamiehet pitäisi erottaa, jos eivät osaa ruotsia, vaikka niin on palkattaessa vaadittu.

    Tämä on niin järkyttävä ja järjetön asetelma, että oksat pois.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Tasapuolisuudella tarkoitan että jokaisella joka valmistuu suomalaisesta peruskoulusta tai lukiosta pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet jatkaa opintojaan.

    Jos jonkun ryhmän peruskoulutus merkittävästi poikkeaa muista se saattaa vaikeuttaa ko hlön myöhempiä opintoja tai jopa torpata ne. Perusopetuslaki määrittelee oppiaineet joita kaikkien on pakko opiskella, joten niiden aineiden perustietoja voivat siis myöhemmät oppilaitokset edellyttää.

    Koska yliopistossa tällä hetkellä, yliopistolain mukaan, tutkinnon osana edellytetään jokaiselta suomalaisen lukion käyneeltä virkamiesruotsin suorittamista niin henkilö joka ei ole lukenut ruotsia lainkaan on vaikeuksissa, eikä se ole mikään tukintomääräysten muuttamisen peruste ettei joku ole opiskellut ruotsia lainkaan.

    Vaatii siis jonkilaisen lakimuutoksen tai sen että hlö tietoisesti luopuu akateemisesta koulutuksesta.

    Myös tämä kannattaa pitää mielessä:
    " Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan."

    Jo vuonna 2012 korkeakoulujen kielikeskukset esittivät virkaruotsista luopumista, mutta RKP:n ollessa hallituksessa asia ei edennyt.

    Kun RKP jätetään seuraavasta hallituksesta ääriliikkeenä ulos, hallitusohjelmaan voidaan kirjata yliopistojen kielikeskusten kannanotto vuodelta 2012:

    "Perusasetelma on siis varsin ongelmallinen, ja todellisia, kestäviä ratkaisuja olisi korkeakoulujen näkökulmasta kaksi: joko 1) peruskoulun ja lukion tuottaman kielitaidon selvä kohentuminen, jotta sen varaan voidaan kielikeskuksissa rakentaa tutkintoasetuksen edellyttämä kielitaito, tai

    2) lainsäädännön muuttaminen siten, että kytkös korkeakoulututkinnon suorittamisen ja toisen kotimaisen kielen taidon osoittamisen välillä puretaan.
    Jälkimmäinen vaihtoehto vaatisi tutkintoASETUKSEN (ei siis lain, RKP:lle tiedoksi) muuttamisen.

    Jos korkeakoulutasolla noudatettaisiin samaa logiikkaa kuin ylioppilaskirjoituksissa, korkeakouluopiskelijalla olisi subjektiivinen oikeus opiskella toista kotimaista kieltä ja osoittaa sen taito korkeakoulututkintoon johtavien opintojensa yhteydessä, mutta korkeakoulututkinnon saaminen olisi mahdollista myös ilman ruotsin taidon osoittamista. Voinee ennustaa, että joillakin tieteenaloilla ruotsin suorittaminen osana yliopistotutkintoa vähenisi radikaalisti, kun taas sellaisilla aloilla, joilta työllistytään julkisiin tehtäviin, ruotsin suorittaminen olisi edelleen suosittua. Ruotsin opiskeluun muodostuisi kannustin, koska sen suorittaminen toimisi työmarkkinoilla aitona kilpailuvalttina, jota kaikilla korkeakoulutetuilla ei automaattisesti olisi. Opiskelijan valinta olla osoittamatta ruotsin kielen taitoa yliopistotutkinnossaan ei olisi peruuttamaton, koska toisen kotimaisen taidon osoittamiseen erikseen on olemassa kaksikin toimivaa järjestelmää, valtionhallinnon kielikoe ja yleiset kielitutkinnot."

    Finelcin vastaus "Toiminnallista ruotsia" -kyselyyn 28.8.2012

    Äänestä

  • FINELCi kirjoitti:

    Juuri näin!
    Tämä on täysin oikeaan suuntaan menevää kielipolitiikkaa!!!!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Miksi minulla pitäsi olla asiaan kanta? Eli nuoret menevät, kuten nuoret niin usein, yli siitä missä aita on matalin. Pohjoismaisten kielten ymmärtäminen ja niillä kommunikoiminen vaati jkv tottumusta, nuorilla sitä ei tottumusta ei vielä ole, ja nuoret ovat kärsimättömiä. So what!
    PN:n nuorten halua pitää kokouksensa engalnniksi ei minusta ole mikään peruste pakkoruotsin lakkauttamiselle.

    Ankdam
    " Eli nuoret menevät, kuten nuoret niin usein, yli siitä missä aita on matalin"
    Siitähän EI OLE KYSE, vaan siitä, että vihdoinkin kaikki ovat tasaveroisia toistensa kanssa keskustelussa.

    Mutta sinähän katsot tätäkin asiaa vääristellen.
    "skandinaaviska" on ihan hevon kakkaa....

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdam, onko mielestäsi todellakin parempi että ruotsia opiskellaan paljon enemmän kuin ruotsintaitoa tarvitaan, sillä hinnalla että isojen maailmankielten opiskelu jää sen takia liian vähäiseksi??? Kansalaiset ja elinkeinoelämä ja julkinen sektori eivät saa tarvitsemaansa monipuolista kielivarantoa, kun ruotsinopiskeluun jaetaan kohtuttoman iso siivu resursseista.

    Ankdam, "Koulujärjestelmän tasapuolisuus" mielestäsi edellyttää sitä, että koko suomalaiselle yhteiskunnalle tulee yhteinen iso tappio ja menetys ?? Outo käsitys "tasapuolisuudesta"!

    Ankdam, jotta koulun vaihtaminen voisi sujua mahdollisimman kitkattomasti, mielestäni englannin pitäisi olla kaikille yhteinen A-kieli. kaikissa kouluissa. Kuten Ruotsissa.

    B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli

    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu

    Uusi ulkomaankauppaministeri totesi Ylen vaalikoneessa 2015:
    "Pakollisuus ei rehellisesti katsoen tuota käyttökelpoista ruotsin taitoa kuin pienelle vähemmistölle. Vapaaehtoisuus voisi jopa nostaa ruotsin osaamisen määrää ja tasoa. Samalla osa innostuisi mieluummin espanjan tai venäjän oppimisesta. Niillekin on tarvetta. On epärehellistä ajatella, että kovin moni oikeasti opiskelisi kunnolla kolme vierasta kieltä."

    "B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli
    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu."

    Olet siis valmis romuttamaan koko peruskoulujärjestelmän. Kuulun itse niihin jotka on aikoinaan käynyt yksityisen koulun ja iloinen siitä mutta peruskoulujärjestelmän koko idea perustuu siihen että kaikille annetaan samat lähtökohdat eikä niin että taas muodostuu eliitti joka käy parempia kouluja ja sitten tavikset jotka käy tavallisia kouluja joiden oppiminen nyt ei ole niin nuukaa. Oppiaineita voidaan tiputtaa pois jos ei satu olemaan sopivaa tarjolla.

    Se, että pakkoruotsi muuttuu vapaaehtoiseksi , ei romuta peruskoulua.
    Puhut pehmeitä

    Äänestä

  • LexMan53 kirjoitti:

    Se, että pakkoruotsi muuttuu vapaaehtoiseksi , ei romuta peruskoulua.
    Puhut pehmeitä

    Ei tietenkään se mutta minäpä kommentoinkin Niemeläisen Emmin viestiä jossa hän kirjoitti näin:

    "Ankdam, jotta koulun vaihtaminen voisi sujua mahdollisimman kitkattomasti, mielestäni englannin pitäisi olla kaikille yhteinen A-kieli. kaikissa kouluissa. Kuten Ruotsissa.
    B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli
    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu."

    Eli Emmi on valmis hyväksymään että loppupeleissä ei mahdollisesti luettaisi kuin yhtä kieltä.
    Kaikki lukisivat A-kielenä ja pakollisena englantia ja ainakin alkuun myös B-kieltä joka olisi jokin "maailmankieli", vaikkapa kiina. Kun sitten koululainen isän tai äidin työn takia muuttaa toiselle paikkakunnalle jossa B-kieltä kiinaa ei ole mahdollisuus lukea, niin Emmin mielestä se ei ole niin niin nuukaa, onpahan ainakin englanti.

    Veikkaan ettei Emmin idea oikein uppoa opetusviranomaisiin.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli
    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu."

    Olet siis valmis romuttamaan koko peruskoulujärjestelmän. Kuulun itse niihin jotka on aikoinaan käynyt yksityisen koulun ja iloinen siitä mutta peruskoulujärjestelmän koko idea perustuu siihen että kaikille annetaan samat lähtökohdat eikä niin että taas muodostuu eliitti joka käy parempia kouluja ja sitten tavikset jotka käy tavallisia kouluja joiden oppiminen nyt ei ole niin nuukaa. Oppiaineita voidaan tiputtaa pois jos ei satu olemaan sopivaa tarjolla.

    Ankdam horisee ja vääristelee typeryyksiä.
    "ei niin että taas muodostuu eliitti joka käy parempia kouluja ja sitten tavikset jotka käy tavallisia kouluja joiden oppiminen nyt ei ole niin nuukaa."

    Tietääkseni maamme parhaissa kouluissa hyväksytään vaihtoehtoja kieltenopiskelussa, ainakin niiden osalta joilla on ulkomaista taustaa. Se ei silti tee noista kouluista "huonompia"

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ei tietenkään se mutta minäpä kommentoinkin Niemeläisen Emmin viestiä jossa hän kirjoitti näin:

    "Ankdam, jotta koulun vaihtaminen voisi sujua mahdollisimman kitkattomasti, mielestäni englannin pitäisi olla kaikille yhteinen A-kieli. kaikissa kouluissa. Kuten Ruotsissa.
    B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli
    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu."

    Eli Emmi on valmis hyväksymään että loppupeleissä ei mahdollisesti luettaisi kuin yhtä kieltä.
    Kaikki lukisivat A-kielenä ja pakollisena englantia ja ainakin alkuun myös B-kieltä joka olisi jokin "maailmankieli", vaikkapa kiina. Kun sitten koululainen isän tai äidin työn takia muuttaa toiselle paikkakunnalle jossa B-kieltä kiinaa ei ole mahdollisuus lukea, niin Emmin mielestä se ei ole niin niin nuukaa, onpahan ainakin englanti.

    Veikkaan ettei Emmin idea oikein uppoa opetusviranomaisiin.

    Kokoomuksen ehdottama ensimmäisellä luokalla aloitettava kieli mitä todennäköisemmin tulee olemaan englanti.

    Se on järkevä aloituskieli lähes kaikille, saa kaikki innostumaan koulusta, lisää motivaatiota oppimiseen, kun siitä saa välittömästi hyötyä.

    Jos kuitenkin löytyy niitä, joilla on suuria ongelmia kieltenopiskelussa, äidinkieli ja englanti eivät suju, on tarpeetonta kiusata oppilasta toisen vieraan kielen pakottamisella. Paljon viisaampaa on vahvistaa tuon lapsen itseluottamusta myönteisillä oppimiskokemuksilla muissa oppiaineissa, joista hän voi saada erinomaisia tuloksia. Ja on arvokasta, jos hän saa rauhassa keskittyä englannin oppimiseen, koska se on kaikista käyttökelpoisin vieras kieli.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ei tietenkään se mutta minäpä kommentoinkin Niemeläisen Emmin viestiä jossa hän kirjoitti näin:

    "Ankdam, jotta koulun vaihtaminen voisi sujua mahdollisimman kitkattomasti, mielestäni englannin pitäisi olla kaikille yhteinen A-kieli. kaikissa kouluissa. Kuten Ruotsissa.
    B-kieli voisi olla joku iso maailmankieli tai ruotsi tai maahanmuuttajan äidinkieli
    Koulun vaihtuessa B-kielen poisjäänti ei ole silloin niin suuri katastrofi, koska englanti kuitenkin jatkuu."

    Eli Emmi on valmis hyväksymään että loppupeleissä ei mahdollisesti luettaisi kuin yhtä kieltä.
    Kaikki lukisivat A-kielenä ja pakollisena englantia ja ainakin alkuun myös B-kieltä joka olisi jokin "maailmankieli", vaikkapa kiina. Kun sitten koululainen isän tai äidin työn takia muuttaa toiselle paikkakunnalle jossa B-kieltä kiinaa ei ole mahdollisuus lukea, niin Emmin mielestä se ei ole niin niin nuukaa, onpahan ainakin englanti.

    Veikkaan ettei Emmin idea oikein uppoa opetusviranomaisiin.

    Olen varma, että ylivoimaisesti suurin osa opiskelee kahta vierasta kieltä. Hyvä niin.

    Mielestäni on typeryyttä keskittyä kohtuuttomasti monien eri kielten opiskeluun, koska substanssiosaaminen on tärkeämpää. Maailmaa kehitetään matemaattisen ja luonnontieteellisen ja teknisen osaamisen kautta, sitä kautta saadaan uusia keksintöjä, parempaa elämänlaatua.

    Ankdam paljasti joku aika sitten, että ei osaa edes perusmatematiikkaa. Se on vakava puute yleissivistyksessä, sitä ei voi korvata sillä että osaa viidestä kielestä alkeita, jotka unohtuvat käytön puutteessa nopeasti.

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdam horisee ja vääristelee typeryyksiä.
    "ei niin että taas muodostuu eliitti joka käy parempia kouluja ja sitten tavikset jotka käy tavallisia kouluja joiden oppiminen nyt ei ole niin nuukaa."

    Tietääkseni maamme parhaissa kouluissa hyväksytään vaihtoehtoja kieltenopiskelussa, ainakin niiden osalta joilla on ulkomaista taustaa. Se ei silti tee noista kouluista "huonompia"

    "Tietääksesi?" Mites ois pari linkkiä aiheesta?
    Mitä tarkoitat parhailla kouluilla?

    Kaikki julkiset peruskoulut ja moni Suomessa toimivista erikoiskouluistakin noudattaa opetussuunnitelmaa jonka perusteella saa peruskoulun päättötodistuksen, eli noudattaa perusopetuslakia. Koulun valtion tuki riippuu sen opetussuunnitelmasta.

    Näin kirjoittaa esim Helsingin Saksalainen koulu opetuksestaan:

    "Helsingin Saksalaisen koulun perusopetus noudattaa koulun omaa opetussuunnitelmaa. Sitä laadittaessa on otettu huomioon suomalaiset Opetushallituksen antamat perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet sekä saksalaiset Thüringenin osavaltion opetussuunnitelmat. Yhdeksännen luokan hyväksytysti suorittaneet saavat perusopetuksen päättötodistuksen, joka oikeuttaa hakeutumaan lukioon tai muuhun toisen asteen koulutukseen."

    Suomessa toimii myös joitakin Kansainvälisiä kouluja.

    Kansainvälinen koulu

    Kansainvälinen koulu on koulu, jonka pääasiallinen tarkoitus on tarjota opetusta lapsille, jotka eivät ole koulun sijaintimaan kansalaisia. Näitä lapsia ovat usein esimerkiksi kansainvälisten yritysten ja järjestöjen tilapäisesti maassa olevien työntekijöiden lapset. Myös kielitaitojaan parantamaan pyrkivät kotimaiset oppilaat opiskelevat usein kansainvälisissä kouluissa.

    Kansainväliset koulut käyttävät usein opetussuunnitelmia, jotka perustuvat muiden maiden, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan tai Yhdysvaltojen vastaaviin. Ne voivat myös noudattaa kansainvälisiä opetussuunnitelmia kuten International Baccalaureate (IB) tai European Baccalaureate. Suuri osa kansainvälisistä kouluista käyttää englantia opetuskielenään, mutta myös esimerkiksi ranskan- ja saksankielisiä kouluja on paljon.

    Kansainväliset koulut ovat usein jonkin organisaation ylläpitämiä yksityiskouluja, mutta etenkin Suomessa on myös valtion omistamia kansainvälisiä kouluja.
    Suomen kansainväliset koulut

    International School of Helsinki (yksityinen)
    Turun kansainvälinen koulu (kunnallinen)
    Oulun kansainvälinen koulu (kunnallinen)
    Suomalais-venäläinen koulu (valtion oppilaitos)
    Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu (kuntien ja valtion kontrolloiman säätiön omistuksessa) (ru:Школа Восточной Финляндии)
    Helsingin Saksalainen koulu (yksityinen, Suomen ja Saksan valtioiden tukema)
    Helsingin ranskalais-suomalainen koulu (valtion oppilaitos)
    Helsingin englantilainen koulu (yksityinen)
    Haaparannan Kielikoulu (valtion oppilaitos, sijaitsee Haaparannalla, Suomen ja Ruotsin valtioiden tukema)
    Vantaan kansainvälinen koulu (kunnallinen, peruskoulu)
    Kokkolan kansainvälinen koulu (Hollihaan Koulu)

    Ressu ja Suomalainen Yhteiskoulu?

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ressu ja Suomalainen Yhteiskoulu?

    Et sit viitsinyt itse ottaa selvää, hatusta vedit taas. En tosin hämmästynyt.

    Ressu, Helsingin kaupungin koulu:

    "Ressun peruskoulussa (luokat 1-9) opiskellaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden, Helsingin kaupungin linjausten, Ressun peruskoulun koulukohtaisen opetussuunnitelman ja kansainvälisen IB-järjestön PYP- (Primary Years Program, luokilla 1-4) ja MYP-opetusohjelman (Middle Years Program, luokilla 5-9) mukaan. IB-ohjelmista saa lisätietoa myös internetistä osoitteesta www.ibo.org.

    Tavoitteenamme on auttaa lapsen ja nuoren kasvua rehelliseksi, yhteistyökykyiseksi, tiedonhaluiseksi, erilaisia taitoja ja elinympäristöjä arvostavaksi yksilöksi. Haluamme antaa oppilaille vankat perustiedot ja -taidot sekä hyvät valmiudet jatko-opintoihin ja tuemme sosiaalisten taitojen ja terveen itsetunnon kehitystä."
    http://www.hel.fi/hki/ressuy/fi/Koulun esittely

    SYK, yksityinen sopimuskoulu:

    "Kielet ja kansainvälisyys
    Kielipainotus

    SYK on kielipainotteinen koulu. Kielitarjonta on laaja, ja kaikki oppilaat opiskelevat monia kieliä.

    - Perusopetuksen kolmannella luokalla aloitetaan harvinainen A-kieli eli ranska, saksa tai venäjä. Koulun erityistehtävänä on myös ottaa A-englannin ryhmään ulkomailta palaavia lapsia ns. paluuenglannin ryhmään.
    - Perusopetuksen oppilaat aloittavat kaikki vapaaehtoisen A-kielen (englanti, paluuoppilailla ranska) opiskelun viidennellä luokalla.
    - Koulussa on runsas kielivalikoima (englanti, espanja, italia, kiina, ranska, ruotsi, saksa ja venäjä), joka innostaa kansainvälisien suhteiden luomiseen.
    - Lukiossa on laaja kieliohjelma. Kielilinjan opiskelijan opinto-ohjelmaan kuuluu pääsääntöisesti 27 kielikurssia, joihin voidaan laskea myös esimerkiksi vieraalla kielellä opiskellut muiden aineiden kurssit, ulkomaiset opintomatkat sekä muissa oppilaitoksissa suoritettuja opintoja.
    - Kieltenopetus painottuu kommunikaatiovalmiuksiin ja itseilmaisuun.
    - Kielikasvatukseen kuuluvat erilaiset kielivaihdot ja kielikokeet.
    - SYK on saanut kielten opetuksesta EU:n European Label -kunniamaininnan, joka myönnetään oppilaitoksille innovatiivisten kieltenopetushankkeiden ja -mallien perusteella."
    https://www.syk.fi/kielipainotus-ja-kansainvälisyys

    Suosittelen ettet ainakaan SYKkiin hakeudu päästäksesi pakkoruotsia pakoon!!

    Ankdamin suhtautuminen ruotsi valinnaiseksi -vaatimuksiin on käsittämättömän aggressiivinen. Se ei sovi yhteen sen kanssa, että hän toisaalta väittää että pakkoruotsi on hänelle EVVK.

    Tietenkään Ankdam ei vastaa kysymykseen, onko ruotsin pakollisuus niin tärkeä asia, että se menee yli isojen maailmankielten ja substanssiaineiden tärkeyden. ja siksi siihen pitää panostaa enemmän resursseja kuin muihin oppiaineisiin.

    Kysyn uudelleen, mitä haittaa siitä on, että esimerkikis pääkaupunkiseudulla olisi muutamia ryhmiä, jotka opiskelisivat kunnolla vaihtoehtoisia vieraita kieliä ruotsin sijasta? Noille nuorille se olisi valtava etu ja hyöty, samoin kaupungille, valtiolle, julkiselle sektorille ja elinkeinoelämälle, että meiltä löytyisi isojen maailmankielten osaajia joilla olisi lisäksi suomen ja englannin taito. Tietenkin edellyttäen että heillä on myös vahvaa substanssiosaamista.

    Haittaisiko se ruotsinkielisiä jotenkin? Teillehän jäisi se etu, että osaatte ruotsia.
    Eikö se olekaan tärkeämpi taito kuin ison maailmankielen osaaminen?

    "onko ruotsin pakollisuus niin tärkeä asia, että se menee yli isojen maailmankielten ja substanssiaineiden tärkeyden"

    Näin täytyy olla, koska ruotsi on ainoa pakollinen oppiaine kaikille alakoulusta yliopistoon taipumuksista, tarpeista ja tavoitteista riippumatta, eikö?

    "mitä haittaa siitä on, että esimerkikis pääkaupunkiseudulla olisi muutamia ryhmiä, jotka opiskelisivat kunnolla vaihtoehtoisia vieraita kieliä ruotsin sijasta?"

    Pakkoruotsiliturgikkojen mukaan jo pelkästään toisen kielen lukeminen vahvistaa yksilön kieltenoppimiskykyä siten, että hän myöhemmin tarvittaessa kykenee tarvittaessa omaksumaan kolmannenkin kielen, joka voisi tässä olla vaikka se "helppo" ruotsi, eikö?

    Äänestä

  • EmmiNiemeläinen kirjoitti:

    Ankdamin suhtautuminen ruotsi valinnaiseksi -vaatimuksiin on käsittämättömän aggressiivinen. Se ei sovi yhteen sen kanssa, että hän toisaalta väittää että pakkoruotsi on hänelle EVVK.

    Tietenkään Ankdam ei vastaa kysymykseen, onko ruotsin pakollisuus niin tärkeä asia, että se menee yli isojen maailmankielten ja substanssiaineiden tärkeyden. ja siksi siihen pitää panostaa enemmän resursseja kuin muihin oppiaineisiin.

    Kysyn uudelleen, mitä haittaa siitä on, että esimerkikis pääkaupunkiseudulla olisi muutamia ryhmiä, jotka opiskelisivat kunnolla vaihtoehtoisia vieraita kieliä ruotsin sijasta? Noille nuorille se olisi valtava etu ja hyöty, samoin kaupungille, valtiolle, julkiselle sektorille ja elinkeinoelämälle, että meiltä löytyisi isojen maailmankielten osaajia joilla olisi lisäksi suomen ja englannin taito. Tietenkin edellyttäen että heillä on myös vahvaa substanssiosaamista.

    Haittaisiko se ruotsinkielisiä jotenkin? Teillehän jäisi se etu, että osaatte ruotsia.
    Eikö se olekaan tärkeämpi taito kuin ison maailmankielen osaaminen?

    "Ankdamin suhtautuminen ruotsi valinnaiseksi -vaatimuksiin on käsittämättömän aggressiivinen. Se ei sovi yhteen sen kanssa, että hän toisaalta väittää että pakkoruotsi on hänelle EVVK."

    Aggressivinen, just joo... Skarppaa itse äläkä kirjoita niin paljon perustelematonta pötyä niin en minäkään enää vaikuta niin kovin aggressiiviselta.

    Enhän minä itse valinnaisuusasiaan ottanut kantaa lainkaan vaan ehdottamaasi tapaan järjestää asia. En myöskään usko että kaikki olisivat valmiita hyväksymään A-englannin kaikille, ainoana A-kielivaihtoehtona.

    Ihan hyvä miettiä vaihtoehtoja mutta pitäen mielessä ne pitää sopia koko maahan ja myös ruotsinkielisille, ja mahdollistaa myös koulun vaihdon ilman kohtuuttomia ongelmia. Kun muutokset ovat suuria ne todennäköisesti vaativat lakimuutoksia ja niissä menee aikaa.

    On tärkeää, että perheet voivat valita joko harvinaisen kielipaletin TAI koulun vaihtumisen ilman mitään kieliin liittyviä hankaluuksia. Nimittäin nykymaailmassa on todennäköisempää, että tuon erikoisen kielivalinnan hankkinut perhe muuttaa ulkomaille (kenties juuri kielivalintojen suuntaan) kuin, että he muuttavat pikkukylään, jossa ainoat valinnat voidaan toteuttaa tietokoneavusteisina kursseina (mikä myös on yksi kehityskohde). - Siis on hätävarjelun liitoittelua kieltää kielivalinnat, koska aina voi joutua muuttamaan Jumalan selän taa!

    "Ihan hyvä miettiä vaihtoehtoja mutta pitäen mielessä ne pitää sopia koko maahan ja myös ruotsinkielisille"

    Ruotsinkielisten tilanne ei voi rajoittaa muitten kielivalintoja. Teillä on omat pienet koulunne ja omat tarpeenne - kehittäkää omia koulujanne näistä lähtökohdista, älkää yrittäkö rajoittaa muita!

    Äänestä

  • avoimmuuttavalintoihin kirjoitti:

    ""Ruotsinkielisten+tilanne+ei+voi+rajoittaa+muitten+kielivalintoja.""Instämmer+100%""+........++det+är+omöjligt+att+förutsätta+att+alla+finnar+kan+svenska,+däremot+förväntas+alla+svenskar+kunna+finska+–+om+de+är+från+Finland.+Detta+strider+mot+språklagens+anda+och+möjliggörs+genom+en+offentlig+dubbelmoral.+Och+det+är+man+bra+på+i+Finland.+Huvudsaken+är+att+allt+är+snyggt+och+prydligt+på+ytan,+man+är+formellt+enig.+Vad+som+sedan+händer+i+praktiken+är+en+annan+sak.""

    Äänestä

  • avoimmuuttavalintoihin kirjoitti:

    On tärkeää, että perheet voivat valita joko harvinaisen kielipaletin TAI koulun vaihtumisen ilman mitään kieliin liittyviä hankaluuksia. Nimittäin nykymaailmassa on todennäköisempää, että tuon erikoisen kielivalinnan hankkinut perhe muuttaa ulkomaille (kenties juuri kielivalintojen suuntaan) kuin, että he muuttavat pikkukylään, jossa ainoat valinnat voidaan toteuttaa tietokoneavusteisina kursseina (mikä myös on yksi kehityskohde). - Siis on hätävarjelun liitoittelua kieltää kielivalinnat, koska aina voi joutua muuttamaan Jumalan selän taa!

    "Ihan hyvä miettiä vaihtoehtoja mutta pitäen mielessä ne pitää sopia koko maahan ja myös ruotsinkielisille"

    Ruotsinkielisten tilanne ei voi rajoittaa muitten kielivalintoja. Teillä on omat pienet koulunne ja omat tarpeenne - kehittäkää omia koulujanne näistä lähtökohdista, älkää yrittäkö rajoittaa muita!

    "On tärkeää, että perheet voivat valita joko harvinaisen kielipaletin TAI koulun vaihtumisen ilman mitään kieliin liittyviä hankaluuksia. "

    Kirjoita nyt edes että:
    "Olisi mukavaa JOS perheet voisivat valita harvinaisen kielipaletin.."
    Väitän että nykyisen perusopetuslain puitteissa se ei todennäköisesti ole mahdollista.

    Perusopetuslaki
    2 §
    Opetuksen tavoitteet

    Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

    Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

    Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella.

    3 §
    Opetuksen järjestämisen perusteet

    Opetuksessa noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäisiä perusteita siten kuin tässä laissa säädetään.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

    Eihän tätä harviaista kielipalettia Helsingissä rajoita muu kuin pakkoruotsi. Helsingissä on runsaasti vaihtoehtoja A1- ja A2-kielille ja on selkeästi ilmaistu, ettei englanti ole oppilaalle pakollinen kieli. Mutta ruotsi on. Tietysti kaikkien kannalta olisi vähiten ongelmallista, jos tuo ainoa pakollinen olisi englanti.

    Äänestä

Perussuomalaisissa on henkilöitä, jotka vastustavat monikulttuurisuutta.
Matujen pääsy virkoihin estyy parhaiten virkaruositutkinto vaatimuksen myötä. Pakkoruotsi palvelee monokulttuurisuutta parhaiten.

Pakkoruotsi on pienempi paha, kuin monikulttuurisuus! RKP:n taustavoimilla on paremmat mahdollisuudet taistella Persujen perusarvojen puolesta.

2Äänestä

Helevetin hyvä että on yuo pakkoruotsi. Pysyy persut pois jaloista ja oikeita asioita saadaan hoitaa ilman paskasakin räksytystä.

2Äänestä

Ankdam: "Kaikki lukisivat A-kielenä ja pakollisena englantia ja ainakin alkuun myös B-kieltä joka olisi jokin "maailmankieli", vaikkapa kiina. Kun sitten koululainen isän tai äidin työn takia muuttaa toiselle paikkakunnalle jossa B-kieltä kiinaa ei ole mahdollisuus lukea, niin Emmin mielestä se ei ole niin niin nuukaa, onpahan ainakin englanti. "

No juuri näinhän kiinaa opiskellaan kaikkialla Euroopassa, meilläkin jo eräässä Helsingin koulussa, jonne hakeutuvien lasten perheet muuttavat siten, että matka taittuu sopivasti. JOS perhe päättää muuttaa muualle Suomeen, on selvää, että kiinanopiskelu katkeaa. Se riski otetaan valittaessa harvinainen kieli. Olisiko Ankdam mielestäsi tämän kiinakoulun todella nyt luovuttava kiinanopetuksesta, koska perheet voivat muuttaa ja sitten ei kiinaa enää voi lukea?

Äänestä
  • Hyvä pointti ja tärkeä31 kysymys Ankdamille

    Äänestä

  • Toki kiinan opiskeleminen on hienoa ja erityisesti jos on tiedossa että perhe on muuttamassa Kiinaan niin hyvä niin.

    Nyt oli kyse vain tuosta Emmin ehdottamasta mallista että kaikille (!) tulisi A-kieleksi englanti ja jos muuton jälkeen sitä harvinaista B-keltä ei enää voisi opiskella niin hiiteen koko B-kieli, ei suurta vahinkoa miettii Emmi.

    Kiinaa voi Helsingissä opiskella ainakin SYKssa joka on kielipainoitteinen koulu. Siellä luetaan paljon kieliä eikä sielläkään vaihdeta toista kansalliskieltä kiinaan vaan opiskellaan suurta kielipalettia!

    Muut koulut joissa kiinaa voi Suomessa opiskella:

    Vaskivuoren lukio, VANTAA
    Helsinge gymnasium, VANTAA
    Ressun lukio, HELSINKI
    Helsingin kielilukio, HELSINKI
    Etelä-Tapiolan lukio, ESPOO
    Olarin lukio, ESPOO
    Järvenpään lukio, JÄRVENPÄÄ
    Keravan lukio, KERAVA
    Joensuun normaalikoulun lukio, JOENSUU
    Joensuun Lyseon lukio, JOENSUU
    Kuopion Lyseon lukio, KUOPIO

    http://yanzu.fi/opiskelijoille/missa-opiskella-kiinaa/

    P.S.
    Huomatkaa muuten että Helsingissä kiinaa opiskellaan kaupungin kahdessa parhaassa koulussa, SYKssa ja Ressun lukiossa sekä Espoon parhaassa koulussa Etelä-Tapiolan lukiossa.
    Minun on vaikea uskoa että näihin kouluihin, joissa kaikkien oppilaiden keskiarvo hipoo yhdeksää, kovin hyvin mahtuisi neffeänkyröitä kiukuttelemaan pakkoruotsista.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Toki kiinan opiskeleminen on hienoa ja erityisesti jos on tiedossa että perhe on muuttamassa Kiinaan niin hyvä niin.

    Eikä se ruotsi välttämättä mene hukkaan siellä Kiinassakaan. Minulla on tuttuja jotka ovat olleet Kauko-Idässä komennuksella ja tiedän että kaukana kotoa kun ollaan niin toisten suomalaisten expatien lisäksi se seurapiiri siellä koostuu paljon myös muista skandinaaveista.

    Listaltasi puuttuu ainakin Meilahden peruskoulu, jossa on kiinaluokka ja kiinan kielen opetusta. Osa uusista kielitarpeista tuleekin näiden monikansallisten ja monikielisten perheiden tarpeista - he muuttavat mielellään sopivaan kouluun vievien liikenneyhteyksien varrelle ja ovat pysyviä opiskelijoita.

    Äänestä

  • Eikä se kielitaito välttämättä mene hukkaan siellä Kiinassakaan. Minulla on tuttuja jotka ovat olleet Kauko-Idässä komennuksella ja tiedän että kaukana kotoa kun ollaan niin toisten suomalaisten expatien lisäksi se seurapiiri siellä koostuu paljon myös muista maailman kansallisuuksista ympäri maailman, niin aasiasta, euroopasta, kuin myös amerikan mantereilta.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Toki kiinan opiskeleminen on hienoa ja erityisesti jos on tiedossa että perhe on muuttamassa Kiinaan niin hyvä niin.

    Nyt oli kyse vain tuosta Emmin ehdottamasta mallista että kaikille (!) tulisi A-kieleksi englanti ja jos muuton jälkeen sitä harvinaista B-keltä ei enää voisi opiskella niin hiiteen koko B-kieli, ei suurta vahinkoa miettii Emmi.

    Kiinaa voi Helsingissä opiskella ainakin SYKssa joka on kielipainoitteinen koulu. Siellä luetaan paljon kieliä eikä sielläkään vaihdeta toista kansalliskieltä kiinaan vaan opiskellaan suurta kielipalettia!

    Muut koulut joissa kiinaa voi Suomessa opiskella:

    Vaskivuoren lukio, VANTAA
    Helsinge gymnasium, VANTAA
    Ressun lukio, HELSINKI
    Helsingin kielilukio, HELSINKI
    Etelä-Tapiolan lukio, ESPOO
    Olarin lukio, ESPOO
    Järvenpään lukio, JÄRVENPÄÄ
    Keravan lukio, KERAVA
    Joensuun normaalikoulun lukio, JOENSUU
    Joensuun Lyseon lukio, JOENSUU
    Kuopion Lyseon lukio, KUOPIO

    http://yanzu.fi/opiskelijoille/missa-opiskella-kiinaa/

    P.S.
    Huomatkaa muuten että Helsingissä kiinaa opiskellaan kaupungin kahdessa parhaassa koulussa, SYKssa ja Ressun lukiossa sekä Espoon parhaassa koulussa Etelä-Tapiolan lukiossa.
    Minun on vaikea uskoa että näihin kouluihin, joissa kaikkien oppilaiden keskiarvo hipoo yhdeksää, kovin hyvin mahtuisi neffeänkyröitä kiukuttelemaan pakkoruotsista.

    " Minun on vaikea uskoa että näihin kouluihin, joissa kaikkien oppilaiden keskiarvo hipoo yhdeksää, kovin hyvin mahtuisi neffeänkyröitä pakkoruotsista. "

    Sinun on vaikea uskoa? Minun ei, eikä useankaan muunkaan.
    Aikoinaan itse kirjoitin TAPIOLAN lukiosta, silloin kun se pesi mennen tullen Etelä-Tapiolan lukion.

    Mielenkiintoinen vertaus; herjaat pakkoruotsin ( täysin tarpeeton rasite suomenkielisille )vastustajia neffeänkyröiksi ;)
    Siinä taas puhuu " svenska talande bättre folk " -
    Muista suomenkielinen olla nöyrä ja selkä köyryssä kun ylimielinen suomen ns ruotsalainen puhuu..
    Oli onni Suomelle, että ruotsalaismiehitys päättyi 1809 ja suomenkielinen suuri enemmistö alkoi vihdoinkin saavuttaman asemensa.

    Tämä vastauksesi osoittaa juuri sen miten tärkeää on poistaa pakkoruotsi. Suomenkelinen enemmistö tulee tämän päätöksen tekemään kuten aikoinaan yo-ruotsin muuttaminen vapaaehtoiseksi 140-23 äänin eduskunnassa ( jota et "muistanut " )..
    Siinä sitten saa sanoa monta kertaa" va va va "...

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Toki kiinan opiskeleminen on hienoa ja erityisesti jos on tiedossa että perhe on muuttamassa Kiinaan niin hyvä niin.

    Nyt oli kyse vain tuosta Emmin ehdottamasta mallista että kaikille (!) tulisi A-kieleksi englanti ja jos muuton jälkeen sitä harvinaista B-keltä ei enää voisi opiskella niin hiiteen koko B-kieli, ei suurta vahinkoa miettii Emmi.

    Kiinaa voi Helsingissä opiskella ainakin SYKssa joka on kielipainoitteinen koulu. Siellä luetaan paljon kieliä eikä sielläkään vaihdeta toista kansalliskieltä kiinaan vaan opiskellaan suurta kielipalettia!

    Muut koulut joissa kiinaa voi Suomessa opiskella:

    Vaskivuoren lukio, VANTAA
    Helsinge gymnasium, VANTAA
    Ressun lukio, HELSINKI
    Helsingin kielilukio, HELSINKI
    Etelä-Tapiolan lukio, ESPOO
    Olarin lukio, ESPOO
    Järvenpään lukio, JÄRVENPÄÄ
    Keravan lukio, KERAVA
    Joensuun normaalikoulun lukio, JOENSUU
    Joensuun Lyseon lukio, JOENSUU
    Kuopion Lyseon lukio, KUOPIO

    http://yanzu.fi/opiskelijoille/missa-opiskella-kiinaa/

    P.S.
    Huomatkaa muuten että Helsingissä kiinaa opiskellaan kaupungin kahdessa parhaassa koulussa, SYKssa ja Ressun lukiossa sekä Espoon parhaassa koulussa Etelä-Tapiolan lukiossa.
    Minun on vaikea uskoa että näihin kouluihin, joissa kaikkien oppilaiden keskiarvo hipoo yhdeksää, kovin hyvin mahtuisi neffeänkyröitä kiukuttelemaan pakkoruotsista.

    Ankdam: "Siellä [SYK:ssa] luetaan paljon kieliä eikä sielläkään vaihdeta toista kansalliskieltä kiinaan vaan opiskellaan suurta kielipalettia!"

    Lakia tietenkin noudatetaan niin kauna kuin se on voimassa. Mutta meille ei olisi koskaan syntynytkään nykyistä kieliongelmaa, jos RKP:n kellokkaat eivät olisi ryhtyneet sorkkimaan asiaa, joka ei edes koske heidän kannattajiaan. Näiden kellokkaiden ainoana tavoitteena oli hankkia kannattajilleen, pienelle kielivähemmistölle, sellaisia etuja, jotka ovat verrattavissa vain niihin huikeisiin etuihin, joita koituisi ruotsinsuomalaisille siitä, että kaksikielisessä Ruotsissa olisi kaikenkattava pakkosuomi.

    Ne, joita täällä nimitellään kielirasisteiksi ja ties miksi, haluavat vain, että englannin (tai saksan tai ranskan) rinnalla voisi opiskella pakkoruotsin (ja ruotsinkieliset pakkosuomen) sijasta toisena (kolmentena, neljäntenä...) vieraana kielenään mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, ruotsi (ja ruotsinkielisille suomi) yhtenä tarjokkaana. Tavoite ei ole rasistinen eikä fanaattinen.

    Tavoitteen tiellä on kielitaitolaki, joka koskee kaikkia korkeakoulutettuja. Kielitaitolaista johdetaan kaikki muut pakkoruotsivaatimukset.

    Ionin malli tekee pakkoruotsin tarpeettomaksi. Hän kirjoittaa mallistaan muun muassa näin: ”Siispä toisinkin esille kielipoliittisena uudistuksena mallin, jossa luovuttaisiin asettamasta yksittäisiin virkamiehiin kohdistuvia kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne yksinomaisesti viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessahan kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin.” http://keskustelu.suomi24.fi/t/9825643/ionin-malli

    Edes kielilaki ei olisi muutoksen tiellä, ainoastaan kielitaitolaki, jonka muuttaminen luistaisi yhtä näppärästi kuin yo-kirjoitusten pakkoruotsin poistaminen. Nykyisen hallituksen takana saattaa olla voimia, jotka toteuttavat kielitaitolain muutoksen, kun muistamme, että 2010 kokoomuksen puoluekokouksen enemmistö kannatti pakkoruotsin poistamista.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    P.S.
    Eikä se ruotsi välttämättä mene hukkaan siellä Kiinassakaan. Minulla on tuttuja jotka ovat olleet Kauko-Idässä komennuksella ja tiedän että kaukana kotoa kun ollaan niin toisten suomalaisten expatien lisäksi se seurapiiri siellä koostuu paljon myös muista skandinaaveista.

    Andkam, Heh heh heh:
    "Minulla on tuttuja jotka ovat olleet Kauko-Idässä komennuksella ja tiedän että kaukana kotoa kun ollaan niin toisten suomalaisten expatien lisäksi se seurapiiri siellä koostuu paljon myös muista maailman kansallisuuksista ympäri maailman, niin aasiasta, euroopasta, kuin myös amerikan mantereilta"
    '
    Keksit taas yhden syyn lisää miksi ruotsalaisten ja amerikkalaisten pitäisi opiskella suomea! Jotta voisiva seurustella Aasiassa suomalaisten kanssa suomeksi!

    Hienoa, tietenkin pakolliset suomen kaikissa maissa, koska "kukaan ei koskaan ole katunut, että on oppinut liian monta vierasta kieltä"!

    Ankdam, olet nero!

    Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    Ankdam: "Siellä [SYK:ssa] luetaan paljon kieliä eikä sielläkään vaihdeta toista kansalliskieltä kiinaan vaan opiskellaan suurta kielipalettia!"

    Lakia tietenkin noudatetaan niin kauna kuin se on voimassa. Mutta meille ei olisi koskaan syntynytkään nykyistä kieliongelmaa, jos RKP:n kellokkaat eivät olisi ryhtyneet sorkkimaan asiaa, joka ei edes koske heidän kannattajiaan. Näiden kellokkaiden ainoana tavoitteena oli hankkia kannattajilleen, pienelle kielivähemmistölle, sellaisia etuja, jotka ovat verrattavissa vain niihin huikeisiin etuihin, joita koituisi ruotsinsuomalaisille siitä, että kaksikielisessä Ruotsissa olisi kaikenkattava pakkosuomi.

    Ne, joita täällä nimitellään kielirasisteiksi ja ties miksi, haluavat vain, että englannin (tai saksan tai ranskan) rinnalla voisi opiskella pakkoruotsin (ja ruotsinkieliset pakkosuomen) sijasta toisena (kolmentena, neljäntenä...) vieraana kielenään mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, ruotsi (ja ruotsinkielisille suomi) yhtenä tarjokkaana. Tavoite ei ole rasistinen eikä fanaattinen.

    Tavoitteen tiellä on kielitaitolaki, joka koskee kaikkia korkeakoulutettuja. Kielitaitolaista johdetaan kaikki muut pakkoruotsivaatimukset.

    Ionin malli tekee pakkoruotsin tarpeettomaksi. Hän kirjoittaa mallistaan muun muassa näin: ”Siispä toisinkin esille kielipoliittisena uudistuksena mallin, jossa luovuttaisiin asettamasta yksittäisiin virkamiehiin kohdistuvia kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne yksinomaisesti viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessahan kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin.” http://keskustelu.suomi24.fi/t/9825643/ionin-malli

    Edes kielilaki ei olisi muutoksen tiellä, ainoastaan kielitaitolaki, jonka muuttaminen luistaisi yhtä näppärästi kuin yo-kirjoitusten pakkoruotsin poistaminen. Nykyisen hallituksen takana saattaa olla voimia, jotka toteuttavat kielitaitolain muutoksen, kun muistamme, että 2010 kokoomuksen puoluekokouksen enemmistö kannatti pakkoruotsin poistamista.

    "Nykyisen+järjestelmän+vallitessahan+kielitaitovaatimukset+kohdistuvat+sekä+virkamiehiin+että+viranomaisiin.”+Tämä+tarkoittaa+käytännössä+kielitaitolain+kumoamista+ja+sen+korvaamista+lailla+viranomaisen+kielellisestä+palveluvelvollisuudesta.+Sitähän+perustuslain+17+§+edellyttää,+siis+viranomaisen+palvelukykyä,+ei+jokaisen+virkamiehen+kielitaitoa!Miksi+svekomaaneille+ei+käy,+että+viranomaisella+on+velvollisuus,+vaan+svekomaani+vaatii,+että+jokainen+yksittäinen+virkamies+puhuu+ruotsia..+Siksi,+että+se+on+osa+svekomaanista+ideologiaa-+ja+RKP:n+hallitusvalta+on+mahdollistanut+svekomaanisen+kielipolitiikan+Suomessa.+Svekomaaninen+kielipolitiikka+on+korvattava+pohjoismaisten+arvojen+mukaisella+kielipolitiikalla!+Muissa+pohjoismaissa+ei+viiden+(5%)+vähemmistöä+nosteta+muiden+kansalaisten+yläpuolelle!

    Äänestä

  • AntiAnkka1 kirjoitti:

    Andkam, Heh heh heh:
    "Minulla on tuttuja jotka ovat olleet Kauko-Idässä komennuksella ja tiedän että kaukana kotoa kun ollaan niin toisten suomalaisten expatien lisäksi se seurapiiri siellä koostuu paljon myös muista maailman kansallisuuksista ympäri maailman, niin aasiasta, euroopasta, kuin myös amerikan mantereilta"
    '
    Keksit taas yhden syyn lisää miksi ruotsalaisten ja amerikkalaisten pitäisi opiskella suomea! Jotta voisiva seurustella Aasiassa suomalaisten kanssa suomeksi!

    Hienoa, tietenkin pakolliset suomen kaikissa maissa, koska "kukaan ei koskaan ole katunut, että on oppinut liian monta vierasta kieltä"!

    Ankdam, olet nero!

    Korjaus edelliseen,

    Ankdam sanoi: "Eikä se ruotsi välttämättä mene hukkaan siellä Kiinassakaan. Minulla on tuttuja jotka ovat olleet Kauko-Idässä komennuksella ja tiedän että kaukana kotoa kun ollaan niin toisten suomalaisten expatien lisäksi se seurapiiri siellä koostuu paljon myös muista skandinaaveista."

    Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    Ankdam: "Siellä [SYK:ssa] luetaan paljon kieliä eikä sielläkään vaihdeta toista kansalliskieltä kiinaan vaan opiskellaan suurta kielipalettia!"

    Lakia tietenkin noudatetaan niin kauna kuin se on voimassa. Mutta meille ei olisi koskaan syntynytkään nykyistä kieliongelmaa, jos RKP:n kellokkaat eivät olisi ryhtyneet sorkkimaan asiaa, joka ei edes koske heidän kannattajiaan. Näiden kellokkaiden ainoana tavoitteena oli hankkia kannattajilleen, pienelle kielivähemmistölle, sellaisia etuja, jotka ovat verrattavissa vain niihin huikeisiin etuihin, joita koituisi ruotsinsuomalaisille siitä, että kaksikielisessä Ruotsissa olisi kaikenkattava pakkosuomi.

    Ne, joita täällä nimitellään kielirasisteiksi ja ties miksi, haluavat vain, että englannin (tai saksan tai ranskan) rinnalla voisi opiskella pakkoruotsin (ja ruotsinkieliset pakkosuomen) sijasta toisena (kolmentena, neljäntenä...) vieraana kielenään mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, ruotsi (ja ruotsinkielisille suomi) yhtenä tarjokkaana. Tavoite ei ole rasistinen eikä fanaattinen.

    Tavoitteen tiellä on kielitaitolaki, joka koskee kaikkia korkeakoulutettuja. Kielitaitolaista johdetaan kaikki muut pakkoruotsivaatimukset.

    Ionin malli tekee pakkoruotsin tarpeettomaksi. Hän kirjoittaa mallistaan muun muassa näin: ”Siispä toisinkin esille kielipoliittisena uudistuksena mallin, jossa luovuttaisiin asettamasta yksittäisiin virkamiehiin kohdistuvia kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne yksinomaisesti viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessahan kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin.” http://keskustelu.suomi24.fi/t/9825643/ionin-malli

    Edes kielilaki ei olisi muutoksen tiellä, ainoastaan kielitaitolaki, jonka muuttaminen luistaisi yhtä näppärästi kuin yo-kirjoitusten pakkoruotsin poistaminen. Nykyisen hallituksen takana saattaa olla voimia, jotka toteuttavat kielitaitolain muutoksen, kun muistamme, että 2010 kokoomuksen puoluekokouksen enemmistö kannatti pakkoruotsin poistamista.

    "Edes kielilaki ei olisi muutoksen tiellä, ainoastaan kielitaitolaki, jonka muuttaminen luistaisi yhtä näppärästi kuin yo-kirjoitusten pakkoruotsin poistaminen."

    Älä unohda yliopistolakia!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Edes kielilaki ei olisi muutoksen tiellä, ainoastaan kielitaitolaki, jonka muuttaminen luistaisi yhtä näppärästi kuin yo-kirjoitusten pakkoruotsin poistaminen."

    Älä unohda yliopistolakia!

    Ankdam: "Älä unohda yliopistolakia!"

    Yliopistolaki pohjautuu kielitaitolakiin. Kun kielitaitolaki kumotaan, yliopistolailta putoaan automaattisesti pohja pois.

    Ankdam 23.6.2016 11:11 näin: ”Minun on vaikea uskoa että näihin kouluihin, joissa kaikkien oppilaiden keskiarvo hipoo yhdeksää, kovin hyvin mahtuisi neffeänkyröitä kiukuttelemaan pakkoruotsista."

    Loit sanan "nefe", jonka joku sveko muokasi sanaksi "neffe". Symmetrisesti vataava sana nettisvekosta on "nesve". Siis pakkoruotsin puolesta kiukuttelevat svekot ovat sanastosi mukaan nesveänkyröitä.

    "Det politiska etablissemanget i Sverige tycks låtsas som om svenskan inte existerar i Finland. När Samlingspartiet på sin kongress i juni i år med knapp majoritet krävde att svenskan inte längre skulle vara ett obligatoriskt språk i den finländska skolan, passerade denna nyhet oförmärkt förbi i svensk press. En tredjedel av kongressdeltagarna röstade också för att svenskans ställning som nationalspråk skulle upphävas. När en viss programledare, Robert Aschberg, nyligen i en intervju i Helsingin Sanomat kritiserade så kallade tvångssvenskan och påstod att bland annat hindi skulle var nyttigare än svenskan, var detta bara en nyhet i Finland."
    http://www.st.nu/opinion/debatt/berors-vi-av-svenskans-status-i-finland

    Siis Ruotsissakin huomattiin kokoomuksen "neffeänkyrät". Niiden kanssa puolueen "nesveänkyröidenkin" olisi tultava toimeen. Näyttää siltä, etteivät tule, koska muuan iloluontoinen vekkuli sai kenkää, kun oli liian kevytkenkäinen.

    Äänestä

  • "Kun kielitaitolaki kumotaan, yliopistolailta putoaa automaattisesti pohja pois."

    Kielitaitolaki on aivan turhaa säätelyä ja holhousta, kun kerran perustuslaki lähtee nimenomaan siitä, että ruotsinkielinen saa viranomaisessa palvelua omalla kielellään, mikä ei siis edellytä, että jokaikinen virkamies osaa ruotsia.
    Virkamiesruotsia kuitenkin perustellaan nimenomaan sillä, että jokaisen virkamiehen on osattava ruotsia, vaikka perustuslaissa mikään ei viittaa tähän!

    Kielitaitolakia tiukennettiin Lipposen toisen hallituksen aikana hyvitykseksi yo-pakkoruotsikokeilusta! Lipponen sai sittemmin rasistimitalin RKP:ltä ansioistaan suomenkielisten kiusaamisessa!

    Äänestä

  • "Yliopistolaki pohjautuu kielitaitolakiin. Kun kielitaitolaki kumotaan, yliopistolailta putoaan automaattisesti pohja pois."

    Yliopistolaki ja kielitaitolaki perustuvat kielilakiin joka perustuu perustuslakiin.
    Ja onhan niitä muitakin kieliä koskevia säännöksiä.

    Kieliä koskevia säännöksiä:

    Suomen perustuslaki (731/1999)
    Kielilaki (423/2003)
    Ammattikorkeakoululaki (351/2003)
    Erikoissairaanhoitolaki (1062/1989)
    Esitutkintalaki (449/1987)
    Hallintolaki (434/2003)
    Kansanterveyslaki (66/1972)
    Kirkkolaki (1054/1993)
    Käräjäoikeuslaki (581/1993)
    Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998)
    Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003)
    Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169/2007)
    Laki lasten päivähoidosta (36/1973)
    Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992)
    Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000)
    Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007)
    Laki sähköisestä lääkemääräyksestä (61/2007)
    Laki tuomareiden nimittämisestä (205/2000)
    Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987)
    Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007)
    Laki syyttäjälaitoksesta (439/2011)
    Lastensuojelulaki (417/2007)
    Lukiolaki (629/1998)
    Perusopetuslaki (628/1998)
    Postilaki (415/2011)
    Saamen kielilaki (1086/2003)
    Sosiaalihuoltolaki (1301/2014)
    Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
    Valtioneuvoston päätös tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa (213/1999)
    Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista (352/2003)
    Valtioneuvoston asetus kielilain täytäntöönpanosta (433/2004)
    Valtioneuvoston asetus saamen kielilain täytäntöönpanosta (108/2004)
    Valtioneuvoston asetus käräjäoikeuksien tuomiopiireistä (410/2008)
    Valtioneuvoston asetus syyttäjänvirastosta (88/2007)
    Valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003)
    Valtioneuvoston asetus kuntien kielellisestä asemasta vuosina 2013–2022 (53/2013)
    Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004)
    Viittomakielilaki (359/2015)
    Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (661/2009)
    Yliopistolaki (558/2009)

    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/toimintajatavoitteet/perusoikeudetjademokratia/kielilaki/lisatietoakielista/laitjaasetukset.html

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Yliopistolaki pohjautuu kielitaitolakiin. Kun kielitaitolaki kumotaan, yliopistolailta putoaan automaattisesti pohja pois."

    Ja noissa kaikissa edellytetään pakkoruotsia?

    Äänestä

  • mitätatkoitat kirjoitti:

    Ainakin ruotsin kielen aseman huomioimista.
    Onhan viimiset 50 vuotta hallitukset kirjanneet ruotsi pykälät todennäköisesti kaikkiin järkeviin ja ei järkeviin kohtiin kaikkialle missä määritellään suomalaisen yhteiskunnan toimintaa:)

    Siitä vaan järkiperäistämään laki ja säädös byrokratiaa.

    Äänestä

  • joojoomen kirjoitti:

    - Ja noissa kaikissa edellytetään pakkoruotsia?
    - Ainakin ruotsin kielen aseman huomioimista.

    Se suuri kysymys onkin, onko näissä ero.
    Järki sanoo, että kuuluu olla.
    Mikä laki sanoo, ettei saa olla?

    Eikö kielitaitolain purkaminen riitä siihen, että yksilö voi opiskella ja valmistua ilman pakkoruosia, joutumatta virkakieltoon?

    Äänestä

  • mitätatkoitat kirjoitti:

    Ja noissa kaikissa edellytetään pakkoruotsia?

    Ei tietenkään, ei missään edellytetä pakkoruotsia, paitsi perusopetuslaissa. Ei pakkoruotsi ole mikään itsetarkoitus vaan se on osa ratkaisua.

    Toistan taas, teidän pakkoruotsinne ei voisi minua vähempää kiinnostaa, minua kiinnostaa vain meidän surujen äidinkieliset yhteiskunnalliset palvelut ja oikeus elää Suomessa ruotsinkielisenä ruotsin kielellä. Aivan kuten myös te suomenkieliset saatte täällä elää omalla kielellänne ja saada sillä tarvitsemanne yhteiskunnalliset palvleut. Sama sama, ei muuta!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Yliopistolaki pohjautuu kielitaitolakiin. Kun kielitaitolaki kumotaan, yliopistolailta putoaan automaattisesti pohja pois."

    Yliopistolaki ja kielitaitolaki perustuvat kielilakiin joka perustuu perustuslakiin.
    Ja onhan niitä muitakin kieliä koskevia säännöksiä.

    Kieliä koskevia säännöksiä:

    Suomen perustuslaki (731/1999)
    Kielilaki (423/2003)
    Ammattikorkeakoululaki (351/2003)
    Erikoissairaanhoitolaki (1062/1989)
    Esitutkintalaki (449/1987)
    Hallintolaki (434/2003)
    Kansanterveyslaki (66/1972)
    Kirkkolaki (1054/1993)
    Käräjäoikeuslaki (581/1993)
    Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998)
    Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003)
    Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169/2007)
    Laki lasten päivähoidosta (36/1973)
    Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992)
    Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000)
    Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007)
    Laki sähköisestä lääkemääräyksestä (61/2007)
    Laki tuomareiden nimittämisestä (205/2000)
    Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987)
    Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007)
    Laki syyttäjälaitoksesta (439/2011)
    Lastensuojelulaki (417/2007)
    Lukiolaki (629/1998)
    Perusopetuslaki (628/1998)
    Postilaki (415/2011)
    Saamen kielilaki (1086/2003)
    Sosiaalihuoltolaki (1301/2014)
    Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
    Valtioneuvoston päätös tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa (213/1999)
    Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista (352/2003)
    Valtioneuvoston asetus kielilain täytäntöönpanosta (433/2004)
    Valtioneuvoston asetus saamen kielilain täytäntöönpanosta (108/2004)
    Valtioneuvoston asetus käräjäoikeuksien tuomiopiireistä (410/2008)
    Valtioneuvoston asetus syyttäjänvirastosta (88/2007)
    Valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003)
    Valtioneuvoston asetus kuntien kielellisestä asemasta vuosina 2013–2022 (53/2013)
    Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004)
    Viittomakielilaki (359/2015)
    Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (661/2009)
    Yliopistolaki (558/2009)

    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/toimintajatavoitteet/perusoikeudetjademokratia/kielilaki/lisatietoakielista/laitjaasetukset.html

    Ankdamin lista osoittaa, miten sairas Suomen kielipolitiikka on.

    Julkista rahaa, , VELKARAHAA haaskataan kohtuuttomiin ruotsintaidon vaatimuksiin ja ylimitoitettuun opetukseen, paljon enemmän kuin ruotsintaitoa todellisuudessa tarvitaan.

    Kiitos, Ankdam, tuosta listasta, kopioin sen ja tulostan, jotta voin näyttää sitä vaaliteltoilla eduskuntavaaliehdokkaille ja kysyä heidän miellipidettään noista laeista.

    Kysyn heiltä' myös, pitävätkö he noita kielivaatimuksia järkevinä vai suomenkielisten ja muukielisten orjuuttamisena ja opetusresurssien ja velkarahan haaskaamisena sellaisen taidon opetukseen, jota todellisuudessa tarvitaan harvoin.

    Kysyn myös, miten usein he ovat elämässään tarvinneet ruotsintaitoa koulun ruotsintuntien jälkeen.

    Tietenkin kysyn samaa kaikilta muiltakin.

    Korjaus, lista ei ole minun vaan oikeusministeriön laatima lista, eli OM:n sivustolta kopioitu.
    Lista siis löytyy oikeusministeriön omalta sivustolta, voit siis linkittää sivun suoraan.

    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/toimintajatavoitteet/perusoikeudetjademokratia/kielilaki/lisatietoakielista/laitjaasetukset.html

    Äänestä

"Huomatkaa muuten että Helsingissä kiinaa opiskellaan kaupungin kahdessa parhaassa koulussa, SYKssa ja Ressun lukiossa sekä Espoon parhaassa koulussa Etelä-Tapiolan lukiossa. Minun on vaikea uskoa että näihin kouluihin, joissa kaikkien oppilaiden keskiarvo hipoo yhdeksää, kovin hyvin mahtuisi neffeänkyröitä kiukuttelemaan pakkoruotsista."

Nyt sekoitat liian monta asiaa yhteen, yksi niistä on vastenmielisyytesi meitä "neffeänkyröiksi" kutsumiasi ja lapsiamme kohtaan.

Moni lahjakas ihminen ja jopa moni koululahjakas ihminen ei ole kieliin suuntautunut. Matematiikka/luonnontiedepainotteisissa opinnoissa ei ollenkaan ilman muuta lueta paljon kieliä, sitä tärkeämpää on valita ne tarkoin.

Ruotsin kielen tarpeettomuudesta olen puhunut niin monen akateemisen vanhemman kanssa, ettei sinulla edes oman rajoittuneen lähipiirisi perusteella pitäisi olla syytä leimata näitä vanhempian neffeänkyröiksi.

Mitä ihmettä yrität tällaisella tekstillä todistella? Olet matkalla umpikujaan ja sitten tämäkin ketju taas poistuu.

Äänestä
  • Luojan kiitos kaikki eivät ole ylen määrin kiinnostuneet monien eri kielten opinnoista!

    Kannattaa opiskella vain 1-3 isoa maailmankieltä kunnolla ja kaikki muu aika käyttää matikan ja luonnontieteiden ja muiden oppiaineiden opiskeluun.

    Julkisen koulun ei pidä liikaa satsata resursseja kieltenopetukseen. Vain kohtuullisesti resursseja aidosti tarpeellisten kielten opetukseen.

    Äänestä

Miksi+svekomaaneille+ei+käy,+että+nimenomaan+viranomaisella+on+velvollisuus+(perustuslaki+17+§+pohjalta),+vaan+svekomaani+vaatii,+että+jokainen+yksittäinen+virkamies+puhuu+ruotsia..Siksi,+että+se+on+osa+svekomaanista+ideologiaa-+ja+RKP:n+vuosikymmenten+hallitusvalta+on+mahdollistanut+svekomaanisen+kielipolitiikan+Suomessa.Svekomaaninen+kielipolitiikka+on+korvattava+pohjoismaisten+arvojen+mukaisella+kielipolitiikalla!+Muissa+pohjoismaissa+ei+viiden+(5%)+vähemmistöä+nosteta+muiden+kansalaisten+yläpuolelle!

Äänestä
  • "Miksi svekomaaneille ei käy, että nimenomaan viranomaisella on velvollisuus (perustuslaki 17 § pohjalta), vaan svekomaani vaatii, että jokainen yksittäinen virkamies puhuu ruotsia.."

    Svekomaanille käy vallan mainosti ja oikeusministeriöllekin käy!! Tämänkin olen kertonut teille sen sata kertaa. Mysö Ionille olen todennut että asiat on juuri kuten hän on ehdottanut. Palveluista vastaa työnantaja eli viranomainen, eikä suinkaan yksittäinen työntekijä.

    Oikeusministeriö:
    Usein kysyttyä

    1. Kaksikielisissä viranomaisissa koko henkilöstön on osattava suomea ja ruotsia.

    Väärin. Viranomainen on velvollinen huolehtia siitä, että kielitaitoja löytyvä siellä, missä niitä tarvitaan.

    http://oikeusministerio.fi/fi/index/toimintajatavoitteet/perusoikeudetjademokratia/kielilaki/useinkysyttya.html

    Kielilaki yksilötasolla

    "Palvelua joustavasti molemmilla kielillä

    Viranomaisen toimiminen kahdella kielellä ei tarkoita, että kaikkien työntekijöiden tulisi hallita molempia kieliä. Viranomaisen tulee suunnitella toimintansa niin, että kielitaitoa on siellä, missä sitä todella tarvitaan ja että asiakkaan on helppo saada selville, mistä hän saa palvelua omalla kielellään.

    Käytännössä voidaan toimia monin tavoin oma tehtäväalue huomioon ottaen. Esimerkiksi jos asiakaspalvelupisteitä on useita, eri palvelupisteet voivat antaa palvelua eri kielillä. Työvuoro- tai työnjakojärjestelyillä voidaan varmistaa, että molempia kieliä hallitsevia työntekijöitä on aina saatavissa. Valtion yksikielinen alueyksikkö voi puhelimitse ottaa yhteyttä keskusviranomaisen sellaiseen yksikköön, jossa on asian hoitamiseksi riittävä kielitaito. Myös Internetissä ja viranomaisen intranetissä saatavilla olevat suomen- ja ruotsinkieliset lomakkeet, niiden täyttöohjeet ja muu tieto helpottavat toimintaa."

    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki/esitteen_tulostus.html

    Eli aivan kuten Ioni ja te neffet olette vaatineet, palveluiden tarjoaminen on viranomaisen vastuulla, jokaisen työntekijän ei tarvitse osata ruotsia.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Miksi svekomaaneille ei käy, että nimenomaan viranomaisella on velvollisuus (perustuslaki 17 § pohjalta), vaan svekomaani vaatii, että jokainen yksittäinen virkamies puhuu ruotsia.."

    Miksi sitten kaikilla on virkapakkoruotsi ja miksi pakon purkamisen esteeksi väitetään sitä, että ilman ruotsia ei voi valmistua eikä päästä virkamieheksi?

    Ankdam: "Yliopistolaki ja kielitaitolaki perustuvat kielilakiin joka perustuu perustuslakiin."

    Yliopistojen tiedekunnat perustelevat opintojen pakkoruotsia kielitaitolailla (424/2003), eivät yliopistolailla eivätkä kielilailla, kuten luulisi. Tässä näyte tiedekunnan perustelusta:

    "Opintojakson suorittaminen osoittaa, että opiskelijalla on julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin nojalla kaksikielisessä virranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittava toisen kotimaisen kielen taito."
    http://www.helsinki.fi/oikeustiede/opiskelu/ON-tutkinto/yleisopinnot/kieliopinnot.htm#toinenkotimainen

    Oikeusministeriö tulkitsee kielilakia niin, että kielitaitovaatimus asetetaan vain viranomaiselle instituutiona eikä viranomaisen koko henkilöstölle. Siis näin:

    “Viranomaisen toimiminen kahdella kielellä ei tarkoita, että kaikkien työntekijöiden tulisi hallita molempia kieliä. Viranomaisen tulee suunnitella toimintansa niin, että kielitaitoa on siellä, missä sitä todella tarvitaan ja että asiakkaan on helppo saada selville, mistä hän saa palvelua omalla kielellään.” http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki/viranomaisenvelvollisuudet.html

    Siispä jäljelle jää vain kielitaitolaki, joka on muutettava vastaamaan oikeusministeriön tulkintaa kielilaista: “viranomaisen toimiminen kahdella kielellä ei tarkoita, että kaikkien työntekijöiden tulisi hallita molempia kieliä.”

    6 § Valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan [jne.]
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030424.

    Juristi Ioni tuntee lain ja osaa muotoilla, miten sitä tulisi muuttaa. Hän esittää, että on luovuttava asettamasta yksittäisiin virkamiehiin kohdistuvia kielitaitovaatimuksia. Vaatimukset on asetettava ainoastaan viranomaiselle instituutiona, kuten Irlannissa ja Kanadassa. http://keskustelu.suomi24.fi/t/9825643/ionin-malli

    Ankdam-nesve: "Eli aivan kuten Ioni ja te neffet olette vaatineet, palveluiden tarjoaminen on viranomaisen vastuulla, jokaisen työntekijän ei tarvitse osata ruotsia."

    Jäljelle jää edelleen kielitaitolain muuttaminen vastaamaan kielilakia siten kuin oikeusministeriö kielilakia tulkitsee,

    Äänestä

  • jokuselityställe kirjoitti:

    Miksi sitten kaikilla on virkapakkoruotsi ja miksi pakon purkamisen esteeksi väitetään sitä, että ilman ruotsia ei voi valmistua eikä päästä virkamieheksi?

    Olettaisin että varmuuden vuoksi. Luetaanhan koulussakin jos jonkilaisia aineita vaikkei ne välttämättä johda minnekään. Nice to know korkeintaan.
    Yritä olla sekoittamatta peruskoulun lakisääteistä opetuksen sisältöä, yliopiston tutkintovaatimuksia ja virkojen / toimien pätevyysvaatimuksia.

    Niistä säädetään kaikista eri laeissa, ja vaikka ovatkin jonkilaisessa syy-yhteydessä toisiinsa niin yhden lain muuttaminen ei tuo minkäänlaista automatiikkaa muiden lakien suhteen, varsinkaan arvoasteikossa ylöspäin, kohti perustuslakia.

    Äänestä

Ei kaikilla ole virkamiesruotsia, se on vain yliopistoissa tutkinnon osana, vastaa yleensä n. 2-3 ov.
Virkamiesruotsia edellyttää yliopistolaki joka perustuu kielilakiin, ja kielilaki taasen perustuu perustuslakiin.

Kielitaitovaatimukset yliopistotutkinnoissa

Yliopistojen tutkintojen kielitaitovaatimukset perustuvat lakiin julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta 424/2003. Lain mukaan valtion henkilöstöltä vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.

Yliopisto-opiskelijan kielitaidosta ja kypsyysnäytteestä eli maturiteetista säädetään yliopistojen tutkintoasetuksessa (794/2004). Sen mukaan opiskelijan tulee osoittaa kotimaisten kielten taitonsa ja vähintään yhden vieraan kielen taito tutkintoonsa sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla (6 §).

Kotimaisten kielten eli suomen ja ruotsin taidon osoittaminen määräytyy siten, että äidinkielenomaista tai -tasoista (erinomaista) suullista ja kirjallista kielitaitoa osoittavat suomen tai ruotsin kielellä hankittu koulusivistys sekä suomen tai ruotsin kielellä suoritettu hyväksytty korkeakoulun kypsyysnäyte. Tutkintotodistuksessa on oltava merkintä tästä. Toisen kotimaisen kielen taidon osoittamisesta määrätään erikseen laissa 424/2003.

http://www.oulu.fi/kielikoulutus/node/28500

Äänestä
  • "Ei kaikilla ole virkamiesruotsia, se on vain yliopistoissa tutkinnon osana, vastaa yleensä n. 2-3 ov. Virkamiesruotsia edellyttää yliopistolaki joka perustuu kielilakiin, ja kielilaki taasen perustuu perustuslakiin."

    Virkapakkoruotsi on kaikilla yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla.

    Se tuli yliopistoille 80-luvulla silloisen tutkinnonuudistuksen myötä (mallina DDR:n pakkovenäjä, missään muualla ei ollut eikä ole mitään vastaavaa).

    Se tuli ammattikorkeakoulututkintoihin 90-luvulla.

    Millä tavoin perustuslaki muuttui noina vuosikymmeninä, kun se ei vaatinut pakkovirkaruotsia aiemmin?

    Äänestä

  • perustuslakieivaadi kirjoitti:

    "Ei kaikilla ole virkamiesruotsia, se on vain yliopistoissa tutkinnon osana, vastaa yleensä n. 2-3 ov. Virkamiesruotsia edellyttää yliopistolaki joka perustuu kielilakiin, ja kielilaki taasen perustuu perustuslakiin."

    Todellakin, ennen peruskoulua hallitusvalta ei poikennut Perustuslain vaatimasta kieliryhmien tasavertaisesta kohtelusta, vaikka kaikilta suomalaisilta ei edellytetty toisen kotimaisen kielen opiskelua tai taitoa.

    Ennen vuotta 1969 vain pieni murto-osa suomenkielisistä opiskeli ruotsia, eikä se loukannut perustuslakia vastaan.

    Äänestä

  • Ankdam: "Yritä olla sekoittamatta peruskoulun lakisääteistä opetuksen sisältöä, yliopiston tutkintovaatimuksia ja virkojen / toimien pätevyysvaatimuksia."

    Kaikki nuo kytkeytyvät kielitaitolakiin siten, että sillä perustellaan pakkoruotsin kaikkia muotoja.

    Yliopistojen tiedekunnat perustelevat opintojen pakkoruotsia kielitaitolailla (424/2003), eivät yliopistolailla eivätkä kielilailla, kuten luulisi. Tässä näyte tiedekunnan perustelusta:

    "Opintojakson suorittaminen osoittaa, että opiskelijalla on julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin nojalla kaksikielisessä virranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittava toisen kotimaisen kielen taito."
    http://www.helsinki.fi/oikeustiede/opiskelu/ON-tutkinto/yleisopinnot/kieliopinnot.htm#toinenkotimainen

    Siis kielitaitolaki vaatii remonttinsa.

    Äänestä

  • perustuslakieivaadi kirjoitti:

    "Ei kaikilla ole virkamiesruotsia, se on vain yliopistoissa tutkinnon osana, vastaa yleensä n. 2-3 ov. Virkamiesruotsia edellyttää yliopistolaki joka perustuu kielilakiin, ja kielilaki taasen perustuu perustuslakiin."

    Virkapakkoruotsi on kaikilla yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla.

    Se tuli yliopistoille 80-luvulla silloisen tutkinnonuudistuksen myötä (mallina DDR:n pakkovenäjä, missään muualla ei ollut eikä ole mitään vastaavaa).

    Se tuli ammattikorkeakoulututkintoihin 90-luvulla.

    Millä tavoin perustuslaki muuttui noina vuosikymmeninä, kun se ei vaatinut pakkovirkaruotsia aiemmin?

    "Millä tavoin perustuslaki muuttui noina vuosikymmeninä, kun se ei vaatinut pakkovirkaruotsia aiemmin? "

    Perustuslaki ei ole muuttunut, eikä perustuslaki tänä päivänäkään ota kantaa pakkoruotsiin, saati sitten vaadi sitä! Perustuslaki asettaa yhteiskunnalle ne kielelliset palveluvaatimukset ja niiden tason jotka yhteiskunnan on järjestettävä, tavalla tai toisella. Menetelmistä se ei sano mitään!

    Ruotsin kielen lakisääteiset osaamisvaatimukset ovat yksi eduskunnan ratkaisuista siihen miten perustuslain asettamat vaatimukset pystytään täyttämään. Peruskoulun pakollinen ruotsin opetus ja virkamiesruotsi ovat välineitä ja ratkaisuja, ei mitään pakkoja jotka olisi johdettu suoraan laista.

    Äänestä

  • UPDATE_11455633 kirjoitti:

    Ankdam: "Yritä olla sekoittamatta peruskoulun lakisääteistä opetuksen sisältöä, yliopiston tutkintovaatimuksia ja virkojen / toimien pätevyysvaatimuksia."

    Kaikki nuo kytkeytyvät kielitaitolakiin siten, että sillä perustellaan pakkoruotsin kaikkia muotoja.

    Yliopistojen tiedekunnat perustelevat opintojen pakkoruotsia kielitaitolailla (424/2003), eivät yliopistolailla eivätkä kielilailla, kuten luulisi. Tässä näyte tiedekunnan perustelusta:

    "Opintojakson suorittaminen osoittaa, että opiskelijalla on julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin nojalla kaksikielisessä virranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittava toisen kotimaisen kielen taito."
    http://www.helsinki.fi/oikeustiede/opiskelu/ON-tutkinto/yleisopinnot/kieliopinnot.htm#toinenkotimainen

    Siis kielitaitolaki vaatii remonttinsa.

    Siitä vain remontoimaan kielitaitolakia, kunhan muistat että yhteiskunnalla on perustuslain asettama velvollisuus järjestää myös ne ruotsinkieliset palvelut. Vastuu järjestämisestä on kunnalla / valtiolla.

    Se vastuu tulee näkyä myös siinä uudessa kielitaitolaissasi!

    "Siis kielitaitolaki vaatii remonttinsa."

    Siitä vaan! Pitäen tiukasti mielessä että perustuslaki on se lakien laki jonka kanssa mikään muu laki ei voi olla ristiriidassa.
    Lycka till!

    Äänestä

  • Ankdam: "Virkamiesruotsia edellyttää yliopistolaki joka perustuu kielilakiin, ja kielilaki taasen perustuu perustuslakiin."

    Ankdam: "Perustuslaki ei ole muuttunut, eikä perustuslaki tänä päivänäkään ota kantaa pakkoruotsiin, saati sitten vaadi sitä!"

    Eikä siis kielilainkaan mukaan yksittäisen virkamiehenkään tarvitse osata ruotsia, Ankdam: "palveluiden tarjoaminen on viranomaisen vastuulla, jokaisen työntekijän ei tarvitse osata ruotsia."

    Miksi meillä sitten on kielitaitolaki ja sen vaatimukset täyttämään laadittu virkapakkoruotsi jokaisella, joka suorittaa tutkintoa ammattikorkeassa tai yliopistossa?

    Ja miksei tässä asiassa voida tehdä edes kokeilua juuttumatta loputtomaan mutta kun selvittelyyn?

    Äänestä

  • mihintässäpäädytään kirjoitti:

    Ankdam: "Virkamiesruotsia edellyttää yliopistolaki joka perustuu kielilakiin, ja kielilaki taasen perustuu perustuslakiin."

    Ankdam: "Perustuslaki ei ole muuttunut, eikä perustuslaki tänä päivänäkään ota kantaa pakkoruotsiin, saati sitten vaadi sitä!"

    Eikä siis kielilainkaan mukaan yksittäisen virkamiehenkään tarvitse osata ruotsia, Ankdam: "palveluiden tarjoaminen on viranomaisen vastuulla, jokaisen työntekijän ei tarvitse osata ruotsia."

    Miksi meillä sitten on kielitaitolaki ja sen vaatimukset täyttämään laadittu virkapakkoruotsi jokaisella, joka suorittaa tutkintoa ammattikorkeassa tai yliopistossa?

    Ja miksei tässä asiassa voida tehdä edes kokeilua juuttumatta loputtomaan mutta kun selvittelyyn?

    Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin niin Suomen lakeja ei lähtökohtaisesti säädetä siitä näkökulmasta ettei kenenkään tarvitsisi ruotsia opiskella "turhaan".

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin niin Suomen lakeja ei lähtökohtaisesti säädetä siitä näkökulmasta ettei kenenkään tarvitsisi ruotsia opiskella "turhaan".

    Ankdam: "Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin niin Suomen lakeja ei lähtökohtaisesti säädetä siitä näkökulmasta ettei kenenkään tarvitsisi ruotsia opiskella "turhaan"."

    Mutta näin tullaan rikkoneeksi perustuslain henkeä. Miten voisi olla perustuslain (hengen) mukaista, että ruotsia puhuvan oikeus on jokaisen suomenkielisen velvollisuus ja että jokaista ruotsinkielistä kohti on 19 hengen muunkielinen valmiusjoukko palveluvalmiudessa.

    Äänestä

  • jotainpielessä kirjoitti:

    No nyt Ankdamkin myönsi, että pakkoruotsi on olemassa vain ruotsinkielisten etujen vuoksi. Kiitos!

    Äänestä

  • mot2016 kirjoitti:

    Instämmer! Ankdam taitaa sekoilla omaan näppäryyteensä:)

    Äänestä

  • mot2016 kirjoitti:

    No nyt Ankdamkin myönsi, että pakkoruotsi on olemassa vain ruotsinkielisten etujen vuoksi. Kiitos!

    En tietenkään ole "myöntänyt että pakkoruotsi on olemassa vain ruotsinkielisten etujen takia", koska ei ole olemassa mitään vain ruotsinkielisten etuja!!

    Ruotsia ja suomea opiskellaan Suomessa muun muassa siksi voisimme elää yhteisessä isänmaassamme rinnakkain ja "palvella toinen toisiamme".
    Ei ole olemassa mitään "ruotsinkielisten etuja" suomenkielisiin verrattuna. Yhteiskunta ei tarjoa meille suruille mitään sellaista mitä se ei tarjoaisi myös teille suomenkielisille!! Jos meidän surujen oikeus äidinkielisiin palveluihin poikkeaisi teidän suomenkielisten vastaavista oikeuksista, se olisi syrjintää.

    Lain edessä me olemme yhdenveroisia ja tasa-arvoisia, ja meitä suruja tulee kohdella samoin periaattein kuin teitä suomenkielisiä, samoin oikeuksin ja samoin velvollisuuksin. Meillä ei ole ensimmäistäkään etua tai etuoikeutta teihin suomenkielisiin verrattuna!

    Perustulaki asettaa vaatimuksen, kielilaki & joukko muita lakeja on säädetty täyttämään se vaatimus.

    Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi kielilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi

    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2002/20020092

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Siitä vain remontoimaan kielitaitolakia, kunhan muistat että yhteiskunnalla on perustuslain asettama velvollisuus järjestää myös ne ruotsinkieliset palvelut. Vastuu järjestämisestä on kunnalla / valtiolla.

    Se vastuu tulee näkyä myös siinä uudessa kielitaitolaissasi!

    Vastuu ruotsin kielen säilymisestä virkakielenä on nimenomaan suomenruotsalaisilla. Lain säännökset eivät pidä kieltä elävänä ja toimivana, eivätkä suomenkieliset pysty kehittämään ruotsin kieltä Suomessa.

    Äänestä

  • Trotjänare kirjoitti:

    Ei nyt ihan noinkaan, kyllä se on yhteiskunta joka kansalaisen oikeuksien toteutumisesta vastaa ja julkisten palvelujen saatavuudesta huolehtii. Ei vähemmistöllä ole sen suurempaa vastuuta omista perusoikeuksistaan ja julkisista palveluistaan kuin enemmistölläkään.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    En tietenkään ole "myöntänyt että pakkoruotsi on olemassa vain ruotsinkielisten etujen takia", koska ei ole olemassa mitään vain ruotsinkielisten etuja!!

    Ruotsia ja suomea opiskellaan Suomessa muun muassa siksi voisimme elää yhteisessä isänmaassamme rinnakkain ja "palvella toinen toisiamme".
    Ei ole olemassa mitään "ruotsinkielisten etuja" suomenkielisiin verrattuna. Yhteiskunta ei tarjoa meille suruille mitään sellaista mitä se ei tarjoaisi myös teille suomenkielisille!! Jos meidän surujen oikeus äidinkielisiin palveluihin poikkeaisi teidän suomenkielisten vastaavista oikeuksista, se olisi syrjintää.

    Lain edessä me olemme yhdenveroisia ja tasa-arvoisia, ja meitä suruja tulee kohdella samoin periaattein kuin teitä suomenkielisiä, samoin oikeuksin ja samoin velvollisuuksin. Meillä ei ole ensimmäistäkään etua tai etuoikeutta teihin suomenkielisiin verrattuna!

    Perustulaki asettaa vaatimuksen, kielilaki & joukko muita lakeja on säädetty täyttämään se vaatimus.

    Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi kielilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi

    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2002/20020092

    Ankdam+puhuu+täyttä+puppua+väittäessään,"ettei+ole+ruotsinkielisten+etuja,+jotka+suomenkielisiltä+puuttuvat."MEILTÄ+PUUTTUU+OIKEUS+OPINTOIHIN,+JOTKA+HYÖDYTTÄISIVÄT+MEITÄ+YHTÄ+PALJON+KUIN+TEITÄ+HYÖDYTTÄÄ+SUOMEN+OPISKELU.Te+saatte+täyden+edun+ja+hyödyn+suomentaidosta+kun+asutte+95%+suomenkielisessä+maassa.+Opitte+suomea+helposti,+koska+olette+koko+elämänne+luonnollisessa+suomi-kielikylvyssä.Suomenkielisten+suuri+enemmistö+ei+saa+vastaavaa+etua+ruotsin+opiskelusta.+Meikäläiset+eivät+ole+arjessaan+luonnollisessa++kosketuksessa+ruotsin+kieleen,+emme+tarvitse+ruotsintaitoa,+emme+saa+mitään+todellista+hyötyä+sen+osaamisesta.+Meille+ruotsi+on+täysin+vieras+kieli,+kun+emme+sitä++kuule+asuinseudullamme+koskaan.Meille+ruotsin+opiskelu+on+vain+velvollisuus+ja+rasite.+Ruotsin+oppiminen+on+myös+vaikeampaa+kuin+teille+suomen+oppiminen,+koska+meikäläiseten+puolelta+puuttuu+motivaatio+tarpeettoman+ja+hyödyttömän+kielen+opiskeluun.Meiltä+puuttuu+myös+jatkuva+luonnollinen+ruotsi-kielikylpy+kuten+teillä+on+suomen+osalta.PAKKORUOTSI+LOUKKAA+PERUSTUSLAIN+VAATIMUSTA,+ETTÄ+SUOMEN-+JA+RUOTSINKIELISTEN+YHTEISKUNNALLISISTA+JA+SIVISTYKSELLISISTÄ+TARPEISTA+ON+HUOLEHDITTAVA+SAMANLAISIN+PERUSTEIN.+Meikäläisille+pitää+olla+mahdollisuus+vaihtoehtoisiiin+opintoihin,+joista+voisimme+saada+yhtä+suuren+edun+ja+hyödyn+kuin+te+saatte+suomen+opinnoista.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ei nyt ihan noinkaan, kyllä se on yhteiskunta joka kansalaisen oikeuksien toteutumisesta vastaa ja julkisten palvelujen saatavuudesta huolehtii. Ei vähemmistöllä ole sen suurempaa vastuuta omista perusoikeuksistaan ja julkisista palveluistaan kuin enemmistölläkään.

    Nykytilanteen pitäisi tyydyttää. Laki on selväsanainen ja säätää, missä viranomaisissa asioita voidaan hoitaa molemmilla kansalliskielillä.

    Kaikki opiskelevat ruotsia jo koulussa. Opistoissa ja korkeakouluissa kaikki suorittavat ruotsin kielen kurssit saadakseen päästötodistuksen.- Yhteiskunta siis ole laiminlyönyt asioiden hoitoa.

    Lopputulos ei kuitenkaan tyydytä ruotsinkielistä vähemmistöä, ei Oulussa, ei Seinäjoella eikä Varsinais-Suomessakaan. Siihen on suhtauduttava vakavasti - jokin on vialla. Asiaan kannattaisi paneutua, ei riitä että maristaan ja haukutaan, mikä yleensä herättää vain ikäviä tunteita ja välinpitämättömyyttä. On helppoa syyttää yksittäistä ihmistä, mutta se ei edistä ruotsalaisuuden asiaa.

    "Lopputulos ei kuitenkaan tyydytä ruotsinkielistä vähemmistöä, ei Oulussa, ei Seinäjoella eikä Varsinais-Suomessakaan."

    Väität siis että oululaiset, seinäjokelaiset ja varsinaissuomalaiset kunnan ja valtion virkamiehet puhuvat yhtä hyvin suomea kuin ruotsiakin ja että he pystyvät kaikki palvelemaan ruotsinkielisiä asiakkaita siinä missä suomenkielisiäkin.

    Syytät meitä suruja ja väität että jokin on vialla. Mikä on vialla? Mitä minä en nyt ymmärrä?

    Suomalaisissa kouluissa luetaan A-kieltä englantia enemmän kuin B-kieltä ruotsia, uskotko todella että suomalaisen lukion päättänyt koululainen kielitaitonsa puolesta pystyisi toimimaan Britanniassa esim elinkeinoneuvojana, tai EU:n maatalousasioiden kouluttajana? Entä ne jotka ovat päättäneet koulunsa 20 vuotta sitten?

    Eikö mielestäsi muka käytännössä ole olemassa parempaa ja huonompaa kielitaitoa? Oletko kuullut puhuttavan pätevyysvaatimuksista?

    Äänestä

  • AntiAnkka1 kirjoitti:

    Ankdam+puhuu+täyttä+puppua+väittäessään,"ettei+ole+ruotsinkielisten+etuja,+jotka+suomenkielisiltä+puuttuvat."MEILTÄ+PUUTTUU+OIKEUS+OPINTOIHIN,+JOTKA+HYÖDYTTÄISIVÄT+MEITÄ+YHTÄ+PALJON+KUIN+TEITÄ+HYÖDYTTÄÄ+SUOMEN+OPISKELU.Te+saatte+täyden+edun+ja+hyödyn+suomentaidosta+kun+asutte+95%+suomenkielisessä+maassa.+Opitte+suomea+helposti,+koska+olette+koko+elämänne+luonnollisessa+suomi-kielikylvyssä.Suomenkielisten+suuri+enemmistö+ei+saa+vastaavaa+etua+ruotsin+opiskelusta.+Meikäläiset+eivät+ole+arjessaan+luonnollisessa++kosketuksessa+ruotsin+kieleen,+emme+tarvitse+ruotsintaitoa,+emme+saa+mitään+todellista+hyötyä+sen+osaamisesta.+Meille+ruotsi+on+täysin+vieras+kieli,+kun+emme+sitä++kuule+asuinseudullamme+koskaan.Meille+ruotsin+opiskelu+on+vain+velvollisuus+ja+rasite.+Ruotsin+oppiminen+on+myös+vaikeampaa+kuin+teille+suomen+oppiminen,+koska+meikäläiseten+puolelta+puuttuu+motivaatio+tarpeettoman+ja+hyödyttömän+kielen+opiskeluun.Meiltä+puuttuu+myös+jatkuva+luonnollinen+ruotsi-kielikylpy+kuten+teillä+on+suomen+osalta.PAKKORUOTSI+LOUKKAA+PERUSTUSLAIN+VAATIMUSTA,+ETTÄ+SUOMEN-+JA+RUOTSINKIELISTEN+YHTEISKUNNALLISISTA+JA+SIVISTYKSELLISISTÄ+TARPEISTA+ON+HUOLEHDITTAVA+SAMANLAISIN+PERUSTEIN.+Meikäläisille+pitää+olla+mahdollisuus+vaihtoehtoisiiin+opintoihin,+joista+voisimme+saada+yhtä+suuren+edun+ja+hyödyn+kuin+te+saatte+suomen+opinnoista.

    "MEILTÄ PUUTTUU OIKEUS OPINTOIHIN, JOTKA HYÖDYTTÄISIVÄT MEITÄ YHTÄ PALJON KUIN TEITÄ HYÖDYTTÄÄ SUOMEN OPISKELU."

    Minkälaista lakia kaipaat? Minkälainen olisi ja miten muotoiltu olisi laki joka soisi suomenkielisten koululaisten olla opiskelematta jotain joka ei heidän mielestään hyödytä heitä. Olisiko se osa oetusopetuslakia? Vai mihin lakiin se kuuluisi?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Lopputulos ei kuitenkaan tyydytä ruotsinkielistä vähemmistöä, ei Oulussa, ei Seinäjoella eikä Varsinais-Suomessakaan."

    Väität siis että oululaiset, seinäjokelaiset ja varsinaissuomalaiset kunnan ja valtion virkamiehet puhuvat yhtä hyvin suomea kuin ruotsiakin ja että he pystyvät kaikki palvelemaan ruotsinkielisiä asiakkaita siinä missä suomenkielisiäkin.

    Syytät meitä suruja ja väität että jokin on vialla. Mikä on vialla? Mitä minä en nyt ymmärrä?

    Suomalaisissa kouluissa luetaan A-kieltä englantia enemmän kuin B-kieltä ruotsia, uskotko todella että suomalaisen lukion päättänyt koululainen kielitaitonsa puolesta pystyisi toimimaan Britanniassa esim elinkeinoneuvojana, tai EU:n maatalousasioiden kouluttajana? Entä ne jotka ovat päättäneet koulunsa 20 vuotta sitten?

    Eikö mielestäsi muka käytännössä ole olemassa parempaa ja huonompaa kielitaitoa? Oletko kuullut puhuttavan pätevyysvaatimuksista?

    Toisin kuin Ankdam väittää, en ole koskaan kirjoittanut, että "oululaiset, seinäjokelaiset ja varsinaissuomalaiset kunnan ja valtion virkamiehet puhuvat yhtä hyvin suomea kuin ruotsiakin ja että he pystyvät kaikki palvelemaan ruotsinkielisiä asiakkaita siinä missä suomenkielisiäkin". Mistä ihmeestä tuollaistakin keksitään?

    Olen kirjoittanut miten kaikki opiskelevat ruotsia, mutta lopputulos ei tyydytä suomenruotsalaisia. Oulun osalta se ei tyydyttänyt oikeuskansleriakaan. Opetus ja kielitaitovaatimukset eivät kohtaa. Jotain on siis vialla, kun valtiovallan toimenpiteet eivät riitä. - Nykyinen tapa kouluttaa suomalaisista kaksikielisiä ei ole onnistunut. Ongelmaan sietäisi paneutua vakavasti, parannusta etsien, ei valittaen. Eihän se ole suomenruotsalaisten vika, että suomenkieliset eivät osaa ruotsia, vai onko?

    Aikaisemmin oppikoulut pystyivät tuottamaan ruotsin kielen taitoisia maan tarpeisiin, mutta nyt ei pystytä samaan. Jos kaksikielistä virkamieskuntaa halutaan, valtiovallan on keksittävä miten siinä onnistutaan.

    Ja lopuksi niille, joiden mielestä suomalaiset ovat tyhmiä ja heillä on huono kielipää - eiköhön näin ajattelevien ole syytä luopua kaksikielisyystoiveistaan.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "MEILTÄ PUUTTUU OIKEUS OPINTOIHIN, JOTKA HYÖDYTTÄISIVÄT MEITÄ YHTÄ PALJON KUIN TEITÄ HYÖDYTTÄÄ SUOMEN OPISKELU."

    Minkälaista lakia kaipaat? Minkälainen olisi ja miten muotoiltu olisi laki joka soisi suomenkielisten koululaisten olla opiskelematta jotain joka ei heidän mielestään hyödytä heitä. Olisiko se osa oetusopetuslakia? Vai mihin lakiin se kuuluisi?

    "Minkälainen olisi ja miten muotoiltu olisi laki joka soisi suomenkielisten koululaisten olla opiskelematta jotain joka ei heidän mielestään hyödytä heitä."

    Kouluissa kaikkialla maailmassa opiskellaan vieraita kieliä siten, että oppilas perheineen valitsee tietystä tarjonnasta itselleen mielekkäimmät. Tämä on luonnollinen tapa kielten opiskelussa, se takaa ajanmukaisen opetustarjonnan ja motivoituneet opiskelijat.

    Ankdam, et voi enää leikkiä tätä leikkiä, että jos suomalaiskoulussa ei kelpaa pakkoruotsi tai pakkourdu niin koko koulun täytyy olla vapaaehtoinen. Missään ei leikitä tuollaista leikkiä.

    Äänestä

  • Trotjänare kirjoitti:

    Toisin kuin Ankdam väittää, en ole koskaan kirjoittanut, että "oululaiset, seinäjokelaiset ja varsinaissuomalaiset kunnan ja valtion virkamiehet puhuvat yhtä hyvin suomea kuin ruotsiakin ja että he pystyvät kaikki palvelemaan ruotsinkielisiä asiakkaita siinä missä suomenkielisiäkin". Mistä ihmeestä tuollaistakin keksitään?

    Olen kirjoittanut miten kaikki opiskelevat ruotsia, mutta lopputulos ei tyydytä suomenruotsalaisia. Oulun osalta se ei tyydyttänyt oikeuskansleriakaan. Opetus ja kielitaitovaatimukset eivät kohtaa. Jotain on siis vialla, kun valtiovallan toimenpiteet eivät riitä. - Nykyinen tapa kouluttaa suomalaisista kaksikielisiä ei ole onnistunut. Ongelmaan sietäisi paneutua vakavasti, parannusta etsien, ei valittaen. Eihän se ole suomenruotsalaisten vika, että suomenkieliset eivät osaa ruotsia, vai onko?

    Aikaisemmin oppikoulut pystyivät tuottamaan ruotsin kielen taitoisia maan tarpeisiin, mutta nyt ei pystytä samaan. Jos kaksikielistä virkamieskuntaa halutaan, valtiovallan on keksittävä miten siinä onnistutaan.

    Ja lopuksi niille, joiden mielestä suomalaiset ovat tyhmiä ja heillä on huono kielipää - eiköhön näin ajattelevien ole syytä luopua kaksikielisyystoiveistaan.

    "Toisin kuin Ankdam väittää, en ole koskaan kirjoittanut, että "oululaiset, seinäjokelaiset ja varsinaissuomalaiset kunnan ja valtion virkamiehet puhuvat yhtä hyvin suomea kuin ruotsiakin ja että he pystyvät kaikki palvelemaan ruotsinkielisiä asiakkaita siinä missä suomenkielisiäkin". Mistä ihmeestä tuollaistakin keksitään?"

    Et ole sanamukaisesti kirjoittanut mutta siihen sinun on pakko viitata koska paheksut sitä ettei meille pakkoruotsi riitä vaikka ...... Niin siis vaikka mitä?

    Oulu ei kelvannut Pohjois-Pohjanmaan hallinnolliseksi keskukseksi koska siellä ei olisi pystytty tarjoamaan YHTÄ HYVÄÄ PALVELUA sekä suomeksi että ruotsiksi.
    Oulu on yksikielinen, suomenkielinen kunta jossa virkailijoilla ja toimihenkilöillä ei ole koskaan ollut velvollisuutta osata ruotsia.
    Kepun suunnitelma kaatui perustuslakivaliokunnassa nimenomaan vaatimukseen että ruotsinkielisen palvelun tulee olla yhtä hyvää kuin suomenkielisen. Vaasassa oli valmiit kaksikieliset, toimivat virastorakenteet, Oulussa ei ollut ja sellaisten luominen tyhjästä olisi ollut lähes mahdotonta.

    Vaatimus siitä YHTÄ HYVÄSTÄ PALVELUSTA lukee ihan selkokielellä perustuslaissa!

    17 §
    Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin

    Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

    Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

    Kielen välttävä, heikko tai vaikkapa kohtuullinenkin osaaminen ei ole samaa kuin viranhoito ja asiakirjojen laatiminen ruotsin kielellä. Määrätyissä julkisissa viroissa siihen on pystyttävä!!

    Äänestä

  • Yhtä+hyvää+palvelua+kuin+suomenkieliset+saavat+toiselta+suomenkieliseltä+ruotsinkieliset+voivat+saada+vain+toiselta+ruotsinkieliseltä+-+siksi+pakkoruotsi+onkin+järjetön+ratkaisu+palvelujen+järjestelyyn.+Eihän+tilanteessa,+jossa+ruotsinkielisiä+on+vain+5%+ja+heistäkin+iso+osa+omissa+kunnissaan,+mitenkään+riitä+ruotsiksi+palveltavaa+siinä+määrin,+että+joku+virkamiesparka+saisi+pakkoruotsinsa+edes+säilymään+saati+kehittymään+äidinkielen+tasoiseksi+palvelukielelksi.+Puhumattakaan+esimerkikis+erikoislääkäreistä,+joilla+on+tarpeeksi+tekemistä+oman+alansa+seuraamisesta.+Mutta+nyt+teidän+täytyy+ottaa+oppia+islantilaisista.+He+ovat+liian+pieni+joukko+ylläpitääkseen+kattavaa+koulutus-+ja+asiantuntijaverkostoa,+siksi+he+opiskelevvat+itselleen+vierasta+lähikieltä,+jotta+voivat+nojata+muitten+antamaan+tukeen.+Ette+voi+vaatia,+että+muut+järjestävät+teille+palvelut,+koulut,+verkostot+ja+asiantuntijat+opetelemalla+teidän+kielenne!Tietyisti+tarvittaessa+palveluja+voidaan+vaikka+ostaa+Ruotsista,+jos+omankielisyys+on+välttämätöntä.+Toisaalta+tällöin+on+hyväksyttävä+se,+että+palvelut+löytyvät+kauempaa,+vaativat+etukäteissuunnittelua+ja+toisinaan+jopa+tulkin.+Tällöin+iso+osa+kaksikielisistä+valitsee+suomenkielsiet+palvelut+ja+nähdään,+mikä+on+ruotsinkielisten+palvelujen+todellinen+tarve.Täysin+mahdotonta+on,+että+viiden+prosentin+vähemmistölle+voitaisiin+tarjota+elämä,+joka+ei+mitenkään+eroaisi+siitä,+että+heitä+olisikin+95%.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Toisin kuin Ankdam väittää, en ole koskaan kirjoittanut, että "oululaiset, seinäjokelaiset ja varsinaissuomalaiset kunnan ja valtion virkamiehet puhuvat yhtä hyvin suomea kuin ruotsiakin ja että he pystyvät kaikki palvelemaan ruotsinkielisiä asiakkaita siinä missä suomenkielisiäkin". Mistä ihmeestä tuollaistakin keksitään?"

    Et ole sanamukaisesti kirjoittanut mutta siihen sinun on pakko viitata koska paheksut sitä ettei meille pakkoruotsi riitä vaikka ...... Niin siis vaikka mitä?

    Oulu ei kelvannut Pohjois-Pohjanmaan hallinnolliseksi keskukseksi koska siellä ei olisi pystytty tarjoamaan YHTÄ HYVÄÄ PALVELUA sekä suomeksi että ruotsiksi.
    Oulu on yksikielinen, suomenkielinen kunta jossa virkailijoilla ja toimihenkilöillä ei ole koskaan ollut velvollisuutta osata ruotsia.
    Kepun suunnitelma kaatui perustuslakivaliokunnassa nimenomaan vaatimukseen että ruotsinkielisen palvelun tulee olla yhtä hyvää kuin suomenkielisen. Vaasassa oli valmiit kaksikieliset, toimivat virastorakenteet, Oulussa ei ollut ja sellaisten luominen tyhjästä olisi ollut lähes mahdotonta.

    Vaatimus siitä YHTÄ HYVÄSTÄ PALVELUSTA lukee ihan selkokielellä perustuslaissa!

    17 §
    Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin

    Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

    Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

    Kielen välttävä, heikko tai vaikkapa kohtuullinenkin osaaminen ei ole samaa kuin viranhoito ja asiakirjojen laatiminen ruotsin kielellä. Määrätyissä julkisissa viroissa siihen on pystyttävä!!

    Ankdam on kanssani aivan samaa mieltä kirjoittaessaan näin: "Kielen välttävä, heikko tai vaikkapa kohtuullinenkin osaaminen ei ole samaa kuin viranhoito ja asiakirjojen laatiminen ruotsin kielellä. Määrätyissä julkisissa viroissa siihen on pystyttävä!!"

    Kouluruotsi ja jatko-opintojen ruotsin kurssit eivät takaa sellaista osaamista, että ruotsinkielisillä olisi syytä olla tyytyväisiä. Tätä todistelee Ankdam tehokkaasti omassa kirjoituksessaan ja samaa olen selittänyt koko keskustelun ajan. Jos ruotsinkielisille taataan omakielinen palvelu, sen tulisi olla kelvollista eikä aiheuttaa valituksia ja moitteita. Vika on siinä, että suomenkieliset eivät osaa ruotsia, ja se on kirjoitettu tällä palstalla tuhansia kertoja. Sekin mikä on kerran opittu, unohtuu ellei sitä joudu jatkuvasti käyttämään.

    Aikaisemmin ankdam kirjoitti: "... se on yhteiskunta joka kansalaisen oikeuksien toteutumisesta vastaa ja julkisten palvelujen saatavuudesta huolehtii. Ei vähemmistöllä ole sen suurempaa vastuuta omista perusoikeuksistaan ja julkisista palveluistaan kuin enemmistölläkään." Luulisi, että vähemmistöllä sentään olisi kiinnostusta omiin asioihinsa. Rkp sentään oli hallituksessa 38 vuotta huolehtien ettei mikään muuttuisi. Kuitenin se mikä toimi ennen, ei tunnu enään tehoavan, vaan uudistuksia ja systeemien kokonaisvaltaista tarkistamista tarvitaan.

    Trotjänare: "Luulisi, että vähemmistöllä sentään olisi kiinnostusta omiin asioihinsa. Rkp sentään oli hallituksessa 38 vuotta huolehtien ettei mikään muuttuisi. Kuitenin se mikä toimi ennen, ei tunnu enään tehoavan, vaan uudistuksia ja systeemien kokonaisvaltaista tarkistamista tarvitaan."

    Heität osuvan kysymyksen. Kieltämättä tämä on pohdituttanut meitä muitakin: miksi RKP ei aja toimivia ruotsinkielisiä palveluja vaan toimimatonta ja vihattua pakkoruotsia.

    Minun ja monen muun asiaa seuranneen valistunut veikkaus on se, etteivät palvelut ole sittenkään minkään arvoisia RKP-eliitille. Toisaalta RKP-eliitti laskee hyötyvänsä äänestäjäkuntansa tyytymättömyydestä, joka ei kohdistukaan heihin vaan "fennoihin", jotka ovat muka liian tyhmiä. laiskoja ja ilkeitä täyttääkseen palveluvelvoitteensa. Tähän liittyen ns. kaksikielisyysliturgia on nostettu keskeiseksi aatteeksi, "hyväksi nationalismiksi". Toisaalta RKP-eliitin omat kaksikieliset lapset uusintavat eliitin asemaa hyötymällä helpommista koulutusväylistä, alemmista pääsyrajoista, suuremmista osuuksista suosikkialoilla, mahdollisuuksista panostaa opiskeluaikana muuhun kuin opiskeluun, esim. verkostoitumiseen ja taiteisiin, erilaisten kaksikielisyysnäytelmään liittyvien virkojen ja asiantuntijatehtävien runsaudesta...

    Mitä muuta tästä voisi päätellä!

    Äänestä

  • mot20166 kirjoitti:

    "Kieltämättä tämä on pohdituttanut meitä muitakin: miksi RKP ei aja toimivia ruotsinkielisiä palveluja vaan toimimatonta ja vihattua pakkoruotsia."

    Anteeksi nyt mutta missä ja miten RKP on ajanut pakkoruotsia eikä ruotsinkielsiä palveluja?? "Pakkoruotsi on!" (siis se opiskelupakko), ei sinä ole mitään "ajamista" Kerran 40-vuoden aikana on pakkoruotsiin joutunut edes ottamaan kantaa. RKP kannattaa pakollista ruotsinopetusta ja antoi keväällä 2015 pakkoruotsiäänestyksessä 9 ääntä pakollisen kouluruotsin puolesta. RKP:n edustajien lisäksi 125 muuta kansanedustajaa äänestivät pakkoruotsin puolesta!! Vain 48 edustajaa kannatti kansalaisaloitetta ja äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta.

    Ei pakkoruotsissa ole ollut mitään "ajamista" 40 vuoteen! Äidinkielisten palvelujen säilymistä joutuu sen sijaan jatkuvasti vahtimaan ja puolustamaan. NIITÄ palveluja nimenomaan RKP vahtii, puolustaa, ja niistä muistutetaan, eikä edes niitä tarvitse "ajaa" koska lainsäädäntö on meidän kannalta kunnossa.

    RKP on lobannut pakkoruotsia kaikin resurssein. Jokainen vuosikymmen sisältää RKP:n käsialaa olevia pakkoruotsin kiristyksiä. Viimeisin suuri ponnistus oli pakkoruotsin varhaistus vastoin asiantuntijaryhmän esitystä. Nylander ilmoitti heti opetussuunnitelmaehdotuksen nähdessään, että nyt ryhdytään hakemaan varhaistusta hallituksen suljettujen ovien takana - ja se saatiin päivää ennen juhannusta 2012. Suomenkielinen media oli lomalla ja hiljaa. Ruotsinkielinen media repi suuria otsikoita: voitto RKP:n edustajien tekemälle työlle!

    Miksi heittäydytte suomen kielellä niin kovin vaatimattomiksi?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Kieltämättä tämä on pohdituttanut meitä muitakin: miksi RKP ei aja toimivia ruotsinkielisiä palveluja vaan toimimatonta ja vihattua pakkoruotsia."

    Anteeksi nyt mutta missä ja miten RKP on ajanut pakkoruotsia eikä ruotsinkielsiä palveluja?? "Pakkoruotsi on!" (siis se opiskelupakko), ei sinä ole mitään "ajamista" Kerran 40-vuoden aikana on pakkoruotsiin joutunut edes ottamaan kantaa. RKP kannattaa pakollista ruotsinopetusta ja antoi keväällä 2015 pakkoruotsiäänestyksessä 9 ääntä pakollisen kouluruotsin puolesta. RKP:n edustajien lisäksi 125 muuta kansanedustajaa äänestivät pakkoruotsin puolesta!! Vain 48 edustajaa kannatti kansalaisaloitetta ja äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta.

    Ei pakkoruotsissa ole ollut mitään "ajamista" 40 vuoteen! Äidinkielisten palvelujen säilymistä joutuu sen sijaan jatkuvasti vahtimaan ja puolustamaan. NIITÄ palveluja nimenomaan RKP vahtii, puolustaa, ja niistä muistutetaan, eikä edes niitä tarvitse "ajaa" koska lainsäädäntö on meidän kannalta kunnossa.

    "Äidinkielisten palvelujen säilymistä joutuu sen sijaan jatkuvasti vahtimaan ja puolustamaan."

    Rakennatte näitä vihatun pakkoruotsin varaan tietäen, ettei alle viiden prosentin suurimmaksi osaksi kaksikielinen ryhmä mitenkään kykene sen paremmin tuottamaan runsaasti omankielisiä erityisasiantuntijoita kuin ylläpitämään ja kehittämään toimivaa ruotsintaitoa ammoin pakkoruotsitettujen asiantuntijaparkojen kohdalla.

    Missä ovat toimivat ratkaisut? Missä ovat opintomatkat Islantiin katsomaan, miten pieni väestö pitää huolta itsestään?

    Äänestä

  • mot20166 kirjoitti:

    Trotjänare: "Luulisi, että vähemmistöllä sentään olisi kiinnostusta omiin asioihinsa. Rkp sentään oli hallituksessa 38 vuotta huolehtien ettei mikään muuttuisi. Kuitenin se mikä toimi ennen, ei tunnu enään tehoavan, vaan uudistuksia ja systeemien kokonaisvaltaista tarkistamista tarvitaan."

    Heität osuvan kysymyksen. Kieltämättä tämä on pohdituttanut meitä muitakin: miksi RKP ei aja toimivia ruotsinkielisiä palveluja vaan toimimatonta ja vihattua pakkoruotsia.

    Minun ja monen muun asiaa seuranneen valistunut veikkaus on se, etteivät palvelut ole sittenkään minkään arvoisia RKP-eliitille. Toisaalta RKP-eliitti laskee hyötyvänsä äänestäjäkuntansa tyytymättömyydestä, joka ei kohdistukaan heihin vaan "fennoihin", jotka ovat muka liian tyhmiä. laiskoja ja ilkeitä täyttääkseen palveluvelvoitteensa. Tähän liittyen ns. kaksikielisyysliturgia on nostettu keskeiseksi aatteeksi, "hyväksi nationalismiksi". Toisaalta RKP-eliitin omat kaksikieliset lapset uusintavat eliitin asemaa hyötymällä helpommista koulutusväylistä, alemmista pääsyrajoista, suuremmista osuuksista suosikkialoilla, mahdollisuuksista panostaa opiskeluaikana muuhun kuin opiskeluun, esim. verkostoitumiseen ja taiteisiin, erilaisten kaksikielisyysnäytelmään liittyvien virkojen ja asiantuntijatehtävien runsaudesta...

    Mitä muuta tästä voisi päätellä!

    Sinulla on pointti. Leif Höckerstedt on kirjoittanut osuvasti että:

    ""Problemet för svenskan i Finland är en dubbel status. Å ena sidan är svenskan det ena av landets två officiell språk och å andra sidan fungerar det i praktiken som ett minoritetsspråk. Svenskan var för hundra år sedan väl förankrad i ekonomi, kultur och politik – vilket möjliggjorde dess ställning i grundlagen och språklagen. Man förutsatte kunskaper och service på två språk i alla situationer.
    I praktiken blir valet av språk beroende av hur stor andelen svenskar är runt omkring. I Helsingfors sjunker procenttalet ständigt och det är omöjligt att förutsätta att alla finnar kan svenska, däremot förväntas alla svenskar kunna finska – om de är från Finland. Detta strider mot språklagens anda och möjliggörs genom en offentlig dubbelmoral. Och det är man bra på i Finland. Huvudsaken är att allt är snyggt och prydligt på ytan, man är formellt enig. Vad som sedan händer i praktiken är en annan sak.""

    Äänestä

  • fdfghfjhgfjh kirjoitti:

    "Äidinkielisten palvelujen säilymistä joutuu sen sijaan jatkuvasti vahtimaan ja puolustamaan."

    Rakennatte näitä vihatun pakkoruotsin varaan tietäen, ettei alle viiden prosentin suurimmaksi osaksi kaksikielinen ryhmä mitenkään kykene sen paremmin tuottamaan runsaasti omankielisiä erityisasiantuntijoita kuin ylläpitämään ja kehittämään toimivaa ruotsintaitoa ammoin pakkoruotsitettujen asiantuntijaparkojen kohdalla.

    Missä ovat toimivat ratkaisut? Missä ovat opintomatkat Islantiin katsomaan, miten pieni väestö pitää huolta itsestään?

    "Missä ovat toimivat ratkaisut?"

    Hyvä kysymys!! Sinä edustat enemmistöä joka kertomasi mukaan nykysysteemeistä eniten kärsii. Siitä vain toimivia raktkaisuja keksimään!
    Kyse on yhteiskunnan lakisääteisestä vastuusta kohdella kansalaisiaan yhdenveroisesti, ei meidän itsemme sitä tarvitse yksin ratkaista, emmekä pystykään.

    Tämän olen kuullut Snulta muilta ruotsinkielisltä kerran toisensa jälkeen: "keksi sinä toimivat ratkaisut, jos kerran kärsit nykyisistä"!

    Ei näin.

    Ensinkin ruotsinkieliset itse valittavat, etteivät saa ruotsinkielistä pavelua - eli vihattu pakkoruotsi ei toimi.

    Toiseksi missään maailmassa ei ole edes yritetty lähteä pakkovähemmistökielilinjalle - missään ei ole pakkoruotsimme kaltaista pientä vähemmistökieltä pakollisena kaikille alakoulusta yliopistoon.

    Ei siis ole syytä edes olettaa, että pakkoruotsi toimisi palvelujen tuottamiseessa tai että se olisi muuta kuin turha kärsimys ja riesa enemmistölle - ja muille vähemmistöille.

    Kolmanneksi "Luulisi, että vähemmistöllä sentään olisi kiinnostusta omiin asioihinsa. Rkp sentään oli hallituksessa 38 vuotta huolehtien ettei mikään muuttuisi. Kuitenin se mikä toimi ennen, ei tunnu enään tehoavan, vaan uudistuksia ja systeemien kokonaisvaltaista tarkistamista tarvitaan."

    Mitä muuta me voimme päätellä kuin, etteivät palvelut ole sittenkään minkään arvoisia RKP-eliitille. Toisaalta RKP-eliitti laskee hyötyvänsä äänestäjäkuntansa tyytymättömyydestä, joka ei kohdistukaan heihin vaan "fennoihin", jotka ovat muka liian tyhmiä. laiskoja ja ilkeitä täyttääkseen palveluvelvoitteensa. Tähän liittyen ns. kaksikielisyysliturgia on nostettu keskeiseksi aatteeksi, "hyväksi nationalismiksi". Toisaalta RKP-eliitin omat kaksikieliset lapset uusintavat eliitin asemaa hyötymällä helpommista koulutusväylistä, alemmista pääsyrajoista, suuremmista osuuksista suosikkialoilla, mahdollisuuksista panostaa opiskeluaikana muuhun kuin opiskeluun, esim. verkostoitumiseen ja taiteisiin, erilaisten kaksikielisyysnäytelmään liittyvien virkojen ja asiantuntijatehtävien runsaudesta...

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Missä ovat toimivat ratkaisut?"

    Hyvä kysymys!! Sinä edustat enemmistöä joka kertomasi mukaan nykysysteemeistä eniten kärsii. Siitä vain toimivia raktkaisuja keksimään!
    Kyse on yhteiskunnan lakisääteisestä vastuusta kohdella kansalaisiaan yhdenveroisesti, ei meidän itsemme sitä tarvitse yksin ratkaista, emmekä pystykään.

    Folktinget saa rahoituksensa valtiolta ja se tilailee Ahtisaariraportteja sen sijaan, että suunnittelisi toimivia palveluja.

    Säätiöt ovat rahoittaneet yhtä ja toista, muttei yhtään suunnitelmaa ruotsinkielisten palvelujen tuottamiseksi ilman pakkoruotsia.

    Ministeriöt ovat tuottaneet raportteja ja selvityksiä, viimeksi kansalliskieliraportti. Näihin on palkattu asiantuntijoita - työ ei ole ollut ilmaista. Jos ruotsinkielisten palvelujen saatavuus olisi ongelma numero yksi, ei kai näitä pakkoruotsiperusteisia papereita syntyisi palveluselvitysten ja niihin liittyvien suunnitelmien sijaan?

    On selvää, että palvelusuunnitelmat tulee tehdä virkatyönä ja kohderyhmää kuunnellen. Se ei siis ole meidän pakkoruotsin kriitikkojen tehtävä, edes teoriassa.

    Minusta reiluinta olisi se, että folktinget, joka lakisääteisesti ja yhteiskunnan tuella "edustaa suomenruotsalaisia ja valvoo heidän oikeuksiaan ja etujaan", ottaa rakentaakseen palvelusuunnitelman, joka ei enää nojaa muiden kieliryhmien pakkoruotsille. Siellä on valmiit kontaktit yli puoluekentän ja eri ministeriöiden. Asiantuntijoita löytyy ja lisärahoitusta tarvittaessa myös.

    Äänestä

  • folktingettöihin kirjoitti:

    "Minusta reiluinta olisi se, että folktinget, joka lakisääteisesti ja yhteiskunnan tuella "edustaa suomenruotsalaisia ja valvoo heidän oikeuksiaan ja etujaan", ottaa rakentaakseen palvelusuunnitelman, joka ei enää nojaa muiden kieliryhmien pakkoruotsille. Siellä on valmiit kontaktit yli puoluekentän ja eri ministeriöiden. Asiantuntijoita löytyy ja lisärahoitusta tarvittaessa myös."

    Eli toivot etta me surut loisimme jonkilaisen valtion valtioon, joka huolehtisi itse omista julkisista palveluistaan. Eräänlaisen eliittijoukon!
    Kuulostaa aika kivaltaa, oletan että saisimme pitää myös valtaosan omista verotuloistamme, ei kai meidän voi edellyttää maksavan sellaisesta mitä itse emme käytä vaan saamme pitää omat veromme jotta voimme omilla verotuloillamme rahoittaa omat palvelumme.

    Ei tuo kuulosta yhtään hullummalta. Jos nyt kerran vaaditte.

    Ankdam: "Eli toivot etta me surut ..."

    Te voitte ehdottaa mitä vain - ilman muitten kieliryhmien vihattua ja epäoikeudenmukaista pakkoruotsitusta - se mikä on toteutuskelposta arvioidaan sitten myöhemmin.

    "Luulisi, että vähemmistöllä sentään olisi kiinnostusta omiin asioihinsa. Rkp sentään oli hallituksessa 38 vuotta huolehtien ettei mikään muuttuisi. Kuitenin se mikä toimi ennen, ei tunnu enään tehoavan, vaan uudistuksia ja systeemien kokonaisvaltaista tarkistamista tarvitaan."

    Mitä muuta me voimme päätellä kuin, etteivät palvelut ole sittenkään minkään arvoisia RKP-eliitille. Toisaalta RKP-eliitti laskee hyötyvänsä äänestäjäkuntansa tyytymättömyydestä, joka ei kohdistukaan heihin vaan "fennoihin", jotka ovat muka liian tyhmiä. laiskoja ja ilkeitä täyttääkseen palveluvelvoitteensa. Tähän liittyen ns. kaksikielisyysliturgia on nostettu keskeiseksi aatteeksi, "hyväksi nationalismiksi". Toisaalta RKP-eliitin omat kaksikieliset lapset uusintavat eliitin asemaa hyötymällä helpommista koulutusväylistä, alemmista pääsyrajoista, suuremmista osuuksista suosikkialoilla, mahdollisuuksista panostaa opiskeluaikana muuhun kuin opiskeluun, esim. verkostoitumiseen ja taiteisiin, erilaisten kaksikielisyysnäytelmään liittyvien virkojen ja asiantuntijatehtävien runsaudesta...

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "MEILTÄ PUUTTUU OIKEUS OPINTOIHIN, JOTKA HYÖDYTTÄISIVÄT MEITÄ YHTÄ PALJON KUIN TEITÄ HYÖDYTTÄÄ SUOMEN OPISKELU."

    Minkälaista lakia kaipaat? Minkälainen olisi ja miten muotoiltu olisi laki joka soisi suomenkielisten koululaisten olla opiskelematta jotain joka ei heidän mielestään hyödytä heitä. Olisiko se osa oetusopetuslakia? Vai mihin lakiin se kuuluisi?

    Vaadin+että+kunnat+ja+vanhemmat+ja+nuoret+voivat+päättää,+minkä+kieliopinnon+näkevät+hyödyttävän+itseään,+aluettaan,+nyt,+ja+jatkossa.++Ja+voivat+päättää+missä+laajuudessa+noita+opintoja+järjestetään.Eli+muutos+siihen,+että+koko+Suomessa+kaikissa+kunnissa+kaikkien+on+pakko+opetella+ruotsia,+vaikka+yleinen+kokemus+on,+että+ruotsintaidon+tarve+on+nolla,+ja+samaan+aikaan+monien+muiden+taitojen+tarve+on++valtavan+paljon+suurempi+kuin+ja+muista+taidoista+koituisi+paljon+enemmän+todellista+hyötyä.Aidosti+yleissivistävistä+opinnoista+pitää+kaikille+olla+tarjolla+yhtä+laajat+opinnot,+Lisäksi+valinnaisia+lisäkursseja+mahdollisuuksien+mukaan.Maan+pääkielen+opintoja+pitää+tarjota+kaikille.+Maahanmuuttajataustaisille+suomen+pitää+olla+pakollista,+jotta+heillä+olisi++mahdollisuus+kotoutua+ja+työllistyä+95%+suomenkieliseen+maahan.Minkään+vähemmistökielen+opintoja+ei+saa+pakottaa+koko+muulle+vähemmistölle,

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Minusta reiluinta olisi se, että folktinget, joka lakisääteisesti ja yhteiskunnan tuella "edustaa suomenruotsalaisia ja valvoo heidän oikeuksiaan ja etujaan", ottaa rakentaakseen palvelusuunnitelman, joka ei enää nojaa muiden kieliryhmien pakkoruotsille. Siellä on valmiit kontaktit yli puoluekentän ja eri ministeriöiden. Asiantuntijoita löytyy ja lisärahoitusta tarvittaessa myös."

    Eli toivot etta me surut loisimme jonkilaisen valtion valtioon, joka huolehtisi itse omista julkisista palveluistaan. Eräänlaisen eliittijoukon!
    Kuulostaa aika kivaltaa, oletan että saisimme pitää myös valtaosan omista verotuloistamme, ei kai meidän voi edellyttää maksavan sellaisesta mitä itse emme käytä vaan saamme pitää omat veromme jotta voimme omilla verotuloillamme rahoittaa omat palvelumme.

    Ei tuo kuulosta yhtään hullummalta. Jos nyt kerran vaaditte.

    Asiaa voi lähestyä myös hyvän hallintotavan kannalta, sivistyneesti. Yksityisellä puolella seurattaisiin työpaikkakohtaisesti ruotsinkielisten asioiden määrää ja jakautumista eri sektoreille ja sen nojalla ruotsia hyvin hallitsevien työntekijöiden tarvetta. Laki ei valtiolla eikä kaksikielisissä kunnissakaan edellytä jokaiselta virkailijalta ruotsin osaamista. Tehtävät voidaan jakaa henkilöiden kesken, ja hyvällä suunnittelulla ja työnjohdolla saavuttaa nykyistä parempia tuloksia. Organisaatiota kehittämällä ja hyvällä hallinnolla voidaan saada tuloksia aikaan, jos yritettäisiin. Byrokratia ja luutuneet asenteet alkavat olla ruotsin kielelle haitaksi.

    Kielilainsäädäntömme on 1920-luvulta, Uusi kielilaki ei tuonut muutoksia, ainoastaan pikku täsmennyksiä. Rkp:n tehtävänä on keksiä keinot miten yhteiskunnallisissa asioissa vallitseva lakisääteinen kaksikielisyys saadaan käytännössä toimimaan niin että se vastaa todellista tarvetta.

    Ankdam: "Eli toivot etta me surut loisimme jonkilaisen valtion valtioon, joka huolehtisi itse omista julkisista palveluistaan. Eräänlaisen eliittijoukon!
    Kuulostaa aika kivaltaa, oletan että saisimme pitää myös valtaosan omista verotuloistamme"

    Silloinhan ainakin tiedettäisiin, mitä nuo palvelut maksavat. Nythän ruotsinkielisyyden hintaa ei saa laskea, sellainen olisi ruotsalaisen eduskuntaryhmän mukaan loukkaavaa.

    Trotjänare: "Asiaa voi lähestyä myös hyvän hallintotavan kannalta, sivistyneesti. ---a seurattaisiin työpaikkakohtaisesti ruotsinkielisten asioiden määrää ja jakautumista eri sektoreille ja sen nojalla ruotsia hyvin hallitsevien työntekijöiden tarvetta. "

    Niin, mikä estää toimimasta näin jo nyt?

    Äänestä

  • Trotjänare: "Asiaa voi lähestyä myös hyvän hallintotavan kannalta, sivistyneesti. ---a seurattaisiin työpaikkakohtaisesti ruotsinkielisten asioiden määrää ja jakautumista eri sektoreille ja sen nojalla ruotsia hyvin hallitsevien työntekijöiden tarvetta. "

    Niin, mikä estää toimimasta näin jo nyt?

    Kielitaitolaki estää sen. Kun jokaiseen työtehtävään liitetään yksi ja sama kielitaitovaatimus, jonka kielitaitoLAKI, ei siis kielen tarve, määrää, kenenkään intressissä ei ole selvittää ruotsin kielen osaamisen todellista tarvetta!

    Sen takia esimerkiksi Seinäjoki-Vaasa -kiista on epälooginen, koska "kielitaitolaki turvaa" ruotsinkielisten kielelliset oikeudet.. RKP siis taistelee itseään ja omia lakipykäliään vastaan Seinäjoki-tapauksessa!

    RKP:n vaatimuksesta kielitaitolakia tiukennettiin kielilain tiukennuksen yhteydessä. Ruotsin kielen todellinen tarve oli sivuseikka:
    Pääasia oli säilyttää pakkoruotsi < virkamiesruotsi < kielitaitolaki..
    Ja miksi todellinen tarve sivuseikka? Koska pääasia on STATUS! Bättre folk-status!
    Palvelut ja "kielelliset oikeudet" ovat sivuseikka, pääasia on STATUS!

    Äänestä

  • StockmannAle30 kirjoitti:

    Trotjänare: "Asiaa voi lähestyä myös hyvän hallintotavan kannalta, sivistyneesti. ---a seurattaisiin työpaikkakohtaisesti ruotsinkielisten asioiden määrää ja jakautumista eri sektoreille ja sen nojalla ruotsia hyvin hallitsevien työntekijöiden tarvetta. "

    Niin, mikä estää toimimasta näin jo nyt?

    Kielitaitolaki estää sen. Kun jokaiseen työtehtävään liitetään yksi ja sama kielitaitovaatimus, jonka kielitaitoLAKI, ei siis kielen tarve, määrää, kenenkään intressissä ei ole selvittää ruotsin kielen osaamisen todellista tarvetta!

    Sen takia esimerkiksi Seinäjoki-Vaasa -kiista on epälooginen, koska "kielitaitolaki turvaa" ruotsinkielisten kielelliset oikeudet.. RKP siis taistelee itseään ja omia lakipykäliään vastaan Seinäjoki-tapauksessa!

    RKP:n vaatimuksesta kielitaitolakia tiukennettiin kielilain tiukennuksen yhteydessä. Ruotsin kielen todellinen tarve oli sivuseikka:
    Pääasia oli säilyttää pakkoruotsi < virkamiesruotsi < kielitaitolaki..
    Ja miksi todellinen tarve sivuseikka? Koska pääasia on STATUS! Bättre folk-status!
    Palvelut ja "kielelliset oikeudet" ovat sivuseikka, pääasia on STATUS!

    "Kielitaitolaki estää sen. Kun jokaiseen työtehtävään liitetään yksi ja sama kielitaitovaatimus, jonka kielitaitoLAKI, ei siis kielen tarve, määrää, kenenkään intressissä ei ole selvittää ruotsin kielen osaamisen todellista tarvetta!"

    Niinpä tietysti! Kiitos selvennyksestä.

    Enpä enää epäile sitä, että juuri kielitaitolaki on purettava.

    Äänestä

  • StockmannAle30 kirjoitti:

    Trotjänare: "Asiaa voi lähestyä myös hyvän hallintotavan kannalta, sivistyneesti. ---a seurattaisiin työpaikkakohtaisesti ruotsinkielisten asioiden määrää ja jakautumista eri sektoreille ja sen nojalla ruotsia hyvin hallitsevien työntekijöiden tarvetta. "

    Niin, mikä estää toimimasta näin jo nyt?

    Kielitaitolaki estää sen. Kun jokaiseen työtehtävään liitetään yksi ja sama kielitaitovaatimus, jonka kielitaitoLAKI, ei siis kielen tarve, määrää, kenenkään intressissä ei ole selvittää ruotsin kielen osaamisen todellista tarvetta!

    Sen takia esimerkiksi Seinäjoki-Vaasa -kiista on epälooginen, koska "kielitaitolaki turvaa" ruotsinkielisten kielelliset oikeudet.. RKP siis taistelee itseään ja omia lakipykäliään vastaan Seinäjoki-tapauksessa!

    RKP:n vaatimuksesta kielitaitolakia tiukennettiin kielilain tiukennuksen yhteydessä. Ruotsin kielen todellinen tarve oli sivuseikka:
    Pääasia oli säilyttää pakkoruotsi < virkamiesruotsi < kielitaitolaki..
    Ja miksi todellinen tarve sivuseikka? Koska pääasia on STATUS! Bättre folk-status!
    Palvelut ja "kielelliset oikeudet" ovat sivuseikka, pääasia on STATUS!

    "Sen takia esimerkiksi Seinäjoki-Vaasa -kiista on epälooginen, koska "kielitaitolaki turvaa" ruotsinkielisten kielelliset oikeudet.. RKP siis taistelee itseään ja omia lakipykäliään vastaan Seinäjoki-tapauksessa!"

    Olet väärässä ja puhut puuta heinää!
    Seinäjoki on yksikielinen suomenkielinen kunta jossa esim sairaalahenkilökunnalla ei ole mitään velvollisuutta osata ruotsia eikä sairaalalla velvollisuutta järjestää ruotsinkielisiä palveluja.

    Vaasa on kaksikielinen kunta joten siellä on lain mukaan järjestettävä palvelut sekä suomeksi että ruotsiksi.

    Lue kielilaki ja virkamiesten kielitaitolaki ennen kuin siteeraat niitä!

    Olisikohan Seinäjoella yhtään pakkoruotsia suorittamatonta hoitajaa tai lääkäriä?

    Äänestä

  • StockmannAle30 kirjoitti:

    Trotjänare: "Asiaa voi lähestyä myös hyvän hallintotavan kannalta, sivistyneesti. ---a seurattaisiin työpaikkakohtaisesti ruotsinkielisten asioiden määrää ja jakautumista eri sektoreille ja sen nojalla ruotsia hyvin hallitsevien työntekijöiden tarvetta. "

    Niin, mikä estää toimimasta näin jo nyt?

    Kielitaitolaki estää sen. Kun jokaiseen työtehtävään liitetään yksi ja sama kielitaitovaatimus, jonka kielitaitoLAKI, ei siis kielen tarve, määrää, kenenkään intressissä ei ole selvittää ruotsin kielen osaamisen todellista tarvetta!

    Sen takia esimerkiksi Seinäjoki-Vaasa -kiista on epälooginen, koska "kielitaitolaki turvaa" ruotsinkielisten kielelliset oikeudet.. RKP siis taistelee itseään ja omia lakipykäliään vastaan Seinäjoki-tapauksessa!

    RKP:n vaatimuksesta kielitaitolakia tiukennettiin kielilain tiukennuksen yhteydessä. Ruotsin kielen todellinen tarve oli sivuseikka:
    Pääasia oli säilyttää pakkoruotsi < virkamiesruotsi < kielitaitolaki..
    Ja miksi todellinen tarve sivuseikka? Koska pääasia on STATUS! Bättre folk-status!
    Palvelut ja "kielelliset oikeudet" ovat sivuseikka, pääasia on STATUS!

    "Kielitaitolaki estää sen. Kun jokaiseen työtehtävään liitetään yksi ja sama kielitaitovaatimus, jonka kielitaitoLAKI, ei siis kielen tarve, määrää, kenenkään intressissä ei ole selvittää ruotsin kielen osaamisen todellista tarvetta! "

    Kertoisitko trotjänare, mieluiten linkin kera, missä kunnassa noudatetaan kielitaitosääntöä joissa kaikkiin virkoihin sovelletaan samaa kielitaitovaatimusta?

    Tässä linkki HUS:n kielitaitovaatimuksiin.

    http://www.hus.fi/tyopaikat/toissa-hus_ssa/Documents/Kielitaitovaatimukset.pdf

    HUS on kaksikielinen joten vaatimukset noudattavat kaksikielisten kuntien ja kuntayhtymien kielitaitovaatimuksia.

    Tiedä sinäkin mistä puhut ettei suusta pompi pelkkiä sammakoita.

    Mutta miten Ankdam on mahdollista, että alle viiden prosentin kielivähemmistön palvelemiseksi tarvitaan jokaikisen ihmisen pakkoruotsi alakoulusta yliopistoon? Kuulostaako se sinusta siltä, että palvelujen tarvetta on selvitetty?

    Äänestä

  • vbnmvbnmbnv kirjoitti:

    Ankdam: "Eli toivot etta me surut loisimme jonkilaisen valtion valtioon, joka huolehtisi itse omista julkisista palveluistaan. Eräänlaisen eliittijoukon!
    Kuulostaa aika kivaltaa, oletan että saisimme pitää myös valtaosan omista verotuloistamme"

    Silloinhan ainakin tiedettäisiin, mitä nuo palvelut maksavat. Nythän ruotsinkielisyyden hintaa ei saa laskea, sellainen olisi ruotsalaisen eduskuntaryhmän mukaan loukkaavaa.

    Trotjänare: "Asiaa voi lähestyä myös hyvän hallintotavan kannalta, sivistyneesti. ---a seurattaisiin työpaikkakohtaisesti ruotsinkielisten asioiden määrää ja jakautumista eri sektoreille ja sen nojalla ruotsia hyvin hallitsevien työntekijöiden tarvetta. "

    Niin, mikä estää toimimasta näin jo nyt?

    "Silloinhan ainakin tiedettäisiin, mitä nuo palvelut maksavat. Nythän ruotsinkielisyyden hintaa ei saa laskea, sellainen olisi ruotsalaisen eduskuntaryhmän mukaan loukkaavaa."

    Tiedettäisiin mutta luvut ei olisi nykytilanteeseen verrattavissa. Me ruotsinkieliset palvelemme teitä kaikkialla yhteiskunnassa, ei meillä juurikaan ole pelkästään omia palveluja.

    Jotta meidän surujen hinta voitaisiin laskea niin pitäisi myös laskea teidän suomenkielisten hinta. Ei voida määritellä jonkun hintaa kalliiksi / halvaksi jos ei ole mihin verrata.
    Minuakin kiinnostaisi kovasti sellainen vertaileva tutkimus jossa verrattaisiin meitä suruja ja teitä suomenkielisiä ja laskettaisiin maksetut verot ja käytetyt yhteiskunnalliset palvelut ja tulonsiirrot että nähtäisiin mitä oikeesti jää viivan alle.

    "Me+ruotsinkieliset+palvelemme+teitä+kaikkialla+yhteiskunnassa"+-+mutta+kun+me+muut+emme+tarvitse+teitä+palvelemaan+itseämme,+meselviämme+keskenämme,+95%+muistatko?Ette+voi+leikkiä+tuolla+tavoin,+että+muiden+pakkoruotsi+alakoulusta+yliopistoon+on+muka+"ilmaista".+Ymmärrätkö,+että+kaikkien+kannalta+edullisinta+on+se,+että+te+pyritte+palvelemaan+toisianne+niissä+avainkohdissa,+joissa+omankieliset+palvelut+on+välttämättömiä+-+ja+suostutte+tulkkeihin+tms.+tilanteissa,+joissa+viiden+prosentin+vähemmistö+ei+mitenkään+voi+tarjota+kattavaa+palvelua,+asiantuntijaverkostoa,+koulutusta,...

    "Minuakin kiinnostaisi kovasti sellainen vertaileva tutkimus jossa verrattaisiin meitä suruja ja teitä suomenkielisiä ja laskettaisiin maksetut verot ja käytetyt yhteiskunnalliset palvelut ja tulonsiirrot että nähtäisiin mitä oikeesti jää viivan alle."

    Ai kiinnostaisi - minuakin kiinnostaisi tietää, mikä ylivertaisuus saa ruotsinkieliset kouluttautumaan muuta väestöä paremmin, perimään muuta väestöä enemmän, asettumaan ns. paremmille alueille, kehittämään asenteen, että he tietävät "fennoja" paremmin, mikä on hyväksi "fennojen" lapsille jne.

    Kyllä nämä pitää selvittää.

    Äänestä

  • olisikivatietää kirjoitti:

    Olisikohan Seinäjoella yhtään pakkoruotsia suorittamatonta hoitajaa tai lääkäriä?

    Osaavatko Seinäjokelaiset puhua ruotsia niin että pystyvät palvelemaan ja hoitamaan potilaita myös ruotsiksi? Ruotsin kielen taitoa ei ole aiemmin keneltäkään hoitohenkilökuntaan kuuluneelta siellä aiemmin vaadittu.
    Pitäisikö heidät pikapakkoruotsittaa?

    Äänestä

  • assdgsddgdf kirjoitti:

    "Me+ruotsinkieliset+palvelemme+teitä+kaikkialla+yhteiskunnassa"+-+mutta+kun+me+muut+emme+tarvitse+teitä+palvelemaan+itseämme,+meselviämme+keskenämme,+95%+muistatko?Ette+voi+leikkiä+tuolla+tavoin,+että+muiden+pakkoruotsi+alakoulusta+yliopistoon+on+muka+"ilmaista".+Ymmärrätkö,+että+kaikkien+kannalta+edullisinta+on+se,+että+te+pyritte+palvelemaan+toisianne+niissä+avainkohdissa,+joissa+omankieliset+palvelut+on+välttämättömiä+-+ja+suostutte+tulkkeihin+tms.+tilanteissa,+joissa+viiden+prosentin+vähemmistö+ei+mitenkään+voi+tarjota+kattavaa+palvelua,+asiantuntijaverkostoa,+koulutusta,...

    "leikkiä tuolla tavoin, että muiden pakkoruotsi alakoulusta yliopistoon on muka "ilmaista". "

    En minä ole väittänytkään että ryotsin opettaminen on ilmaista mutta jos lähdetään laskemaan mitä kukin meistä tulee yhteiskunnalle maksamaan niin totta kai siihen laskelmaan otetaan mukaan muitakin muuttujia.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Osaavatko Seinäjokelaiset puhua ruotsia niin että pystyvät palvelemaan ja hoitamaan potilaita myös ruotsiksi? Ruotsin kielen taitoa ei ole aiemmin keneltäkään hoitohenkilökuntaan kuuluneelta siellä aiemmin vaadittu.
    Pitäisikö heidät pikapakkoruotsittaa?

    Koko pakkoruotsijatkumo, jonka hoitajat ja lääkärit ovat sielläkin käyneet, on juuri palvelua varten, se on virrallinen peruste pakolle. Nyt myönnät, ettei sillä ole mitään merkitystä palvelun kannalta? Miksi heidän elämäänsä on pitänyt vaikeuttaa turhalla kielellä alakoulusta yliopistoon?

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "leikkiä tuolla tavoin, että muiden pakkoruotsi alakoulusta yliopistoon on muka "ilmaista". "

    En minä ole väittänytkään että ryotsin opettaminen on ilmaista mutta jos lähdetään laskemaan mitä kukin meistä tulee yhteiskunnalle maksamaan niin totta kai siihen laskelmaan otetaan mukaan muitakin muuttujia.

    Millä laskutavalla ruotsinkielisten "hyödyllisyys" kompensoi pakkoruotsin yksilöille aiheuttaman turhan työn, muiden mahdollisuuksien menetyksen ja jopa koulu- ja työuran ongelmat?

    Millä laskutavalla aiot tehdä vähemmän tuottavia "fennoista", jotka esivanhempineen ovat hoitaneet koko maan ja hoitavat edelleen ruotsinkielisten keskittyessä hiomaan kaksikielsyysnäytelmäänsä.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Kielitaitolaki estää sen. Kun jokaiseen työtehtävään liitetään yksi ja sama kielitaitovaatimus, jonka kielitaitoLAKI, ei siis kielen tarve, määrää, kenenkään intressissä ei ole selvittää ruotsin kielen osaamisen todellista tarvetta! "

    Kertoisitko trotjänare, mieluiten linkin kera, missä kunnassa noudatetaan kielitaitosääntöä joissa kaikkiin virkoihin sovelletaan samaa kielitaitovaatimusta?

    Tässä linkki HUS:n kielitaitovaatimuksiin.

    http://www.hus.fi/tyopaikat/toissa-hus_ssa/Documents/Kielitaitovaatimukset.pdf

    HUS on kaksikielinen joten vaatimukset noudattavat kaksikielisten kuntien ja kuntayhtymien kielitaitovaatimuksia.

    Tiedä sinäkin mistä puhut ettei suusta pompi pelkkiä sammakoita.

    Olen kirjoituksissani korostanut, että suunnittelemalla, organisoimalla ja rationalisoimalla voidaan tyopaikkojen toimintaa tehostaa. Hyvänä esimerkkinä on paikallinen terveyskeskus, jossa asiat sujuvatn opeammin ja tehokkaammin kuin ennen. Kaksikielisiäpalvelujakin voidaan organisoida uudelleen ja löytää nykyistä parempia ratkaisuja.

    Ankdam kysyy syyttä suotta: "Kertoisitko trotjänare, mieluiten linkin kera, missä kunnassa noudatetaan kielitaitosääntöä joissa kaikkiin virkoihin sovelletaan samaa kielitaitovaatimusta?" - En ole tuollaista koskaan väittänyt ja huomasin, että väitteen on esittänyt nimimerkki 'StockmannAle30', 25.6.2016 16:23. Jo aikaisemmin tässä keskustelussa Ankdam on esittänyt minua koskevia paikkaansa pitämättömiä väitteitä.

    Ankdamin omin sanoin: "Tiedä sinäkin mistä puhut, ettei suusta pompi pelkkiä sammakoita."

    Äänestä

  • vähänjäähämäräksi kirjoitti:

    Koko pakkoruotsijatkumo, jonka hoitajat ja lääkärit ovat sielläkin käyneet, on juuri palvelua varten, se on virrallinen peruste pakolle. Nyt myönnät, ettei sillä ole mitään merkitystä palvelun kannalta? Miksi heidän elämäänsä on pitänyt vaikeuttaa turhalla kielellä alakoulusta yliopistoon?

    Miksi luulet että ihmiset vuodesta toiseen käyvät kielikursseilla työväenopistoilla y.m.
    Tuskin saadakseen kielellisen pätevyyden mihinkään viranhoitoon ko kielellä vaan oppiakseen kieltä ja pärjätäkseen sillä edes arkisissa tilanteissa.

    Koomista tämä neffen joko-tai-vämkääminen että jos ei koulussa pkko-opetettu pakkorutosi kelpaa viranhoitokieleksi eli virkaan / toimeen johon vaaditaan sujuvaa kielen osaamista niin suullisesti kuin kirjallisesti, niin sitä ei kannttaisi opiskella lainkaan. Heikommallakin kielitaidolla pärjää monessa tilanteessa mutta ei kaikissa.

    Tässä esimerkki niistä ELY-keskuksen tarjoamista palveluista joita aiemmin vain yksikieliset suomenkieliset virkamiehet olisi joutuneet tarjoamaan ruotsin kielellä, usein jopa erittäin vahvaa murretta puhuville pohjanmaan ruotsinkielisille.

    Tehtävät ja toiminta - Pohjois-Pohjanmaa
    ELY-keskuksen tehtävät:

    yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut
    maaseutuyrittäjyys ja maaseudun elinvoimaisuus, kalatalous
    elinkeinoelämän ja innovaatioympäristön kehittäminen
    työmarkkinoiden toiminta ja työllisyys
    teiden kunnossapito
    tiehankkeet
    liikenteen lupa-asiat
    joukkoliikenne
    saaristoliikenne
    liikenneturvallisuus
    ympäristönsuojelu
    alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne ja rakentamisen ohjaus
    kulttuuriympäristön hoito
    luonnon monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö
    vesivarojen käyttö ja hoito
    ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietoisuuden edistäminen
    osaaminen ja kulttuuri
    maahanmuutto, maahanmuuttajien kotouttaminen ja työllistyminen

    Erikoistumistehtävät ja tehtävät joita hoidetaan laajennetulla toimialueella

    Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toiminta-alueena ovat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat. ELY-keskus tarjoaa liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen palvelut (pl. hankinnat) myös Kainuun alueelle. Eräissä tehtävissä toimialueena on koko Pohjois-Suomi. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on myös valtakunnallisia tehtäviä.

    Tehtäviä, joita hoidetaan Pohjois-Pohjanmaata laajemalla alueella:

    Rakennerahastotehtävät (yritys- ja kehittämishankkeiden rahoituksen myöntö ja maksatus) Pohjois-Suomessa
    Maahanmuuton tehtävät Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
    Alueelliseen kuljetustukeen liittyvät tehtävät (valtakunnallinen)
    Rakennettujen vesistöjen kunnostuksen koordinointi (valtakunnallinen)
    Turvetuotannon ympäristönsuojelun koordinointi- ja asiantuntijatehtävät (valtakunnallinen)
    Suurten ympäristöhankkeiden rakennuttaminen Kainuun ELY-keskuksen alueella
    Vesienhoidon koordinointi oman alueensa lisäksi Kainuun ELY-keskuksen alueella

    https://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa-tehtavat-ja-toiminta;jsessionid=D103ECE980378B3CA0FE15337976C29E?p_p_id=122_INSTANCE_aluevalinta&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_r_p_564233524_resetCur=true&p_r_p_564233524_categoryId=14404#.V2_bijWzk2U

    Kirjoittamalla+pitkästi+ohi+ei+voi+kuitata+alkuperäsitä+kysymystä:Kysymys:+"Koko+pakkoruotsijatkumo,+jonka+hoitajat+ja+lääkärit+ovat+sielläkin+käyneet,+on+juuri+palvelua+varten,+se+on+virrallinen+peruste+pakolle.+Nyt+myönnät,+ettei+sillä+ole+mitään+merkitystä+palvelun+kannalta?+Miksi+heidän+elämäänsä+on+pitänyt+vaikeuttaa+turhalla+kielellä+alakoulusta+yliopistoon?"Ankdamin+vastaus:+"Miksi+luulet+että+ihmiset+vuodesta+toiseen+käyvät+kielikursseilla+työväenopistoilla+y.m.+Tuskin+saadakseen+kielellisen+pätevyyden+mihinkään+viranhoitoon+ko+kielellä+vaan+oppiakseen+kieltä+ja+pärjätäkseen+sillä+edes+arkisissa+tilanteissa."Stop!Virallinen+peruste+pakkoruotsijatkumolle+on+ruotsinkielisten+palvelujen+järjestäminen.+Mutta+sitten+se+ei+riitäkään.+Ja+sitten+sinä+ehdotat,+että+95%+väestöstä+olisi+lukenut+ruotsinsa+samasta+syystä+kuin+työväenopiston+vapaaehtoiset+opiskelijat:+tutustuakseen+itse+valittuun+ja+itselle+mielekkääseen+kieli-+ja+kulttuurialueeseen!+Hei+-+tuota+olisi+vapaan+kielivalinnan+mukaiset+opinnot!+Mutta+useimmille+ei+pakkoruotsi!+Muutenhan+työväenopistot+voisivat+arpoa+asiakkaat+eri+kursseille,+koska+se+on+ihan+se+ja+sama,+mitä+kieltä+lukee.Otetaas+siis+uusiksi:+Koko+pakkoruotsijatkumo,+jonka+hoitajat+ja+lääkärit+ovat+sielläkin+käyneet,+on+juuri+palvelua+varten,+se+on+virrallinen+peruste+pakolle.+Nyt+myönnät,+ettei+sillä+ole+mitään+merkitystä+palvelun+kannalta?+Miksi+heidän+elämäänsä+on+pitänyt+vaikeuttaa+turhalla+kielellä+alakoulusta+yliopistoon?

    Äänestä

  • Trotjänare kirjoitti:

    Olen kirjoituksissani korostanut, että suunnittelemalla, organisoimalla ja rationalisoimalla voidaan tyopaikkojen toimintaa tehostaa. Hyvänä esimerkkinä on paikallinen terveyskeskus, jossa asiat sujuvatn opeammin ja tehokkaammin kuin ennen. Kaksikielisiäpalvelujakin voidaan organisoida uudelleen ja löytää nykyistä parempia ratkaisuja.

    Ankdam kysyy syyttä suotta: "Kertoisitko trotjänare, mieluiten linkin kera, missä kunnassa noudatetaan kielitaitosääntöä joissa kaikkiin virkoihin sovelletaan samaa kielitaitovaatimusta?" - En ole tuollaista koskaan väittänyt ja huomasin, että väitteen on esittänyt nimimerkki 'StockmannAle30', 25.6.2016 16:23. Jo aikaisemmin tässä keskustelussa Ankdam on esittänyt minua koskevia paikkaansa pitämättömiä väitteitä.

    Ankdamin omin sanoin: "Tiedä sinäkin mistä puhut, ettei suusta pompi pelkkiä sammakoita."

    Sorry kauheesti että menin sekaisin siinä mitä kukakin sanoo. Asia on kuitenkin se tärkein.

    Itse kirjoitat ainkin nyt että: "Hyvänä esimerkkinä on paikallinen terveyskeskus, jossa asiat sujuvatn opeammin ja tehokkaammin kuin ennen. Kaksikielisiäpalvelujakin voidaan organisoida uudelleen ja löytää nykyistä parempia ratkaisuja."

    Noihan sitä juuri toimitaan monessa paikassa, m.m. Helsigissä. Keskittämällä ja suunnittelemalla toteutetaan lain edellyttämät toimivat, äidinkieliset palvelut ja kun niin tehdään toimitaan nimenomaan kielilain hengessä.
    Kaikkien ei suinkaan tarvitse osata ruotsia, riittää kun sitä osataan siellä missä sitä tarvitaan. Koulujen pakkoruotsin kanssa palvelujen keskittämisellä ja rationalisoinnilla ei kuitenkaan ole suoraa syy-yhteyttä.

    Äänestä

  • selvitetäänpois kirjoitti:

    "Minuakin kiinnostaisi kovasti sellainen vertaileva tutkimus jossa verrattaisiin meitä suruja ja teitä suomenkielisiä ja laskettaisiin maksetut verot ja käytetyt yhteiskunnalliset palvelut ja tulonsiirrot että nähtäisiin mitä oikeesti jää viivan alle."

    Ai kiinnostaisi - minuakin kiinnostaisi tietää, mikä ylivertaisuus saa ruotsinkieliset kouluttautumaan muuta väestöä paremmin, perimään muuta väestöä enemmän, asettumaan ns. paremmille alueille, kehittämään asenteen, että he tietävät "fennoja" paremmin, mikä on hyväksi "fennojen" lapsille jne.

    Kyllä nämä pitää selvittää.

    Mietipä+sitä!+Osan+vastauksista+saat+tästä+Wikin+artikkelista.+Suomenruotsalaisten+maantieteellinen+sijoittuminen++++Pääartikkeli:+Luettelo+Suomen+ruotsin-+ja+kaksikielisistä+kunnistaSuomenruotsalaiset+eivät+asu+pelkästään+rannikolla,+vaan+ruotsinkielisiä+on+myös+sisämaan+suurissa+kaupungeissa.+Vuoden+2013+lopun+väestötietojen+mukaan+sisämaan+yksikielisistä+suomenkielisistä+kunnista+suhteellisesti+ja+määrällisesti+eniten+ruotsinkielisiä+on+Kaarinassa,+1+314+eli+4,13+%++(vuonna+2015+1390+hlöä)+.+Määrällisesti+toiseksi+eniten+ruotsinkielisiä+on+Tampereella,+1+172+eli+0,53+%.+++(vuonna+2015+1207+hlöä).+Lukuun+sisältyy+myös+ruotsinkieliset+maahanmuuttajat.Huom!+Sekä+Treella+että+Kaarinassa+on+rutosinkielisten+määrä+lisääntynyt+parissa+vuodessa.+Käsitys+ruotsinkielisestä+eliitistäKäsitys+ruotsinkielisestä+eliitistä+selittyy+osin+ruotsinkielisen+hallinnon+ajalta,+osin+nimekkäiden+omistajasukujen+näkyvyydellä+julkisuudessa.+Tutkimusten+mukaan+suomenruotsalaisten+ja+muiden+suomalaisten+elinkeinorakenteessa+ei+itse+asiassa+keskimäärin+ole+suuria+eroja.+Toisaalta+kuitenkin+paikallisesti+erot+ovat+huomattavia.+Suomenruotsalaisista+suurempi+osuus+saa+toimeentulonsa+maataloudesta+ja+(meri)liikenteestä;+teollisuustyöntekijöitä+on+vähemmän.+Tilastollisesti+kaikkein+ruotsinkielisin+ammatti+on+kalastaja.Lakimiehinä,+lääkäreinä+ja+yritysjohtajina+suomenruotsalaisia+on+väestösuhdetta+(5,46+%)+suurempi+osuus.+Kauppalehden+julkaisemien+tietojen+mukaan+suomenruotsalaiset+omistavat+keskimäärin+3,3+kertaa+niin+paljon+yritysosakkeita+kuin+suomenkieliset.+Suomessa+asuvilla+ruotsinkielisillä+on+keskimäärin+enemmän+varallisuutta+kuin+suomenkielisillä.+Varallisuus+korreloi+Jan+Saarelan+tutkimuksen+mukaan+voimakkaasti+sen+kanssa,+oliko+henkilö+syntynyt+sillä+alueella,+jossa+asui,+mikä+oli+yleisempää+ruotsinkielisten+kuin+suomenkielisten+parissa.Joillakin+alueilla,+kuten+pääkaupunkiseudulla,+ruotsinkieliset+miehet+ansaitsevat+jopa+17+%+enemmän+kuin+suomenkieliset+miehet,+mutta+ero+kieliryhmien+naisten+välillä+on+pienempi.+Miesten+tuloeroista+kaksi+kolmasosaa+voidaan+selittää+taustamuuttujilla,+etenkin+ikä-+ja+koulutusrakenteella.+Työttömyys+on+ruotsinkielisten+keskuudessa+ollut+huomattavasti+alhaisempaa.+Toisaalta+Pohjanmaalla+suomenkielisillä+on+keskimäärin+korkeammat+tulot+kuin+ruotsinkielisillä+Suomenruotsalaiset+koululaiset+pärjäsivät+kansainvälisessä+PISA-tutkimuksessa+suomenkielisiä+suomalaisia+hieman+huonommin.+Yhdeksi+syyksi+on+epäilty+Suomen+ruotsinkielisten+koulukirjojen+kustannussyistä+heikompaa+tasoa"Yllä+olevan+perusteella+voit+ryhtyä+korjaamaan+tilastollisia+eroja.+En+usko+että+pystyt+kovin+paljon+vaikuttaamaan+heikentävästi+meidän+menestystekijöihimme+joten+kannattaa+yrittää+parantaa+omaa+asemaanne.

    Äänestä

  • sdfhfghf kirjoitti:

    Kirjoittamalla+pitkästi+ohi+ei+voi+kuitata+alkuperäsitä+kysymystä:Kysymys:+"Koko+pakkoruotsijatkumo,+jonka+hoitajat+ja+lääkärit+ovat+sielläkin+käyneet,+on+juuri+palvelua+varten,+se+on+virrallinen+peruste+pakolle.+Nyt+myönnät,+ettei+sillä+ole+mitään+merkitystä+palvelun+kannalta?+Miksi+heidän+elämäänsä+on+pitänyt+vaikeuttaa+turhalla+kielellä+alakoulusta+yliopistoon?"Ankdamin+vastaus:+"Miksi+luulet+että+ihmiset+vuodesta+toiseen+käyvät+kielikursseilla+työväenopistoilla+y.m.+Tuskin+saadakseen+kielellisen+pätevyyden+mihinkään+viranhoitoon+ko+kielellä+vaan+oppiakseen+kieltä+ja+pärjätäkseen+sillä+edes+arkisissa+tilanteissa."Stop!Virallinen+peruste+pakkoruotsijatkumolle+on+ruotsinkielisten+palvelujen+järjestäminen.+Mutta+sitten+se+ei+riitäkään.+Ja+sitten+sinä+ehdotat,+että+95%+väestöstä+olisi+lukenut+ruotsinsa+samasta+syystä+kuin+työväenopiston+vapaaehtoiset+opiskelijat:+tutustuakseen+itse+valittuun+ja+itselle+mielekkääseen+kieli-+ja+kulttuurialueeseen!+Hei+-+tuota+olisi+vapaan+kielivalinnan+mukaiset+opinnot!+Mutta+useimmille+ei+pakkoruotsi!+Muutenhan+työväenopistot+voisivat+arpoa+asiakkaat+eri+kursseille,+koska+se+on+ihan+se+ja+sama,+mitä+kieltä+lukee.Otetaas+siis+uusiksi:+Koko+pakkoruotsijatkumo,+jonka+hoitajat+ja+lääkärit+ovat+sielläkin+käyneet,+on+juuri+palvelua+varten,+se+on+virrallinen+peruste+pakolle.+Nyt+myönnät,+ettei+sillä+ole+mitään+merkitystä+palvelun+kannalta?+Miksi+heidän+elämäänsä+on+pitänyt+vaikeuttaa+turhalla+kielellä+alakoulusta+yliopistoon?

    "Virallinen peruste pakkoruotsijatkumolle on ruotsinkielisten palvelujen järjestäminen. Mutta sitten se ei riitäkään. "

    Missä niin sanotaan? Tuo on sinun käsityksesi, minun käsitykseni on että ruotsin opiskelulle on Suomessa monta muutakin syytä.

    Kommentoin jo alemma, mutta liitän tämän tähänkin:

    Selvää vastausta siihen miksi meillä on pakkoruotsi alakoulusta yliopistoon on ollut mahdoton saada.

    Brax oikeusministerinä (2007-2011) totesi, ettei pakkoruotsi ole perustuslaissa.

    Edellisen sivistysvaliokunnan pj Vahasalo määritteli viralliset perusteet 3.10.2014: "Kun meillä on ruotsin kieli virallisena kielenä ja on linjattu, miten ne palvelut ja osaaminen turvataan, tämä on ollut se tapa. Jos löytyy joku muu tapa, jolla ruotsinkieliset palvelut turvataan, niin kyllä vapaaehtoisuus silloin käy."

    Tuossa siis Vahasalo sanoi selkeästi, että pakkoruotsin peruste tai siis peruste olla purkamatta pakkoruotsia on vain ja ainoastaan ruotsinkieliset palvelut.

    Äänestä

Pakkoruotsi > Virkamiesruotsi < Tasavertaisuus.

Äänestä
  • Ei välttämättä, saa keksiä muitakin tapoja.

    Pointti on tasavertaisuus, ei se miten se saavutetaan!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Ei välttämättä, saa keksiä muitakin tapoja.

    Pointti on tasavertaisuus, ei se miten se saavutetaan!

    Ankdam: "Pointti on tasavertaisuus, ei se miten se saavutetaan!"

    Ionin malli toteuttaa yhdenvertaisuuden:

    "Harkittavaksi tulisikin malli, jossa kohdistettaisiin tuo velvoite [kielitaito] vain viranomaiseen niin, että sen velvollisuus on huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta."

    Ioni jatkaa: "Esimerkiksi kielilakiin lisäpykälä

    23 a §

    Kaksikielisen viranomaisen ja tuomioistuimen erityisesti tulee huolehtia siitä, että sen palveluksessa on riittävä määrä tässä laissa säädettyjen yksityishenkilön ja oikeushenkilön kielellisten oikeuksien toteuttamiseen kykenevää henkilöstöä. Yksikielisen viranomaisen tai tuomioistuimen tulee huolehtia siitä, että se tarvittaessa ja vailla kohtuutonta viivästystä pystyy tarjoamaan tässä laissa mainittujen kielellisten oikeuksien toteututtamista varten toimituskirjojen ja päätösten käännökset sekä 18 §:ssä säädetyn maksuttoman tulkkauksen."

    Ioni: "Samalla voitaisiin kumota virkamiesten kielitaitolaki. Tulevaisuutta varten voitaisiin varautua muuttamaan lakia siten, että ehkäpä venäjän kieli saisi vastaavan aseman kuin suomen ja ruotsin kieli. Voisi olla kolmikielisiä viranomaisia , kaksikielisiä (myös suomi-venäjä) kuin tietenkin pelkästään yksikielisiä viranomaisia. Luonnollisesti tarvitaan ehkä teknisiä täsmennyksiä muun muassa oikeudenkäymiskaareen ja esitutkintalakiin."

    Lopuksi Ioni toteaa: "Tässä mallissa ei tarvita palvelujen toteuttamiseen pakollista ruotsin kielen opiskelua. Kielilakia ei tarvitse muuttaa." http://keskustelu.suomi24.fi/t/9825643/ionin-malli

    Kaiken kaikkiaan: pienen kielivähemmistön kielellisiin oikeuksiin ja niiden toteuttamiseen yhdenvertaisesti ei tarvita minkäänlajista kielienemistölle säädettyä vähemmistökielipakkoa.

    Siitä vaan politiikkaan mukaan ja Ionin-mallia ajamaan. Lycka till!

    Kertoisitko miten tämä laki poikkeaa "Ionin mallista"? Miten tätä lakia tulisi muuttaa?

    "Virkamiesten kielitaito
    Kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset

    Myös laki valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta uudistui vuoden 2004 alusta. Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (ns. kielitaitolaki) koskee sekä valtion että kuntien palveluksessa olevia ja myös määräaikaista ja työsuhteista henkilöstöä.

    Kielilaki ei edellytä virkamiesten kielitaitovaatimusten laajentamista koskemaan nykyistä useampia virkatehtäviä. Sen sijaan virkojen tehtäväkuvia ja sisältöjä on pohdittava sen selvittämiseksi, millaista kielitaitoa ne edellyttävät. Kielitaitoista henkilöstöä tulee olla juuri niissä tehtävissä, joissa kielitaitoa todellisuudessa tarvitaan.

    Uuden kielitaitolain mukaan henkilöstöä palkattaessa on kiinnitettävä huomiota työtehtävien edellyttämään todelliseen kielitaitoon. Kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset on kerrottava hakuilmoituksessa. Kielitodistusten lisäksi on työhönottotilanteessa varmistauduttava hakijan todellisesta kielitaidosta. Viranomaisen tulee myös huolehtia henkilöstönsä kielitaidon ylläpitämisestä muun muassa koulutuksella.

    Valtion palveluksessa olevalle voidaan asettaa kielitaitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia vain lailla tai asetuksella. Jos tehtävään liittyy merkittävää julkisen vallan käyttöä, on suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevista kelpoisuusvaatimuksista säädettävä erikseen.

    Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) ja valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003) löytyvät Internetistä osoitteesta www.finlex.fi . Asetuksessa on muun muassa säännöksiä siitä, miten kielitaito osoitetaan opintojen yhteydessä tai kielitutkinnoilla. Lisätietoja valtion kielitutkinnoista saa opetushallituksesta ."
    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki/virkamiestenkielitaito.html

    Kielellisten oikeuksien toteutumisen valvonta!

    "Kielellisten oikeuksien toteutumista seurataan

    Kukin viranomainen on vastuussa kielilain noudattamista omalla toimialallaan.

    Oikeusministeriön tehtävänä on seurata lain täytäntöönpanoa ja soveltamista. Ministeriö voi antaa kielilain soveltamista koskevia suosituksia ja tehdä aloitteita epäkohtien korjaamiseksi. Ministeriöllä ei kuitenkaan ole oikeutta yksittäistapauksissa ratkaista lakiin liittyviä tulkintakysymyksiä.

    Valtioneuvosto antaa jatkossa vaalikausittain eduskunnalle kertomuksen kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Suomen ja ruotsin lisäksi kertomuksessa käsitellään ainakin perustuslaissa mainittuja saamen ja romanin kieltä sekä viittomakieltä. Tarpeen mukaan kertomuksessa käsitellään muitakin kieliä.

    Valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies valvovat kielilain ja siihen liittyvän lainsäädännön noudattamista kuten muidenkin perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien toteutumista.

    Kielilaissa ei ole lain rikkomista koskevia rangaistussäännöksiä. Virkamiehet toimivat kuitenkin virkavastuun alaisina myös kielellisiä oikeuksien koskevien säännösten noudattamisessa."

    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki/virkamiestenkielitaito.html

    Äänestä

Ionin mallissa työpaikkahakemuksissa ei mainita jokaisen työtehtävän kohdalla kielitaitovaatimusta rajoittamassa esim. maahanmuuttajien hakeutumista tehtävään.
Kielitaitolaki on kumottava!

Esim. tämän työtehtävän hoitaminen ei todellisuudessa vaadi ruotsin osaamista!
Kielitaitolaki sen sijaan vaatii! Kielilaki/Ionin malli ei vaadi!

Säädetyt kelpoisuusvaatimukset:
Osastopäällikön virkaan nimitettävältä edellytetään valtion virkamieslain 8 §:n (283/2015) mukaan erityisinä kelpoisuusvaatimuksina ylempää korkeakoulututkintoa, tehtävän edellyttämää monipuolista kokemusta, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja johtamiskokemusta.

Viran/tehtävän kuvaus:

Liikenne- ja viestintäministeriössä on haettavana tieto-osaston osastopäällikön virka viiden vuoden määräajaksi 1.9.2016 lukien.

Osastopäälliköllä on ylijohtajan arvonimi.

Tieto-osaston toimialaan kuuluvat ministeriön toimialan asiat, jotka koskevat digitalisaatiota ja tietovarantoja; tiedon käyttöä liiketoiminnassa ja oikeutta tietoon; palveluiden käyttäjän turvallisuutta, käyttäytymisen sääntelyä ja sanktioita, yksityisyydensuojaa ja palveluiden luottamuksellisuutta; palveluiden käyttäjän sananvapautta; identiteetin hallintaa ja sähköistä tunnistamista; ja automatisaatiota ja robotisaatiota.

Osastopäällikkö osallistuu ministeriön johtamiseen johtoryhmissä sekä johtaa osastonsa toimintaa ja vastaa siitä, että tehtävät hoidetaan tuloksellisesti. Osastopäällikön tehtävistä säädetään tarkemmin ministeriön työjärjestyksessä.

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Suullinen Kirjallinen Ymmärtäminen
Suomi Erinomainen Erinomainen Erinomainen
Ruotsi Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä

ERO:
"Ruotsin tyydyttävän osaamisen TODISTUKSEN vaatiminen lakkaa ja virkoihin voidaan valita pätevimmät ruotsia osaavien sijasta!

Siinä se ero!

Äänestä
  • Juuri näin. Hyvä ja selkeä esitys.

    Äänestä

  • Neffen mielestä kaksikielisen maan korkeimmilta virkamiehiltä saa vaatia ihan mitä muuta vain, paitsi sen toisen virallisen kielen osaamista.

    Olen sanaton!

    Siitä vaan ajamaan lakia. Lycka till! :-P

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Neffen mielestä kaksikielisen maan korkeimmilta virkamiehiltä saa vaatia ihan mitä muuta vain, paitsi sen toisen virallisen kielen osaamista.

    "Neffen mielestä kaksikielisen maan korkeimmilta virkamiehiltä saa vaatia ihan mitä muuta vain, paitsi sen toisen virallisen kielen osaamista."

    Oman alan asiaosaaminen ei ole "ihan mitä muuta vain", kyse on asiallisista vaatimuksista.

    Ei ole mitenkään perusteltua vaatia alle viiden prosentin vähemmistön kieltä - sinänsä niin ruotsi kuin saamet ovat ihan kivoja kieliä, mutta ne eivät ole välttämättömiä virkamiehille yleensä, joidenkin kohdalla näistä voidaan sopia kuten myös tuoreempien vähemmistökielten taidosta.

    Missä päin maailmaa alle viiden prosentin vähemmistön palvelut hoidetaan pakottamalla kaikki muut lukemaan tuota vähemmistökieltä alakoulusta yliopistoon? Eihän tuollaista järjestelyä ole isompienkaan vähemmistöjen kohdalla.

    Äänestä

  • jhjmhvmjv kirjoitti:

    Ei missään!

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Neffen mielestä kaksikielisen maan korkeimmilta virkamiehiltä saa vaatia ihan mitä muuta vain, paitsi sen toisen virallisen kielen osaamista.

    Olen sanaton!

    Siitä vaan ajamaan lakia. Lycka till! :-P

    EU-virkamiehiltä pitää vaatia kaikkien virallisten EU-kielten taito.
    EU-maissa yleissivistykseen kuuluu osata EUn viralliset kansalliskielet.
    Helppo nakki, yhden vieraan kielen oppiminen helpottaa seuraavan oppimista. Kukaan ei ole koskaan katunut, että osaa liian monta kieltä.

    Äänestä

  • mmhvjvhjhv kirjoitti:

    "Neffen mielestä kaksikielisen maan korkeimmilta virkamiehiltä saa vaatia ihan mitä muuta vain, paitsi sen toisen virallisen kielen osaamista."

    Oman alan asiaosaaminen ei ole "ihan mitä muuta vain", kyse on asiallisista vaatimuksista.

    Ei ole mitenkään perusteltua vaatia alle viiden prosentin vähemmistön kieltä - sinänsä niin ruotsi kuin saamet ovat ihan kivoja kieliä, mutta ne eivät ole välttämättömiä virkamiehille yleensä, joidenkin kohdalla näistä voidaan sopia kuten myös tuoreempien vähemmistökielten taidosta.

    "Ei ole mitenkään perusteltua vaatia alle viiden prosentin vähemmistön kieltä -"

    Laita tuo perustelusi siihen tulevaan lakialoitteeseesi.
    Mihin lakiin muuten ajattelit vaatia korjausta! Kielilakiin, perusopetuslakiin vai virkamiesten kielitaitolakiin?

    Muistuttaisin tässä yhteydessä että nykyinen kielilaki on vuodelta 2004 ja se meni, eduskunnan siitä äänestäessä, läpi äänin 179 - 3.

    Äänestä

  • Suomenkielisen ruotsivelvollisuuden kannalta muutos on saatava kielitaitolakiin ja perusopetuslakiin! Muut lait voivat jäädä ennalleen.

    Kun perusopetuksessa ei ole pakko lukea ruotsia, pakkoruotsista saa vapautuksen kaikilla seuraavilla asteilla. Kielitaitolain kumoaminen taas avaa uran kaikille suomalaisille, myös maahanmuuttajille ja niille, jotka eivät ole ruotsia lukeneet-
    eli palaamme aikaan ennen RKP:n lanseeraamaa peruskoulujen pakkoruotsia.

    Kielitaitolaki toki oli olemassa sitä ennen, mutta huomattavasti lievempänä.
    Nyt kielitaitolaki ylipäätään on turhaa säätelyä.Kielitaitolain kumoaminen ei vaikuta mitenkään ruotsinkielisten kielellisiin oikeuksiin!
    Muissa pohjoismaissa ei ole kielitaitolakia, mutta kielelliset oikeudet turvataan!

    Eli napsaistaan pakkoruotsikäärmettä hieman molemmista päistä!
    Sillä tavalla suomenkieliseltä poistuu tuhatvuotinen ruotsivelvollsiuus
    (tai olihan meillä vajaat sata vuotta vapauden aikaa noin 1900-1968!)

    Äänestä

Ankdam:"En+tietenkään+ole+"myöntänyt+että+pakkoruotsi+on+olemassa+vain+ruotsinkielisten+etujen+takia",+koska+ei+ole+olemassa+mitään+vain+ruotsinkielisten+etuja!!+Ruotsia+ja+suomea+opiskellaan+Suomessa+muun+muassa+siksi+voisimme+elää+yhteisessä+isänmaassamme+rinnakkain+ja+"palvella+toinen+toisiamme"."Aikuinen+ihminen+-+tiedät,+ettemme+me+95%+tarvitse+teitä+palvelemaan+itseämme,+me+palvelemme+kyllä+itsemme!+Täysin+epärealistista+tuollainen+raamatullinen+puhe,+ihan+väärässä+paikassa.+Avioliitossa+palvellaan+toinen+toisiaan,+koska+kyse+on+50%-50%+yhtiöstä.+Pienen+kaksikielisen+eliitin+edut+nyt:-+helpommat+tiet+koulutuksissa-+paljon+omaa+osuutta+suurempi+osa+suosikkialoilla,+esim.+media,+laki,+talous-+etulyöntiasema+virkoihin+kielen+vuoksi+(virkoihin,+joissa+ei+oikeasti+olisi+mitään+merkitystä+ruotsilla)-+valtava+määrä+kaksikielisyysnäytelmän+ympärille+rakennettuja+asiantuntijatoimia...Tämä+ei+palvele+ketään+muuta,+ei+edes+syrjäseutujen+yksikielisesti+ruotsinkielisiä.

Äänestä

Nettisuoma-nettifenno: "Kaiken kaikkiaan: pienen kielivähemmistön kielellisiin oikeuksiin ja niiden toteuttamiseen yhdenvertaisesti ei tarvita minkäänlajista kielienemistölle säädettyä vähemmistökielipakkoa."

Aivan.

Äänestä
  • Maailma on täynnä kielivähemmistöjä ja erilaisia ratkaisuja niiden palvelujen hoitamiseksi. Pakkoruotsin kaltaista pientä kaikille alakoulusta yliopistoon pakollista vähemmistökieltä ei ole missään. Kaikkein järjettömintä tällainen ratkaisu on monikileistyvässä maassa, jossa kyseinen kielivähemmistö on alle viiden prosentin kokoinen.

    Nyt on aika sijoitaa seuraavan vuoden folktingetille lakisääteisesti kilahtavat eurot matkusteluun: jokainen edustaja valitkoon mielestään fiksun maan ja käyköön siellä katsomassa, miten vähemmistön kielipalvelut on hoidettu. Niillä eväillä on helppo lähteä ratkaisemaan palveluita ilman pakkoruotsia - pakkoruotsi poistetaan tietysti heti, mitään siirtymäaikaa ei tarvita, sillä pakkoruotsitettuja riittää kymmeniksi vuosiksi eteenpäin...

    Äänestä

Juridiikkaa ja journalismia ei kannata opiskella ruotsiksi. Käyttöä ei ole.
Ruotsinkielinen media kuolee. Ilman mediaa ei kieli säily.

Äänestä
  • Sieltä hakeudutaankin suomenkieliselle puolelle.

    Äänestä

  • "Juridiikkaa ja journalismia ei kannata opiskella ruotsiksi. Käyttöä ei ole."

    Päin vastoin! Toisin kun väität on lukematon määrä ruotsinkielisiä toimittajia sijoittunut myös suomenkieliseen mediaan. Esimerkiksi YLEn suomenkielisellä puolella on lukuisia äidinkieletään ruotsinkielisiä toimittajia.
    Myös Ruotsissa toimii monta suomenruotsalaista toimittajaa. Soc och Kom on hyvä ja arvostettu koulutus, ja suurelle joukolle sen käyneille täysin kakskielisislle toimittajille, ei kieli ole ongelma.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Juridiikkaa ja journalismia ei kannata opiskella ruotsiksi. Käyttöä ei ole."

    Päin vastoin! Toisin kun väität on lukematon määrä ruotsinkielisiä toimittajia sijoittunut myös suomenkieliseen mediaan. Esimerkiksi YLEn suomenkielisellä puolella on lukuisia äidinkieletään ruotsinkielisiä toimittajia.
    Myös Ruotsissa toimii monta suomenruotsalaista toimittajaa. Soc och Kom on hyvä ja arvostettu koulutus, ja suurelle joukolle sen käyneille täysin kakskielisislle toimittajille, ei kieli ole ongelma.

    "lukematon määrä ruotsinkielisiä toimittajia sijoittunut myös suomenkieliseen mediaan. Esimerkiksi YLEn suomenkielisellä puolella on lukuisia äidinkieletään ruotsinkielisiä toimittajia."

    Tämä onkin ongelma: esimerkiksi pakkoruotsi on medialle aivan liian arka aihe, jotta siitä tehtäisiin puolueettomia artikkeleita ja ohjelmia.

    Äänestä

"Me+ruotsinkieliset+palvelemme+teitä+kaikkialla+yhteiskunnassa"+-+mutta+kun+me+muut+emme+tarvitse+teitä+palvelemaan+itseämme,+me+selviämme+keskenämme,+meitä+on+yli+95%+muistatko?Miten+Ankdam+on+mahdollista,+että+alle+viiden+prosentin+kielivähemmistön+palvelemiseksi+tarvitaan+jokaikisen+ihmisen+pakkoruotsi+alakoulusta+yliopistoon?+Kuulostaako+se+sinusta+siltä,+että+palvelujen+tarvetta+on+selvitetty+tai+että+kielitaitolaki+olisi+järkevä+ja+kohtuullinen?

Äänestä
  • Jos ruotsinkieliset siis pystyvät antamaan vaativaa suomenkielistä palvelua muille, he periaatteessa siis voisivat ottaa itse saman palvelun suomeksi.

    Alle viisi prosenttia on vähän, vielä vähemmän on niitä, jotka eivät jo käytä suomea esimerkiksi toisen vanhemman, puolison tai läheisen ystävän kanssa - siis äidinkielentasoisesti.

    Onko nyt niin, että niin kauan kuin maassa yksikin ruotsinkieliseksi rekisteröitynyt kaikkien muitten on opiskeltava ruotsia, koska hänkin palvelee muita suomeksi? Eikö mikään muu käy, koska "kaksi kansalliskieltä".

    Äänestä

  • jukola2016 kirjoitti:

    Jos ruotsinkieliset siis pystyvät antamaan vaativaa suomenkielistä palvelua muille, he periaatteessa siis voisivat ottaa itse saman palvelun suomeksi.

    Ei tietenkään käy, ei sitten kertakaikkiaan käy.
    Onneksi suomen poliittinen eliitti läpi kaikkien puolueiden ymmärtää kuinka tärkeää on ylläpitää illuusiota kaksikielisestä suomen maasta!

    Äänestä

  • jukola2016 kirjoitti:

    Jos ruotsinkieliset siis pystyvät antamaan vaativaa suomenkielistä palvelua muille, he periaatteessa siis voisivat ottaa itse saman palvelun suomeksi.

    Alle viisi prosenttia on vähän, vielä vähemmän on niitä, jotka eivät jo käytä suomea esimerkiksi toisen vanhemman, puolison tai läheisen ystävän kanssa - siis äidinkielentasoisesti.

    Onko nyt niin, että niin kauan kuin maassa yksikin ruotsinkieliseksi rekisteröitynyt kaikkien muitten on opiskeltava ruotsia, koska hänkin palvelee muita suomeksi? Eikö mikään muu käy, koska "kaksi kansalliskieltä".

    "Jos ruotsinkieliset siis pystyvät antamaan vaativaa suomenkielistä palvelua muille, he periaatteessa siis voisivat ottaa itse saman palvelun suomeksi."

    Toki jos kyseessä olisi samat henkilöt vaan kun tuskin on.

    Äidinkieliset palvelut eivät riipu kansalaisen muusta kielitaidosta. Suomen- ja ruotsinkielisten äidinkieliset julkiset palvelut taataan laissa ja kyseessä on subjektiivinen oikeus. Asianomainen päättää itse millä kielellä hän haluaa asioida, sitä ei voi viranomainen päättää kansalaisen puolesta.

    Äänestä

"Ei ole mitenkään perusteltua vaatia alle viiden prosentin vähemmistön kieltä -"

Ankdam: "Laita tuo perustelusi siihen tulevaan lakialoitteeseesi. Mihin lakiin muuten ajattelit vaatia korjausta! Kielilakiin, perusopetuslakiin vai virkamiesten kielitaitolakiin?"

Onko siis sinusta perusteltua vaatia kaikilta alle viiden prosentin vähemmistön kieltä? Ja perustelut?

Riittää, että lähtökohtana on se, ettei ole perusteltua vaatia kaikilta alle viiden prosentin vähemmistön kieltä. Tämän lähtökohdan jälkeen virkamiehet virkatyönä selvittävät, mihin lakeihin on tehtävä muutokset. Voinhan minäkin sitä huvikseni pohtia, mutta se ei ole minun eikä muidenkaan tavallisten kansalaisten tehtävä, eihän.

Äänestä
  • "Onko siis sinusta perusteltua vaatia kaikilta alle viiden prosentin vähemmistön kieltä? Ja perustelut?"

    Ei sillä mitä mieltä minä olen, ole mitään merkitystä. Sinä vaadit muutosta niin sinun on sen muutoksen tarve perusteltava. Kaikkein ensimmäisenä tietysti kandeis päättää mikä tulisi muuttaa ja miten.

    Sellaisesta laista kuitenkin on turha haaveilla jossa suorasanaisesti säädettäisiin ettei suomenkielisten tarvitse opiskella ruotsia.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Onko siis sinusta perusteltua vaatia kaikilta alle viiden prosentin vähemmistön kieltä? Ja perustelut?"

    Ohivastaaminen ei auta.

    Tämä ei ole vaikea kysmys. Kyllä tai ei riittää aluksi. Siis onko siis sinusta perusteltua vaatia kaikkia opiskelemaan alle viiden prosentin vähemmistön kieltä?

    Siis kyllä tai ei.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Onko siis sinusta perusteltua vaatia kaikilta alle viiden prosentin vähemmistön kieltä? Ja perustelut?"

    Ei sillä mitä mieltä minä olen, ole mitään merkitystä. Sinä vaadit muutosta niin sinun on sen muutoksen tarve perusteltava. Kaikkein ensimmäisenä tietysti kandeis päättää mikä tulisi muuttaa ja miten.

    Sellaisesta laista kuitenkin on turha haaveilla jossa suorasanaisesti säädettäisiin ettei suomenkielisten tarvitse opiskella ruotsia.

    Ankdam: "Sellaisesta laista kuitenkin on turha haaveilla jossa suorasanaisesti säädettäisiin ettei suomenkielisten tarvitse opiskella ruotsia."

    Enemmistö haluaa lain, joka sallii englannin (tai saksan tai ranskan) rinnalla opiskella toisena (kolmantena, neljäntenä...) vieraana kielenä pakkoruotsin sijasta mitä tahansa tarjolla olevaa vierasta kieltä, ruotsi yhtenä tarjokkaana.

    Pakkoruotsia tarkoittavat lait tulevat tarpeettomiksi, kun kielitaitolaki kumotaan ja kielitaitovaatimus säädetään elävän henkilöstön sijasta hengettömille instituutioille, kuten valtiolle ja kunnille on säädetty tehtäviä.

    Äänestä

Ankdam 24.6.2016 9:38 tuolla ylempänä: "Kertoisitko miten tämä laki [Virkamiesten kielitaito / Kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset] poikkeaa "Ionin mallista"? Miten tätä lakia tulisi muuttaa?"

Vertaapa toisiinsa oikeusministeriön julkaisua ja kielitaitolakia:

"Uuden kielitaitolain mukaan henkilöstöä palkattaessa on kiinnitettävä huomiota työtehtävien edellyttämään todelliseen kielitaitoon."
http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki/virkamiestenkielitaito.html

"6 § Valtion henkilöstön suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset / Valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan [jne.]."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030424

Ionin mallin mukaan kielitaitolaki täytyy kumota, jonka jälkeen oikeusministeriön julkaisun viittaus henkilöstöön, sen eläviin ihmisiin on myös kumoutunut, ja elävän henkilöstön rooliin astuu vain hengetön viranomainen instituutiona "niin, että sen velvollisuus on huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta."

Ioni toteaa: "Tässä mallissa ei tarvita palvelujen toteuttamiseen pakollista ruotsin kielen opiskelua. Kielilakia ei tarvitse muuttaa." http://keskustelu.suomi24.fi/t/9825643/ionin-malli

Sen jälkeen myöskään yliopistojen tiedekunnat eivät voi enää perustella pakkoruotsiaan kielitaitolailla (424/2003), eivät edes yliopistolailla eivätkä kielilailla, kuten luulisi. Tässä näyte nykyisestä tiedekunnan pakkorotsiperustelusta:

"Opintojakson suorittaminen osoittaa, että opiskelijalla on julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin nojalla kaksikielisessä virranomaisessa valtion henkilöstöltä vaadittava toisen kotimaisen kielen taito."
http://www.helsinki.fi/oikeustiede/opiskelu/ON-tutkinto/yleisopinnot/kieliopinnot.htm#toinenkotimainen

Äänestä
  • OK

    Miten ajattelit varmistaa ja erityisesti miten suunnittelit saavasi lainsäätäjät vakuuttuneiksi siitä että esittämiesi lakimuutosten jälkeen pystytään takaamaan perustuslain 17§ pykälän asettamat vaatimukset julkiselle vallalle? .

    "Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

    Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan."

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    OK

    Ankdam: "Miten ajattelit varmistaa ja erityisesti miten suunnittelit saavasi lainsäätäjät vakuuttuneiksi siitä että esittämiesi lakimuutosten jälkeen pystytään takaamaan perustuslain 17§ pykälän asettamat vaatimukset julkiselle vallalle?"

    Ionin mallin mukaisesti: "Esimerkiksi kielilakiin lisäpykälä 23 a §:

    Kaksikielisen viranomaisen ja tuomioistuimen erityisesti tulee huolehtia siitä, että sen palveluksessa on riittävä määrä tässä laissa säädettyjen yksityishenkilön ja oikeushenkilön kielellisten oikeuksien toteuttamiseen kykenevää henkilöstöä. Yksikielisen viranomaisen tai tuomioistuimen tulee huolehtia siitä, että se tarvittaessa ja vailla kohtuutonta viivästystä pystyy tarjoamaan tässä laissa mainittujen kielellisten oikeuksien toteututtamista varten toimituskirjojen ja päätösten käännökset sekä 18 §:ssä säädetyn maksuttoman tulkkauksen."

    Ioni: "Samalla voitaisiin kumota virkamiesten kielitaitolaki."

    Lopuksi Ioni toteaa: "Tässä mallissa ei tarvita palvelujen toteuttamiseen pakollista ruotsin kielen opiskelua. Kielilakia ei tarvitse muuttaa." http://keskustelu.suomi24.fi/t/9825643/ionin-malli

    "Riittävä määrä" ruotsintaitoisia kertyy ruotsinkielisten omista joukoista, ja lisäksi "riittävä määrä" on sangen pieni, koska kielivähemmistökin on pieni. Lainsäätäjä on jo nyt vakuuttunut siitä, että viranomainen osaa kiinnittää huomionsa todelliseeen kielitaitoon ja todelliseen tarpeeseen.
    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki/virkamiestenkielitaito.html

    Äänestä

Ankdam: "Äidinkielisten palvelujen säilymistä joutuu sen sijaan jatkuvasti vahtimaan ja puolustamaan."

Kommentti: "Rakennatte näitä vihatun pakkoruotsin varaan tietäen, ettei alle viiden prosentin suurimmaksi osaksi kaksikielinen ryhmä mitenkään kykene sen paremmin tuottamaan runsaasti omankielisiä erityisasiantuntijoita kuin ylläpitämään ja kehittämään toimivaa ruotsintaitoa ammoin pakkoruotsitettujen asiantuntijaparkojen kohdalla. Missä ovat toimivat ratkaisut?"

Ankdam: "Hyvä kysymys!! Sinä edustat enemmistöä joka kertomasi mukaan nykysysteemeistä eniten kärsii. Siitä vain toimivia raktkaisuja keksimään! Kyse on yhteiskunnan lakisääteisestä vastuusta kohdella kansalaisiaan yhdenveroisesti ---"

Kommentti: " On selvää, että palvelusuunnitelmat tulee tehdä virkatyönä ja kohderyhmää kuunnellen. Se ei siis ole meidän pakkoruotsin kriitikkojen tehtävä, edes teoriassa. Folktinget saa rahoituksensa valtiolta ja se tilailee Ahtisaariraportteja sen sijaan, että suunnittelisi toimivia palveluja. Ministeriöt ovat tuottaneet raportteja ja selvityksiä, viimeksi kansalliskieliraportti. Näihin on palkattu asiantuntijoita - työ ei ole ollut ilmaista. Jos ruotsinkielisten palvelujen saatavuus olisi ongelma numero yksi, ei kai näitä pakkoruotsiperusteisia papereita syntyisi palveluselvitysten ja niihin liittyvien suunnitelmien sijaan?"

Ankdam: "Koulujen pakkoruotsin kanssa palvelujen keskittämisellä ja rationalisoinnilla ei kuitenkaan ole suoraa syy-yhteyttä."

Ai nyt ei ole edes syy-yhteyttä, vaikka pakkoruotsin ainoaksi perusteeksi on virallisesti jäänyt ne ruotsinkieliset palvelut!

Äänestä
  • "Ai nyt ei ole edes syy-yhteyttä, vaikka pakkoruotsin ainoaksi perusteeksi on virallisesti jäänyt ne ruotsinkieliset palvelut! "

    Ainoaksi viralliseksi perusteeksi pakkoruotsin tekee mikä? Nylanderin kommentti taannoisessa kansalaisaloitekeskustelussa?
    Kielilain peruste on meidän surujen lakisääteisten palvelujen turvaaminen, ruotsin kielen opiskeluun liittyy paljon muutakin.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    "Ai nyt ei ole edes syy-yhteyttä, vaikka pakkoruotsin ainoaksi perusteeksi on virallisesti jäänyt ne ruotsinkieliset palvelut! "

    Ainoaksi viralliseksi perusteeksi pakkoruotsin tekee mikä? Nylanderin kommentti taannoisessa kansalaisaloitekeskustelussa?
    Kielilain peruste on meidän surujen lakisääteisten palvelujen turvaaminen, ruotsin kielen opiskeluun liittyy paljon muutakin.

    Selvää vastausta siihen miksi meillä on pakkoruotsi alakoulusta yliopistoon on ollut mahdoton saada.

    Brax oikeusministerinä (2007-2011) totesi, ettei pakkoruotsi ole perustuslaissa.

    Edellisen sivistysvaliokunnan pj Vahasalo määritteli viralliset perusteet 3.10.2014: "Kun meillä on ruotsin kieli virallisena kielenä ja on linjattu, miten ne palvelut ja osaaminen turvataan, tämä on ollut se tapa. Jos löytyy joku muu tapa, jolla ruotsinkieliset palvelut turvataan, niin kyllä vapaaehtoisuus silloin käy."

    Tuossa siis Vahasalo sanoi selkeästi, että pakkoruotsin peruste tai siis peruste olla purkamatta pakkoruotsia on vain ja ainoastaan ruotsinkieliset palvelut.

    Äänestä

"Sinä vaadit muutosta niin sinun on sen muutoksen tarve perusteltava. Kaikkein ensimmäisenä tietysti kandeis päättää mikä tulisi muuttaa ja miten. "

Suomenkielisten enemmistö on viimeiset 25 vuotta halunnut muuttaa ruotsin pakollisen opiskelun ruotsin vapaaehtoiseksi opiskeluksi.
Perustelujen painopiste on ollut siinä, että ruotsinkielisten kielelliset oikeudet eivät voi olla jokaikisen suomenkielisen henkilökohtainen velvollisuus.

Maan poliittinen eliitti kuitenkin ajaa linjaa, joka nimenomaan lähtee siitä, että
ruotsinkielisen kielelliset oikeudet ovat jokaikisen suomenkielisen henkilökohtainen velvollisuus. Viimeksi tämän linjan vahvisti kokoomuksen opetusministeri perustellessaan kielikokeilun mahdottomuutta.

Suomen kielen opiskelun pakollisuus on lopetettu Ahvenanmaalla vetoamalla
kansainvälisyyteen. Manner-Suomessa ruotsinkielisten kielelliset oikeudet kuitenkin rankataan niin tärkeiksi, että niiden takia voidaan uhrata kansainvälistyminen ja muiden kielten osaaminen.

Ruotsinkielisten oikeuksien toteutuminen turvataan nykyisen eliitin mukaan kielitaitolailla riippumatta ruotsin kielen osaamisen todellisesta tarpeesta.

Kielitaitolaki ei kuitenkaan ruotsinkielisten itsensä mielestä turvaa ruotsinkielisten kielellisiä oikeuksia, joten totta kai tuollainen turha laki pitää toimimattomana ja järjettömänä kumota!

Pakkoruotsi siis puretaan kummastakin päästä:

Toimimaton kielitaitolaki kumotaan ja siirrytään pohjoismaiseen malliin, missä kielitaitotarpeet perustuvat kunkin hallinnonalan toimijoiden omaan arvioon eikä summittaiseen lakiin!

Ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien turvaaminen perustuu siis perustuslakiin ja kielilakiin. Ne eivät edellytä suomenkieliseltä väestöltä mitään erityistoimia ruotsin kielen suhteen. Siksi suomenkielisen oppivelvollisuudesta pitää poistaa ruotsin kielen pakollisuus!

Muutettavat lait ovat perusopetuslaki ja kielitaitolaki.

Muiden lakien osalta vapautusmekanismi toimii, joten niiden muuttamisella ei ole kiirettä. (Jos ei aloita ruotsin opintoja, ei tarvitse jatkaakaan ylemmillä asteilla)

Perusopetuslain ja kielitaitolain muutokset poistavat suomenkielisen henkilökohtaisen ruotsivelvollisuuden heikentämättä ruotsinkielisten kielellisiä oikeuksia!

Jos RKP vastustaa näiden lakien muutosta, vastustus johtuu vain ruotsin kielen statuksen heikentymisestä. Perustuslaissa ei kuitenkaan mainita ruotsin kielen statusta, vaan kieltä puhuvien kielelliset oikeudet ovat perustuslain ja kielilain lähtökohta. Paskantärkeyttä perustuslaki ei turvaa eikä takaa!
Ankdamin jankkaaminen täällä edustaa bättre folkin status-kiimaa.
Mutta sellainen on ansaittava, sitä ei lainsäädännöllä säädetä!
Statuksenne on mennyttä, mutta kielelliset oikeudet kyllä turvataan!

Äänestä
  • "Suomenkielisten+enemmistö+on+viimeiset+25+vuotta+halunnut+muuttaa+ruotsin+pakollisen+opiskelun+ruotsin+vapaaehtoiseksi+opiskeluksi."Suomenruotsalainen+enemmistö+(71%)+haluaa+että+pakkoruotsi+jatkuu+suomenkielisissä+kouluissa!

    Äänestä

"Vahasalo+sanoi+selkeästi,+että+pakkoruotsin+peruste+tai+siis+peruste+olla+purkamatta+pakkoruotsia+on+vain+ja+ainoastaan+ruotsinkieliset+palvelut"+Aivan,+ja+samaan+viittasi+myös+Grahn-Laasonen+estäessään+kielikokeilun!+Meillä+suomenkielisillä+ei+ole+mitään+todellista+tarvetta+ruotsin+kielelle,+mutta+"ruotsinkielisten+kielellisten+oikeuksien+turvaamiseksi"jokaisella+suomenkielisellä+on+henkilökohtainen+ruotsivelvollisuus.Siksi+(G-L:n+mukaan)+tarvitaan+perustuslakivaliokunnan+lausunto!+Perustuslaki+(G-L:n+mukaan)+turvaa+kielelliset+oikeudet+ja+ne+oikeudet+toteutetaan+jokaikisen+suomenkielisen+henkilökohtaisella+ruotsivelvollisuudellaja+kielitaitolailla!+Perustuslakivaliokunta+saa+kertoa,+vaatiiko+kielellisten+oikeuksien+toteutuminen+100+%+kielellisen+velvollisuuden+-+jokaikiseltä+suomenkieliseltä!+Meidän+"kapinallisten"+näkemys+on,+että+kielelliset+oikeudet+voidaan+turvataperustuslain+ja+kielilain+pykälillä+ilman+jokaisen+suomenkielisen+henkilökohtaista+ruotsivelvollisuutta,+joten+perusopetuslain+ja+kielitaitolain+muutoksella+ei+ole+vaikutusta+ruotsinkielisen+kielellisten+oikeuksien+toteutumiseen,+vaan+ainoastaan+suomenkielisen+henkilökohtaiseen+ruotsivelvollisuuteen!!

Äänestä
  • "kielelliset oikeudet voidaan turvata perustuslain ja kielilain pykälillä ilman jokaisen suomenkielisen henkilökohtaista ruotsivelvollisuutta, joten perusopetuslain ja kielitaitolain muutoksella ei ole vaikutusta ruotsinkielisen kielellisten oikeuksien toteutumiseen, vaan ainoastaan suomenkielisen henkilökohtaiseen ruotsivelvollisuuteen!!"

    Kiitos, näin juuri!

    Äänestä

Tämä on esimerkillinen keskustelu, jossa hyvin näkyy RKP:n yritys nivoa pakkoruotsi sittenkin perutuslakiin ja vastata selkeään ajatteluun ohipuhumisellä, hämärtämisellä ja ylimielisyydellä. Mutta ei onnistu enää. Terveiset RKP:n ja folktingetin kellokkaille, lukekaa tämä ketju ja ymmärtäkää, mikä teillä on vastassa, valistunut ja vapautta haluava kansa!!

Äänestä
  • "Terveiset RKP:n ja folktingetin kellokkaille, lukekaa tämä ketju ja ymmärtäkää"

    Jos ajattelun pohjana on väärä asenne (status-ajattelu), silloin ymmärrys ei riitä.
    Viestiä onkin vietävä nykyiselle hallitukselle:
    Me emme halua kiistää kohtuullisia kielellisiä oikeuksia, vaan järjestää kielellisten oikeuksien toteuttamisen vaihtoehtoisella tavalla, joka vastaa perustuslain alkuperäistä ajatusta siitä, että "ruotsinkielinen kansa" vastaa omasta kansalliskielestään ja siten lähtökohtaisesti saa oikeuden turvata kielelliset oikeutensa itse! Esim. saamelaisilta tämä oikeus saada järjestää kielelliset oikeutensa riistettiin!

    Tuo on kieltämättä hyvä kiteytys ja voidaan ottaa seuraavan kansalaisaloitteen pohjaksi. Aikaisempia aloitteitahan on moitittu siitä, että ne eivät kerro, miten kielelliset oikeudet turvataan.
    Toivottavasti perustuslakivaliolunta antaa vastaavan lausunnon SOS-hallitusohjelman kielikokeilusta!

    "kielelliset oikeudet voidaan turvata perustuslain ja kielilain pykälillä ilman jokaisen suomenkielisen henkilökohtaista ruotsivelvollisuutta, joten perusopetuslain ja kielitaitolain muutoksella ei ole vaikutusta ruotsinkielisen kielellisten oikeuksien toteutumiseen, vaan ainoastaan suomenkielisen henkilökohtaiseen ruotsivelvollisuuteen!!"

    Äänestä

  • PohjoismaisetArvot kirjoitti:

    "Terveiset RKP:n ja folktingetin kellokkaille, lukekaa tämä ketju ja ymmärtäkää"

    Ankdam on ilmeisesti samaa mieltä, koska ei vastaa.

    Äänestä

  • kylläkylläkyllä kirjoitti:

    Ankdam on ilmeisesti samaa mieltä, koska ei vastaa.

    "Me emme halua kiistää kohtuullisia kielellisiä oikeuksia, vaan järjestää kielellisten oikeuksien toteuttamisen vaihtoehtoisella tavalla, joka vastaa perustuslain alkuperäistä ajatusta siitä, että "ruotsinkielinen kansa" vastaa omasta kansalliskielestään ja siten lähtökohtaisesti saa oikeuden turvata kielelliset oikeutensa itse! Esim. saamelaisilta tämä oikeus saada järjestää kielelliset oikeutensa riistettiin!"

    Tämä on hyvä!

    Äänestä

Tässä ketjussa on ollut liian tasokasta argumentointia - kukaan pakkoruotsittajista ei enää uskaltaudu tänne.

Äänestä

Ihme ettei tätä ketjua ole poistettu, tämä on varsin valaiseva!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JätteKivaa kirjoitti:

"Hallituksen vuosikertomuksesta "unohtui" kielikokeilu:
Puutteen huomasi kansanedustaja Pauli Kiuru, joka totesi, että eduskunta ilmaisi tahtonsa hyväksyessään hänen lausuntonsa äänin 93 - 89. Hän toteaa Turun Sanomien tämän päivän uutisessa: "On poikkeuksellista, että lausumat ovat unohtuneet vuosikertomuksesta. Ilmeisesti niin ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Jos lausuma unohtuu, niin asian seuranta vaikeutuu."

De e bra de!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu